Joskus kirkon työntekijöillä oli tapana vitsailla keskenään kysymällä, kuinka monta sielua tänään pelastit tai pelastui. Tuohon voisi tietysti vakavamielinen teologi vastata, että asia selviää katsomalla kastettujen määrää. Tähän taas enemmän herätyskristillisesti suuntautunut voisi esittää kriittisen puheenvuoron.
Kyse on siis tilastoinnista, tuosta monen kirkkoherran ja työntekijän ”lempilapsesta”. Tilastointiin on kuitenkin turha suhtautua mörkönä tai turhentamalla se. Se on yksi osa työtämme ja kirkon ”järjestelmiä”. Asioiden tilastointi on sinällään hyvä ja tarpeellinen juttu, mutta ongelma onkin siinä, miten se tehdään ja mitä tilastoidaan ja mitä tilastoilla tehdään – vai tehdäänkö mitään!
Reilu vuosi sitten toteutui tilastouudistus, jossa seurakuntien työtä kootaan tilastoihin hieman uudella sapluunalla. Toinen tärkeä uudistus on se, että tilastoluvut on tarkoitus saada suoraan sähköisistä varausjärjestelmistämme. Osalla se on minun kehuma Katrina ja osalla taas Prime, josta minulla ei ole juurikaan havaintoja.
Tilastouudistus toi hieman hämmentävän tilanteen, kun tilastoitavien asioiden jaottelu ja ryhmittely muuttui olennaisesti. Siinä on varmasti jokin viisas tausta-ajatus ja logiikka, mutta en ole itse niin paljon siihen syventynyt että näkisin sen kirkkaasti. Toinen hämmentävä seuraamus uudistuksesta on se, että tilastoitavien asioiden jatkumo monen asian kohdalla katkesi vuoteen 2016 ja vuodesta 2017 alkaa uusi seuranta.
Perusongelma kirkon tilastoasiassa on edelleen se, että kootaan hirveä määrä tilastodataa, jota käytetään hirveän vähäinen määrä. Lisäksi suuri määrä tilastoitavia asioita teettää paljon enemmän työtä kuin pienempi määrä. Toinen heikkous on se, että suuri määrä tilastoitavia asioita vähentää huomion kiinnittämisen tietojen tarkkuuteen ja oikeellisuuteen.
Oma vaatimaton ehdotukseni, joka tosin pohjautuu melkein 32 vuoden kirkon työn kokemukseen, on se, että pitää tehdä aivan uusi tilastouudistus. Siinä tilastoitavien asioiden määrä vähennetään yhteen viidesosaan tai yhteen kymmenesosaan nykyisestä. Toki voi olla niin, että vaikkapa diakoniatyöstä sekä halutaan että tarvitaan enemmän tilastolukuja eri asioista. Niillähän on muiden muassa osoitettu yhteiskunnan ja muiden toimijoiden suuntaan työn sisältöä, merkitystä ja tarpeellisuutta.
Tilastoitavien asioiden määrän rajun vähentämisen jälkeen luodaan seuranta- ja arviointimenetelmät paikallisseurakunnan ja kokonaiskirkon tasolle. Helpoiten ne ovat käytettävissä ja ylläpidettävissä, jos ne ovat sähköisillä alustoilla olevia.
Yhteisen kaikissa seurakunnissa ja kokonaiskirkossa koottavan ja seurattavan tilastoaineksen lisäksi kukin seurakunta saisi kehittää itselleen sopivia tapoja kerätä toiminnastaan myös enemmän seurantatietoa, jos ne haluavat niin tehdä.
Tilastoitavat asiat tulee olla sellaisia, että ne voidaan luotettavasti ja kaikissa seurakunnissa samalla tavalla koota. Työn arviointi- ja kehittämissapluunat puolestaan ovat sitten jo muutakin kuin puhtaaseen numerodataan perustuvia. Niihin tulee luoda tapoja ja mittareita, joilla asiaan perehtyneet työntekijät pystyvät arviointia tekemään.
Eli vähemmän lukuja. Parempi ja luotettavampi tilastointi. Vähemmän työtä tilastojen kanssa ja enemmän työtä työn arvioinnin ja kehittämisen kanssa!
Toivo Loikkanen
Jos nyt alkuunsa jakaisitte seurakunnat kolmeen osaan ja keräisitte tilastoja kustakin vain joka kolmas vuosi. Tilastollisesti aivan riittävän tarkan arvion silläkin saisi.
Ok, mutta voiko viranomaistoiminnasta tehdä tilastoja tuollaisella ’kohtuullisen sinnepäin’ tasolla?
Jori, Tuossakin on ideaa, mutta itse pidän parempana, että kootaan tietoja kaikista seurakunnista vuosittain mutta huomattavasti nykyistä vähemmän. Valitaan hyvin keskeisiä toimintoja ja tunnuslukuja.
Henrik, ei kai valtionkirkkoasemasta seuraa velvollisuutta laskea esimerkiksi jumalanpalveluskäyntejä? Haudattujen määrä on vähän toinen juttu, kun hautaustoimi on tärkein valtionrahoituksen perusta.
(Ylläpito, sori taas… Klikkasin vahingossa ”Ilmoita asiaton kommentti” -linkkiä.)
Vitsailin usein työssäni :”mitäs me sitten tehtäisiin, jos emme turhaa työtä tekisi”. Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. Joten enpä oikein usko, että asiaan tulisi muutosta. Joku taho varmasti pitää tiukasti kiinni vanhasta käytännöstä ja tarpeestaan täyttää työaikansa jollakin. Vaikkakin se tuottaa muille paljon turhaa työtä ja harmia. Kirkon töissä on tärkeää tuntea itsensä tarpeelliseksi, kun kalenteri on täynnä. Työn tuloksellisuudesta ei niin ole väliä.
Laadullisia mittareita kun on vaikea laatia. Ni tehdään vain määrällisiä mittareita. Niiden laadullisella tasolla ei ole niin väliä. Kunhan vain toimintaa on. Siksiköhän työtä tehdään usein ikään kuin vasemmalla kädellä. Kunnolla kykenemättä paneutumatta juuri mihinkään. Tehdään työ, mutta tuloksista ei ole niin väliä. Ne jätetään” Herran huomaan. Jolloin kätevästi voi vetäytyä vastuusta.
Pekka, kommenttisi kirkon työntekijöiden työstä on ehkä turhankin kriittinen. Kyllä meillä tehdään paljon myös laadukasta työtä. Mutta voitaisiin tehdä paremmin ja toisin. Siitä olen samaa mieltä, että laadullisten tai vaikuttavuutta arvioivien mittareiden tekeminen ei ole aivan helppoa.
Ehdottomasti kannatan tilastoinnin yksinkertaistamista ja tilastojen luotettavuuden lisäämistä. Yksi syy viime vuoden tilastouudistukseen oli nimenomaan pyrkimys luotettavuuden lisäämiseen, koska aika oli ajanut ohi edellisestä tilastointitavasta. Yksi esimerkki on ns. rippi ja ehtoollinen -tilaisuus, joita tilastoitiin vielä ylis 15 vuotta sen jälkeen, kun kyseinen tilaisuus oli poistunut kirkkokäsikirjasta. Kyseisiä tilaisuuksia ei enää siinä muodossa varsinaisesti edes vietetty (paitsi ehkä jossain laitoksissa), mutta tilastoitiin kuitenkin.
Tilastoinnin lisäksi on muitakin tapoja kerätä tietoa. Yksi ovat muutaman vuoden välein järjestettävät perusteellisemmat kyselyt. Toinen on paneelinomainen tapa jollainen on olemassa esim. diakoniassa. Siinä valituilta seurakunnilta kysytään muutaman vuoden välein havaintoja ja kuulumisia. Olen miettinyt, että pitäisikö meillä olla tällaisia barometrejä muuallakin, esim. jumalanpalvelusbarometri.
On olemassa vielä kolmaskin tapa koota kirkolliset tilastot. Se on, että ensin kootaan tiedot kirjallisesti A 4:lle, josta kanslisti siirtää ne sähköiseen muotoon. Pienissä seurakunnissa voi vallita todellisuus, jossa kaikilla työntekijöillä ei ole ulottuvillaan omaa tietokonetta eikä välttämättä edes tarvittavaa tietotaitoa tai mahdollisuuksia näiden taitojen hankintaan. Tapa, jolla tilasto- ja taloushallinnon uudistukset (ns. kiva KIPA) on toteutettu ylhäältä päin käskyttämällä on tällöin vain lisännyt turhautumista ja ärtymystä.
Tilastoinnin arvon tunnistan. Mutta samalla kannatan sitä, että keruuprosessi tehdään mahdollisimman sujuvaksi.
Äsken havaitsin, että lomakkeeseen, jolla ilmoitetaan seurakuntaan kaste, oli virastossa lisätty rivi, johon piti merkitä tilaisuuden väkimäärä. Minua havainto ilahdutti. Samalla kun täydensin asiakirjaan tarvittavat muut tiedot ja allekirjoitin sen, merkitsin myös pyydetyn luvun.
Nyt saan unohtaa koko asian, sillä luvun siirtäminen tilastoon hoidetaan minun puolestani samassa yhteydessä kuin muutkin tiedot käsitellään. Kiitos ja kumarrus sille, joka käytännön on innovoinut!
Kriittisyyteni perustuu omaan kokemukseeni kirkon leivissä. Työntekijään kohdistuu helposti liian paljon odotuksia ja velvoitteita, jolloin syntyy tilanne, jossa paneutuminen käsillä olevaan tehtävään kärsii. Samaa olen kuullut monelta taholta. En halua vähätellä kenenkään työpanosta. Olosuhteet kirkossa vain herkästi muotoutuvat näin.
Maallikko voin paneutua yhteen asiaan kerrallaan ja saada aikaan parempaa jälkeä. Kirkon työntekijöiltä aika usein karkaa käsistä.
Pekka, käytännän vinkkinä tämä: Kun vastaa tiettyyn kommenttiin ja sen kommenttiin, voi klikata kommentin jäljessä ja kommenttivastausten yläpuolella olevaa vastaa-painiketta. Silloin vastaus kytkeytyy kommentiin/vastaukseen, johon se liittyy. Eli ketjun ”alaketju”.
Kiitos Toivo. olikin päässyt unohtumaan, tuo asia.
Ihan kaiken puuhastelun lomassa on hyvä pitää mielessä, että on ero käsitteillä tulos, ja hedelmä. Kaikenlaisesta puuhastelusta saamme tuloksia(mitattavia) mutta tärkeintä on että hengellisessä työssä tuotamme hedelmää(vaikeampi mitata) . Hedelmä on yhteyden seurausta ja aivan luonnollisen asia. Näinhän omenapuukin tuottaa hedelmän. Raamatussa meitä verataan oksiin, joiden on arkoitus pysyä puussa, ja näin kantaa hedelmää, Joh 15:5. Erilaisia tuloksia saa minkälainen tahansa hyvä suunnitelutiimi aikaiseksi, mutta nämä tulokset voivat ola täysin lihallisia ja vailla todellista arvoa iankaikkisuuden näkökulmasta. Hengellinen hedelmä taas on arvoltaan ankaikkisuuden maailmaan kuuluvaa ja pysyvää.