Vantaalaiset kirkon luottamushenkilöt Sari Roman-Lagerspetz ja Johanna Korhonen pitävät Kirkkohallituksen tiistaina julkisuuteen toimittamaa lähetystyöasiakirjaa tyrmistyttävänä osoituksena vastuuttomista ja jopa työsyrjintää suosivista asenteista kirkon keskushallinnossa.
Kirkon lähetystyön keskus toimitti tiistaina Kirkon tiedotuskeskuksen kautta julki yhteenvedon, jonka se oli tehnyt kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kanssa käymistään ns. ohjauskeskusteluista. Kyseisissä keskusteluissa oli tänä syksynä käsitelty muun muassa järjestöjen suhtautumista naispappeuteen ja samasukupuolisissa parisuhteissa elävien työnhakijoiden syrjintään.
”Yhteenveto alitti kaikki odotukset. Teksti sisältää juridisia ja eettisiä virhepäätelmiä. Sekavilla perusteilla se oikeuttaa lähetysjärjestöjen harjoittaman naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjinnän, vaikka syrjintä on kirkossa ehdottomasti kiellettyä ja Suomen lain mukaan rikos”, Korhonen sanoo.
”On valitettavaa, että Kirkkohallitus tällä tekstillä asettuu syrjintää harjoittavien lähetysjärjestöjen suojelijaksi. Se ei tunnu vähääkään välittävän siitä, millaisia kärsimyksiä syrjivien näkemysten levittäminen ja vahvistaminen maailmalla aiheuttaa. Pidämme Kirkkohallituksen toimintaa vastuuttomana”, Korhonen sanoo.
Roman-Lagerspetzin mukaan Suomen ev.lut. kirkko oikeuttaa naispappien ja homojen syrjinnän lähetysjärjestöissään vetoamalla lähetyskohdemaiden tilanteeseen. Monessa järjestöjen toimintamaassa ei hyväksytä naispappeutta ja saatetaan syrjiä tai kriminalisoida samaa sukupuolta olevien parisuhteet. Näissä perusteluissa sivuutetaan kuitenkin se tosiasia, että tietyt lähetysjärjestöt tuomitsevat homosuhteet synniksi jo lähtökohtaisesti, aivan riippumatta lähetyskohdemaiden näkemyksistä. Ensisijainen syy siihen, miksi homosuhteissa elävien on mahdotonta olla mukana näiden järjestöjen toiminnassa (myös Suomessa) ja miksi ne eivät rekrytoi homosuhteissa eläviä, on näiden järjestöjen oma homovastaisuus, ei lähetyskohdemaiden homovastaisuus. Sama koskee naispappeutta. Toki on realiteetti, että joihinkin maihin ei voi lähettää homopariskuntaa töihin parin oman turvallisuuden vuoksi. Tämä on eri asia kuin se, että homovastainen järjestö jo lähtökohtaisesti syrjii homoja työhönotossaan Suomessa.
Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tulisi allekirjoittamansa sopimuksen mukaan noudattaa ’omassa toiminnassaan’ kirkon päätöksiä ja lähetysstrategiaa. Tämän seikan Kirkkohallitus sivuuttaa nyt täysin. Kirkon virallisten päätösten mukaan naiset ja rekisteröidyssä parisuhteessa olevat ovat kelpoisia niin papeiksi kuin muihinkin kirkon ja sen järjestöjen töihin. Asian totesi viimeksi arkkipiista Kari Mäkinen marraskuun kirkolliskokouksessa. Kirkkohallituksen nyt laatiman yhteenvedon mukaan kirkon virallista, lainmukaista syrjimättömyyslinjaa ei kuitenkaan tarvitse järjestöissä noudattaa muun muassa siksi, että lähetysstrategiassa ei erikseen mainita samasukupuolisia parisuhteita. Lähetysstrategiassa kuitenkin mainitaan se, että lähetystyön tavoitteena on auttaa sorrettuja ja syrjäytettyjä, edistää sukupuolten tasa-arvoa ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Homovastaisten ja naispappeusvastaisten järjestöjen tukeminen on vastoin näitä tavoitteita.
”Kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen yhdenvertaisuutta koskevilla päätöksillä ei Kirkkohallituksen tulkinnan mukaan ole mitään väliä lähetystyössä. Tilanne on erikoinen, sillä Kirkkohallitus on kirkolliskokouksen alainen kirkon keskushallintovirasto”, Roman-Lagerspetz ja Korhonen sanovat.
Kirkkohallituksen yhteenvedosta vastaavat Lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko ja kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen.
Kirkon seitsemästä virallisesta lähetysjärjestöstä neljä (Kansanlähetys, SLEY, SLEF, Kylväjä) ei hyväksy naispappeutta. Viisi (edellä mainitut sekä Sanansaattajat) suhtautuu kielteisesti homoseksuaalien parisuhteisiin. Ne eivät rekrytoi homosuhteessa eläviä työhön ja opettavat, että homous on syntiä. Kirkko rahoittaa näitä syrjiviä lähetysjärjestöjä kirkollisverovaroin noin seitsemällä miljoonalla eurolla vuodessa. Lisäksi tulevat kolehtituotot.
Luottamushenkilöt kiinnittävät huomiota Kirkkohallituksen virheelliseen käsitykseen, että lähetysjärjestöt ovat ”uskonnollisia yhdyskuntia”, joiden ei tarvitsisi noudattaa Suomen rikos- ja yhdenvertaisuuslain yhdenvertaisuussäännöksiä. Kirkkohallitus ei tunnu tietävän ”uskonnollinen yhdyskunta” -käsitteen juridista merkitystä. Suomen viranomaisten rekisterissä on nyt 50-60 uskonnollista yhdyskuntaa, joukossa Suomen ev.lut. kirkko ja katolinen sekä ortodoksinen kirkko. Uskonnonvapauslain perusteella viralliset uskonnolliset yhdyskunnat voivat saada laista uskonopillisista syistä eräitä poikkeuksia. Esimerkiksi katolinen kirkko Suomessa voi näin ollen lakia rikkomatta rekrytoida papeiksi vain miehiä. Suomen ev.lut. kirkko on kuitenkin itse päättänyt olla tällaisia poikkeuksia säätämättä, eli kaikessa evl.lut. kirkon toiminnassa noudatetaan Suomen lakia normaaliin tapaan. Kirkon viralliset lähetysjärjestöt ovat tavallisia aatteellisia yhdistyksiä, joilla ei ole mitään erioikeutta tehdä rikoksia tai harjoittaa yhdenvertaisuuslain vastaista työsyrjintää.
Kirkkohallituksen yhteenveto sisältää totuudenvastaista tietoa. Yhteenvedon mukaan ”minkään järjestön työntekijälle ei ole annettu kieltoa siitä, että hän ei voisi toimia naispapin kanssa”. Esimerkiksi Kansanlähetyksen virallisissa ohjeissa suositus olla tekemättä yhteistyötä naispapin kanssa on äärimmäisen voimakas.
Yhteenvedon loppulause on surkuhupaisa ja kertoo Kirkkohallituksen asenteesta paljon: ”Järjestöt puolustavat työalueilla mahdollisuuksien mukaan kaikkien ihmisoikeuksia.”
Roman-Lagerspetzin ja Korhosen mukaan kyse ei ole niinkään siitä, kuinka paljon ja millaisten sanakäänteiden perusteella järjestöt saavat Kirkkohallituksen suojeluksessa syrjiä pappinaisia ja homoja, vaan siitä, että järjestöt edustavat maailmalla Suomen ev.lut. kirkkoa. Syrjivistä asenteista ja niiden vahvistamisesta aiheutuu suurta kärsimystä maissa, joissa naisten ja vähemmistöjen asema jo vanhastaan on heikko.
”Kirkkomme jäsenten enemmistö ei halua, että minkäänlaista syrjintää viedään heidän rahoillaan ja heidän nimissään maailmalle, tai että sitä harjoitetaan edes kotimaan rekrytoinnissa, niin kuin nämä järjestöt tekevät. Olemme järkyttyneitä siitä, että Kirkkohallitukselle näiden järjestöjen toiminnan suojelu ja talouden turvaaminen on tärkeämpää kuin todellinen lähetystyö: ilosanoman vieminen ihmisille Kristuksen opettamalla tavalla, ilman minkäänlaista syrjintää.”
– Sari Roman-Lagerspetz ja Johanna Korhonen –
Teksti on alun perin jutun muotoon kirjoitettu Kotimaa24:lle lähetetty tiedote
Kiitos tuestasi, Manu. Osaat pukea sanottavasi kohteliaampaan sävyyn kuin minä. Tuppaan olemaan joskus turhan suorasukainen.
Kiitos,
Minusta esitit näkemyksesi ihailtavan tarkkanäköisesti. 04.02.2020 22:10 kommenttisi on suorasukaisuudestaan huolimatta aivan huikea!
Loistava saarna! Ja loistavaa, että sinä, Manu, olet myös samaa mieltä!
Kiitos Toivo kommentistasi!
Olen hyvin monesta asiasta Saarikiven esittämästä moraalisesta näkökulmasta varsin samaa mieltä. Luostarilaitosta en tosin näe kovin relavanttina vaihtoehtona; en ainakaan mitenkään yleisavaimena. Epäitsekkyys, mitä Saarikiven saarna peräänkuulutti, on kuitenkin aidosti tärkeä ihanne.