Kirkon tiedotuskeskus on julkistanut kirkon päivitetyn viestintäohjelman, jonka kirkkohallituksen täysistunto eilen 7.6. hyväksyi.
Sinänsä ihan hyviä, kannatettavia ja kauniita ajatuksia. Ohjelman teksti on tuttua strategiakieltä: hyödynnämme, rohkaisemme, osallistumme, osallistamme, kehitämme, tarjoamme, olemme läsnä, koulutamme, huolehdimme, jaamme, kerromme, pidämme yhteyttä…..
Ohjelman osoite on myös selvä: ”Se on tarkoitettu ensisijaisesti kaikille niille, jotka vastaavat päätoimisesti tai sivutoimisesti kapitulien ja seurakuntien viestinnästä sekä kirkon tiedotuskeskukselle.”
Ohjelmassa on paljon hyvää, mutta kyllä tämä kohderyhmä olisi ansainnut aika tavalla konkreettisempia eväitä kirkon viestinnän kehittämisessä. Nyt ohjelmasta jää käteen setämaisen opettava selittely siitä, mitä viestintä on. Teksti on kuin suoraan mistä tahansa viestinnän oppikirjasta. Itsestään selvistä raameista kyllä puhutaan monisanaisesti, mutta kirkon viestin sisältö puuttuu lähes kokonaan. Ei viestintä ole itseisarvo vaan olennaista on viestin sisältö, se mitä viestitään. Mistään ei myöskään selviä, kuka tai mikä työryhmä ohjelman on laatinut. Ehkä hyvä niin, sillä niin kovin on vaatimaton tämä ohjelma sisällöltään.
Tragikoomista on se, että viestintäohjelmasta viestiminenkin on mennyt pieleen heti alkumetreillä. Kirkon tiedotuskeskus julkisti tiedotteen otsikolla ”Kirkko tukee kotimaisen tervan saantia.” Ihan totta. Tällä otsikolla KT lähetti medialle tiedotteen, joka oli kooste kirkkohallituksen päätöksistä.
Ehkä tämä on uusi versio klikkausjournalismista – kyllä minäkin klikkasin auki tiedotteen ja ihmettelin missä kaikessa kirkko taas on mukana. Terva oli toki ihan asiaa ja kannatettava hanke: kirkkohallitus on myöntänyt 50 000 euron apurahan Eläköön terva ry:lle. Tällä tuetaan kotimaisen tervan saantia vanhojen kirkkojen kattojen tervaamiseen. Se kelpasi uutiseksi myös Kotimaa24 sivustolle.
Löytyihän kirkon viestintäohjelmakin sitten tämän tiedotteen hännästä omalla otsikolla ”Kirkon viestintäohjelma kannustaa läsnäoloon sosiaalisessa mediassa”. Mutta ei se ollut Kotimaallekaan enää uutinen, minkä hyvin ymmärrän.
Ja jos tarkoitus olisi otsikon mukaan kannustaa sosiaaliseen mediaan, olisi KT voinut ohjelmasta jotain kertoa myös sosiaalisessa mediassa. Ihan vaikka periaatteessa, vaikka ei se mikään suuri uutisaihe ole. Mutta ei siitä päivän mittaan mitään osunut silmään.
Muutenkin koko käsite sosiaalinen media on ohjelmassa kuin epämääräinen möhkäle. Sitä ei mitenkään eritellä, ei pohdita, mitä sosiaalisen median eri muodot nettisivuista, verkkokeskustelusta, Facebookista, Twitterista, Periscopesta aina Instagramiin oikein tarkoittavat kirkon sanoman viestinnässä. Ja miten väline ja vastaanottaja muovaavat viestiä ja mitä se edellyttää sisällöntuottajilta.
Hämmentävää on se, että ohjelma ei anna mitään eväitä kirkon roolin vahvistamiseen yhteiskunnallisen ja eettisen arvokeskustelun yhtenä osapuolena. Tai siihen mikä olisi kirkon viesti monikulttuurisessa Suomessa, mikä on kirkon viesti ja ihmiskäsitys pakolaiskysymyksissä, miten kirkon tulisi asemoida itsensä eriarvoistuvassa ja globaalissa maailmassa, miten kirkon viestintä voisi olla vastavoima median kasvavalle populismille. Noin ihan vain esimerkkinä.
Tai miten kirkko voisi nykyistä enemmän nostaa julkisuuteen diakonian ulottuvuuksia tai olisiko arkkipiispan köyhyysryhmän aineistosta vielä jäänyt jotain kerrottavaa. Ylipäätään, miten kirkon viesti voisi olla nykyistä aloitteellisempaa eikä vain peesata jo olemassa olevaa keskustelua, kertoa erilaisista tapahtumista tai pahimmillaan vain puolustaa omia saavutettuja etuja.
Yksi ydinasia, joka varmasti kaikkia kirkon viestinnässä toimivia hämmentää on se, miten toimia yhä moniäänisemmässä kirkossa. Miten toimia ja viestiä tilanteessa, jossa individualistien muodostaman kirkon viestit saattavat olla hyvinkin vastakkaisia. Kyllä siihen soisi löytyvän muitakin ohjeita kuin se, että ”olemme lojaaleja työnantajaamme kohtaan” – mikä tietysti on koko viestinnän lähtökohta. Ja voisi työnantajakin ryhdistäytyä ja selkeyttää omaa viestiään.
Ohjelma sanoo mahtipontisesti, että ”puhumme rohkeasti Jumalasta ja kirkon sanomasta tässä ajassa”. Hyvä näin, mutta miten tämä rohkeus näkyy viestinnässä ja mediassa. Ihan vaan esimerkkinä: kirkossa on yli 2000 seurakuntapappia, jotka lähes viikoittain ajattelevat ja miettivät hyvinkin syvällisesti seuraavan sunnuntain saarnaa – siis puhetta Jumalasta.
Miten tämä massiivinen ajatustyö näkyy kirkon viestinnässä? En tarkoita, että mediaan pitäisi tyrkyttää saarnareferaatteja tai hartauskirjoituksia, ei suinkaan, mutta kyllä tästä massasta pitäisi seuloutua joitain helmiä, jotka voisivat olla viestintäohjelman mukaista ”rohkeaa puhetta Jumalasta tässä ajassa”.
Toki tätä varmasti tapahtuu, mutta jotenkin kaiken kirkollisen ajattelun kanavoimiseen kaipaisi suurempaa rohkeutta ja mittavan aivokapasiteetin järjestelmällistä viestinnällistä hyödyntämistä. Enkä tarkoita vain seurakuntapappeja, vaan kaikkia kirkon jäseniä, niin piispoista kuin teologian professoreista alkaen – joita muuten ei juurikaan julkisuudessa näy. Ei teologiaa ja vaikeita aiheita pidä kavahtaa, sehän on kirkon ydinsanomaa.
Ja erityisesti ihmettelen, ettei kirkon viestintäohjelma lainkaan noteeraa kirkollista mediaa. Enkä tarkoita kirkon laajakirjoista mediaa vain omilleen puhuvana sisään päin kääntyneenä tiedotuskanavana vaan kirkon ikkunoina ulospäin avaavana keskustelun käynnistäjänä – siis mahdollisuutena viestiä ihan itse haluamallaan tavalla, moniäänisesti. Kirkollinen media kuitenkin on kirkon viestinnän kovinta ydintä, kyllä se olisi edes yhden lauseen ohjelmaan ansainnut.
Kirkon viestintäohjelma on tarkoitettu alkusanojensa mukaan ohjeeksi myös Kirkon tiedotuskeskukselle. Vähän tässä on nyt sama maku, kun Turun tuomiokapituli taannoin ohjeisti arkkipiispaa siitä, miten sosiaalisessa mediassa pitää viestiä. Siis maallikko- ja teologiraati opetti Kirkon tiedotuskeskuksen puheenjohtajalle, miten hoitaa viestintää.
Nyt kirkkohallitus yrittää ottaa samaa asiantuntijan roolia suhteessa Kirkon tiedotuskeskukseen ja kirkon viestinnän ammattilaisiin. Vähän on laihat eväät niin Turussa kuin Etelärannassa. Vähän on yhtä valjua kuin jaossa olevan viestintäohjelman visuaalinen ulkoasu: neljä liuskaa ranskalaisia pallukoita allekkain. Maailmassa, jossa kuvat ja väritkin on keksitty ja PowerPontillakin saa aikaan ihmeitä.
Ja siunatuksi lopuksi, koko viestintäohjelman viimeinen lause, se kuuluu näin: ”Hyödynnämme rohkeasti seurakuntalaisten vahvuuksia ja halukkuutta viestiä seurakunnan tai kirkon toiminnasta.”
Olen sitä halukkuutta nyt käyttänyt. Ihan pyytämättä. Seurakuntalaisten hyödyntämistä kannattaisi kyllä käyttää laajemminkin, sieltä kun voi löytyä ihan ammattilaisiakin.
Ja jos joku haluaa vielä tarkemmin tutustua Kirkon viestintäohjelmaan, se löytyy täältä.
Hannu
Tärkeätä pohdiskelua. Kiitos sinulle.
On todella tärkeää että viestin sisältö ja viestimen käyttötapa pitävät yhtä. Viesti ilman sisältöä on vain kohinaa ja sanoma ilman selkeätä viestintää ei kohtaa vastaanottajaa.
Erittäin hyvä kirjoitus.
Kirkon viestintäohjelma on käsittääkseni tarkoitettu kaikille kirkon työntekijöille ja luottamushenkilöille. Seuraava lause kirkon viestintäohjelmassa on mielestäni kysymyksiä herätättävä:
”Olemme lojaaleja työnantajaamme kohtaan.”
Lojaaleja? Mitä se tarkoittaa? Arvostelun, kritiikin kieltoa? Sensuuria?
Esimerkiksi kirkon välillisesti omistama Kotimaa-lehti on – pakko sanoa – ollut viime vuodet varsin lepsu, hampaaton. Mentaalisesti yhtä unessa kuin keskimääräisen jumalanpalveluksen kuulijakunta ”tyrnävällä.”
Hei!
Kiitos kirkon viestintäohjelman tarkastelusta.
Ohjelmasta viestimisestä kommentoit, että se on mennyt pieleen heti alkumetreillä. Tiedotetta tehdessäni arvioin viestintäohjelman merkityksen suuren yleisön (median) näkökulmasta huomattavasti pienemmäksi kuin päätöksen tukea kotimaista tervaa ja sen myötä suurta kulttuuriperintöämme, puukirkkoja. Siksi terva oli kokoustiedotteen pääotsikossa.
Kirkon sisällä viestimiseen ohjelmalle on tehty oma viestintäsuunnitelmansa, jonka lähtölaukaus on ensi syksynä.
Viestintäterveisin
Eeva-Kaisa Heikura, ko. tiedotteen kirjoittanut Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotuspäällikkö
Eeva-Kaisa,
olen sama mieltä, kyllä tervan uutisarvo on suurempi kuin viestintäsuunnitelman. Mutta olisi viestintäsuunnitelmassa ollut ihan hyviä pointteja nostaa Facebookin ja Twitteriin, varsinkin kun siinä kuitenkin keskeisesti puhutaan myös somesta. Ja somessa käyttäytymisestä.
Jotenkin kyllä tuntuu byrokraattiselta, että viestintäsuunnitelmalle on pitänyt tehdä vielä oma viestintäsuunnitelma. Onhan se tietysti hyvä, että viestitään viestittämisestä.
Hannu, vaikuttaa siltä, että peräänkuulutat paljon konkreettisempaa, välineitä, medioita ja kanavia mainitsevaa toimintasuunnitelmaa kuin yleisemmällä tasolla liikkuvaa viestintäohjelmaa. Sellainen toimintaohjelma ohjeiltaan ja sisällöiltään olisi paitsi rajaavampi, myös nopeammin vanhentuva kuin tämä viestintäohjelma, jonka on tarkoitus olla voimassa monta vuotta, ja jonka on tarkoitus antaa suuntaviivoja hyvin monenlaisissa ja jatkuvasti muuttuvissa viestintäympäristöissä toimiville kirkon työntekijöille.
En tiedä koska ja mistä alun perin tämän mallisten viestintäohjelmien tekeminen on lähtenyt liikkeelle, ja missä sen konkretian taso on määritelty, mutta tämän ohjelman yleisluonteisuuden taso ei käytännössä poikkea aiemmasta – itse asiassa koko ohjelma sisällöltään ei suuresti poikkea edellisestä, koska ohjelman päivitystyötä tehdessä todettiin että vanha ohjelma ei sisällöiltään ollut pahasti vanhentunut – vaikkakin painotuksia oli tarve jonkin verran muuttaa.
Koska edellinen ohjelma todettiin sinänsä hyväksi pohjamateriaaliksi, tämä ohjelma valmisteltiin kirkon kaikkien viestijöiden kanssa joukkoistamalla tekstin päivitys kirkon viestijöille tarjoamalla hieman päivitetty vanha pohjateksti vapaasti kehitettäväksi ja kommentoitavaksi mm. Facebookin Kirkon viestijät-ryhmässä. Näitä kommentteja, lisäyksiä ja kehitysehdotuksia on sittemmin tuotu tekstiin, ja käyty läpi useammallakin eri kokoonpanolla.
Viestintäohjelman varsinainen lanseeraus kirkon viestijöille tapahtuu syyskuun alussa Kirkon viestintäpäivillä, tervetuloa sinne! http://www.kirkonviestintapaivat.fi/
Terveisin,
Lari Lohikoski
verkkoviestintäpäällikkö, Kirkon tiedotuskeskus
Lari,
en oikein tiedä, tarvitseeko kirkko ylipäätään monta vuotta voimassa olevaa yleisellä tasolla liikkuvaa muuttumatonta viestintäohjelmaa. En kaipaa myöskään mitään yksityiskohtaista luetteloa, miten missäkin mediassa toimitaan. Tiedän myös, että käytännön viestinnän tarpeet ja keinot ovat hyvin erilaisia esimerkiksi seurakuntatasolla tai piispojen kannanottoja valtakunnallisesti jaettaessa.
Enemmän olen huolissani siitä, jos kirkon viestinnän ammattilaiset todella näkevät, että kirkon viestintäohjelma ei kaipaa suurempia muutoksia tai uusia linjauksia. Olen vahvasti sitä mieltä, että viestintäohjelman nimenomaan pitää muuttua ja tarvittaessa hyvinkin nopeasti – maailmassa joka globalisoituu, monimuotoistuu, elää online-aikaa, verkottuu.
Ja sen verran konkretiaa kyllä kaipaisin, että mitä ihan käytännössä tarkoittaa esimerkiksi lause: ”Tarjoamme myös verkossa mahdollisuuksia kokemukselliseen uskon harjoittamiseen.” Nimittäin sen konkretisointi saattaisi olla avain aivan uuteen viestintäkulttuurin tasoon kirkossa, jossa jo nyt jumalanpalveluksiin osallistuu sähköisissä medioissa ja verkoissa moninkertainen määrä ihmisiä verrattuna fyysisesti kirkossa käyviin seurakuntalaisiin.
Erinomainen kirjoitus, kiitos! Se antaa hyviä eväitä jatkotyöstää nyt kovin ohueksi ”ranskanviivaversioksi” jäänyttä tuotosta. Vaikka välineet (esim. some) ovat tärkeitä, tärkeintä kaiketi on sisältö. Miten nyt ja lähitulevaisuudessa konkretisoimme sanomamme ja koetamme sanallistaa uskon, toivon ja rakkauden perusasioita, jotta ne puhuttelisivat mahdollisimman monia – myös ns. kirkosta vieraantuneita. Moniäänisyys on ongelma, mutta lienee mahdollista kiteyttää ”kolme tärkeintä pointtia” siten, että voidaan puhua ev.lut- kirkon yhteisestä perusviestistä. Kirjoittaja viittasi 2000 pappiin, jotka tekevät jatkuvaa syvällistä ajatustyötä saarnojensa synnyttämisessä ja hiomisessa. Kyseessä on suuri ”ajatushautomo”, joka pitäisi pystyä jollakin keinoin valjastamaan yhteisen viestin muotoiluun – olisiko esim. vuoden aikana pidettävillä alueellisilla viestintäworkshopeilla sijansa? Kirjassaan ”Saarna” Eero Huovinen antaa napakan ohjeen niin saarnamiehille kuin viestijöille yleensä : aloita, sano asiasi, lopeta. Jotta tuohon päästäisiin, pitää harjoitella, toistaa, muokata, hioa, rytmittää jne jalostaa sanottavaa. Tie on pitkä, sillä ”yksinkertainen ja selvä ei tule ensiksi, vaan viimeiseksi” (sitaatti, jonka alkuperää en tässä muista).
Hannu, arvioit, että Kotimaa24 ei ollut kiinnostunut viestintäohjlemasta sen vertaa, että olisi uutisen tehnyt. Kyllä oli ja kyllä teki, mutta terva edellä. Viestintäuutinen kirkkohallituksen kokouksesta siirrettiin seuraavalla päivälle ja näköjään ehdit blogata juuri ennen sen ilmestymistä . Nopeat syö hitaat. Yksilö lyö organisaation…
Tässä avoimesti luettavissa:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirkon-paivitetty-viestintaohjelma-kannustaa-someen/?katselukoodi=1dc8ea5c61122e3378de574b2a31a1ec1c7809c5917502238eff9787997ef403
Olli, huomasin kyllä, että uutinen tuli pienellä viiveellä. Vaikka en nyt vieläkään ole ihan vakuuttunut, oliko sillä todellista uutisarvoa, se kun oli aika pieni sisäpiirin kasvojenkohotus.
Tämä episodi kyllä osaltaan osoittaa sen, että kirkossa on todella tarvetta kannustaa nopeasti reagoivaan ja online ajassa liikkuvaan viestintään. Ihan liikaa kirkossa veisataan laulua Koskaan et muuttua saa – jopa kirkon viestinnän sekakuorossa. Enemmän pitäisi puhua muuttumisen mahdollisuuksista – kuten juuri on tehty Helsingin seurakuntayhtymän toimintakulttuurin muutos -hankkeessa https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutisetjatapahtumat/uutiset/2016/06/9AVvhtpG3.html
Ohjelma on minusta tärkeä työväline ohjaamaan, suuntaamaan ja antamaan virikkeitä. Sen käytännön soveltaminen voi muuttua nopeastikin, kuten on koettu. Tavoite on, että opittaisiin ennakoimaan. Viestinnän sisältöä ei tällaiseen ohjelmaan kirjoiteta. Vuosittain asetetaan tavoitteita, joiden toteutumista ja vaikuttavuutta voidaan mitata. Muistettakoon, että kirkon viestinnästä suurin osa tapahtuu seurakunnissa, joiden viestintää ohjelma on tehty auttamaan.
Tärkeä on lause: ”Tarjoamme myös verkossa mahdollisuuksia kokemukselliseen uskon harjoittamiseen.” Se on osa tämän päivän ja tulevaisuuden kirkkoa ja uskon elämää.
Markku,
kuten jo olen todennut, viestintäohjelmassa on paljon hyvää. Mutta ei se kirkon viestijöille anna uusia eväitä online-ajan vaatimaan nopeaan reagointiin tai uusiin toimintamalleihin. Toistan saman kysymyksen jonka tein Larille: mitä ihan käytännössä tarkoittaa esimerkiksi lause: ”Tarjoamme myös verkossa mahdollisuuksia kokemukselliseen uskon harjoittamiseen.”
Jos se sinunkin mielestäsi on tärkeä, mitä se ihan oikeasti tarkoittaa. Kyllä viestintäohjelman pitäisi enemmän avata tällaisia ulottuvuuksia eikä vain ylimalkaisesti niitä luetteloida.