Kiirastorstain tapahtumiin liittyi Pilatuksen kysymys kansalle, ”mitä pahaa Jeesus on tehnyt?” Eihän Hän ollut mitään pahaa tehnyt, päinvastoin hyvää! Mutta kansa huusi: Ristiinnaulitse!
Julkista keskustelua seuratessa tuntuu, että kirkko on samassa asemassa Jeesuksen kanssa Pilatuksen ja kansan edessä. Tämä konkretisoitui tai minä hoksasin sen aamutelevisiota tänään perjantai-aamuna seuratessa. Siinä haastateltiin partioliikkeen edustajia, joilta kysyttiin mm. kirkon ja uskonnon asemaa liikkeessä.
Kysyjän lähtökohtana tuntui olevan, että kirkon mukana olo on lähtökohtaisesti kielteinen asia. Huomasin, että tämähän onkin yhteinen nimittäjä viime aikojen julkisessa uskonto-keskustelussa: Kirkko on negatiivinen vaikuttaja, kirkko tuo ja tekee jotain pahaa.
Miten tähän on tultu?
Eihän kirkko, sen työntekijät tai muut kirkossa vaikuttajat tai uskonto ylipäätään tee pahaa. Toki ihmiset ovat epätäydellisiä ja toimimme ihanteidemme vastaisesti, mutta kirkko kollektiivina haluaa ja yrittää tehdä hyvää.
Opetuksellaan, lähimmäisen rakkaudellaan, kasvatuksellaan, rauhan puolustamisella, kehitysyhteistyöllä, lapsi- ja nuorisotyöllä ja muulla toiminnalla halutaan tehdä maailmasta kaikille ihmisille parempaa paikkaa elää.
Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta keskustelun lähtökohta, että kirkon läsnäolo on pahaksi.
Partiolainen vastasi viisaasti jotenkin niin, että kirkon läsnäolo koetaan positiivisena asiana. Se taisi olla käsikirjoituksen vastainen kommentti.
Ajattelen, että ihmisten enemmistö kuitenkin luottaa kirkkoon ja paremman tahtonsa mukaisesti – sisimmässään – tietää kirkon tekevän hyvää.
Tuulan teksti lienee hiukan asian vierestä, mutta se lyö suoraan päin näköä kuin märkä rätti.
Suomalainen intelligentsia on noissa asioissa hiljaa. Sillä ei ole mitään vasta-argumenttia ja siitä tietoisena se häpeää opportunismiaan..
jorma ojala :”Tuulan teksti lienee hiukan asian vierestä…”
Kyllä sen verran asian vierestä, että investointi jota varten ulkomainen velka oli otettu, oli Elisenvaarassa eikä Sortavalassa.
Maanhankintalain perusteella korvausta saivat maatilataloudenharjoittajat, joita oli n. 55% siirtoväestä. Mitä suurempi omaisuus pakkoluovutetulle alueelle jäi, sitä pienempi oli omaisuudesta saatu prosentuaalinen korvaus, joka oli enimmilläänkin vain n. 39% omaisuuden arvosta. 45% siirtoväestä ei kuulunut korvausten piiriin, ja tähän ryhmään kuuluivat mm. karjalaiset yrittäjät.
”Maanhankintalain puutteista ja heikkouksista on taas syytä esiintuoda, että sanottu laki ilmeisesti virheellisesti kohdistui vain maatilatalouteen ja omakotitalojen rakentamiseen asuntoalueille, kun siirtoväen aikaisempi elinkeinojakautuminen sekä sodanjälkeinen kehittyvä talouselämämme ehdottomasti olisivat vaatineet muunkinlaisen pienyritteliäisyyden kuin maatilatalouden mukaan ottamista lakiin.” (Taavi Patoharju: Suomi tahtoi elää, osa II, Pitäjänmäki 1958)
Suomalaiseen intelligentsiaan mahtuu kerrallaan vain yksi totuus: kivettyneimmin se tulee esiin 1930-, 1970- ja 2010-luvuilla. Pehmeää totalitarismia 40 vuoden välein.
Kari-Matti Laaksonen :”Suomalaiseen intelligentsiaan mahtuu kerrallaan vain yksi totuus”
Jos ulkoministeri Erkki Tuomioja katsotaan kuuluvaksi intelligentsiaan, niin hän antoi ulkoministerinä ilmeisesti Suomen ”virallisen” ja ainakin YYA-hengen mukaisen lausunnon korvausasiassa Radio Eho Moskvyn haastattelussa 21.6.06., kun sanoi, että ”Uudelleensijoitetut henkilöt saivat Suomen hallitukselta täyden korvauksen.”
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis…
https://dl.dropboxusercontent.com/u/98823081/17%20-%20Konevitsa%20Churchbells.wav
Vaikka tässä menee ainakin pari teemaa lomittain, sanon Csíkszentmihályista sen verran, että hän on flow käsitteen isä. Eikä se yhtään hullumpi käsite olekaan vaan antiteesi kaikelle työssä ja elämässä väsymispuheelle, joka viime vuosikymmenelle asti hallitsi jaksamiskeskustelua väsymykseen asti. Csíkszentmihályi loi itse asiassa määritelmätasoisen jaksamiskäsitteen vastaiskuna burn out käsitteelle, joka tuli aikanaan parista jenkkyliopistosta, joista toisessa käsite omaksuttiin ruohon polttajilta, joista jotkut konkreettisesti polttivat itsensä loppuun. Csíkszentmihályin jaksamiskäsitteen käänteinen analogia uupumiskäsittellee on puhutteleva. Meillä tätä flowta taitaa nykyisin edustaa eniten Esa Saarinen, jonka luentoja tekisi mieli päästä kuulemaan, vaikka joskus kauan sitten olimmekin konkreettisesti napit vastakkain.
Kaikkea en ehdi lukea mutta tämä voi joitakuita kiinnostaa:
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_otimme_hatkat/7206312
Itkuhan tuota lukiessa tuli.
Itku tuli.
Elämällä sinänsä on merkitys. Elämän merkitys on siis elämä itse.
”Kun näen koiran, tiedän, että se on ’koira’.” Koiran valitseminen tällaiseksi esimerkiksi on mielestäni ongelmallista. Sen merkitys on näet ihmisen vanhimpana kotieläimenä paljon enemmän kuin vain ’koira’. Perheeseemme kuuluvan koiran vuoksi, kun näen koiran, saatan tietää, että se on ’vanha kääpiösnautserinarttu, johon koiramme suhtautuu suopean välinpitämättömästi’.
Osut oikeastaan naulan kantaan. Sanojen perusmerkitykset eivät ole hirveän kiinnostavia. Silti vaikkapa koiraihmisillä ja koiranvihaajilla yhdestä sanasta lähtee liikkeelle täysin erilainen ajatusketju.
Martti Pentti :”Perheeseemme kuuluvan koiran vuoksi, kun näen koiran, saatan tietää, että se on ‘vanha kääpiösnautserinarttu, johon koiramme suhtautuu suopean välinpitämättömästi”
Kuka meistä pohtii mitäkin. Itselleni ajankohtainen asia on aina vaan kysymys siitä, mikä on Jumala. Mielestäni J.V Snellman on päätynyt ainakin lähelle totuutta Idee der Persönlichkeit –teoksessaan, jossa lähtökohtia ovat hengen, yksilöllisyyden, subjektiivisuuden ja persoonallisuuden käsitteet. Hänen päämääränsä oli todistus ihmiskunnassa elävästä iäisestä, iki-äärettömästä hengestä, joka oli hänelle määrättyjen käsitteiden vuoksi totuus an sich.
”Mikäli siis henki subjektina tietää itsensä hengeksi, sikäli saattaa vasta olla puhe itsetietoisuudesta sanan oikeassa mielessä” ja Absoluutti, Jumala, on yksi ja kaikki ja ”sukupolvet vanhenevat ja kuolevat, mutta uusia tulee tilalle ikuisessa vaihtelussa, eikä Absoluuttia koske tomun kuolema ja häviö”. Eino Leinoa siteeraten ”Ken yhtä ihmistä [todella] rakastaa, hän kaikkia rakastaapi”.
”Kuka meistä pohtii mitäkin.” MInä en pohdiskele vastaani tulevia koiria. Tuollainen tieto on normaalia käyttötietoa. Sitä suuremmalla syyllä ei Jumalankaan merkitys ole yhdellä sanalla selitetty. Montakohan kirjahyllyllistä siitä on jo kirjoitettu? Elämän merkityksellisyys taitaa olla saman luokan asia.
Tuollaiset sanat kuin ’subjekti’ ja ’absoluutti’ kiinnostavat klassisen lyseon käynyttä. Edellinen on latinan sanakirjani mukaan: ”alla, alapuolella oleva; – rajalla sijaitseva; – alamainen; altis jllek (dat.).” Filosofiassa se tarkoittanee kulloinkin tarkasteltavaa aihetta. Jälkimmäinen taas on: ”loppuun saatettu, täydellinen; ehdoton.” Sen kantasana on verbi, joka merkitsee: ”irroittaa, vapauttaa; suorittaa valmiiksi, saattaa päätökseen.” Onko Jumala Absoluutti vai Absolventti?
Onkohan tämä kirkkoallergia nyt nuorien kouluttautuneiden joukossa joku muoti. Kymmenisen vuotta sitten se oli armeijasta kieltäytyminen. Partiojohtajana surin monia nuoriani tästä syystä.
Mielestäni kiihkeä ateismikin on eräänlaista uskontoa, siis uskomista siihen, että mitään korkeampaa meitä ohjaavaa eettistä voimaa ei ole.
Jollain tiedostamattomalla tasolla siis Tuomo on tätä mieltä ja haluaa lastensakin olevan . Eli Tuomo uskoo.ateismiin.
Onko nyt tämän pienen at-uskontokunnan mukaan muokattava koko yhteiskuntaa? Joulun pyhistä Johannes Kastajan muistojuhlaan? Kuka vaaleissa voittaa? Sekö, joka on saanut vähiten ääniä?
Kuuluu moni muukin monessa asiassa vähemmistöön, mutta ei valita siitä.
Lopuksi ajattelen, että tämä sinun vihaisuutesi ja allergiasi kuluttaa eniten sinua itseäsi, vie voimia, jotka voisit käyttää lempeäsi johonkin rakentavaan.
Saarnaajan kirja on puhdistavaa luettavaa, sillä se riisuu oman vanhurskauden kuoleman vertaiseksi. Yksi lempikohta:
”Niin minä painoin mieleeni kaiken tämän ja pyrin saamaan kaikkea tätä selville, kuinka näet vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei rakkauskaan eikä viha ole ihmisen tiedettävissä; kaikkea voi hänellä olla edessä.
Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin.
Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen-vainajien tykö! ”
Saar.9:1-3
Saarnaaja luettaessa, tulisi aina muistaa, että Jumalan Vanhurskaus ja ihmisen vanhurskaus ovat eri asioita, vaikka näiden erottaminen on monesti vaikeaa, mutta sen tiedostaminen, että esim. Aabraham, joka oli vanhurskas tekojen mukaan, ei ollut vanhurskas Jumalan edessä, tekojen mukaan.
”
”Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
Sillä mitä Raamattu sanoo? ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”.
Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi Room.4:1-5
Luther on myös oivaltanut mistä on kysymys. ”Hurskas” ja ”Vanhurskas” ovat teologisesti eri asioita. Miehen mielenmukainen oikeudenmukaisuus ja Jumalan mielenmukainen oikeudenmukaisuus, on ymmärrettävä, kun luetaan Saarnaajaa.
Siitä ”Saarnajan” kirjassakin onkin oikeastaan kysymys, ihmisen tekemiset eivät vaikuta, Jumalan lukemaan vanhurskauteen, vaan kaikki teot ovat turhuutta Jumalan vanhurskauden saavuttamiseksi. On turhaa edes yrittää, siitä saarnaaja puhuu.
Ihminen lukee ”vanhurskauden” eri perusteilla kuin Jumala ja Jumalalle ei kelpaa ihmisen lukema vanhurskaus, oli se kuinka näyttävää hyvänsä. Moni loukkaantuu myös tähän ja sanoo, että: Jos kukaan ei voi elää vanhurskaasti, niin miksi Jumala edes vaatii meitä?
Niinpä! Hyvä kysymys, mutta ei hengen mukaan kysytty, vaan lihan mukaan, sillä Jumalan laki on rikkomusten tähden jälkeenpäin lisätty(Gal.3:19), että me näkisimme raadollisuutemme, eli ei sen tähden, että saavuttaisimme sen kautta vanhurskauden Jumalan edessä, sillä kukaan ihminen ei voi saavuttaa Jumalan vanhurskautta teoillaan. Se on Saarnaajan sanoma.
Saarnaajan lukeminen onkin vastenmielistä monelle, koska saarnaaja toteaa, kaikki meidän tekemisemme turhaksi, mitä ne myös ovat.
Kristuksessa, meidät kuitenkin luetaan Jumalan vanhurskauttamiksi, joka taas ei ole turhaa, koska Jumala tekee sen meidän hyväksi. Tämän vanhurskauden voi saada vain uskon kautta.
Jos olemme Kristuksessa olemme vanhurskaat Jumalan mielen mukaan.
Tämän tähden Paavali sanoo:
”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra”.
1.Kor.1:30-31