Kirkkoherran valinnasta suoralla jäsenvaalilla olisi syytä luopua mahdollisimman pian. Tämä ajatus vahvistui taas mielessäni, kun kotiseurakunnalleni äskettäin valittiin kirkkoherra.
Kun 39 vuotta sitten tulin ensimmäisiin asiantuntijatehtäviini kirkon keskushallinnossa, kirkkoherratarjokas ei saanut millään tavalla puhua puolestaan. Ihanteena pidettiin sitä, että hakija kävi seurakunnassa näytillä vain vaalisaarnaa pitämässä ja sen jälkeen kiiruhti pois näkösältä. Näin ainakin harmaapäiset rovastit ja muut eminenssit nuorelle miehelle selittivät.
Nyt on toisin. Hakijat ensitöikseen perustavat kotisivut nettiin, taustalle kootaan tukiryhmä ja sosiaalista mediaa aktivoidaan. Jopa lähiömarkettien oville ilmestyy päivystäviä vaaliesitteen jakajia. Täytettävä virka ja vaalityö eivät kuitenkaan kohtaa.
Kaupunkiseurakunnissa kovin pieni joukko käyttää äänioikeuttaan. Kirkkoherroja valitaan muutaman prosentin äänimäärin. Kotiseurakunnassani päästiin ahkeran vaalityön innostamana hiukan päälle 8 prosentin. Sitä pidettiin ilahduttavan hyvänä lukuna. Se tarkoittaa, että 92 prosenttia äänioikeutetuista ei pitänyt kirkkoherranvaalia ja sen tulosta niin tärkeänä, että olisivat äänestäneet.
Seurakuntavaaleissa pari vuotta sitten äänioikeuttaan käytti vajaa 18 prosenttia kotiseurakuntani äänioikeutetuista. Se, kuka johtaa seurakuntaa johtavana pappina kiinnosti siis nyt olennaisesti harvempia kuin se, ketkä luottamushenkilöinä ohjaavat ja valvovat seurakunnan työtä. Toki 82 prosentille äänioikeutetuista oli silloinkin yksi ja sama, ketkä seurakuntaneuvostossa istuvat.
Verrataanpa välillistä ja välitöntä vaalia yhden näkökulman osalta yllä esitetyillä luvuilla:
Välillisessä vaalissa 18 prosentin suuruinen aktiiviseurakuntalaisten joukko on valinnut luottamushenkilöt seurakuntaneuvostoon. Nämä perehtyvät huolellisesti hakijoihin ja heidän edellytyksiinsä johtaa menestyksellä seurakunnan työtä ja hallintoa ja tekevät valinnan. Huonoimmassakin tapauksessa valittu saa valitsijoiden enemmistön tuekseen.
Välittömässä vaalissa äänioikeuttaan käyttää 8 % äänioikeutetuista. Siis se joukko, jota kirkkoherran henkilö kiinnostaa niin paljon, että vaivautuvat äänestämään. Eniten ääniä saanut saa selvän enemmistön eli 43 % kolmelle ehdokkaalle annetuista äänistä. Psykologisesti huomionarvoista on kuitenkin se, että 57 % niistä todella aktiivisista seurakuntalaisista, jotka äänestävät vaalissa, joutuvat toteamaan saaneensa kirkkoherrakseen muun, kuin sen henkilön, jota itse halusivat. Välillisessä vaalissa psykologia toimii toisin. ”Valitsemani luottamushenkilöt päätyivät valitsemaan kirkkoherrakseni parhaaksi katsomansa henkilön ja hyvä niin”.
Välittömän vaalin käyttämistä vastaan kirkkoherraa valittaessa puhuu vielä moni muukin seikka, mutta niistää ehkä toiste enemmän.
