Uusi helmikuussa valittu kirkolliskokous aloittaa nelivuotiskautensa näillä näkymin runsaan viikon kuluttua, koronan vuoksi vähän myöhässä.
Kirkolliskokous on kirkon demokratian ylin päättävä elin. Mutta minkälaista on kirkon demokratia? Tulevallakin kaudella kuultaneen keskustelua siitä, että kirkon demokratia on erilaista kuin valtiollinen tai kunnallinen demokratia. Toiset vaativat demokratian vahvistamista, toiset sen supistamista.
Meille on kerrottu, että kirkolliskokousedustajat eivät edusta seurakuntalaisia, vaikka nämä heidärt sinne maallikkoedustajien osalta valitsevatkin, varsin monimutkaisella tavalla tosin. Papit valitsevat edustajansa vähän yksinkertaisemmalla vaalilla.
Edustajien sanotaan edustavan kirkkoa, ei jäseniä. Valta laskeutuu tuon mukaan ylhäältä alas seurakuntalaisiin, jotka ovat vallan käytön kohteita. Minä ajattelen, että kirkossakin valta maallisessa mielessä nousee seurakuntalaisista ylempiin kerroksiin.
Maallikoiden ja pappien yhteistyö sujuu minusta kirkolliskokouksessa hyvin, mutta ehkä siinä pieni jännite on olemassa. Maallikoita, siis ei-pappeja, on enemmistö, mutta kaikki eivät ehkä pidä meitä pappien veroisina.
Kirkon vaaleja ja kirkon demokratiaa vähätellään, eikä sille anneta aivan täyttä valtaa. Niinpä kirkossa on demokratiavaje, joka näkyy esimerkiksi kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen maallikkoedustajien valintatavoissa.
****
Pappien ja maallikoiden yhteistä valtaa sanotaan synodaaliseksi hallintotavaksi. Kun googlasin, mitä sana tarkoittaa, tuli siitä vastaan yllättävä, erään merkittävän kirkollisen tahon kannanotto vuodelta 2016:
”Synodaalinen hallintomalli on jatkossakin olennainen osa kirkon hallintoa. Mahdollinen diakonaatti otetaan mukaan osaksi synodaalista hallintoa. – – Seurakuntien paikallishallinnon suhteen tulee arvioida, onko tarpeen erikseen ylläpitää vaaleilla valittavaa valtuustoa, sen nimeämää neuvostoa ja henkilökunnasta koostuvaa johtoryhmää.”
Tuo tarkoittaisi sen arvioimista, tarvitaanko seurakuntavaaleja ja niissä valittavia toimielimiä lainkaan? Päätösvalta olisi siis seurakunnassa papeilla ja mahdollisesti diakonaattiin vihittävillä.
Noin radikaali tavoite tuskin kovin pian voisi toteutua lain tasolla, mutta jos tuollaisia ajatuksia on merkittävillä toimijoilla kirkossa, niin kyllähän se jotenkin vaikuttaa käytännön ja asenteiden tasolla.
****
Yksi syy, miksi kirkon demokratiaa vähätellään, ovat alhaiset äänestysprosentit. Kiinnostus vaaleja kohtaan olisikin saatava nousemaan. Vaikuttamisen pitäisi olla houkuttelevaa ja osallistumisen vaaleihin nykyistä helpompaa.
Tuntuu, että vaalien helpottamista vastustetaan, koska demokratiaan ja jäseniin ei oikein luoteta? Minusta demokratia kuuluu myös kirkkoon. Miksi?
Ensinnäkin, koska seurakuntalaiset ”omistavat” seurakunnan ja maksavat sen kulut. Täytyyhän heidän olla päättämässä sen asioista.
Toiseksi: yleinen pappeus kuuluu luterilaisuuteen. Sen piirissä ovat siis ne kastetut, joita ei ole erityiseen papin virkaan vihitty.
Kolmanneksi: maallikoiden osallistuminen rakentaa yhteisöllisyyttä. Luottamushenkilöt ovat kanava, joka pitää yllä vuorovaikutusta seurakunnassa.
Jäsendemokratia kuuluu kirkkoon!
Pienenä tarkennuksena sanon että kirkossa demokratia tarkoittanee kirkon/seurakunnan jäsenten ”valtaa”, ei mitä tahansa kansan enemmistöä. Toivoisin sekä Tuorin että Jalavan jättämään ”kansan enemmistöllä” maalailun pois. Puhutaan siis jäsenten osallistumisesta kirkkonsa asioiden hoitamiseen.
Ymmärrän että aikanaan kun kirkolliskokouksen toimintaa on luotu, on uskon/evankeliumin sisältö katsottu niin paljon tärkeämmäksi kuin talous-hallinnon asiat, että siihen liittyvien asioiden päättämiseen on haluttu turvata kirkon erityiseen virkaan eli papin virkaan sisältyvä osaaminen ja vastuu. Tässäkin on virkateologiasta kysymys. Toisenlaisen virkakäsityksen mukaan pappien ja kirkon maallikkojäsenten/-uskovien välillä ei ole oleellista eroa kyvyssä ymmärtää ja arvioida uskon sisältöä.
OLen yrittänyt saada keskustelua aikaan tästä virkateologiasta blogeillani.
Mihin oikeasti demokratiaa kirkossa kaivataan. Oppiin ja siihen vaikuttaviin kysymyksiin ei voi äänestämällä vaikuttaa, mikäli halutaan pysyä kristillisenä kirkkona. Vihkimisasia nosti kysymyksen pinnalle, mutta onko se ainoa syy tähän?
Jollain tavalla asioista pitää kuitenkin päättää ja päätetään. Mikä olisi Pekka sinun mielestäsi pappien ja jäsenten synodaalista hallintoa, jossa on vahvat demokraattiset elementi, parempi tapa?