Mitä Svea-mamma edellä, sitä Suomi-neito perässä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Mitä Kolmella kruunulla oli eilen, sitä Siniristeillä on huomenna. Viimeistään ylihuomenna. Kuten nyt esimerkiksi tämä villitys, että hautajaisiin ei oteta osaa, elleivät ne satu olemaan omat juhlat.
Kohta on meidän vuoromme. Käy kuten riitaisien naapureitten aikanaan. Kun toisesta talosta kuoli isäntä, niin surutalostapa ei tullut kutsua hautajaisiin. Ennen vanhaan nimittäin mentiin surusaaton jatkoksi, kun saatiin sellainen mustareunainen kutsukortti. No, tästä närkästyneenä naapurin isäntä tuumasi, että antaahan olla, kuollaan sitä vielä meilläkin!
Ymmärrän hyvin, että hautajaiset ja hautuumaat, siunauskappelit ja kukkaseppeleet eivät kuulu nykyaikaisen menevän ihmisen imagoon. Hän menee mieluusti kaikkialle muualle paitsi itseensä. Ei ole aikaa, on tehtävä monenlaisia asioita elääkseen. Kuoleman pohtiminen noin niin kuin yleisesti ottaen saati omakohtaisesti fundeeraten on ihan menneen talven Lumia. Eikö se riitä, että asiaa on tutkittu jo keskiajalla?
Vauhti-ihmiset ovat tainneet lukea Jeesukselta vain sen sanan, että antakaa kuolleitten haudata kuolleensa. Onneksi meillä nykyään on täyden palvelun hautaustoimistoja. Kun kuolema on poissa silmistä, se pysyy poissa mielestäkin.
Matteuksen evankeliumissa (11:16-17) Jeesus sanoo: Mutta mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet; me pidimme teille valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Taitaa tuo hautajaisten boikotointi sittenkin olla vanhempaa perua kuin maailmankuulu ruotsalainen Tylo Sauna?
Pakkoruotsista olemme kohta puoliin pääsemässä eroon, pakkokuolemasta emme vielä. Ilmainen vinkki hautausurakoitsijalta, joka ei halua nimeään julkisuuteen: Jos et turhaan halua rasittaa, hermostuttaa tai huolestuttaa omaisiasi ja ystäviäsi hautajaisillasi, niin tilaa hyvissä ajoin etukäteen kuusi itkijänaista, jotka toimivat samalla myös arkunkantajina.
Tuulesta ei tätäkään blogiaihetta ole temmattu vaan Kotimaa24:n uutisesta:
https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/11988-saattojoukot-pienentyneet-myoes-suomessa
Kuvateksti: Sinun ei tarvitse uskoa Kuolemaan. Riittää, että Kuolema uskoo sinuun!
Vuokko sanoi:
Totta, ne kukat pitäisi antaa jo elinaikana. Elävistä niille on enemmän iloa kuin kuolleIlle. Kukkakauppiaitten kiusaksi usein ehdottelen omaisille, että jokainen toisi vain yhden ruusun. Se henkilökohtaisuus on tärkeämpi asia kuin kukkien määrä. Toivottavasti en ole huomenna tämän kukkamielipiteeni kanssa iltapäivälehtien lööpeissä:
”PASTORI YRITTÄÄ KIELTÄÄ KUKAT HAUTAJAISISSA!”
Jorma: Termi Seremoniamestari on minulle pappina kauhistus, suorastaan kirosana. Jos pappia ei kutsuta hautajaisiin, niin sitten sinne kutsutaan SEREMONIAMESTARI! Kirkolliset toimitukset, kasuaalit, ovat pyhiä toimituksia, eivät mitään seremonioita!
Minulla on ainakin kolmet hautajaiset jääneet väliin, kun niistä ei ole ilmoitettu, kuin vasta jälkikäteen. Tai vaikka olen tiennyt hautajaisista, ei ole kutsuttu. En sitten iljennyt mennä. Vaikka kyseessä on ollut läheinen ystäva tai sukulainen.
Pitäisikö otsikon siis olla: ”Ihmisiä ei kutsuta edes hautajaisiin”….
Tuomas: Pitäisin lähtökohtaisesti hyvänä tapaa, että hautajaisiin ystävät saavat toki tulla (kirkkoon tai kappeliin, haudallekin), mutta sitten on omaisten asia, esittävätkö he siunaustilaisuuden jälkeen yleisen kutsun muistotilaisuuteen.
Per-Olof: En suinkaan vinoile VL-suuntaan. Meillähän oli edellisessä bloggauksessani hyvä keskustelu VL-asiasta. Heikki olis siinä mukana. Ja tuo Barona-juttu oli ihan kunnianosoitukseksi tarkoitettu.
Aina silloin tällöin vain tykkään ottaa käyttööni tuon mainosalan ammattikoulutukseni (copy writer). Eli lööpeille tässä kyytiä annetaan!
Sitten pieni tarkennus: Kirkkohallitus ei ole muuttamassa suurempiin vaan pienempiin tiloihin!
Onhan tämä muuttunut. Ennen oli tapana laittaa kuolinilmoitus ennen hautajaisia ja siinä oli kutsu. Ja monissa luki siunaus suoritettu läheisten läsnollessa.
Mielikuvani on, että nyt tällaiset ilmoitukset puuttuvat.
Oman äitini hautajaiset olivat valtavat verratessa niihin, joissa yleensä olen. Mutta nyt tädin hautajaisissa oli muistotilaisuuteen varattu paikka täynnä. Itse haluan äärimmäisen pienet vain lähipiirin. Minusta on ihan selvä, etteivät kaikki jaksa suuria hautajaisia järjestää. Kyllä siinäkin voi käyttää järkeä. Jos ei ole tultu toimeen eläessä niin, mitä sitä pitäisi esittää haudallakkaan. Toki omaisten takia voi haudalle mennä, jos he tarviavat. Mulle sopis ihan hyvin, että kuoppaan vaan, mutta on pakko ajatella eläviä.
Vl-hautajaisista vielä.
En lähtis kyllä yhtään brassailemaan niitten suurella väkimäärällä. Totta kai ehkäisykielto näkyy siinä, sehän on selvää, mutta mistään muusta se ei oikeastaan todistakaan.
Ei siitä, että vl-ihmisellä olisi elämässään enempi läheisiä ihmisiä kuin ei-vl-ihmisillä. Ei ihmeessä se tarkoita sitä. Vl-liikkeessä on ihan samalla tavalla kuin liikkeen ulkopuolellakin, syrjäytyneitä ja yksinäisiä ihmisiä ja perheitä. Itse kun olin vielä liikkeessä mukana, sain usein kuulla näitä kipeitä vuodatuksia ja tarinoita.
Tietty sellainen vl-ihminen, jolla on aina ollu pilvin pimein ystäviä yhteisössään, ei välttämättä tiedosta tätä asiaa. Eikä kaikilla ole kykyä havainnoida asiaa.
Itse kun en koskaan kuulunut liikkeen suihkuseurapiireihin, vaan ystäviämme olivat enempikin muiden hyljeksimät ihmiset, asia on ihan selvä pläkki. Siis puhun nyt todellisista ystävistä, en niistä, jotka kyllä kiinnostuvat heti jos seurapenkki on muutaman kerran tyhjä tai joita tavattiin etupäässä liikkeen tilaisuuksissa ja valtakunnan työssä, vaan niistä, joidenka kanssa koki aitoa sydämenlämpöä ja kyläiltiin puolin ja toisin.
Ihan samat kylmän ja kovan maailman säännöt toimivat vl-pelikentillä kuin muuallakin maailmassa: rikkaat, koulutetut, kauniit, trendikkäät, hyvät läpänheittäjät ja esiintyjät ovat niitä, joidenka kanssa halutaan olla ja joille hurrataan. Muut ovat piikkeinä takapuolessa.
Kirkossa tai kappelissa toimitettava hautaan siunaaminen on luonteeltaan jumalanpalvelus ja siten avoin kaikille, jotka tahtovat kunnioittaa vainajan elämää läsnäolollaan. Muistotilaisuus on yksityinen tilaisuus, joten sinne mennään mieluiten vain henkilökohtaisesta tai yleisestä kutsusta.
Ruttopuiston rovastilta kyselen, vieläkö vanhankirkon puistoa, joka on siis todellisuudessa vanha hautausmaa (ja saanut nimensä sinne ruton aikana haudatuista) käytetään keskustan väen koirien ulkoilutukseen eli kaupunkilaiset kunnioittavat hautausmaata pissittämällä lemmikkinsä edesmenneiden kaupunkilaisten ja kaupunkia punaisten vallasta vapauttaneiden kaatuneitten sakasalaisten haudoilla?
En vetänyt hernettä nenään baronasta (minähän olin siinä ajatuksessa idean esittäjä) – saahan sitä leikkimiellellä vähän keljuillakin
Kirkollinen toimitus muuttuu seremoniaksi silloin, kun sen hengellienen sisältö muuttuu sivuasiaksi.
Paljolta olet, Hannu, elämässäsi ja työssäsi säästynyt!
Toimitus on pyhä ja jopa virkakin on pyhä sinun mielestäsi, mutta
ONKO se sitä yhteisen kansan mielestä? Minusta tuntuu, ettei se sitä aina ole, ja siinä tilanteessa seremoniamestari on oikein hyvin asiantilaa kuvaava sana. Kaste olisi pitänyt jättää kirkkoon, ettei se hautaudu perhejuhlan alle. Enää asiaa ei voi auttaa.