Kuvassa Matteuksen evankeliumi inarin saameksi
Antakaa toisillenne anteeksi
Teksti: Matt. 18:15-22
Useampi ihminen on kysynyt minulta miksi meidän kirkollamme ei ole rippiä niin kuin katolisilla. Olen vastannut että kyllä meillä on. Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa se mainitaan jopa kirkkomme sakramenttina.
Vähässä katekismuksessa Luther sijoitti ripin kasteen ja ehtoollisen väliin.
Kun hän kertoo, miten tietämättömiä on neuvottava ripittäytymään, niin aluksi hän selittää ripin kaksi osaa:
”Mitä rippi tarkoittaa? Vastaus:
Rippi sisältää kaksi osaa: ensiksi tunnustetaan synnit, ja toiseksi otetaan ripittäjältä vastaan synninpäästö eli anteeksianto, ikään kuin sen lausuisi Jumala itse. Sitä ei saa lainkaan epäillä, vaan on uskottava lujasti, että synnit siten on annettu anteeksi taivaassa, Jumalan edessä.”
Tämän jälkeen hän tekee eron sen välillä, että on tehtävä ero yleisen syntisyyden ja konkreettisten yksittäisten syntien välillä. Rippi koskee vain tiedostettuja syntejä, jotka painavat mieltämme.
”Millaisista synneistä sitten on ripittäydyttävä?
Jumalalle on tunnustettava syyllisyys kaikkiin synteihin, myös niihin, joista emme tiedä. Niin teemme Isä meidän -rukouksessa.
Ripittäjälle meidän taas on tunnustettava vain ne synnit, jotka tiedämme ja tunnemme sydämessämme.”
Kun sitten Luther puhuu syntien luettelemisesta, niin hän puhuu arkisen elämän tavanomaisista tolkuttomuuksista.
”Mitä syntejä ne ovat?
Tutki tilaasi kymmenen käskyn avulla, olitpa sitten isä tai äiti, poika tai tytär, isäntä, emäntä tai palvelija: oletko niskoitellut, oletko ollut epäluotettava, laiska, vihainen, röyhkeä ja riitaisa, oletko sanoin tai teoin tuottanut jollekulle mielipahaa, oletko varastanut, oletko laiminlyönyt tai huonosti hoitanut asioita ja aiheuttanut vahinkoa?”
Neuvoessaan ripittäytymään Luther selostaa asiaa ripittäytyjän ja rippi-isän välisenä keskusteluna. Otan tähän muutaman esimerkin.
Sano ripittäjälle: ”Pyydän teitä, herra pastori, kuuntelemaan rippiäni ja julistamaan minulle anteeksiannon Jumalan tähden.”
Tähän rippi-isä vastaa: ”Minä kuuntelen.”
Palvelusväkeen kuuluvalle Luther antaa viitteenomaisesti muutamia esimerkkejä.
”Minä vaivainen syntinen tunnustan Jumalalle syyllistyneeni kaikkiin synteihin. Erityisesti tunnustan teille, että minä, joka olen palvelija, palvelustyttö jne., valitettavasti palvelen isäntäväkeäni epärehellisesti. Olen silloin ja silloin jättänyt saamani käskyt täyttämättä, olen vihastuttanut heidät ja saanut heidät sadattelemaan, olen laiminlyönyt tehtäviäni ja antanut tapahtua vahinkoa. Olen ollut myös hävytön sanoin ja teoin, riidellyt vertaisteni kanssa, nurissut emäntääni vastaan sekä kiroillut häntä jne. Suren kaikkea tätä, rukoilen armoa ja tahdon parantaa tapani.”
Työnantajan puolelta Lutherin selostuksessa mainitaan tuon ajan tavanomaisimmat työnantajat isäntä ja emäntä. Heille annetaan viitteeksi seuraavia seikkoja.
”Tunnustan teille erityisesti, etten ole uskollisesti johdattanut lapsiani, palvelusväkeäni enkä puolisoani kunnioittamaan Jumalaa. Olen kiroillut, näyttänyt huonoa esimerkkiä, sopimattomilla puheilla ja teoilla vahingoittanut naapuriani, levittänyt pahoja juoruja, myynyt liian kovaan hintaan ja antanut virheellistä ja vajaata tavaraa.”
Evankeliseen tapaan Luther painottaa ettei syntiluettelo on homman tärkein puoli niin että pitäisi ruveta ronkkimaan mieltään enempää kuin tosi aiheesta.
”Ellet taas havaitse tunnollasi olevan edellisen kaltaisia tai suurempia syntejä, sinun ei pidä huolestua eikä muuttaa rippiä piinaksi ryhtymällä etsimään ja keksimään lisäsyntejä. Kerro vain ne pari asiaa, mitkä tiedät.”
Suomalaisten paha tapa päästää suustaan sopimattomia sanoja tulee myös yhtenä esimerkkinä synnistä joka soveltuu jonkun tunnustukseen: ”Tunnustan erityisesti, että olen joskus kiroillut, samoin puhunut sopimattomia, joskus laiminlyönyt sen ja sen asian”
Sitten oppi-isämme toteaa jämäkästi: ”Se saa riittää.”
Kun synnintunnustus on valmis niin sen jälkeen ripittäjä lausuu:
”Jumala armahtakoon sinua ja vahvistakoon uskoasi. Aamen.”
Ikään kuin aamenen vahvistukseksi Luther sijoittaa vielä seuraavan vuoropuhelun:
Rippi-isä jatkaa: ”Uskotko myös, että minun anteeksiantoni on Jumalan anteeksianto?”
Johon ripittäytyjä vastaa: ”Uskon, herra pastori.”
Rippi-isä lausuu vielä loppusanat:
”Tapahtukoon sinulle niin kuin uskot. Herramme Jeesuksen Kristuksen käskystä annan sinulle syntisi anteeksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. Mene rauhaan.”
Kirkkomme nykyisessä käsikirjassa on rippiä varten nykyajan tarpeisiin sovellettu ripin kaava. Rippi on tarkoitettu lohduttamaan ihmistä. Armollisen Jumalan suureen hyvyyteen turvautuen saamme uskoa että se mikä on julistettu anteeksiannetuksi täällä maan päällä, on anteeksi annettu myös taivaassa. Jumalan nimessä lausuttu synninpäästö on Jumalan antama anteeksianto.
http://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html#ripittaytymaan
23. sunnuntain helluntaista 12.11.2017 tekstit ja esittelyn löytää sivustolta.
Yllä viittaa pyhän evankeliumiin Matt. 18:15-22. Tässä evankeliumissa Jeesus antaa ripin perustan. Se minkä kirkko päästää maan päällä se on oleva päästetty taivaassa. Koska kirkko toimii syntien anteeksiantamisessa ei omissa vaan Jumalan nimissä niin työ on Jumalan työtä ja siksi se on voimallinen ja vaikuttava Jumalan armon, hyvyyden ja rakkauden lahjoituksen armoväline.
http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20171112
Sakramenttien lukumäärästä puhuttaessa Apologia eli Augsburgin tunnustus puhu ripistä eli synninpäästöstä sakramenttina.
”Jos sanomme sakramenteiksi sellaisia toimituksia, jotka perustuvat Jumalan käskyyn ja joihin liittyy armon lupaus, on helppo ratkaista, mitkä ovat varsinaisia sakramentteja. – – – Todellisia sakramentteja ovat siis kaste ja Herran ehtoollinen sekä synninpäästö, se kun on parannuksen sakramentti. Nämä toimitukset perustuvat näet Jumalan käskyyn, ja niihin liittyy armon lupaus, joka on uudelle liitolle ominainen. Pitäähän meidän meitä kastettaessa, nauttiessamme Herran ruumista ja saadessamme synninpäästön olla sydämessämme varmat siitä, että Jumala todella Kristuksen tähden antaa meille anteeksi.”
http://tunnustuskirjat.fi/puolustus/XIII.html
Onko eroa jos rikkoo käskyä ”älä tapa” yhteiskunnan hyväksynnän tai tuomitsemisen pohjalta?
Siis kuinka rippi tapahtuu yllä olevissa tapauksissa, saako anteeksi Jumalan edessä ja joutuuko edesvastuuseen yhteiskunnan lakien mukaan?
Ari
Se mikä ripissä on anteeksi annettu, sen Jumala jo on anteeksi antanut, koska rippi-isä toimii Jumalan antaman valtuutuksen perusteella.
On kyllä vahinko, että rippiä käytetään nykyään niin vähän. Siinähän sekä syyllisyys että anteeksianto tulevat hyvin konkreettiseksi, kun ripittäytyjä tunnustaa syyllisyytensä ja ripittäjä julistaa anteeksiannon. Tällöin kumpikaan eivät jää jotenkin epämääräisiksi. Ripittäyjän kannalta on varmasti huojentavaa kuulla ripittäjän huulilta vakuutus anteksiannosta. Ripin sielunhoidollinen ja mielenterveydellinen vaikutus on kyllä oikein toimitettuna merkittävä.
Jari
Kiitos puheenvuorosta. Otat esille todella merkittäviä näkökohtia.
Syyllisyydestä vapautumisen jälkeen useamman ihmisen elämä on myös toisilla elämän tasoilla lähtenyt parantumaan.
Joskus vuosikymmeniä sitten katolisten maiden keskimääräistä alhaisempia itsemurhalukuja verrattuna protestanttisiin maihin selitettiin nimenomaan ripillä ja sen vaikutuksilla. Ripissä tapahtuva syyllisyydestä vapautuminen oli niin merkittävä asia, että se vähensi tarvetta tehdä epätoivoisia ja lopullisia ratkaisuja. Sitä en tiedä, mikä on tilanne noissa maissa nykyään.
Jari
Samoja tilastoja minä olen aikoinani lukenut.
Nykytilanteesta en minäkään osaa sanoa mitään varmaa, koska esimerkiksi seuraavassa kartassa on kylläkin eroa Pohjoismaiden ja Välimeren maiden välillä, mutta esimerkiksi Liettuan tilasto on korkeampi kuin Viron ja Latvian. Niinpä pitäisi tehdä metodisesti tarkempaa työtä kuin pelkästään kartan katsomista voidakseen varmistua asiasta.
https://www.indy100.com/article/a-map-of-europe-by-suicide-rates-in-each-country–ZJZvUa8KRdZ
Lukaisin myös WHO:n artikkelin, mutta siinäkin kysymystä tutkittiin muiden vaikuttavien tekijöiden suhteen, mutta en osaa siitäkään lukea varmoja johtopäätöksiä meidän kysymykseemme.
http://www.euro.who.int/en/health-topics/noncommunicable-diseases/mental-health/data-and-statistics
Vilkaisin myös Wikipedian luetteloa kaikkien maiden järjestyksestä, mutten siitäkään pysty näkemään miten meidän kysymyksenasettelumme kannalta tästä luettelosta voisi vetää johtopäätöksiä.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_suicide_rate
Kiitos Jari että herätit tämän kysymyksenasettelun.
Kiitos, Matias, datasta. Mielenkiintoisia tilastoja. Näyttäisi siis edelleen siltä, että katolisissa maissa tehdään vähemmän itsemurhia kuin pohjoisissa protestanttisissa maissa, suurimpana poikkeuksena umpikatolinen Puola. Mielenkiintoinen tuo Ruotsin tilanne. Siellä luku on korkeampi kuin kulttuurisesti vertailukelpoisissa verrokkimaissa, ja lähestyy jopa Suomen tasoa.
Tää rippikehitelmä on mielenkiintoinen, mistä se on tullut, voiko sitä johtaa evankeliumista mistään?
Siis mitä Jeesus Sanoo, mikä tuomitsee meidät kaikki viimeisenä päivänä?
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Siis se mitä Jeesus Sanoo on tuomitseva jokaisen, tämä on varma.
Siis voiko rippi-isän sanat ”pelastaa” tältä tuomiolta?
Ari
Ripin raamatullinen perusta löytyy tämän sunnuntain evankeliumista. Tämän tekstin takia puhun ripistä. Siinähän kirkolle annetaan valtuutus julistaa synnit anteeksi.
Tässä alla esitän tämän sunnuntain 12.11.2017 evankeliumin vielä uloskirjoitettuna, niin että voit itse tutkia ja nähdä että se jolle kirkko antaa anteeksi eli päästää vapauteen, se on saanut täyden vapauden myös taivaassa Jumalan valtaistuimen edessä.
Siinä myös sanotaan että se minkä kirkko sitoo maan päällä se on oleva sidottu taivaassa eli siis: kirkko on Jumalan työkalu, jonka välityksellä Jumalan sana tulee ihmisen osaksi, mutta jonka hylkääminen johtaa hyljätyksi tulemiseen Jumalan tuomioistuimen edessä taivaissa.
Se joka ei kirkkoa kuule jakaa pakanain kohtalon, pelastuksen ulkopuolelle joutumisen, koska kirkko on Kristuksen kansa ja vain Kristuksessa on pelastus.
Se joka kirkkoa kuulee, saa kuulla elämän sanan, pelastuksen sanan, anteeksiannon sanan. Jumalan Pojan täytetyn sovintotyön sanan ihanana vapauden ja tulevaisuuden toivon täyteisen sanan.
Tässä vielä tämän päivän evankeliumi ulos kirjoitettuna:
Matt. 18: 15-22
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.
Matias Roto tuo ”kirkkosi” on aika epämääräinen ilmaus, mitä siihen sisältyy?
Onko katolinen kirkko tarkoittamasi kirkko?
Entä luterilainen?
Siis voivatko edellä mainitut olla yhtä aikaa, eikö ”reformaatiossa tullut selkeä pesäero, ainakin sotivat keskenään?
Ari
Lyhyesti määritellen kirkko on Jumalan kansa.
Vanhan testamentin aikana juutalainen yhteiskunta jumalanpalveluksineen oli Jumalan kansa. Tämä kansa kokoontui temppeliin ja synagogiin yhteiseen jumalanpalvelukseen ja eli arkista yhteiselämäänsä jokapäiväisenä kansalaisena omassa yhteiskunnassaan. Kaupungeilla oli omat jäsenluettelonsa. Ne joiden nimi oli luettelossa mukana saivat vakinaisen asumisoikeuden. (Vrt. Jumalan kansan jäsenluettelosta: iloitkaa siitä, että nimenne on kirjoitettuna taivaisiin.)
Tämän kansan yhteys oli näkyvää yhdessä elämistä. Kyseessä siis oli oman aikansa kansankirkko.
Kun sitten juutalaiset levittäytyivät eri puolille Rooman, Parttian ja Etiopian valtakuntaa sikäläisen kreikankielisen väestön keskuuteen, niin Jumalan kansasta alettiin käyttämään nimitystä ekklesia, eli kansankokous, torikokous jne, mutta jotta tätä ei olisi sekotettu mihin tahansa pakanalliseen kaupungin kokoukseen, niin tähän liitettiin lisäys ”kyriake” eli Jumalalle kuuluva. Näin nimitys ”kyriake ekklesia”, ”Jumalalle kuuluvan kansan kokous” eli ”Jumalan kansan” nimitys oli syntynyt.
Tämä nimitys tuli käyttöön juuri kristityille. Sanalla Herralle kuuluva tarkoitettiin erityisesti juuri meidän Herraamme Kristusta. Näin sana kirkko eli ”kyriake ekklesia” tuli merkitsemään nimenomaan Herramme Jeesuksen Kristuksen kansa. Meidän sanamme ”kirkko” on vain meidän kielemme muoto tuosta pidemmästä ilmauksesta ”kyriake ekklesia” ei yhtään sen enempää eikä vähempää.
Kun kristinusko meni eteenpäin opetuslapsi Matteuksen mukana Etiopiaan, evankelista Markuksen mukana Egyptiin, opetuslapsi Tuomaan mukana itään päin Syyriaan ja Intiaan asti, niin kaikkialla noiden maiden kristityt ovat laskeneet kansankirkkonsa alkaneen noista ajoista, vaikka käytännössä kristinusko pääsi merkittävään valtaan vasta heitä seuranneitten vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana.
Esimerkiksi Kypros laskee kansankirkkonsa alkaneen Paavalin vierailusta siellä noin vuonna 50 j.Kr. Käskynhaltijan kääntymys oli kansankirkon merkittävä synnyn lähtölaukaus.
Apostolien teot:
13:2 Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: ”Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut.” 13:3 Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät menemään. 13:4 Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon. 13:5 Ja tultuaan Salamiiseen he julistivat Jumalan sanaa juutalaisten synagoogissa, ja heillä oli mukanaan myös Johannes, palvelijana. – – – 13:12 Kun nyt käskynhaltija näki, mitä oli tapahtunut, niin hän uskoi, ihmetellen Herran oppia.
Kuten Vanhan testamentin aikana, niin myös Uuden testamentin aikana kirkko on näkyvä Jumalan kansa. Jeesuksen maanpäällisenä aikana opetuslapsijoukko. Sen jälkeen apostolien ja heidän valtuutamiensa piispojen ja näiden edelleen valtuuttamien työntekijöitten ja uusien piispojen kautta koko Kristuksen opetuslasten joukko eli kirkko on levittäytynyt ympäri maailmaa ja yhä edelleen menee eteenpäin, vaikka täällä Suomessa meillä onkin tilapäisesti ollut vieraantumista eli Jumalan kansan yhteydestä omille harhateilleen kulkeutumista.
Uudessa testamentissa Jumalan kansaa eli kirkkoa tarkoittava ekklesia -sana on useimmiten käännetty sanalla ”seurakunta”, siitäkin huolimatta että tuon sanan käytön vaarana on ymmärtää, että puhe olisi vain paikallisesta yhteisöstä ja unohtaa se elämän todellisuus että koko kirkko on yksi, koska kirkko on Kristuksen ruumis ja Kristus on yksi, niin myös koko kirkko on yksi.
Toisaalta seurakunta sanallakin asia voidaan ilmaista. Tämä johtuu siitä että yksittäisen seurakunnan kokoontumisessa koko kirkko on aina läsnä. Tämä on seurausta kirkon Kristus-keskeisyydestä. Koska koko Kristus on läsnä jokaisessa messussa, ja koska kirkko on Kristuksen ruumis, niin koko kirkko on läsnä siellä missä yksittäinen seurakuntakin viettää pyhää liturgiaa.
Matias Roto et vastannut kysymykseen voiko katolinen ja luterilainen kirkko olla samaa kirkkoa?
Ari
Vastasinpas.
Vastaus sisältyi siihen, että kirkko on yksi.
Kysymys siis ei ole siitä voivatko nämä sisarkirkot olla samaa kirkkoa, vaan siitä että yhden ja saman Vapahtajan ruumiina ja yhden pyhän kasteen yhdistäminä kirkkomme ovat
yksi kirkko,
vaikka historiallisesti ja hallinnollisesti ynnä joidenkin opinkohtien määrittelyissä yms. olemmekin rinnakkaisina sisarkirkkoina ja itse kukin toimimme omilla alueillamme yhteisessä rintamassa koko maailmanlaajuisen kirkon lähetystyössä evankeliumia eteenpäin vieden.
Kirkkomme tärkeimmän tunnustuksen Augsburgin tunnustuksen esipuheessa tämä yhteenkuuluvuus on ilmaistu seuraavin sanoin:
”Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa – — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.”
Tässä siis sanotaan,
että me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina
ja että toivomme voimamme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä siinä Kristuksen kirkossa, joka jo on yksi, yhteinen ja ainoa.
Kiitos, Matias, ripin esiin nostamisesta. Viime vuonna ilmestyi Saksassa kirja, jossa pyrittiin löytämään keinoja vastata ekumeenisesti Dietrich Bonhoefferin 1930-luvulla esiin nostamaan haasteeseen palauttaa rippi sovinnon ja yhteyden sakramenttina arvoiselleen paikalle. Sitä tarvittaisiin niin luterilaisessa kuin erityisesti nyttemmin myös katolisessa perinteessä, jossa ripillä käynti on sielläkin vähentynyt viime vuosikymmeninä. Bonhoeffer piti rippiä myös välineenä saada uutta konkreettisuutta protestanttiseen etiikkaan. Yleinen rippi jää yleiseksi ja helposti abstraktiksi. Yrityksiä palauttaa rippi on ollut, mutta varmasti enemmänkin voitaisiin tehdä.
Tomi
Kiitos tästä selkeästä teologisesta puheenvuorosta.
Bonhoefferin haaste on edelleenkin hyvin ajankohtainen. Hänen tuotannostaan näemme miten pätevä teologinen ajattelu säilyttää merkityksensä silloinkin, kun monet hetken tuulahdukset tulevat ja menevät saman tien kunkin tuokion tuulten mukana.
Kiitos kommentistasi.