Koko pienen ikäni olen ollut erityisen kiinnostunut kolmesta: uskosta, kirkosta ja yhteiskunnasta. Koko Suomen itsenäisyyden ajan on yhden näkökulman niihin avannut Kirkkopäivät. (KP) Ensi kerran olin mukana Helsingissä 1969, myöhemmin monta kertaa myös Saksan kirkkopäivillä.
Vuonna 1973 oli teemana Porissa ”Ihminen ja vallankäyttö”. Silloin kirkossa aktiivinen n.k. Tunnustusrintama väitti Porin päiviä punaisiksi, jopa sosialistisiksi. Kirjoitin Hesariin sivun mittaisen artikkelin ja pyrin siinä osoittamaan väitteen pötypuheeksi. Yhteiskunnallisia päivät olivat olleet, se oli niiden tarkoitus alusta, vuodesta 1918 asti. Saksan Kirkkopäivät ovat foorum myös poliittiselle keskustelulle. KAIKKI puolueet pyrkivät mukaan ja kirkko antaa sille puolueettoman foorumin. Oma kirkkomme oli koko sotien välisen ajan, 1918 – 1939 avoimen ja aktiivisen oikeistolainen. Nyt niin kirkko kuin sen päivätkin ovat ylivarovaisia politiikan suhteen, täysin toisella tavalla kuin Saksan evankeelinen kirkko.
Jyväskylän KP:istä on on käyty vilkasta keskustelua ennakkoon, kuten monesti aikaisemminkin. Minun on ollut vaikea pysyä hiljaa. Miksi? Koska pidän KPäiviä tärkeänä ja myönteisenä tapahtumana. Halla-aho-keskustelun yhä vain jatkuessa ja nyt kun Ilkka Huhta ja Mikko Malkavaara tekivät protestinsa, en enää malta olla pistämättä lusikkaani tähänkin soppaan.
Kaksi lainausta. Piispa Seppo Häkkinen: ”Hyvä vain, että keskustellaan.”— ”KP on tarkoitettu erilaisille kohtaamisille.”— ”Kyllä KP:llä jos missä tulisi olla tilaa erilaisille ihmisille, mielipiteille ja rakentaville keskusteluille.” Toiseksi KP:n pääjärjestäjän, Kirkkopalvelujen johtajan Ilkka Mattilan tiedote: ”Tiedotteessa kerrotaan KP:n luonteesta avoimena ja laaja-alaisena keskustelufoorumina niin kirkon kuin yhteiskunnan asioista. KP:llä yhteiskunnallisia asioita puntaroidaan kristillisten arvojen pohjalta.”
Kaikki siis tuntuisi olevan hyvin ja kunnossa ja näiden lausuntojen mukaan niin onkin. Onko niin todella? Ihan oikeasti? Kerron nyt yhden käytännön kokemuksen. Voisin kertoa sen sekä 2017 Turun että 2019 Jyväskylän päiviltä, mutta keskityn jälkimmäiseen.
Toimin pari vuotta (2017-18) valtakunnallisen järjestön, Suomen kristillisten sosialidemokraattien liiton puheenjohtajana. Järjestö on 1946 alkaneen historiansa aikana saanut monesti tehdä aktiivista yhteistyötä KPäivien järjestelyissä. Mainitsen tässä vain yhden sen edustajan, edesmenneen Harri Heinon. Puheenjohtajan ominaisuudessa esitin viime syyskuussa, yhdeksän kuukautta ennen ensi kuussa pidettäviä KP:iä, että ohjelmaan olisi otettu suunnittelemamme tilaisuus: ”ILON JA NAURUN KIRKKO. Professori Tapio Lampinen: Ilo ja huumori kirkon perinteessä ja ”nauruprofessori”, kirjailija Vesa Karvinen: Saako kirkossa nauraa?” Molemmat ovat jyväskyläläisiä.
KP torjui esityksemme kahdella perusteella. Ensiksi sen sanottiin tulleen liian myöhään. Ja toiseksi: ”Koska muutkaan puolueet eivät olleet mukana.” Vastaus oli sekä tyly, että kummallinen. Ohjelma ei voinut olla lukkoon lyöty viime syyskuussa. Emme tehneet esitystämme puolueena, vaan vapaaehtoisena kristillisenä järjestönä. Eikä ehdotuksemme sisältö edes ollut poliittinen. Asiasta ei neuvoteltu, se tuli meille ilmoitusasiana. Ei avointa, ei keskustelevaa eikä tilaa antavaa.
Ei siitä enempää, mutta pyytämättä kerron mielipiteeni KPäivistä, missä nyt mennään. KP oli aikaisemmin SKSK:n järjestämä kristillis-yhteiskunnallinen foorum, jonka painopiste oli yhteisten kysymysten pohdinnassa. Toteuttajina oli lukuisia kristillisiä ja kirkollisia järjestöjä. JOS jäsenyys olisi kirkossamme niin tärkeätä, mitä sen juhlapuheissa sanotaan olevan, olisi tämä myös KPäivien suunta. Siltä ei nyt kuitenkaan näytä. Viimeksi Turussa oli Kirkkohallituksen rooli ja sanavalta merkittävästi kasvanut, siis kirkon hallinnon ja Kirkkopalvelujen. Tulee mieleen tapa, jolla YLE järjesti viime vaalien vaalitentit. Herroina ja hidalgoina olivat toimittajat. Aika käytettiin tiukasti heidän nuottiensa mukaan, ei haastateltavien mukaan.
Muutettavat muuttaen: Kirkkopäivillä tahdin määrää Kirkkohallitus ja Kirkkopalvelut. Kristillisiä järjestöjä ja liikkeitä ei tarvita kirjoituspöytien ääressä syntyneitä ohjelmia sotkemaan. Avoimesti ja laaja-alaisesti olemme toki kaikki tervetulleita mukaan, yleisöksi järjestettyihin tilaisuuksiin.
Heikki Palmu :” Viimeksi Turussa oli Kirkkohallituksen rooli ja sanavalta merkittävästi kasvanut, siis kirkon hallinnon ja Kirkkopalvelujen.”
Subjektiivinen ehdotus: pyytäkää kirkkopäiville esim. Siemens Financial Serviceä kertomaan vaikkapa siitä, mitä kopiokoneiden leasing-vuokrasopimuksilla on tämän vuosikymmenen aikana saatu aikaan ja ”lakaistu maton alle”, kun rahasta ja taloudesta keskusteleminen on ”liian maallista”.
Epäilen, että jos Kirkkohallituksen rooli rooli ja sanavalta on merkittävästi lisääntynyt, se on tapahtunut juuri siksi, että seurakunnissa pysyisi järki päässä ja jalat maassa.
”Kirkkopäivillä tahdin määrää Kirkkohallitus ja Kirkkopalvelut.”
Kun mallia on otettu Neuvostoliitosta, niin niistä arvoista keskustellaan, mitä keskusjohto pitää tärkeinä. Kansalaiset eli seurakuntalaiset saavat kiltisti kuunnella, mitä ideologiaa keskusjohto kulloinkin tahtoo edistää. Neuvostoliiton keskuskomitean puhemiehistö, joka on valinnut toinen toisensa, on päättänyt ylimmässä ideologisessa viisaudessaan, että kansa saa kuulla ilosanomaa Jussi Halla-aholta, jota tsemppaa YleLeaksista tuttu TV-kasvo Teemu Tammisalo. Huumorin ja retoriikan rajoja koetellaan, kuten piispa Laajasalo on luvannut.
Mikä sitten on huumoria ja retoriikkaa, onkin mutkikkaampi pohdittava. Teemu Laajasalolle on siitä kertynyt runsaasti kokemusta YleLeaksista, jossa hän Teemu Tammisalona esiintyen siunasi kirkkoherran roolinsa kautta Jeesuksen pilkkaamisen ohjelmassa. Varmasti kannatti, koska julkisuus lisää tunnettavuutta, mikä taas auttaa silloin, kun äänestetään piispaksi. Kiitokseksi YleLeaksin kirkollisesta siunaamisesta Teemu Tammisalon alter egon Teemu Laajasalon kaulaan ripustettiin piispanristi. Onkin siksi luontevaa jatkaa tutulla linjalla Jussi Halla-ahon kanssa. Ohjelman nimi on KirkkoLeaks. Siitä on esitetty jo monta jaksoa. kuten seuraa piispan luottokortin vinguttamista ja seuraa piispan oikeusjuttuja firmastaan.
Kansa rakastaa viihdettä, joten jokainen kirkollisesta korkeahuumorista tykkäävä suuntaa kulkunsa kirkkopäivien pääesiintyjiä seuraamaan. Se tuo lisää ääniä ja tunnettavuutta kirkolle eikä sillä ole politiikassa merkitystä, onko tunnettavuus tolkun ihmisen mielestä negatiivista tai positiivista. Politiikka on nimittäin magiaa. Hokkus pokkus, positiivisen voi kääntää negatiiviseksi ja negatiivisen maineen voitoksi.
Ja mikä voitto olisikaan kirkolle, jos Halla-aho ja Laajasalo löytävät sielunkumppanuuden yhteisen aiheen äärellä. Kirkot alkaisivat täyttyä sanan kuulijoista. Piispa Laajasalo nostaa kirkon menestykseen ja voittoon. Hän on ennakkoluuloton tienraivaaja, uusien mahdollisuuksien avaaja, visionääri, joka kirkko on tarvinnut jäsenkatonsa tuskaa lievittämään. Ja piispa Laajasalo täyttää niitä odotuksia, jotka on asetettu hänen hartioilleen.
Heikki, kyllä Suome kristillisten sosialidemkraattien liitto on jo nimensäkin perusteella puoluesidonnainen järjestö. Kirkon ei pidä asettua minkään poliittisen ideologian liittolaiseksi. Useimmissa puolueissa on vilpittömiä kristittyjä, ja jos puolueille annetaan puheenvuoroja, niin silloin on välttämättä huolehdittava puolueiden tasavertaisesta mahdollisuudesta saada äänensä kuuluville. Tästä näkökulmasta on kyllä oikeutettuakin kritisoida Jussi Halla-ahon pääsyä kirkolliseen julkisuuteen, tasapuolisuushan edellyttäisi ainakin muiden suurten puolueiden vastaavaa mukanaoloa, siis Antti Rinne, Petteri Orpo, juha Sipilä ehkäpä vielä Pekka Haavistokin Halla-ahon kumppaneiksi. Esitetty kritiikki ei kuitenkaan näytä perustuvan vaatimukseen puolueiden tasapuolisesta kohtelusta vaan vihamieliseen asenteeseen Halla-ahon edustamaa ideologiaa kohtaan. Vaikka Halla-aho itse tunnustautuu uskonnottomaksi, on perussuomalisessa puolueessa varmasti huomattava määrä kristittyjä jäseniä, aivan kuten muissakin eduskuntapuolueissa.
YRJÖ,
lueppa vielä kerran ja vastaa sitten rehellisesti, ehdotanko minä ”kirkon asettumista jonkun poliittisen ideologian liittolaiseksi.” Puhut höpöhöpöä, maalaat pirun seinälle ja käyt sitä sitten vastustamaan. Kaiken lisäksi kun ehdotimme teemaa naurun, huumorin ja kirkon suhteitten esille nostamista, onko se jonkun ideologian ajamista? Luetun ymmärtämisen vaikea taito, totisesti.
Olen Turussa koettanut ajaa sitä, että seurakunnat ennen vaaleja, ennen kaikkia vaaleja järjestäisivät keskusteluja vaalien asioista. Kutsuisivat kaikki halukkaat puolueet mukaan ja tarjoaisivat puolueettoman maaperäin keskustella. Kun Pyhä Kirjamme kehottaa edistämään asuinpaikkamme yhteisten asioitten ajamista ja Jeesus kehottaa rukoilemaan Jumalan tahdon toteutumista MYÖS MAAN PÄÄLLÄ, tämä olisi tosi raamatullista toimintaa, mutta ei. Joku torjuu tällaiset keskustelut jopa seurakuntavaalien alla, mikä on jo älyttömyyden huippu. Järjestetään vaalit, äänestetään demokraattisesti, mutta ei voida yhdessä keskustella siitä, mihin seurakunnassa pyritään ja miten, millä rahoilla. Ettei sekaannuttaisi politiikkaan! Kirkko joka on kymmeniä vuosia meillä ollut jopa äärioikeiston ääniutorvi ”haluaa pysyä puolueettomana”, ”ei halua sekantua poliiikkaan” jne.
Saksassa linja on täysin toinen. Kirkkopäivät kiinnostavat siellä koko mediaa, koko lehdistöä ja kaikki puolueet pyrkivät mukaan. Jos yhteisten asioiden ajaminen eli politiikka on kirkolle tabu, kovin on meillä sordiino päällä. Leikkaamme itse kirkon todellisuudesta pois arjen, elämän, sen, mikä elämässä on tärkeätä. Voi voi, voi pyhä yksinkertaisuus.
Perinteisesti on ollut niin, että ns. oikeistolaisuus on yhtä kuin puolueettomuus, kun taas ns. vasemmistolaisuus on vahvasti ideologisesti värjäytynyttä. Entä vihreät, nehän vievät fileet setien suista.
Heikki, kiitos hyvästä kirjoituksesta ja kommenteista. Kiitän myös siitä, että siedät myös erilaisia, poikkeavia mielipiteitä. Tänään olen kokenut, miten sananvapauden puolustaja on poistanut kaikki kommenttini blogistaan, kun olen ollut ihan siististi eri mieltä hänen kanssaan. En viitsi nimeä mainita, sanoin hänelle hyvästit.
PENTTI,
Kotimaa24 antaa kyllä bloggaajalle oikeuden siivota sivujaan, mutta kummallista keskustelua se on, enemmänkin, vaikeata käsittää. Se ratkaisu on väkivaltainen, mutta paljon parempi ei ole (kuoliaaksi) vaikeneminen, jota kirkollisissa keskusteluissa paljonkin käytetään. Kuten ehkä myös tässä.
Ei silti, en kadehdi KPäivien järjestäjiä. Juttuun kytkeytyy niin paljon ja monenlaista. Monta ihmistä ja monta asiaa..
Mitä tulee Kirkkopäivien Laajasalon suorittamaan yhden henkilön haastatteluboikottiin, niin voimme kysyä, onko haastattelun estopyrkimys suunnattu piispa Laajasaloa vai haastateltavaa Halla-Ahoa vastaan? On epäilty, että piispa Laajasalo ei osaa pitää ”lankoja käsissään” vaan sallii Halla-Ahon puhua sopimattomia. Mielestäni tuo (teko)pelko on hätävarjelun liioittelua. Haastattelun aihehan on sananvapaus ja mille saa nauraa.