Jos sosiaaliseen mediaan uskoisi, kirkossa ei muuta tehtäisikään kuin riideltäisi ja rakennettaisi rintamalinjoja. Jakaannuttaisiin sinne, tänne ja tuonne, erottaisiin silmät kiiluenja parahdeltaisiin kaikkea hätää.
Minä en usko olevani ainoa, jolla ei ole mitään syytä riidellä, moittia ketään tai jakaantua kuppikuntiin.
Uskon, että huomattava osa ellei peräti enemmistö kirkon jäsenistä seuraa lähinnä hämmentyneenä keskustelua, jota taitavasti lietsotaan. Samalla kuitenkin tehdään kuten ennenkin: käydään kirkossa, rukoillaan, luetaan Raamattua.
Rauhallinen enemmistö ei ole kieltämässä keskustelua, mutta pyytää saada olla ottamatta itse jyrkkää kantaa mihinkään suuntaan.
Emme halua olla sormella osoittelemassa, kuka on suurin syntinen ja miksi. Kristillinen omatunto kun kehottaa ennen muuta kilvoittelemaan oman sielun tilasta. Kaikki olemme syntisiä ja tarvitsemme Jumalan armoa Kristuksessa.
Ei tällainen asema ole ongelmien kieltämistä. Se on rauhallisuutta ja sovinnon rakentamista. Jokaisen ei tarvitse rykäistä ilmoille painavaa sanaansa arkkipiispasta, avioliittolaista, suhteesta vähemmistöihin tai ties mistä. Arvokkaana pidän sitä, että hiljaa rukoilee viisautta niille, joilla on valta ja vastuu.
Minun kirkossani joistakin asioista eri mieltä olevat mahtuvat hyvin samaan pöytään. Yhdistäviä asioita on niin paljon enemmän. Ennen muuta Kristus itse.
Marja-Sisko, kiitos kirjoituksesta. Kirkkorauha pysyisi paremmin, jos pysyttäisiin Jumalan sanassa, eikä alettaisi vuohkaamaan uudistuksista, jotka vievät kirkkoa eroon Jumalasta.
”Minun kirkossani joistakin asioista eri mieltä olevat mahtuvat hyvin samaan pöytään. Yhdistäviä asioita on niin paljon enemmän. Ennen muuta Kristus itse”.
Rauhaan pyrkiminen on kaunis ja oikea perusasenne, mutta jos otetaan mahdollisimman suppea tai tulkinnallisesti väljä yhdistävä asia pohjaksi (kuten tässä Kristus, persoonasana), katoaa kaikki oikeutettukin polemiikki ja oikeassa uskossa tapahtunut puolueenmuodostus. Kuitenkin esim. oma luterilaisuutemme suhtautuu kielteisesti opilliseen sekoittumiseen monen historiallisen kirkon kanssa, vaikka on hyvinkin paljon yhteistä, paljon enemmän kuin pelkkä Kristuksen persoonan tunnustaminen. Olen sitä mieltä, että erilleen ajautumiset ovat olleet välttämättömät, ja että ireeninen synkretismi olisi ollut väärin.
Tuskin on mitään syytä pelätätä enää kirkon jakaantumista. Sehän on jo tapahtunut. Pelkät muodollisuudet on enää vain sopimatta. Kehitys on kulkenut jo pitkään tähän suuntaan. Uskomatonta on vain tuon kehityksen nopeus. Ilmeistä on, että vauhti tästä kiihtyy.
Kirkko on jakaantunut selkeästi nykyaika- / Raamattu-lijoille. Mitä enemmän asiasta keskustellaan, niin sitä varmemmaksi mielipiteet muodostuvat puolin ja toisin. Mielenkiintoista on nähdä miten kirkon omat työntekijät ovat tämän hajoittamistyön keskipisteessä. Ilman heidän myötävaikutustaa emme olisi tässä tilanteessa nyt.
Marja- Siskolta erikoinen pyyntö kirkkotauhasta. Ensin monet papit Ym. hajottaa kukkia Raamatun Sanan vastaisilla opeilla ja sitten esitetään kurkkirauha joka,esitys sinänsä in hyvä. Nyt vain on menty täysin metsään siinä mitä kirkkomme tunnustus on ja mitä ylin kirja Raamattu asioista opettaa. Ps. Asiasta toiseen Marja Sisko ei ole vielä reakoinut sitä Ilomantsin pappisvalintaa miksi piti valita seurakuntapappi kun olisi ollut kappalaisen virkaan (muutettiin kappalaisen virka seurakuntapastorin viraksi kun ei ollut ensin yhtään hakijaa) pastoraalitutkinnon tehnyt pappi?
Korjauksia…..Piti olla….kirkkorauhasta….hajottaa kirkkoa….
Eero Juhani Koskela, Ilomantsin seurakunnan ratkaisuista on järkevintä kysyä suoraan Ilomantsin seurakunnasta.
”Samalla kuitenkin tehdään kuten ennenkin: käydään kirkossa, rukoillaan, luetaan Raamattua.”
Yksi kirkon perusongelmista on juuri tässä. Se tahtoo elää omaa elämäänsä, omalla tavallaan. Yli-kuormittununeelta, orvanpyörissä juoksevalta työntekijältä jää niin helposti huomaamatta se, että kirkko näyttäytyy tavalliselle tallaajalle oman napansa ympärillä pyörivältä laitokselta. Syteemiltä, joka ei ole kiinnostunut ympärillään olevista ihmisistä. Tämä on paradoksaalista, koska kirkko uskoo pyrkivänsä juuri tähän. Kuitenkin sen toiminasta puuttuu selkeä ulospäinsuuntautuneisuus. Tämän tähden kirkkoa pidetään tekopyhänä ja sisäänpäinlämpiävänä muinaisaikojen jäänteenä. Tilanne johtuu kirkon rakenteellisista ominaisuuksista.
Työntekijä – ja toimintakeskeisyys estää näkemästä ulospäinsuuntautumisen luomia mahdollisuuksia. Jäsenmäärän putoaminen voi antaa mahdollisuuden rakenteiden uudelleen arviointiin ja muutoksiin. Jolloin kirkon todelliset voimavarat vapautuisivat.
Näin juuri!
”Uskon, että huomattava osa ellei peräti enemmistö kirkon jäsenistä seuraa lähinnä hämmentyneenä keskustelua, jota taitavasti lietsotaan. Samalla kuitenkin tehdään kuten ennenkin: käydään kirkossa, rukoillaan, luetaan Raamattua.” Näin Aalto.
Pesonen on oikeilla jäljillä. Aalto ja hänen edustamansa kapituli elävät kovin kaukana todellisuudesta. He liikkuvat täysin eri piireissä kuin ruohonjuuritasolla asuvat. Silloin näkökulma vääristyy, jos tapaa vain piispantakastuksissa ja vastaavissa käyviä seurakuntalaisia. Ei minun tuntemani kirkon enemmistö käy kirkossa, rukoile tai lue Raamattua. Kyllä enemmistön yhteys kirkkoon jää veronmaksuun – valitettavasti. Tosiasiat on hyvä tunnustaa.
Samaa mieltä Pesosen ja Karjalaisen kanssa. Jos nyt toistaisi tässä vielä sen, että kirkollisveron maksajat eivät käy kirkossa, sehän on tosiasia. Kävijämäärä joku muutama prosentti. Jouluna ja pääsiäisenä sentään vähän vilkkaampaa. Rukoillaan varmaan omissa oloissa. Mutta kuinkahan moni lukee Raamattua? Olen keskivertoluterilainen ja oman kokemukseni mukaan hyvin harvat.
Suurin osa ev.lut. kirkkoon kuuluvista tuntuu olevan ällistyttävän pihalla Raamatusta, joten siinäkin kirkkomme on lyönyt laimin tehtävänsä. Kirkkomme rakenteesta kukaan ei myöskään tunnu tietävän mitään. Tonkimallahan sekin kaikessa tönkköydessään selviää vaan sekään ei kiinnosta. Senhän huomaa usein jopa mediasta, kun toimittajien uutisointia lukee.
Tältä pohjalta lähtien on muutaman aktivistin hyvin helppo lähteä rakentamaan kohun saattamana kirkkoa uusiksi siinä missä Raamattuakin. Ev.lut. kirkon papisto voi kiittää itseään nyt meneillään olevasta metakasta.
Raamatun Jeesus ei ainakaan hyvällä katsoisi ev lut kirkon nykymenoa. Hänhän ei omien sanojensa mukaan ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
Totuuden (Hengen) miekan ominaisuuksiin voi tutustua vaikkapa Heprealaiskirjeessä. ”4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.”
Suurin osa ihmisistä on sielullisia, elävät tunteittensa johdattelemina. Moni luulee palvelevansa Jumalaa, kun ”fiilis” on hyvä. Jumalalle ihmisen hyvä fiilis voi kuitenkin olla kauhistus. Siksi Raamattu sanookin Jeesuksesta, että hän on loukkauksen kivi ja kompastuksen kallio, johon moni ihminen kompastuu. Vasta Jumalan Henki, joka yhtyy ihmisen henkeen uskoon tulon kautta, paljastaa ihmiselle totuuden/Jumalan tahdon.
Tuomitsematta tai osoittelematta ketään jokainen, joka vaeltaa nöyrästi Raamattua lukien ja etsien Jumalan tahtoa, löytää varmasti ne parannusta vaativat kohdat omasta sisimmästään, joista Jumala haluaa meidän sanoutuvan irti.