Ensi syksynä tähän aikaan marraskuun 2014 seurakuntavaalit ovat jo lähellä. Kirkon johtoportaan taholta kehotettiin edellisten syksyn 2010 seurakuntavaalien aikana ihmisiä äänestämään vaaleissa ja asettumaan ehdolle kirkko luottamustoimiin, jotta kirkkoon linjaan voisi vaikuttaa sisältäpäin.
Olin syksyllä 2010 yksi niistä, jotka vastasivat tuohon kutsuun ja olen nyt toiminut kohta kolmisen vuotta jäsenenä paikallisessa seurakuntaneuvostossa ja Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa. Monista asioista olen voinut olla mukana keskustelemassa, eräitä kertoja myös äänestämässä, mutta silti tässä vaiheessa kirkollista vaalikautta pohtii, että missä määrin kirkkoon tai oman seurakunnan asioihin todella voi vaikuttaa näiden luottamustoimien kautta.
Pohdintaani ruokki se, että sain eilen kirjeen, jossa kerrottiin, että Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston syyskuun alun kokous on peruttu ”asioiden vähäisyyden vuoksi”. Vastaavaa kirjettä en ole luottamustoimissani aiemmin saanut. Viimeksi olemme kokoontuneet kesäkuun alkupuolella ja seuraavan kokous on ensi lokakuun alussa. Tämä merkitsee siis sitä, että Helsingin seurakuntayhtymän ylin päättävä elin pitää nyt neljän kuukauden kokoustauon.
Voi hyvin olla niin, että listalla tulevia asioita olisi ollut lomien jälkeen vähän, mutta ehkäpä olisimme voineet käyttää kokouksessa enemmän aikaa siitä keskustelemiseen, että mitä kirkolle Helsingissä tämän kesän jälkeen kuuluu. Kesähän oli sikäli varsin poikkeuksellinen, että heinäkuussa kaupungissamme erosi kirkosta 1102 jäsentä.
Yhden kokouksen peruminen ei ole suuri menetys ja vapaalle illalle löytyy menoa kyllä, mutta laajempi keskustelu ja kokemusten kerääminen kirkon luottamushenkilöiden vaikutusmahdollisuuksista olisi koko maassa hyvä aloittaa ensi vuoden seurakuntavaalien pohjaksi, kun kirkon suunnalla varmaankin parhaillaan pohditaan, että miten ihmiset saataisiin innostumaan lähtemään vaaleihin ehdolle ja käymään äänestämässä.
Erinomainen keskustelun aihe! Itse työntekijänä jään suurella mielenkiinnolla kuuntelemman.
Demokratia ja usko sopivat nihkeästi yhteen. Mikroskooppisella kokemuksella olen ollut havaitsevinani, että demokratia on uskoa tärkeämpi.
Puhuttiin rahasta, minkä verran mikäkin osio ansaitsee.
Muuusta demokratiasta on omaksuttu työvaliokunta-aate. Se on varmasti hyvä, jos se toimii hyvin. Kuitenkin siinä on sellainen asia, että työvaliokuntaan voi valikoitua eläkkeellä oleva kirkkoherra, joka on tottunut johtamaan. Hän voi ottaa sellaisen otteen, että saatuaan asian selitetyksi tyhmälle maallikolle syntyy ajatus: Olen idiootti, jos yritän sanoa tuohon jotakin.
Kun sitten kirkkoherra voi ilmoittaa, että hän on kykenevä päättämään kirkon käytöstä erilaisiin tilaisuuksiin, niin siinä on oksat pois. Kun hän vielä määrää kuka saarnaa kirkossa, niin siinä on siisti paketti. Minä en katsonut aiheelliseksi asettua edolle toistamiseen.
Kahdeksan seurakuntaneuvostovuotta on itsellänikin takana. Ongelmia vaikutusmahdollisuuksissa ei ollut, kun ei pyrkinyt vaikuttamaan kirkkoherran päätöksistä poikkeavasti. Henki oli päätöksenteossa koko ajan hyvä, kun kukaan muukaan ei moiseen pyrkinyt.
Seurakuntaneuvosto on hallinnollinen elin. Jos sitä kohtaa hyvä asiansa osaava toimitusjohtaja, toiminta sujuu kitkatta, jos toimitusjohtaja toimii yläpuolellaan olevien instanssien päätösten mukaisesti. Jos taas neuvostoa johtaa hallinnollisissa asioissa heikommilla oleva paimen, saattaa ongelmia syntyä myös neuvoston hallinnollisissa päätöksissä.
Hengelliset päätöksethän eivät seurakuntaneuvoston toimivaltaan kuulu, joten vaikutusmahdollisuuksia kirkossa ei niissä ole Raamatunsa lukeneillakaan maallikoilla kuin kirkkolliskokouksen kautta. Ja vaikeaa se on sielläkin.
Anteeksi maalaisuuteni, mutta luulin, että neuvosto olisi valtuustoa hengellisempi, mutta olin kai sitten lapsellinen. Mitä virkaa on neuvostolla, jos molemmat elimet puhuvat samasta asiasta eli rahasta?
Elikkä kirkko ei olekkaan seurakuntalaiset vaan papit, jotka päättävät mihin suuntaan mennään.
Lauri Lahtinen, hyvä kysymys mitä virkaa neuvostolla on.
Yhä suuremmassa määrin niissä vaaleissa vaikuttaa enemmän puoluejäsenkirja kuin ahkera kirkossakäyminen. Oikealla jäsenkirjalla tulee helpommin valituksikin.
Niilo Johansson: ”Ongelmia vaikutusmahdollisuuksissa ei ollut, kun ei pyrkinyt vaikuttamaan kirkkoherran päätöksistä poikkeavasti. ”
Täss lienee jokin ajatusvirhe, sillä jos kirkkoherra on ajattelussaan hakoteillä, niin luottamushenkilöiden tehtävänähän on juuri tuoda esiin oma näkökantansa. Synnyttäköön se sitten eripuraa; vaikka toki tunnistan Laurin mainitseman ongelmatilanteen kun kirkkoherra on hyvin dominoiva.
Heh – toki erilaisia näkökantoja asioihin esitetään seurakuntaneuvoston kokouksissakin, mutta vaikuttavatko ne tehtäviin päätöksiin, onkin sitten toinen juttu. Kannatustakin tarvittaisiin, jotta ne pääsisivät edes äänestykseen tehtyä päätösesitystä vastaan.
Ja rumaahan se olisi kannattaa asioita kirkkoherran esitystä vastaan. Eri juttu olisi äänestää neuvoston karvahattupuolen omasta piiristä tulleista esityksistä.
Saattaa olla näinkin, mutta ei välttämättä kaikkialla. Minä kuuluin 1970-luvulla seurakuntaan, jossa oli kahdella poliittisella puolueella oma listansa, mutta sen jälkeen, muualla asuessani, en ole semmoisia nähnyt. Viimeksi täälläpäin oli ehdokkailla mahdollisuus ilmoittaa puoluekantansa, ja muutama heistä ilmoittikin.
En ole koskaan ollut seurakunnan luottamuselimen jäsen, mutta yhteisen kirkkoneuvoston esittelevänä virkamiehenä seurasin päätöksentekoa hyvin läheltä aikoinaan parin vuosikymmenen ajan. Aikoinaan kokouksia oli joka toinen viikko, kun kaikki nippeliasiatkin piti käsitellä luottamuselimessä. Esimerkiksi vaikka sellainen itsestäänselvyys kuin kokemuslisistä päättäminen, joka kuitenkin tuli ihan virkavuosien mukaan. Myös vuosilomat käsiteltiin luottamuselimessä. Ei ihme, että kokouksia oli paljon ja niissä istuminen monasti aika turhauttavaa. Nyt sentään kokemuslisät katsoo palkanlaskija ja esimiehet päättävät vuosilomista. Rutiiniasioita on delegoitu virkamiehille. Miten pitkälle tässä on menty missäkin, taitaa vaihdella seurakunnan koosta ym. sellaisesta riippuen. Kirkkovaltuuston päätehtävä on taloudellinen. Sen tulisi myös hahmottaa yleisiä suuntaviivoja toiminnan kehittämiselle. Siksi on mielestäni hyvä ajatus, että joissakin kokouksissa paneuduttaisiin ei tekemään päätöksiä vaan keskustelemaan seurakunnan toiminnasta, taloudesta ja hengellisestä tilasta yleisellä tasolla.