Kirkon kutistumisen syyt on hyvin monet. Pelkkä politiikka ei sitä saa aikaan. Yhtenäiskulttuuri on kadonnut . Sitä vain ei enää ole. Kirkossa kuitenkin toimitaan ja eletään, niin kuin tätä ratkaisevaa muutosta ei olisi tapahtunut.
Tarvitaan laajempaa sitouttamista toimintaan ja yhteisöllisyyden rakentamista. Se samalla synnyttää yhteisöllisyyttä. Pirkkalan nuorisotyö on siitä yksi hyvä esimerkki. Rippikoulussa luodaan nuorista yhteisö, joka tulee yhdessä seurakunnan toimintaan mukaan.
Tämä aivan yksinkertainen perusasia on jäänyt kirkossa huomiotta miltei kokonaan. On luotava yhteisöllisyys. Syynä siihen on ilmeisesti se, että pappien työaika kuluu lakisääteisissä toiminnoissa, joilla ei ole mitään tekemistä yhteisöllisyyden luomisen kanssa.
Yhteisön luomiseen tarvitaan työnäkyä ja on tunnettava ne mekanismit, joilla yhteisöllisyys syntyy.
Samalla on jostain saatava ne voimavarat, joita tämä tehtävä vaatii. Ne pitää osata ottaa käyttöön.
Kaupungistuminen muutti yhtenäiskulttuurin lopullisesti. Maaseudulla ja pienemmissä taajamissa yhteisöllisyyttä vielä on. Vastaantulijoita maalla tervehditään ja tiedetään, kuka seinän takana asuu ja autetaan tarvittaessa. Yhteisöllisyyttä löytyy kaupungeissakin vielä harrastuspiireistä yms.
Kerrostaloissa harvemmin yhteisöllisyyttä on osattu hoitaa
Täällä meilläpäin vielä suuri osa kirkon väestä tuntee toisensa ja kokee yhteisöllisyyttä kirkon toiminnassa. Isoissa taajamissa, joissa suurin osa kansasta asuu, on täysin eri tilanne.
Heti kun kirkossa herätään yhteisöllisyyden merkitykseen ja sen rakentamiseen, niin myös viranhaltioille avautuu aivan uusia mahdollisuuksia omien työtehtävien delegoimiseen seurakuntalaisille. Jolloin yhteisön hoitamiseen avautuu mahdollisuuksia.
Parikymppinen seurakuntanuori kykenee pitämään paljon mielenkiintoisemman oppitunnin riparilaisille, kuin leiristä vastaava viranhaltija. Samalla tällä nuorella aikuisella on mielekästä ja jopa koukuttavaa tekemistä, joka varmasti rohkaisee sitoutumaan kirkon toimintaan. Samaan aikaan viranhaltija voi ihan rauhassa keskittyä muihin tehtäviin, joita leirillä riittää Tai vaikka omaan virkistäytymiseen, joka sekin on välttämätöntä välillä. Kaikkia tunteja ei tietenkään voi muille antaa. Osan voi kuitenkin aivan hyvin. Rippileiri on melkoisen rasittava kokemus kokeneellekin työntekijälle ja nuoret aikuiset helpottaisivat tilannetta paljon.
Viranhaltijoiden- ei tarvitsisi välttämättä vetää itseään aivan loppuun asti. Kaikkiin tehtäviin, kuten tuntien valmisteluun, niiden pitämiseen ja kaiken maailman tehtävien hoitamiseen yksin. Apuna kun on muutama nuori aikuinen, joihin riparilaiset voivat samaistua ja ajatella, ett hekin voisivat joskus olla apuohjaajina. Kirkkoon kuuluminen on silloin mielekäs juttu.
Samaa sapluunaa voisi aivan hyvin toteuttaa monissa muussakin seurakunnan toiminnoissa.
Puuttuva yhteisöllisyys syntyisi itsestään, kun seurakuntalaiset ovat osa vastuuta kantavaa tiimiä.
Näkisin näissä mahdollisuuksissa paljon hyötyä viranhaltioille, jotta hekin voisivat paneutua paremmin tehtäviinsä ja delegoida toisarvoisempia tehtäviä muille. Jolloin syntyisi sitä kaivattua yhteen hiileen puhaltamisen meininkiä. Kaikki hyötyisivät ja kirkkoa ei enää koettaisi sisäänlämpiävänä, vaan sen koko toiminta voisi yhteisöllisenä suuntautua ulos.