Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous kokoontui viime lauantaina (12.11.2016) Tampereella. Paikalle oli kutsuttu kolmenkymmenen seurakunnan pastorit ja maallikkoedustajat. Saapuneiden joukossa oli väkeä Sodankylän ja Hangon väliltä.
Yhden päivän kokous on lähtökohdiltaan varsin rajattu. Ajankohtaisten ja vuoden sääntömääräisten asioiden käsittely muutamassa tunnissa on näännyttävä jo ajatuksena. Käytettävissä oleva aika tiivistikin keskustelijoiden kommentteja, vaikka muutaman tunnin jälkeen yksikin puheenvuoroa pyytämään noussut käsi tuntui olevan liikaa vastaanottimelleni.
Kokouksen tiivis aikataulu korosti seurakunnissa tapahtuneen valmistautumisen merkittävyyttä. Valmisteluun kulutettu aika oli pelkistänyt esiin keskustelua vaativat asiat. Seurakuntien toimintakertomukset käytiin läpi muutamalla huomautuksella. Lähetyshiippakunnan lähetysstrategiasta taas keskusteltiin pitkään lähetysneuvoston alustuksen jälkeen. Suunnitelmissa on tehdä ulkomailla lähetystyötä samalla työnäyllä kuin kotimaassa. Teemme yhteistyötä tahojen kanssa, joiden näky on rakentaa ja tukea luterilaisia seurakuntia.
Tiiviksi typistetyn kokouksen äärellä kirkastui myös se, että jokainen yhteinen kokous ja erityisesti kokousruokailu (enkä kirjoita tätä vain hyvän ruuan ystävänä =) on tärkeää organisaatiossamme. Seurakuntiemme vastuunkantajat elävät pitkien välimatkojen päässä toisistaan ja yhteinen yliseurakunnallinen todellisuus on heikohkoa. Yhteisellä lounaalla nettiä selailtiinkin varsin vähän, sillä vieressä istuvia työkavereita ja tuttuja näkee harvoin. Pienikin voi olla merkittävää, vaikka se olisi vain lyhyt yhteinen hetki lounaalla.
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta – nimisen yhdistyksen kokoukseen valmistautessani pohdin kokouksen erilaisia tavoitteita. Niiden äärellä kirkastui se, että yhdistyksen asiat ovat myös Herran seurakunnan asioita. Väsymyksen ja kiireen keskellä voi unohtua, että kirkollisen yhdistyksen, säätiön, yhdyskunnan ym. toimintaa suunnitellessamme, suunnittelemme Kristuksen kirkon toimintaa. Vastuuttomuus Pyhän edessä valtaa istumapaikkoja, jos tämä kokoukseemme liittyvä todellisuus jää jäsentymättömänä taka-alalle.
Kristillisen uskon mukaan kirkon Herra toimii niin sääntömääräisten kokousten kuin lukemattomien muiden luonnollisten asioiden kautta. Hänen huolenpitonsa ja rakkautensa piirtyy esiin perhesuhteissa, työkaverin huolta pitävässä viestissä, Raamatun teksteissä ja historiassa tapahtuvissa kirkon toimituksissa. Toivon mukaan tämä usko saisi jäsentää suhdettamme kirkkoon, Raamattuun, perheeseen, työkavereihin ja käsillä oleviin sääntömääräisiin kokouksiin.
”Pyhä Jumala siunaa meitä niin, että työmme ja toimemme koituisivat sinun nimesi kunniaksi ja kirkkosi parhaaksi.”
Kirkolliskokous voisi ottaa mallia Lähetyshiippakunnasta. Olisi hyvä keskittyä ainoastaan tärkeisiin asioihin. Turhaa on vääntää asioista, joista on Raamatussa selkeästi kerrottu Jumalan tahto.