”Oottakaahan vaan, kun meikäläinen pääsee eläkkeelle, niin sitten puhun kerralla suuni puhtaaksi!” Tällainen puhina voi parhaassa tapauksessa olla hankalassa työtilanteessa olevalle työntekijälle ihan terapeuttinen päänsisäinen voimaannutusmenetelmä: Sitten kun virkavaljaat eivät enää purista, minä haistatan halivilivoon koko torvisoittokunnalle.
Olen huuli pyöreänä ihmetellyt, kun kaiken maailman konsulentit käyvät saarnaamassa naisvaltaisilla työpaikoilla kiukun energisoivasta voimasta. Ymmärrän, että huushollihommien aloittaminen voi olla helpompaa, kun kehittää itselleen oikein kunnon apinan raivon käydessään imuroimaan tai tamppaamaan mattoja, mutta onko sama malli passeli myös suhtautumisessa miesoletettuihin? Vihastumisessa kun kuitenkin on kyse hetken hulluuskohtauksesta…
Silmät teevadin kokoisina olen ihmetellyt joittenkin naisoletettujen raivoisaa halua savustaa pisneksissään pahasti töppäillyt Helsingin piispa Laajasalo ulos virastaan. Tämä operaatio on kestänyt jo toista vuotta, mutta vaikka mediakin lienee jo totaalisen kyllästynyt aiheeseen, niin Jaana Hallamaan kannattajajoukko jaksaa vääntää vaikka väkisin.
Jaana Hallamaan nimissä on Suomen Kuvalehdessä hiljattain julkaistu nälkävuoden pituinen ”mielipidekirjoitus”, jossa aivan yllättäen levitetään jälleen kerran framille kaikki se, mistä on näihinkin asti kohkattu. Uskookohan tämä ”tukijoukko”, että jos ei väkisin, niin sitten väsyttämällä? Nimeään kantavassa tekstissä (johon linkki alla) Jaana H. joutuu omituiseen kaksoisrooliin: Huono häviäjä, joka yrittää viileän tiedenaisen tavoin analysoida entisen oppilaansa Teemu Laajasalon tekemisiä. Onnistuuko? Lue ja päättele itse!
Eläköityneiltä isoilta pomoilta on pruukattu odottaa mu(i)stelmateoksia, joissa nämä saavat kaikessa rauhassa selostaa oman kantansa siihen, miten kaikki duuniaikana meni niin kuin meni. Södikka (kustantamo) pyysi omaa suosikkipiispaansa Eero Huovista pitämään kirjaa viimeisestä virkavuodestaan. Kirjasta en muista juuri muuta kuin että siinä Eero pyrki nimeltä mainitsemaan kaikki ne papit, joiden kanssa hän lähtövuonnaan ehti olla tekemisissä. En muista sitäkään, kuka tuon opuksen arvosteli, mutta yksi sana jäi kritiikistä mieleen: Kaunakirjallisuutta! Hyvä termi, vaikka en minä siitä kirjasta mitään sensaatioita löytänyt.
Mikä mahtaa olla kaunakirjallisuuden kirkollinen tulevaisuus? Suositeltavaa olisi, että tätä kirjallisuudenlajia ei pyrittäisi kovasti paljon edistämään työelämässä oltaessa, sillä työstä palkka maksetaan, ei kaunojen kantamisesta.
Kaunakirjallisuus on helppo kirjallisuudenlaji, sillä kuka tahansa voi helposti mustamaalata kenet tahansa. Mutta suurta viisautta se ei edusta. Kirkollisella alalla työskentelevien on syytä muistaa Ison Kirjan ohjeet, että älä anna auringon laskea vihasi ylle ja vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Vieläpä meidän pitäisi tehdä toisillemme niin kuin toivoisimme itsellemmekin tehtävän. Rakastettava Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme.
Eikö kukan ajattele, miltä Laajasalojen lapsista tuntuu, kun isää jahdataan kuukaudesta toiseen julkisuudessa? Eikö tällaista takaa-ajoa pidetä kiusaamisena lainkaan? Eikö rangaistukseksi riitä, että piispan velkavankeus kestää hamaan harmaantumiseensa saakka?
On hienoa, jos piispa Laajasalo (s. v. 1974) aikanaan malttaa olla kirjoittamatta kaunakirjallisia mu(i)stelmiaan, mutta jos ei malta, niin huonoa on se, että en enää silloin ole elävien kirjoissa niitä lukemassa. Miten kirjoihin voisi päästä postuumisti käsiksi?
Lupaamani linkki löytyi vain Kotimaa24:stä, muut aviisit Suomen Kuvalehteä lukuun ottamatta ovat jo siirtyneet muihin asioihin:
Facebookin kautta sain nopean vastauksen siihen, kuka on Kaunakirjallisuus-termin ”isä”. Kas näin:
”Se oli Wille Riekkinen, joka tokaisi kysyttäessä, ettei eläkkeellä ryhdy ainakaan ”kaunakirjailijaksi”. Viittaus oli selvästi Huovisen kirjaan, jossa Riekkiseen kohdistui pari kriittistä mainintaa.”
Hyväveliverkosto toimii edelleen. Miesten ”syntejä” katsotaan läpi sormien. Jos Laajasalo joutuu (tai päätyy) eroamaan, niin se johtuu pelkästään hänen omasta toiminnastaan. Minusta aivan sama miten käy, sillä eihän tämä mitään uutta ole. Mutta uskottavuus on koetuksella. Sanat ja teot ovat ristiriidassa.
Kyllä minuakin kiukuttaisi, jos kotona olisin pelkkä (ja ainoa) puhtaanapitolaitos. Se kiukku voisi johtaa oikeutetusti laiskemman osapuolen ulkoistamiseen, joten omaa oksaahan (miehet) siinä sahaavat. Blogissa on näköjään oletuksena, että siivous kuuluu naiselle. Mies, joka ei tee kotona muuta, kuin odottaa palveluksia, on lapsen asemassa. Kuka sitä nyt lapsen kanssa sitten muutakaan…?
Kiukku ja (viha) ovat hyviä tunteita, jotka saavat päättämään oman elämänsä parantamisesta ja turhien, muiden sälyttämien velvotteiden jättämisestä niille, joille ne kuuluvat. Ja elämään sen jälkeen onnellisena ilman kiukkua.
Mitä nämä kirkon konsulentit saarnaavat ? Tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta ?
Charlotta: Hyväveliverkosto toimii niin kauan kuin toimii, mutta seuraavaksi tulevat hyväsisarverkostot. Jännä nähdä, millaiseksi meno muuttuu.
En oleta, että siivous kuuluisi vain naisille. Olenpahan vain ollut paikalla, kun naisille on näitä sisuuntumisoppeja erilaisissa seminaareissa jaettu. Ja monissa keskusteluissa naiset ovat itse kertoneet, että näin se heillä menee ihan arjessakin.
En puhu kirkon konsulenteista vaan ihan tällaisista populaaripsykologisista luennoista. Hiljattain kävin elämänhallintaa käsittelevällä ilmaisluennolla, jossa puhujana oli TV:stä ja kolumneistaan tuttu nainen. Kuulijoita oli n. 750, joista alle 10 ei ollut naisia.
Kärjistäen voisi sanoa, että siinä missä naisia opetetaan suuttumaan, miehiä opastetaan hallitsemaan aggressioitaan.
Hyvä niin, että alistetut naiset oppivat suuttumaan ja aggressiiviset miehet hillitsemään itseään. Silloin mennään tasa-arvon suuntaan. Voisiko pyrkimys tasa-arvoon olla kirkollekin ja vanhoille miesrovasteille hyvä ajatus?
Kuka sitä kaunaisuuttaan kirjoittaisi, mutta kyllä särjäiselle sanaturille olisi viimeisen vuoden ja hiukka runsaankin ajalta ruohoa katsoa kirjallista tuotosta Helsingin seurakuntayhtymän ahkerasta työstä seurakuntalaistensa hyväksi.
Heillähän tarkastettiin ja katsottiin että on päiväsaikaan syöty oikein kuitteja myöten.
Mikähän sitten tuotoksen nimeksi sopisi; Taivaallisen hyvää lounasta
Pekka V: Valitettavasti en nyt ihan pysynyt ajatuksenjuoksusi perässä. Ottaisitko vielä uusiksi, kiitos.
Hei Hannu, ihan mielenkiinnosta kysyn:
1) Miksi kiukkusi ei kohdistu Laajasaloon, joka mielestäsi on ”pahasti töppäillyt”, vaan Hallamaahan?
2) Mikä tekstissä saa sinut olettamaan, että Hallamaa olisi ”raivoisa”?
Johanna: Vastaan kysymyksiisi, kunhan ensin olen hieman taustoittanut tämän blogin syntyä.
Olin todellä häpnadilla lyöty, kun törmäsin tähän Jaanan nimissä kulkevaan mielipidekirjoitukseen. Halusin selvittää, miksi tällainen on kirjoitettu ja julkaistu Suomen Kuvalehdessä. Ylipitkä teksti ei vaikuttanut Jaanan käsialalta, vaan pikemminkin sinun, Johanna. Oliko kyseessä kenties ryhmätyö?
Vasta tekstin loppupuolella ääneen pääsi sosiologi. Mielestäni tämä osio olisi riittänyt varsinaiseksi mielipiteeksi.
Kun olen nyt ollut eläkkeellä miltei 2 vuotta, niin olin vähän epävarma siitä, miten teksti otetaan vastaan kirkon kentällä. Niinpä päätin kysellä tutuilta FB-toimittajaystäviltäni, missä tarkoituksessa ja mielentilassa ko. mielipidekirjoitus on heidän mielestään laadittu. Toimittajia oli 7 ja eriäviä näkemyksiä yhtä paljon, joten en tullut hullua hurskaammaksi.
Hylkäsin tuon tien ja yritin asettaa itseni Jaanan asemaan. En ole koskaan ollut erityisen hyvä tunnistamaan tunteita, mutta nyt pettymys, katkeruus ja kaunaisuus valtasivat mieleni, kun kuvittelin itse kirjoittaneeni ko. tekstin. En sano, että ”menetelmälläni” olisi minkäänlaista todistusarvoa mihinkään suuntaan, mutta tällaisia esitöitä siis tein. Ja sitten muistin sen sanan Kaunakirjallisuus…
1) Toki minua Laajasalon töppäily kiukuttaa, mutta en silti näe, että hän olisi tehnyt mitään sellaista, mitä ei voisi saada anteeksi. Mieleeni nousee apostoli Paavali, joka ennen kääntymystään vainosi julmalla tavalla kristittyjä. Taisi saada siitä loppuelämäkseen piikin lihaansa. Tämä ei kuitenkaan estänyt Jumalaa käyttämästä häntä palveluksessaan.
Laajasalollakin on nyt piikki lihassaan ja toivottavasti se pitää hänet nöyränä vastedeskin. Oletko, Johanna, kuullut, että Laajasalo olisi hoitanut piispan virkaansa huonosti? Minä en ainakaan ole kuullut.
Minä olen aina pitänyt Jaanaa fiksuna naisena, mutta tuon kyseisen tekstin jälkeen hänen osakkeensa silmissäni kyllä romahtivat. Sinä, Johanna, varmaan osaat kertoa jotakin tuosta tekstin syntyhistoriasta ja tarkoituksesta?
En minä Hallamaalle vihainen ole, toivonpa vain, että tämä keissi saataisiin lopultakin päätökseen. Eihän tästä nauti kukaan muu kuin sielunvihollinen.
2) Puhun blogissani Jaanan tukijoukoista ja kannattajista ja heidän ”raivoisuudestaan”. Jaana oli koko vaalikampanjan ajan tyyni ja rauhallinen. Vieläkö tukijoukoilla on jotakin hampaankolossa piispaa vastaan vai voitaisiinko tukirakennelmat jo vihdoin purkaa?
Huomatakseni Jaana Hallamaa hyvin on ko.tekstin kirjoittanut ilman kenenkään apuja.
Kyse on asiasta tiedonsiirrossa, ja sen välittämisessä, jolloin vähemmän asian kanssa tekemisissä ollut, tai peräti uusi lukija, saa ymmärryksen asiasta mihin viitataan ja mistä kirjoitetaan.
Näin esittely, kehittely ja kertaus muunnelmineen, ovat perinteisen normaali tapa saada asia julkiseksi ja kuulluksi. Onko asia Teille tuttu saarnakoulutukseen osallistumisen ajoilta?
Hei Hannu,
vastaan kysymyksiisi nyt vähän pidemmästi, kun sinäkin näit sen vaivan. Minulla ei tietenkään voi olla mitään sanomista Jaana Hallamaan tekemisistä tai niiden syistä. Niitä sinun on kysyttävä häneltä itseltään. Mielestäni Hallamaa perustelee kirjoittamisensa syyn itse tekstissään hyvin: hän pitää totuudellisuutta kirkossa(kin) keskeisenä asiana. Hänestä on vaarallista, että kirkkoyhteisö ei pysty asiallisesti käsittelemään sitä, miten Teemu Laajasalon rikostuomio vaikuttaa hänen viranhoitonsa edellytyksiin, kuten luottamukseen, kunnioitukseen, uskottavuuteen ja arvostukseen.
Minusta ei ylipäätään ole ollenkaan kiinnostavaa keskustella Hallamaasta. Hänen henkilöominaisuuksillaan ei ole tässä merkitystä. Pohdit, ”missä tarkoituksessa ja mielentilassa” Hallamaa on tekstinsä laatinut. Mitä väliä sillä on? Kirjoitus koostuu tosiasioista. Hallamaa perustelee, miksi nämä tosiasiat tulisi hänen mielestään ottaa vakavasti. Miksi sinua kiinnostavat hänen mahdolliset mielen- tai tunnetilansa? Kommentoisit mieluummin sitä, mitä hän kirjoittaa.
Tunnen kyllä reaktion taustat itsekin. Kun väki ei uskalla eikä halua keskustella Teemu Laajasalon tekemisistä, viime vuonna keskusteltiin paljon minusta: oletetuista motiiveistani, ties mistä. Ne olivat kaikki aivan yhdentekeviä asioita sen rinnalla, mitä tietoja toin julki Laajasalon toiminnasta ja mistä kaikesta kirkkoyhteisön olisi faktojen pohjalta pitänyt kyetä keskustelemaan.
Sinäkin, Hannu, keskustelet nyt kiihkeästi Jaana Hallamaasta ja jopa minusta (!), vaikka mielestäni olisi olennaisempaa, että pohtisit Teemu Laajasalon ”pahojen töppäilyjen” (oma ilmauksesi) vaikutusta Laajasalon edellytyksiin toimia piispana – eettisenä suunnannäyttäjänä ja hiippakunnan ylimpänä laillisuusvalvojana. Anteeksiannon teologia ei totisesti ole sitä, että parilla itsesääliä tihkuvalla pahoittelulla voi kuitata pois päiväjärjestyksestä mitä tahansa.
Hallamaa kummastelee kirjoituksessaan myös papiston hiljaisuutta. Minä kummastelen vaikenevan, vaientavan, selittelevän ja hyssyttelevän papiston moraalia.
Kysyt, onko Laajasalo mielestäni hoitanut virkaansa jotenkin huonosti. Kun nyt kysyt, sanoisin, että hänen suoriutumisensa ja aikaansaannoksensa piispana ovat havaintojeni perusteella vaatimattomia tai enintään perustasoisia. Tämän huomion voi tehdä myös hiippakunnan toimintakertomuksesta, jonka hiippakuntavaltuusto käsitteli muutama viikko sitten: kerrottavaa ei ollut paljon. Irja Askolaa johtajana ympäröinyt positiivinen vire, energia, valo ja lämpö ovat hiippakunnassamme nyt muistoja paremmista ajoista.
Mainitsemaasi Hallamaan ”tukijoukkojen raivoisuutta” en ole havainnut, en kampanjan aikana enkä sen jälkeen. Osallistuin kaksi vuotta sitten yhteen kampanjatilaisuuteen, ja siellä näin vain asiallista ja hyvin käyttäytyvää väkeä. Tuskin he ovat siitä mihinkään muuttuneet. Kahden vuoden takainen kampanja tuskin enää edes kiinnostaa ketään.
Mainitsemasi ”fiksu nainen” on kirkkopiireissä usein sellainen, joka vaikenee ja hymyilee nätisti. Sellainen, joka ajattelee, kirjoittaa ja puhuu, ei ole fiksu vaan ”raivoisa” tai jotain muuta yhtä höperöä. Surkuhupaisaa on meininki.
+++++++
Johanna, kuittaan tähän tuosta viimeisestä kappaleestasi: Aikamoinen rimanalitus! Arveletko tosissasi minun ajattelevan noin? Jos, niin olet ehdottoman väärässä ja halveksit blogistin älyä tarjoamalla typeriä stereotypioita sen sijaan että oikeasti pysähtyisit pohtimaan, mitä haluan sanoa. En aio omassa blogissani ryhtyä riitelemään kanssasi, vaikka sitä ehkä toivoisitkin. Saat luvan kinata muitten kanssa taikka vaikka ihan yksiksesikin.
”Hänestä on vaarallista, että kirkkoyhteisö ei pysty asiallisesti käsittelemään sitä, miten Teemu Laajasalon rikostuomio vaikuttaa hänen viranhoitonsa edellytyksiin, kuten luottamukseen, kunnioitukseen, uskottavuuteen ja arvostukseen.”
—-
-Ja tässä on sinusta ainoa oikea johtopäätös se, että Laajasalo ei voi mitenkään jatkaa virassa?
Entä jos päätetään, että Laajasalo saa anteeksi, häneen halutaan luottaa, häntä kunnioitetaan ja uskotaan mitä hän sanoo ja häntä edelleen arvostetaan, ehkä jopa enemmän kuin ilman tätä selkkausta, koska hänen pahoittelunsa otetaan todesta?
Ja jos tämä päätös osoittautuu sellaiseksi, että Laajasaloon ei ole aihetta pettyä, hän toimii hyvin piispana, on ottanut opikseen ja palvelee nöyränä omalla paikallaan, olisiko se ihan väärä lopputulos? Sinun mielestäsi.
”Kun väki ei uskalla eikä halua keskustella Teemu Laajasalon tekemisistä, viime vuonna keskusteltiin paljon minusta: oletetuista motiiveistani, ties mistä. ”
—–
-Esitit tuossa tulkinnan toisten motiiveista, varmana tosiasiana.
Anteeksi, että tulin tähän väliin, mutta Johanna, minusta sinä olet valmiiksi suunnitellut kaikkien asiaa käsittelevien, tarkastelevien ja siitä keskustelevien osalta sen miten pitäisi ajatella, ja mihin johtopäätökseen pitäisi tulla. On vain yksi oikea vastaus, johon ohjaat kaikkia ehtymättömällä tarmolla.
Henkilökohtaisesti toivon, että Teemu Laajasalo jatkaa virassa, ja oppii tästä tapauksesta sopivasti nöyryyttä ja aidosti tutkii itseään. Ja että se vaikuttaa positiivisesti häneen persoonana ja hänen viranhoitoonsa, erilaisten ihmisten kohtaamisessa.
Aiemmin piispa Laajasalo oli itselleni aika yhdentekevä henklö. Johon suhtauduin korkeintaan hieman varauksella, koska hän on liberaali.
Tämä kaikki vyörytys on kuitenkin saanut yhä vahvemmin toivomaan, että hän ei antaisi periksi, eikä taipuisi painostuksessa, jossa kaikkia yritetään saada ajattelemaan yhdellä ja samalla tavalla.
Poistun tästä. Pahoittelut, mutta tämä toisten puolesta ajatteleminen ja ”väärien” näkemysten ”oikaisuyritykset” on oikeasti aika absurdia.
Sari: Ei mitään pahoitteluja, hyvä vain, kun ilmaisit mielipiteesi. Avoin ryhmähän tämä on. ?
Avoin ryhmä mutta ”väärinajattelijoille” ei tässä ole tilaa. Luettuani blogin nauroin makeasti, luettuani kommentteja vakavoiduin: ei voi olla totta! Mutta kyllä voi, kirkossa voi nykyisin mikä tahansa olla totta. Tuohon Sari Weckrothin trilogiaan (aina kolme kommenttia peräkkäin) en viitsi ottaa kantaa, hänen ajatuksensa tunnen jo pitkältä ajalta, eikä niissä ole nähtävissä ymmärrystä parempaan suuntaan.
Hyväsisarverkostot tukevat sisaria ja veljiä, silloin kun menee huonosti. He eivät tue väärintekijöitä muuten kuin ohjaamalla totuuteen.
Naisten yleinen ”synti” on liika kiltteys, jolloin heitä voi käyttää hyväksi. Siksi heitä pitää kouluttaa ”sisuuntumaan” ja vaatimaan oikeuksiaan. Suuttuminen oikeuksien polkemisesta on paikallaan.
Ihan hyvä, jos miehiä opetettaisiin hillitsemään aggressioitaan. Suuttuminen ei ole sama asia kuin aggressio. Suomessa naisen turvattomin paikka on oma koti (silloin kuin siellä on mies).
Kirkon ”konsulenteilla” tarkoitin pappeja. Naispuolisia pappeja vaivaa myös liika kiltteys. Heitä saa kohdella työpaikallaan kaltoin.
Pitää paikkansa.
Piti vielä sanomani, että jos varsinkin nainen paljastaa jonkun vääryyden, viha kohdistuu häneen, eikä väärintekijään. Onko mies samassa tilanteessa sankari vai porukan petturi ?
Nainen on julkea eikä ymmärrä alempaa asemaansa, jos hän puuttuu miehen tekemiin vääryyksiin. Ihme kyllä myös monet naiset tukevat tätä asennetta ja asetelmaa.
Johanna Korhonen kysyy yllä sitä miten Laajasalon törppäilyt vaikuttavat hänen kykyynsä hoitaa piispan virkaa.
Vastaus on päivänselvä :hyvin syvästi!
Minne hän meneekin ,niin voi olla varma että paikalla on väkeä joka on seuraillut näitä keskusteluja. Pitää pää pystyssä sellaisessa porukassa vaatii aikamoista nöyryyttä. Jos sitä ei aikaisemmin ole ollut niin nyt se kasvaa sinne.
Aluksi en todellakaan tykännyt hänen puuhistaan ,mutta oikeustajuni sanoo ,että hänen on saatava mahdollisuus katua ja tehdä parannusta ja kantaa seuraukset ja sen mukana kasvaa sekä persoonana että piispana.
Nämä kokemukset ovat tae siitä ,että hän ei tule törppäilemään ainakaan samalla lailla. Miksi hänen pitäisi erota ? Noiden tölväystenkö takia? Ei tietenkään , nehän tekevät hänestä paremman piispan. Kuinka moni piispa ja piispakandidaatti on mennyt tällaisen kiirastulen läpi? Ei ole mitenkään varmaa se, että hän pitkänpäälle kestää nämä hyökkäykset ja ajaa seinään.Niin voimaperäisiä ne ovat. Vahingoniloisia tulee riittämään.Toivon että en ole yksi niistä.
”Aluksi en todellakaan tykännyt hänen puuhistaan ,mutta oikeustajuni sanoo ,että hänen on saatava mahdollisuus katua ja tehdä parannusta ja kantaa seuraukset ja sen mukana kasvaa sekä persoonana että piispana.”
—–
-Olen aivan samaa mieltä. Kiitos kun sanoitit niin hyvin.
Markku Hirn: Kirjoitatte väkevästi ja hyvin puhuttelevasti.
Kuitenkin sivuutatte asian miten ja millä tavalla ko.henkilö työhönsä tuli.
Asiat joiihin aikanaan olisi ollut mahdollisuus ottaa kantaa eivät vaalissa nousseet esille. Kyse ei näin ole Ihmisen älykkyydestä, taidoista ja Hänestä persoonana, ja pappina, vaan ohi menneestä ja kertomatta jätetystä asiasta sivutoimen harjoittamisessa, mm.luennointitoimien ilmoittamisessa, joista useammalle vuodelle kertyi enemmän kuin keskivertopalkansaaja saa verotuksellisesti kohdeltua palkkaa vuodessa.
Kirkkoherran virassa Hän vetosi sivutoimen voimaannuttavaan vaikutukseen omassa työssään ja vielä seurakunnan hyväksi .
Miten nyt Piispana käy ilman voimaannuttavaa lisäansion hankintaa jos Hän asiasta on luopunut.
Kiirastuli ja seinään ajaminen ovat kommenttinne vakavia kohtia. Totta on asian oleva haasteellinen katsoa ja odottaa asianosaiselle.
Kuitenkin edellisten esiinnostaminen ei ole asiaa kuin merkityksessä katsoa sympatian asiaa ymmärryksessä kaltoinkohdelluksi tulleelle uudelle Piispalle. Onko Hän uhri, ja kun näin voisi katsoa, miksi.
Markku Hirn, missä olet nähnyt Teemun osoittavan nöyryyttä, katumusta ja parannusta? Se on varmasti monen toive, mutta onko semmoisesta oikeasti mitään havaintoja? Minusta huomionarvoista on, miten Teemu on rikosasiansakin selvittelyyn suhtautunut: ensin peittelemällä, sitten kiistämällä ja antamalla totuudenvastaisia tietoja, ja nyt tuomion saatuaan vähättelemällä. Tämä kokonaisuus hahmottuu Hallamaan sitaattilainauksista hyvin.
En tietenkään ole nähnyt mitään tästä enkä kaipaakkaan. Julkisuus on se peili joka ei tule jättämään häntä rauhaan ja joka tulee muistuttamaan kaikesta tapahtuneesta. Pelkään ,että jatkuva jahtaaminen saa hänet kivettämään sydämmensä ja vahvistaa sitä luonnollista ylpeyttä joka panee suojelemaan itseään hyökkäyksiä vastaan ja vaikeuttamaan nöyrtymistä.. Silti en epäile etteikö katumus jäytäisi hänen mieltään. Parannuksen teko tässä niin kuin muussakin on elämän mittainen prosessi .
”missä olet nähnyt Teemun osoittavan nöyryyttä, katumusta ja parannusta? Se on varmasti monen toive, mutta onko semmoisesta oikeasti mitään havaintoja?”
——
-Minusta on oikeastaan vähän hassua puhua nöyryyden, katumuksen ja parannuksen suhteen ”havainnoista”, ikään kuin kyseessä olisi tieteellisesti todistettavissa ja todennettavissa oleva asia.
Voitko sinä Johanna Korhonen väittää näkeväsi Teemu Laajasalon sisimpään, ja todeta, että ”nope, ei ole nöyryyttä eikä katumusta havaittavissa”.
Vain Jumala näkee ihmisen sisimpään, sanojen ja tekojen taakse. Ihminen voi vaikka miten sanoa katuvansa, pyytää anteeksi ja käyttäytyä juuri niinkuin odotetaan ja halutaan. Mutta silti ei ole todella ymmärtänyt katumuksen ja nöyrtymisen merkitystä ja olemusta.
Tässä ei nyt minusta pitäisi vain päättää että katumusta ja nöyryyttä on/ei ole. Jos piispa Laajasalo on sanonut, että laiminlyöntejä on turha selitellä ja puolustella, ei syytä ketään toista ja on pahoitellut tapahtunutta, sen pitää minusta riittää. Meille, jotka emme hänen sisimpäänsä näe, emmekä ihmisiä nöyryyden laadun tai määrän perusteella voi tuomita.
Sitä vilpitöntä anteeksipyyntöä ja katumusta ei ole näkynyt, ei edes teeskenneltyä sellaista. Vaikka siihen kehotettiin jopa Kotimaa24:n pääkirjoituksessa (joko pääkirjoituksen tekijää on rangaistu?). Riittääkö se että Jumala näkee sitä hänen sisimmässään, mutta ei kerro sitä meille maan matosille? Sari kiittelee yllä itse keksimäänsä viisautta, että piispa on vain parempi kun on omakohtaista kokemusta rikoksesta ja rangaistuksesta. Näin meillä kirkossa.
Kyllä kai ainakin osa naisista on tehnyt jo jonkin aikaa parannusta liiasta kiltteydestään
Lauri, sekös meitä miehiä korpeaa!
Hannu, en käytä aikaani kinailemiseen lainkaan. Teen havaintoja ja tuon esiin faktoja. Pyrin teksteissäni erottamaan faktat mielipiteistäni ja tulkinnoistani esim. selkeillä lähdeviittauksilla.
”Teen havaintoja ja tuon esiin faktoja.”
—-
-Tässä minusta juuri on se ongelma. Kun on kyse siitä mitä ihmisen sisimmässä tapahtuu, ei voida puhua ”havainnoista” ja ”faktoista”. Minusta käytät havaitsemiasi faktoja lähinnä omien ennakko-oletustesi ja tulkintojesi tukena.
Sari: Joo, ja kun vain Jumala tuntee meidät itse kunkin läpikotaisin, niin hän sanokoon viimeisen sanan meistä, teoistamme, tekemättä jättämisistämme, motiiveistame, tästä koko raadollisuudestamme.
Maan päällä moni välttää tuomioistuimen eteen joutumisen, kuoleman jälkeen ei kukaan. Siksi jättäisin tämän Teemunkin asian hieman isompiin käsiin.
Hannu Kiuru, kirjoitat että vain Jumala tuntee ihmisen läpikotaisin ja voi hänen motiivinsa yms. arvioida – mutta edellä kirjoitat, että sinä olet itse eläytynyt Jaana Hallamaaksi ja tällä metodilla tunnistanut hänet katkeraksi ja kaunaiseksi! Tämä on jo niin lystikästä että ei mitään rajaa!
Johanna: En väittänytkään, että eläytymisyritykselläni olisi paljonkaan tekemistä oikeaan osumisen kanssa. Oletko muuten itse edes yrittänyt asettua Teemu Laajasalon nahkoihin? Ilman empatiakykyä ihminen on lähimmäisilleen susi.
On tämä tosi lystikästä! Kuka kertoisi, mitä Jumala näkee siellä Teemun sisikunnassa? Tyhmä kysymys, papit ja innokkaat maallikothan ne meille koko ajan kertovat, mitä mieltä Jumala on mistäkin asiasta. Toki Käsikirjan mukaan.