Jumala on luonut meidät ihmiset ja rakastaa meitä jokaista juuri sellaisena kuin olemme, vaikka kukaan meistä ei ole täydellisesti sellainen kuin Jumala meidät luomistyössään alun perin tarkoitti. Tämä koskee myös tulevalla viikolla vietettävän Helsinki Pride viikon kohderyhmää, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvia.
Samalla on syytä korostaa ettei kuuluminen johonkin valtaväestöstä poikkeavaan vähemmistöön ole sen suurempi tai vähäisempi ylpeilyn aihe kuin osallisuus valtaväestön kollektiivisesta identiteetistä. Englannin kielen sana pride merkitsee ylpeyttä.
Ylpeys ja oman arvon korostamien vieraannuttaa meitä Jumalasta ja on siksi syntiä. Ihmisarvoltamme me olemme kaikki keskenämme tasa-arvoisia ja suhteessa Jumalaan vähempiarvoisia. Tahto korottaa itsensä Jumalan rinnalle on ihmisen ensimmäinen ja perimmäinen synti.
Kotimaa24 uutisen mukaan Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät esiintyvät Helsinki Pride kulkueessa rekalla jota koristaa sateenkaarilippu, johon on kirjoitettu lainaus Raamatusta: ”Minä olen se, joka minä olen.” (2. Moos. 3:14). Lause itsessään on omassa asiayhteydessään puhdasta Jumalan sanaa, mutta ajatus, että vastaavalla tavalla myös me ihmiset määritelisimme itse mitä me olemme, vie pahasti harhaan. Me emme ole Jumalan vertaisia. Jumala määrittelee meidät, emme me Jumalaa.
Pastori Laura Mäntylä toteaa asiasta Valomerkki – verkkolehdessä: ”Olkoon myös jokaisella ihmisellä oikeus määritellä itse oma identiteettinsä myös seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden osa-alueella.”
Tässä pastori Mäntylä on oikeassa, mutta vain tässä, siis ilman asiayhteyttä Jumalan nimeen. Identiteetti tarkoittaa ihmisen omaa käsitystä itsestään, ja se voi myös elämän eri vaiheissa muuttua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ihminen välttämättä olisi sitä, mitä kokee olevansa ja vaikka ihminen tunnistaisi omat tunteensa, ei se väistämättä tarkoita, että hän tunnistaisi niiden jatkuvuutta.
Jumala on sitä mitä Jumala on, ihminen vain kokee olevansa sitä mitä kokee olevansa. Seikka millainen ihminen todella on ja millaiseksi Jumala ihmisen tarkoitti, ei ole hänen kokemuksensa varassa.
Kristillisen käsityksen mukaan ihmisen merkitys ja tarkoitus määrittyy luomiskertomuksessa: Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (1. Moos 1:26). Jumala ei kuitenkaan luonut ihmistä toiseksi jumalaksi, Jumalan kaltaisuudessaan Jumalan vertaiseksi.
Ihminen omassa on rajallisuudessaan kuva siitä, millainen Jumala on omassa täydellisyydessään. Ihmisen tehtävä on heijastaa Jumalan kirkkautta kaikkialla luomakunnassa. Tätä tehtävää varten ihmiset tuli levittäytyä yli maan ja siksi Jumala loi ihmiselle kaksi sukupuolta. Hän loi miehen ja hän loi naisen sekä sääti heidän välilleen parisuhteen, jotta ihminen levittäytyisi kaikkialle sinne minne luoja tahtoi.
Jokainen fyysisesti terve ihminen on fyysisesti joko mies tai nainen. Pieni joukko synnynnäisesti kehityshäiriöisiä ihmisiä muodostaa tästä poikkeuksen. Kaikki lapset eivät valitettavasti synny täysin terveinä.
Fyysisesti terveen ihmisen identiteetti voi kuitenkin poiketa siitä, mikä oli Jumalan alkuperäinen tarkoitus. Vaikka Jumala alun perin loi vain kaksi sukupuolta, ihmisten erilainen kokemusmaailma voi muodostaa niitä lukemattomia erilaisia ja ihmisen kokemus omasta sukupuolestaan voi jopa muuttua.
Vaikka Jumala alkuperäisessä luomisjärjestyksessään sääti, että kaksi eri sukupuolta, mies ja nainen, tuntevat vetoa toisiinsa, on myös tämän luomisjärjestyksen vastaiset tunteet keskuudessamme totista totta. Ketään ihmistä ei voida kieltää kokemasta asioita niin kuin kokee eikä tuntemasta niitä tunteita joita tuntee. Ylpeilyyn ei kuitenkaan ole kenelläkään aihetta, eikä kirkon tule sellaiseen ylpeyteen ketään kehottaa. Aivan kuten ei mihinkään muuhunkaan ylpeyteen.
Olkaamme siis luojan edessä nöyrästi juuri sellaisia kuin olemme ja kilvoitelkaamme kaikessa kohti Herraa ja hänen tahtoaan.
http://www.valomerkki.fi/uutiset/seurakunnat-vahvasti-mukana-helsinki-pride-viikolla
En vain osannut ilmaista asiaa oikein . Perusasia kristillisessä opissa on siinä; kuka tämä Herramme ja Vapahtajamme on.Onko hänessä jotain ainutlaatuista ja luovuttamatonta. Vai onko hän vain yksi monien joukossa.
Onko Hän se mitä hän itsestään sanoi. Vaiko vain yksi meistä? Jos hän olikin vain ihminen, niin hän ei ole voinut mitenkään ristillä sovittaa kenenkään syntejä. Ei minun, eikä sinun.
Kristilliseen uskoon olennaisesti kuuluu se, että meidän syntimme Hän sovitti. Sovitus ei ole mahdollisuuksien rajoissa, jos tämä kyseine henkilö ei todellisuudessa olisi Jumalan poika ja samalla Jumalan vertainen.
Kristityn paras tuntomerkki on usko tähän sovitukseen. Vapahtaja sovitti syntimme, mutta ei poistanut syntisyyttämme. Niinpä voimme saada Jumalan hyväksynnän vain uskomalla tuohon sovitukseen.
Tiedä että nämä ovat sinulle hyvin tuttuja asioita. Esittäessäsi, että sorruin kehäpäätelmään, minun on mentävä näihin perustuksiin.
Tunnen ja tiedän suuren viisautesi ja käsityskykysi. Niinpä toivon voivani esittää sanottavani perusteellisemmin ja selkeämmin.
Uskon perustaa vastaa on vuosisatojen aika noustu ja pyritty mitätöimään.
Mikäli tämä perustus voitaisiin kumota, niin koko uskolta putoaisi pohja.
Uskon puolustajat ovat joutuneet syvällisesti pohtimaan ,sitä millä ehdoilla usko seisoo , tai kaatuu. Uskon että näiden pohdintojen tuloksena on syntynyt tämä oppimme. Jotta perustus ei kaatuisi, niin joidenkin asioiden täytyy olla tietyllä tavalla.
Tottakai tämä perustuu uskoon. Voihan sitä kehäpäätelmäksikin sanoa. Silloin se haiskahtaisi kyllä itsepetokselle.
Tietyt ehdot täytyy toteutua, jotta tämä sovitus voidaan vastaanottaa uskolla.
Täytyy myös olla jotain mikä sovitetaan ja suuri tarve siihen. Sellainen jota kukaan muu ei voi hoitaa. Monen muunkin asian täytyy olla tietyllä tavalla. Muutoin koko kristillinen oppi on vain suurta huijausta. Tämän kaiken seurauksena oppi on kehittynyt perusasian ympärille. Sitten kristityt ovat tuoneet pohdintansa yhteen ja sopineet sanamuodoista ym.
Asiat vain täytty olla tietyllä tavalla, jotta se sanoma jota me evankeliumiksi kutsumme; olisi todella ilosanoma ja täynnä voimaa. Julistetaanhan tuota ilosanomaa kaikissa kirkoissamme. Emme kuitenkaan näe kovinkaan suurta iloitsemista niissä. Missähän on se muutoksen aikaansaava voimakin? Jotakin on siis pielessä, jos evankeliumi ei saa aikaan sitä mitä se lupaa.
Tämän surkean asiantilan täytyy johtua ainoastaan siitä, että evankelimia ei käytetä se käyttöohjeiden mukaisesti. Tarkastelemalla sitä miten evankelimi toimii, niin saamme helposti selville sen mikä on vikana. Tänä käyttöohjeena voimme ajatella sitä oppia.
Kuitenkaan kaikki ei ole siinä opissa. Sillä näemmehän miten ihmiset voivat intoilla opista, muuta elämä ei kuitenkaan ole sen mukaista. Joten oppi itsessään on vajavainen ja heikko. Mikäli se ei tukeudu evankeliumin sanomaan. Irroitettuna ilosanomasta oppi sinänsä on hyödytön.
Jo kulunut sutkaus kuuluu: ”Jeesus on vastaus, mutta mikä olikaan kysymys.” Keskustelin tästä kokeneen ja tietävän lähetystyöntekijän kanssa. Hän oli sitä mieltä, että meille eurooppalaisille keskeinen syyllisyyden ja anteeksiannon ongelma ei niinkään kosketa muilla mantereilla eläviä. Afrikkalaiseen kulttuuriin Jeesus on tuonut vapauden henkien pelosta. Aasiassa kysymyksenä on inhimillinen kärsimys, johon Jeesus antaa toisenlaisen näkökulman kuin buddhalaisuus. Amerikan alkuperäiskulttuurien kohdalla Jeesus voi olla vastaus yhteyden ja tasapainon särkymiseen,
Se, että evankeliumi ei kosketa nykyajan suomalaisia samalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä, voi johtua siitä, että sitä tarjotaan vastauksena kysymyksiin, jotka eivät ole enää keskeisiä ja tärkeitä. Pitäisi osata kysyä Jeesuksen tavoin: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Sitten pitäisi osata kuulla ja ymmärtää oikein vastaus tai vastaukset.
P: ”Onko Hän se mitä hän itsestään sanoi.”
Se vaan että mitä hän itsestään sanoi ja etenkin mitä tarkoitti on perin tulkinnavaraista. Teologit ja eksegeetit eivät ole yksimielisiä.
Autollakin on käyttöohjeensa. Polttoainetta, öljyä ja nesteitä on laitettava oikeassa suhteessa ja oikeisiin paikkoihin. Muutoin auto ei toimi. Tiettyjen asioiden on oltava tietyllä tavalla, jotta autolla voidaan ajaa.
Sama koskee myös kristillistä oppia. Pelkällä käyttöohjeella ei voi päästä liikkeelle. tarvitaan se auto. Vaikka osaisi kuinka hyvin ulkoa koko ohjeen, ni ilman autoa se on hyödytön.
Jollemme sitoudu opin sisältöön, niin eihän se toimi. Jäljelle jää pelkkä voimaton uskonnollisuus. Sellaisesta Jeesus varoitti opetuslapsiaan. ”varokaa fariseusten hapatusta”.
Eiko tuo ilmaisu: ’jollemme…’ ole jo osoitus voimattomasta uskonnollisuudesta? Usko sanoisi: ’Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.’
Evankeliumin ydin sanoma. Eli ristiinnaulitussa Herrassamme on kätkettynä Jumalan voima. Jonkun mielestä se on suurin voimattomuuden osoitus. Toisille taas koko elämä.
Jollemme kirkossa sitoudu tähän, niin mitään muuta kristillisestä uskosta nousevaa voimanlähdettä ei ole tarjolla. Jäljelle jää pelkkä uskonnollinen omin voimin pyristeleminen.
”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.” Se, että sitoudumme evankeliumiin ei ole niin olennaista kuin se, että Jumala sitoutuu meihin.
Tuossahan se suuri harha juuri piilee. Ei aiankaan Lutherin mukaan kaste ilman uskoa riitä mihinkään muuhun kuin itsensä pettämiseen.