Herätysliikkeissä ja järjestöissä ollaan heräämässä. Siihen, että elämä omassa turvallisessa yhteisössä on muuttunut. Ei riitä, että muistetaan menneet vaiheet ja hengellisten isien ja äitien opetukset. On opeteltava uuteen avoimuuteen. On opeteltava perustelemaan se, mitä liikkeissä tarkoitetaan tietyillä oppilauseilla kuten uskolla Jeesukseen, Raamatun ohjeellisuuteen tai lähetyskäskyn velvoittavuuteen. Perinnettä on opittava tulkitsemaan niille, jotka eivät ole kasvaneet liikkeen sisällä. On uskallettava kysyä, mikä on liikkeen tehtävä tässä ajassa, tässä historiallisessa tilanteessa.
Tälle ilmiölle on olemassa sanakin. Se on läpinäkyvyys. Se on hyvä ja kirkas sana. Se kertoo siitä, että ikkunat pestään, ja kuka tahansa voi katsoa sisään.
Miten herätysliikkeet ja järjestöt kestävät tarkastelussa? Monet niistä ovat alkaneet maallikkoliikkeinä. Hengen tuli on palanut ja ihmiset ovat lähteneet liikkeelle sanoman sytyttäminä. Valmiita rakenteita ei ole ollut, mutta niitä on luotu ripeästi, jotta päästäisiin viemään eteenpäin hyvää viestiä. Voimana on ollut mahdollisuus reagoida nopeasti, innostua uudesta, rakentaa ja purkaa, aloittaa työmuotoja ja lopettaa vanhoja. Herätysliikkeet ovat syntyessään usein luonteeltaan yhden asian liikkeitä. Asian nimi on Jeesus, hänen tuntemisensa ja tunnetuksi tekemisensä. Näihin aikoihin asti liikkeiden sisällä on eletty vapaasti, äitikirkon avarien seinien ja korkean katon suojissa. Omat laulukirjat, kesäjuhlat ja muut tapaamiset ovat koonneet ystäviä yhteen. Samalla yhteys kotiseurakuntaan on säilynyt vahvana.
On muistettava, että ”herätysliikkeet” eivät ole yhtenäinen rintama, vaan niillä on keskenään hyvinkin erilaisia painotuksia. Toiset ovat ajan myötä painottaneet oppia, toisten lähestymistapa on ollut vahvemmin tehtäväkeskeinen. Myös liikkeiden sisällä ihmisillä on toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Käsitteiden selventäminen ja oman toiminnan arvioiminen on terveellistä ja tarpeellista. Kirkollinen maasto on muuttunut, ja herätysliikkeiden on syytä asemoida omakin paikkansa kartalla uudelleen. Sitä tehdään jo nyt. Nuori sukupolvi on kasvamassa uusine kysymyksineen, jotka eivät enää ole samoja kuin ne, joita esitettiin liikkeiden syntyaikoina. Kulttuurinmuutos liikkeiden sisällä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Avoin keskustelu ja vuorovaikutukseen antautuminen on kaikkien etu. Samalla kun ikkunanpesua odotetaan herätysliikkeiltä ja järjestöiltä, se ei ole pahitteeksi muillekaan kirkollisille toimijoille. Avoimuuden haastetta ei voi ohittaa.
Herätysliikkeillä on omat elinkaarensa, toisilla lyhyt, toisilla pitempi. Jos nykyiset liikkeet katoaisivat kartalta, uusia olisi syntymässä. Jo nyt kirkossamme vaikuttaa liikehdintöjä, joita muutaman vuosikymmenen kuluttua voidaan luonnehtia herätysliikkeen kaltaisiksi. Ne eivät ilmene näyttävinä joukkokääntymisinä vaan hiljaisena kaipauksena Jumalan puoleen. Mutta ei niistä sen enempää. Vielä.
Morbackan yhteisön kappelin eteisen seinällä oli taulu, jossa luki: Olemme keskeneräisiä. Morbackaa ei enää ole. Muistan tuota lausetta usein. Keskeneräisyyden hyväksyminen itsessä ja toisessa on armoa. Myös kirkossa.
Aurinko paistaa. Ikkunanpesun aika on alkanut. Ne, joilla ei ole mitään salattavaa, voivat huoletta ryhtyä työhön.
Hyvä ja viisas kirjoitus.
”Aurinko paistaa. Ikkunanpesun aika on alkanut. Ne, joilla ei ole mitään salattavaa, voivat huoletta ryhtyä työhön.”
Ihanasti sanottu Tällaistakin olen kuullut:
”Jotkut sanovat meitä herätysliikkeeksi, ei me olla mikään herätysliike, vaan Jumalan valtakunta.” ”Jumalan valtakunnan salaisuuksia ei saa kertoa ulkopuolisille.”
Raikas ja totuudellinen kirjoitus, kiitos!
Odotan samaa kuin blogisti:
”Samalla kun ikkunanpesua odotetaan herätysliikkeiltä ja järjestöiltä, se ei ole pahitteeksi muillekaan kirkollisille toimijoille. Avoimuuden haastetta ei voi ohittaa.”
Myös tämä on totta: ” Jo nyt kirkossamme vaikuttaa liikehdintöjä, joita muutaman vuosikymmenen kuluttua voidaan luonnehtia herätysliikkeen kaltaisiksi.”
Maassamme on lukuisia pieniä ryhmittymiä, sekä luterilaisia että muita, jotka kokoontuvat säännöllisesti kuulemaan Sanaa, rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa. He ovat Suomen kartalla kuin pieniä nuotioita, joiden lämpöön uupuneet matkalaiset voivat tulla ja virkistyä.
Jos tarkkailemme Suomen hengellistä tilaa pelkästään lut.kirkossa käytävien kähinöiden valossa, niin saamme virheellisen kuvan. Hengellistä elämää on paljon muuallakin ja onneksi on.
Kunpa miehetkin lähtisivät sankoin joukoin mukaan tähän ”glasnostiin”.
Suomessa olisi tilaa mm. herätykselle joka ihmettellee kuinka Sana on ihmeellisen yhteensopiva tieteen löytöjen kanssa. Vanhat herätysliikeleilit tämä uusi viini näyttää pakahduttavan. Kukaan ei halua kuulla, vain WPK:t lähtevät liikkeelle.
Hyvä kirjoitus,kiitos.
Tuosta tieteenlöytö herätyksestä, http://www.luominen.fi/ sivusto on hyvä alku.
Ja olisihan hienoa, kun miehiset miehet taas kerran ottaisivat johtopaikan hengellisesti myös rukouskokouksissa! Aivan liian usein sanotaan, naisten rukouskokous…. miesten tulisi ennenkaikkea rukoilla, ihan eturintamassa:).
Ja muuttuahan pitää, mutta ei aina kaiken vanhan poisheittämisellä, vaan muuttokseen suostumalla kaikki yhdessä. Ei niin kuin eräs nuorisopastori, joka sanoi ettei häntä kiinnosta mitä vanhat tekee…
Tuntuu se ”ikkunanpesu” olevan joillekin liikkeille kovin vaikeaa. On totuttu pitämään omaa ajattelua oikeampana kuin muuta.