Eräässä tilanteessa syntyi hiljattain keskustelua siitä, miten suuri painoarvo voidaan antaa sille, että ihminen maksaa kirkollisveronsa. Millaista liittymistä kirkkoon se osoittaa? Tai millaista kuulumista ja sitoutumista uskon ja rakkauden yhteisöön se osoittaa?
Kysymys on sikäli kiinnostava, että meillä melko iso osa kirkon jäsenistä osoittaa kuulumistaan yhteisöömme lähinnä vain maksamalla kirkollisveronsa. Toki elämän taitekohdissa ja lähipiirin kohdalla voi tulla tilanteita, joissa ollaan vaikkapa kirkollisessa toimituksessa tai itse joudutaan sellainen järjestämään. Samoin moni kirkollisveron maksaja käy joulukirkossa tai laulamassa kauneimpia joululauluja tai jossakin kirkkokonsertissa.
Asiaa voi lähestyä kahdesta eri näkökulmasta. Ensimmäinen on se, että kirkollisveron maksaminen ei vielä osoita suurta ihmisen kuulumisen tunnetta tai ilmausta. Tuo verohan menee nimittäin automaattisesti muun verojen maksun yhteydessä.
Toinen näkökulma on se, että erityisesti nykyaikana kirkon jäsenenä pysyminen on entistä tietoisempi ratkaisu, koska kirkosta tai seurakunnan jäsenyydestä eroaminen on niin helppoa ja yleistä. Tästä näkökulmasta katsottuna kirkon jäsenenä pysyminen ja kirkollisveron maksaminen osoittaa jo melko suurta kuulumisen asennetta ja jopa päätöstä.
Moni kirkosta eroava on ilmaissut, että eroaa rahan takia eli haluaa säästää kirkollisveron verran tai ilmaisee, että haluaa käyttää vastaavan rahasumman johonkin muuhun. Toki usein asiaan liittyy se, että noin ilmaisevat ihmiset kertovat myös, että kirkko ei merkitse heille paljoa ja ettei sen asia kiinnosta.
Kirkollisveroa maksava ja kirkon jäsenenä pysyvä saattaa ilmaista, että haluaa kantaa osaltaan vastuuta kirkosta ja sen toiminnasta. Silloin ihminen saattaa viitata lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyöhön. Usein ihminen ei välttämättä halua tarkemmin kuvata, mitä muuta kirkko hänelle merkitsee ja miksi hän haluaa pysyä jäsenenä. Syyt ovat siis myös syvemmällä.
Tämä kysymys laajenee myös kysymykseen seurakuntakäsityksestämme eli siitä, millainen idea ja visio meillä on seurakunnasta. Luterilaisen käsityksemme mukaan kirkko ja seurakunta on sen kastettujen jäsentensä muodostama yhteisö. Luterilaiseen käsitykseen kyllä kuuluu, että se on uskovien yhteisö. Mutta milläpä mittaat ihmisten uskon? On selvää, että osalle uskon kysymykset ovat kaukaisempia ja osa ajattelee kirkon uskosta tietoisesti toisin kuin kirkko on opettanut. Mutta melko monelle kirkon jäsenelle usko on kristillisen uskon perusasioiden tietämistä ja niihin jollakin tavalla turvaamista ja tukeutumista.
Kirkossa tarvitaan vahvaa julistusta ja opetusta. Tarvitaan messua ja sen ympärille rakentuvaa yhteisöllistä toimintaa, jopa messuyhteisöjä. Mutta samalla yhtä selvää pitäisi olla, että kirkko on ja sen tulee olla muutakin kuin ”heavyusereiden” osallistumista ja siitä muodostuvaa yhteisöä. Kirkon tulee paikallistasolla säilyttää monia ohuempia yhteyksiä jäseniinsä ja siten sitoa heidät olemaan yhtä seurakuntaa monilla eri tavoilla ja kukin omilla paikoillaan. Tällaisen sisään- ja uloshengittävän kirkon tulevaisuus on parempi kuin vain pieniä ja vahvoja messuyhteisöitä tai muita yhteisöitä luovan kirkon. Niitäkin tarvitaan ja niillä voisikin olla myös missionaarinen tehtävä rakentaa yhteyksiä ympäristöönsä monin tavoin.
Mitä siis sanomme siunatuksi lopuksi: Iloista kirkollisveron antajaa Jumala rakastaa! Ja: Älkäämme väheksykö ihmisten ilmauksia osoittaa kuulumistaan kirkkoon ja sen uskon piiriin! Ja vielä: Kirkon jäsenen elämä sujuu 95-98%sti arjen elämässä ja kutsumuksissa – ja se on aivan hyvä niin!
Toivo Loikkanen
Markku Hirn kirjoittaa tuossa vähän aikaisemmin taas niin sympaattisen rauhallisen kommentin, jolla tavoittaa mielestäni jälleen kerran erinomaisesti arkirealismin. Ilman huutomerkkejä ja isompaa polemiikkia. Jotenkin tuntuu, että haluaisin sanoa vain että aivan. Ja olla hiljaa.
Ja kuitenkin samalla, Markun arkirealistinen kuvaus haastaa minua etsimään uusia sanoja sille, mistä olen aikaisemmin kirjoittanut, kuten vapaaehtoisuudesta, tai seurakunnan tehtävästä/missiosta.
Ensiksi kuitenkin, en luule että ”kirkon palkattu väki” keskimäärin olisi mitenkään epätoivoinen tilanteesta. Ne ovat pienempi vähemmistö jota asia kiinnostaa ja jotka etsivät muutosta. Enemmistön kannalta kaikki on hyvin. Jos ei olisi niin asioita muuttuisi enemmän. Nyt kuitenkin työ on mielenkiintoista ja antoisaa, ja palkka tulee ajallaan.
Toiseksi, hyvä kun puhuit lähetyssaarnaajakoulutuksesta ja maailmanvalloituksen toimintasuunnitelmista. Pelkkä sana tehtävä (saatikka missio) tuo sellaiset mieleen. Ja ainakaan minä en tarkoita sellaisia. Tarkoitan vain sitä että seurakunta oman olemuksensa mukaisesti suuntautuu – tai haluaa suuntautua – kohti kaikkia ja kaikkea niitä ja sitä jotka seurakunnan alueella ovat. Ei ole merkitystä tapahtuuko se ”kansankirkkona” vai sosiologisesti jonain muuna. Eikä se tarkoita että palkattu väki haluaa suuntautua, vaan seurakunta. Ymmärrän asian vaikeuden, koska tämä on jotenkin ”teoriaa”, ei arkikäytäntöä.
Jos johonkin uskaltaisin Markun kommentissa puuttua, niin se on tämä: ”jatkuvana teemana on se, että seurakuntalaisten tulisi ottaa enemmän vastuuta seurakunnan toiminnasta ,eikä jättää kaikkea vastuuta toiminnasta seurakunnan maksetulle työntekijöille. Vapaaehtoisia työntekijöitä löytyy ,mutta heitä toivotaan olevan enemmän. Mutta tuo verorahoilla hoidettu palkkaus tuntuu jossakin. Tuntuu oikeutetulta vaatia palkatuilta työntekijöiltä sitä ,että he tekevät palkkansa edestä töitä.”
Osaan tästäkin sanoa vain sen, että mielestäni seurakunnan elämää ei ollut takoitettu järjestettäväksi näin. Seurakunnilla on pitkän kehityksen tuloksena liikaa palkattua väkeä. Niin paljon että kirkko on tukehtumassa ”työntekiijöihinsä”. Koko asetelma palkatut työntekijät – jäsenet on sairas. Jos jostakin alan olla epätöivoinen niin siitä mihin tämä sairaus johtaa, tai miten sitä voisi parantaa. Koska enemmistö on niin tyytyväinen.
Lopuksi, mielestäni seurakuntalaisten ei tulisi ottaa enemmän vastuuta seurakunnan toiminnasta, vaan paljon tärkeämpää olisi se että palkattu väki tekisi/antaisi enemmän tilaa seurakuntalaisten elämälle.
En tarkoita että kirkko joskus tulee tukehtumaan työntekijöihinsä, vaan että se jo on tukehtunut. Pelti on pantu kiinni, uuni ei vedä, ilma ei kulje.
Hannu, Kiitos erinomaisesra kommentistasi ja erityisesti tästä: ”Tarkoitan vain sitä että seurakunta oman olemuksensa mukaisesti suuntautuu – tai haluaa suuntautua – kohti kaikkia ja kaikkea niitä ja sitä jotka seurakunnan alueella ovat. Ei ole merkitystä tapahtuuko se ”kansankirkkona” vai sosiologisesti jonain muuna. Eikä se tarkoita että palkattu väki haluaa suuntautua, vaan seurakunta.”
Myös kommentin loppu on hyvää asiaa: ”Osaan tästäkin sanoa vain sen, että mielestäni seurakunnan elämää ei ollut takoitettu järjestettäväksi näin. Seurakunnilla on pitkän kehityksen tuloksena liikaa palkattua väkeä. Niin paljon että kirkko on tukehtumassa ”työntekiijöihinsä”. Koko asetelma palkatut työntekijät – jäsenet on sairas. Jos jostakin alan olla epätöivoinen niin siitä mihin tämä sairaus johtaa, tai miten sitä voisi parantaa. Koska enemmistö on niin tyytyväinen.” – Niinpä!
Tarkoitko Hannu jotain sellaista, tuolla viimeisellä lauseella, että meikäläisten ei pitäisi ryhtyä täyttämään tyhjiksi jääviä muurin aukkoja työntekijöiden vähetessä. vaan että meidän pitäisi löytää ihan omat toimintatapamme. Muutenhan vain jatkamme juuri niitä toimimattomia toimintoja, joiden tähden toiminta pysyy sisäänlämpiävänä.
Toivo loikkanen:””Mitä siis sanomme siunatuksi lopuksi: Iloista kirkollisveron antajaa Jumala rakastaa!””
Joh. 14:21
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”
Jokainen voi miettiä onko kirkollisveron maksu todellakin sitä mitä blogisti sanoo?
Paavalin mukaan:
” Kristus tuli palvelemaan juutalaisia, hän tuli vahvistamaan isille annetut lupaukset, todistaakseen, että Jumala pysyy sanassaan.
Hän tuli myös, että muut kansat voivat iloita yhdessä hänen kansansa kanssa. ”
Kiitos Toivo Loikkaselle ajatuksia ja ajankohtaista keskustelua herättävästä blogista.
Nostan erityisesti esille Toivon ajatuksen siitä, että kirkollisveron maksaminen on kannanotto ja värin näyttämistä. – Tämä on tärkeä näkökulma, jota papisto harvoin korostaa.
Samalla em. näkökulma on ikäänkuin kaksiteräinen miekka juuri kansankirkko – teeman kannalta. – Yhtäältä on juuri niin, että jo pelkkä veronmaksuun osallistuminen viestii sitoutumista evl-kansankirkon jäsenyyteen (so. osallisuutta hyvässä ja pahassa).
Toisaalta juuri tämä osallisuus kaikkeen yhtäläisen veron muodossa tekee monelle hyvin vaikeaksi maksaa verokertymästään sellaiseenkin toimintaan, josta kokee/tunnistaa omakseen vain pienen osan (ja näkee osan jopa arvojensa ja ajattelunsa vastaisena).
Tämän viimeksi mainitun syyn takia pienempi ja paremmin omaa vakaumusta vastaava yhteisö on usein monen ihmisen mielestä mielekkäämpi kohde omien varojen antamiselle.
Manu, Kiitos hyvästä kommentistasi, jonka taustaa myös aavistelen. Vaikeus sitoutua kirkkoon voi johtua myös toisilleen hieman vastakkaisista tai keskenään jännitteisistä asioista. Yhdelle joku asia on sitoutumista vahvistava ja toiselle sama asia vie toiseen suuntaan. Pienten yhteisöjen erinomaisuus taas voi johtaa myös entistä suurempaan hajaannukseen ja yhteisöiden kirjavaan joukkoon.
Toivo,
Näen toki myös pienten yhteisöjen vaarana pirstoutumisen, mutta etuna taas niiden paremman kyvyn vastata ihmisen omaa vakaumusta.
Evl-kansankirkon idea on kuin jousen jänne, joka tiettyyn rajaan asti jännitettynä lennättää jousen tavoin hyvää sanomaa ihanteellisesti. – Liian pitkälle venytetty moniarvoisuus kuitenkin katkaisee jousen jänteen, ja jousesta tulee kelvoton mihinkään…
Tämä traaginen raja tulee yllättäen. Henk. koht. tasolla raja menee siinä, jolloin yksilö ei enää tunnista ko. kirkossa Kristuksen ääntä esim. liian suuren moniarvoisuuden, tai Raamatusta harhautuneiden käytäntöjen takia. Tämän jälkeen ei ole enää välttämättä paluuta vanhaan kansankirkkoromantiikkaan, vaikka lueteltaisiin suurikin joukko hyviä asioita, joita em. kirkko tekee…
Kirkollisvero ei minulla ollut syy erota kirkosta, enkä usko että monella muullakaan.
Kysymys on sisällöstä, eli siitä mitä kirkko edustaa ja mihin se pyrkii. Kuten esimerkiksi voitto, ristin voitto, keinoja kaihtamatta. Maailma Kristukselle tyyppisesti.
Minulle ei ole koskaan selvinnyt mikä tämä Kristus on muuta kuin kreikkalainen sana. Yksi sanoo, että Kristus tarkoittaa messiasta, toiset, että voideltua, kolmannet sanovat sen olevan Jeesuksen arvonimi. Apokryfikirjoissa on omat tarinansa.
Messiaalle asetetut vaatimukset eivät ole toteutuneet, ei siis ole messias. Messiaan tehtävä ei ole viedä ketään taivaaseen, eikä Messias ole jumala, häntä ei palvota, hän tekee sen mitä hänen kuuluu tehdä. Massias ei myöskään voi olla juutalaisvihamielinen vaan päinvastoin.
Voideltu tarkoitti kuningasta, joka vihittiin virkaansa öljyllä voidellen. Jeesus ei ollut kuningas. Eikä häntä näkyvästi voidellut kukaan muu, kuin eräs nainen.
Jos sitten kreikkalaiset antoivat arvonimen, niin mistä se tuli ja mitä se tarkoittaa?
Jos nuo ovat kysyksesi, olet varmaan väärän blogin alla kirjoittelemassa. Käsittääkseni yo. blogisti pyrkii keskusteluun kristinuskon sisäpuolella. Aiheesi liittynee taas juutalaisuuden ja kristinuskon väliseen dialogiin. – Kokonaan toisen teeman tuominen keskusteluun ei ole paras tapa herätellä ajatustenvaihtoa liittyen omaan mielenkiinnonkohteeseensa….
Ja kuka oli Jeesuksen isä ?
Yksi sanoo, että jumala. Toiset, että hän oli Daavidin poika, ja toiset taas, että hän oli Daavidin herra ja peri Daavidin valtaistuimen, oli juutalaisten kuningas.
Daavid oli ihminen ja eli paljon aikaisemmin kuin Jeesus. Daavidin poika oli Salomo, hän peri isänsä valtaistuimen ja oli juutalalaisten kuningas.
Ristillä Jeesus huutaa Eli Eli. Oliko Eli hänen isänsä, vai ketä hän huutaa ?
Kirkollisesti kolmiyhteinen, isä ja poika ja joku henki ovat yksi, mitä se tarkoittaa? Sitäkö, että Jeesus oli myös Eli ja huutaa itseään, koska he ovat yhtä ja yksi.
Sukuluettelossa Marian isän nimi on Eli. Oliko Jeesuksella ja Marialla sama Isä ? Mitä se tarkoittaa kun lapsella ja äidillä on sama isä ? Se tarkoittaa sitä, että äiti ja lapsi ovat sisaruksia.
Manu
”Aiheesi liittynee taas juutalaisuuden ja kristinuskon väliseen dialogiin. – Kokonaan toisen teeman tuominen keskusteluun ei ole paras tapa herätellä ajatustenvaihtoa liittyen omaan mielenkiinnonkohteeseensa…. ”
Ei liity, vaan liittyy Raamattuun. Se ei ole vain kristittyjen sisäinen asia, se on paljon laajempi kokonaisuus.
Vastaa vain kysymyksiin jos sinulla vastauksia on. Yleensä niitä ei ole.
Tämä on toki raamatullinen aihe, mutta ei varsinaisesti kansankirkkoteemaa, joka on pikemminkin hallinto- kuin tunnustuskysymys.
Kolminaisuusoppi käsittely vei puolestaan keskustelijat uskon ja rationalismin väliseen pohdiskeluun. Edellä esitetyt argumentit edustavat lähinnä rationalismia. Tähän vastauksena tämä linkki:
http://www.luterilainen.net/kaikkein-autuus-kolminaisuus/
Kyllä Tarja Parkkila tekee hyviä kysymyksiä.
Kolminaisuusoppi kuten kysymys Jeesuksesta Jumalan poikana ovat asiaa. Yhdellä tavalla kumpainen asia kuuluvat kirkkomme keskeisiin totuuksiin uskomme mysteereissä joista useat katsotaan keskeisiksi dokmeiksi, eli uskon totuuksiksi.
Kolminaisuusoppia on katsottu asiaksi tarpeessa katsoa asian kokonaisuutta täydellistämisessä.
Jeesuksen asia Jumalan ainokaisena poikana on sitten jotenkin mielenkiintoinen. Kirkkomme pitää kiinni ymmärryksestä ettei asiassa varhaiskirkon aikana ollut epäselvyyttä.
Sitten asiasta on huomattu puoli jolloin adoptionaalisesta dokmista luovuttiin vuoden kuluessa siitä kun Jeesuksen seuraajat tulivat varteenotettavaksi ryhmäksi silloisessa Rooman Valtakunnassa, ja tämän jälkeen Jeesus ja Jumala olivat yhtä. Näin Kristuksen seuraajista tuli samalla valtakunnan uskonto.
Itse en asiassa näe merkittävää eroa onko lapsi Jumalan oma vaiko Jumalan omaksi ottama.
Pekka Väisänen,
Esitit väitteitä, jotka a) pitäisi dokumentoida, b) eivät käsittääkseni vastaa varhaisen kirkon uskonymmärrystä, c) ovat räikeässä ristiriidassa jakamattoman kirkon tunnustusten kanssa, d) rikkovat ekumenia alueella evankeliumin yhteyden jne.
Aiemmin viittasitte rationalismin mahdollisuuteen väärissä kysymyksissä.
Kun varhaisia kirkolliskokouksia katsotaan eikö voisi huomata mahdollisuutta silloisten hypoteesien uskon ymmärryksenä saaneen sanallisen sisällön Uskontunnustuksissa hermeneuttisesti oivallettuna kuten uskottuna.
Asiaakin Uskontunnustuksissa on mistä meille seurakuntajäsenyyden harjoittamisen asiassa blogiin viitaten ei tänä päivänä viitsitä edes muistuttaa. Nyt riittää kirkollisveron maksu.
Ja Pyhän Hengen, Pyhän Yhteisen Seurakunnan, Pyhäin Yhteyden, syntien anteeksisaamisen,..
Manu
Aloituksessa sanotaan :
” Mutta melko monelle kirkon jäsenelle usko on kristillisen uskon perusasioiden tietämistä ja niihin jollakin tavalla turvaamista ja tukeutumista. ”
Näitä perusasioita olenkin tässä kysellyt.
Sitten sinun kannattaa perehtyä ed. linkissä olevaan vastaukseeni…
Herra Ryösöön iski taas trollifobiakohtaus.
Manu
En usko, että siellä on vastauksia minun kysymyksiin, koska minun kysymykset ovat erilaisia.
Olen nainen ja vaikka kolmi- naisuus, pitää sisällään sanan naisuus, ikäänkuin kolme naista, ei siellä ole femiä mukana ollenkaan.
Onko tämä trolli?
Manu
Se oli puolivallaton vastaus .
Tämä on puolivallattoman rovastin blogi.