Kirkon yhteiskunnallinen työ/Kari Latvus järjesti Palmusunnuntain alla mielenkiintoisen keskustelun kirkon suhteesta yhteiskuntaan, politiikkaan ja demokratiaan. Suhteessa todettiin olevan paljon hyvää yhteistyötä, mutta myös jännitteitä. Aiheesta keskustelivat kirkkoherrat Tuomas Hynynen Lopelta ja Katri Vilén Joensuusta.
Muutamia ajatuksia keskustelusta:
Helsingin tuomiokirkossa on jatkunut muutaman vuoden Ajan merkit-saarnasarja, jossa yhteiskunnalliset vaikuttajat – ei papit, siis maallikot – ovat saarnanneet. Tuomiorovasti Marja Heltelä piti sarjaa onnistuneena.
”Puhujilla on oikeasti ollut sanottavaa kirkolle ja kirkon teemoista.” Ehkä tunnetuin näistä saarnaajista on ollut presidentin puoliso Jenni Haukio.
Johtopäätös: Kirkon kannattaa käydä vuoropuhelua yhteiskunnan kanssa. Tietysti voi kysyä, kenestä on kysymys, kun sanotaan kirkon keskustelevan? Usein keskustelua käytäneenkin saman henkilön sisällä tai kirkon jäsenten kesken.
Kirkon ja yhteiskunnan ihmiset ovat pääosin samoja, vaikka vähitellen yhä useammat asemoituvat kirkon ulkopuolelle. Toimittajatkin mielellään korostavat, ”en kuulu kirkkoon”. Kirkko nähdään kulttuuri-ilmiönä tai palveluna, jota tarvitaan kriisitilanteissa.
Lopen kirkkoherra Tuomas Hynynen kertoi, miten hän on järjestänyt Lopella vaalikeskusteluja kunnallis- ja aluevaaleissa. Keskustelut on käyty etänä, mutta ne ovat täyttäneet erään paikallisen tarpeen.
Seurakunta on palvellut yhteiskuntaa ja siinä on kirkkokin näkynyt. Se on ollut paluuta vanhaan aikaan, jolloin kirkkoherra johti puhetta pitäjänkokouksessa. Lopella oltiin tyytyväisiä seurakunnan aktiivisuuteen yhteiskunnallisten vaalien edistämisessä. Seurakunta järjesti puitteet, mutta ei ottanut kantaa, ketä äänestää. Kirkko ja seurakunta voivat olla kuntaa tai valtiota notkeampi uuteen.
****
Usein kysytään, mikä on kirkon virallinen kanta. Keskustelijat pohtivat, mihin sitä tarvitaan. ”Pieni sisäpiiri ehkä tarvitsee, eivät muut.”
Kuka sanoo kirkon kannan? Jäseniä on paljon ja heistä kullakin on vähän erilainen kanta. Lopulta harvat jäsenetkään taitavat asettua ”virallisen” kannan taakse. Lisäksi julkilausutut kannat muuttuvat ajan ja tilanteiden mukana, kuten Tuomas Hynynen on väitöskirjassaan osoittanut.
Kirkolla on viranomaisasema, joka joskus vie ristiriitaan kirkon varsinaisen tehtävän kanssa. Vaarana on, että seurakunta toteuttaa kunnan ja kirkko valtion tehtävää enemmän kuin omaansa.
Kuitenkin kirkon pitäisi olla aina heikoimman puolella ja toimia yhteiskunnallisena omatuntona. Tätä tehtävää kirkko on toteuttanut ansiokkaasti esimerkiksi ukrainalaisten pakolaisten kanssa. Muutoinkin yhteiskunta on tarvinnut kriisitilanteissa kirkon palveluja.
He, jotka sanovat politiikan tulleen kirkkoon, moittivat kirkkoa, milloin oikeistolaiseksi, milloin vasemmistolaiseksi.
Keskustelijat sanoittivat kirkon teemoiksi armon ja oikeudenmukaisuuden sekä tehtäväksi seurakuntalaisten hengellisen elämän tukemisen.
****
Toisessa osassa keskusteltiin demokratiasta kirkossa. Keskustelijoina olivat kirkkohallituksesta Markus Ylimaa ja Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston pj Hanna Mithiku.
Hanna Mithiku mainitsi kirkon hallinnossa olevan paljon epädemokraattisia elementtejä. Vallan käyttö ja valvonta ovat usein samoissa käsissä. Viranhaltijoilla on enemmän valtaa kuin demokraattisesti valituilla päättäjillä.
Seurakuntavaalit ovat periaatteessa demokraattiset, mutta niihin osallistuminen on laimeata ja vaikeata. Äänestäjien on vaikea tietää, mitä tavoitteita ehdokkaat ajavat, ja ketä äänestäisi.
Perussyy lienee, että hallinto kiinnostaa harvoja kirkon jäseniä. Tyydytään vain arvostelemaan, mitä kirkko tekee tai ei tee.
Kirkon ylin päättävä elin kirkolliskokous valitaan välillisellä vaalilla ja sen kokoonpano on kaikkea muuta kuin kirkko pienoiskoossa. Ulkoisesti se muistuttaa eduskuntaa, mutta ei suinkaan ole samalla tavalla demokraattinen.
Kirkolliskokouksen valinnassa ja toiminnassa on paljon epädemokraattisia piirteitä, kuten vaalitapa ja mielipiteiden organisoitumisen estäminen ja se, että siellä ei noudateta suhteellisuusperiaatetta.
Kirkossa pelätään mustaa joutsenta. Se tarkoittaisi, että seurakuntalaiset valtaisivat kirkon. Se pyritään estämään vallan jakamisella ja piilottamisella.
Demokratian lisäämisen on sanottu johtavan siihen, että kuka vain voisi tulla valituksi, mitä kavahdetaan. Ja juuri sen vuoksia demokratiaa pitäisi lisätä.
Kuinka moni suomalainen, maineikasta SDP:n puoluesihteriä myöten, kävivät Kim Il Sungin aikana Koreassa ihailemassa juche-aatteen suuria saavutuksia. Eivätkä ainoastaan yhden kerran.
Lehdistössä on ollut niin karmeita kuvauksia Pohjois-Korean käyttämistä kidutus- ym. menetelmistä, että ihan oksettaa kun niitä lukee. Hirveätä diktatuuria.
Iloitsen YK:n virallisesta kannanotosta asiassa, joka on ollut vähänkään tilannetta seuraavien tiedossa jo kauan.
En halua uskoa, että Suomesta olisi käyty palvontamatkoilla Pohjois-Koreassa.
Valitan. Suomessa toimii juche-aatteen opintopiiri. Ja se on käynyt ihan paikan päällä järjestelmää ihailemassa.
Mitään niin järjetöntä on vaikea keksiä, ettei siihenkin uskovia löydy.
Lähetystyö on Pohjois-Koreassa kiellettyä, mutta eri lähteiden mukaan maahan salakuljetetaan kristillistä materiaalia Kiinasta, Etelä-Koreasta ja muualta.
Jokainen tietysti ymmärtää, että kun lähtee vieraaseen maahan harjoittamaan toimintaa, joka on maan lakien mukaan kiellettyä, siihen sisältyy omat riskinsä. Tuskin minäkään lähtisin Saudi-Arabiaan kampanjoimaan tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.
Toki paheksun länsimaisen kulttuurin näkökulmasta sekä Pohjois-Korean harjoittamaa uskonnonvapauden rajoittamista että islaminuskoisten maiden harjoittamaa seksuaalivähemmistöjen vainoa.
JV: Ei liene suurta väliä sillä, onko maassa jo valmiina vai lähteekö sinne. Paavalia on arvosteltu siitä, ettei tämä noussut avoimesti vastustamaan vaikkapa Roomassa vallitsevaa orjuutta. Jos ei nyt sitten uskalla lähteä vikkapa sinne Riadin torille omaa ehdotonta vakaumustaan esille tuomaan, niin ainakin Paavalin arvostelemisen voisi jättää. Jotkut (rohkeat?) vain uskaltavat siirtyä sanoista tekoihin. Jumalan kunnioittaminenko heillä voittaa ihmispelon?
Ihmisoikeudet versus kulttuuri-imperialismi versus kunkin maan suvereniteetti päättää omista asioistaan on toisinaan vaikea asia, jossa ei ole mustavalkoisia vastauksia.
Olen antanut itseni ymmärtää, että esim. sekä homoseksuaalien tasa-arvoisia oikeuksia puolustavat että evankelioivaa lähetystyötä kannattavat ovat yhtä mieltä kaikkien ihmisoikeuksien jakamattomuudesta ja globaalista luonteesta.
Ei siis voi olla niin, että vain jonkin jakamattoman ihmisoikeuden loukkaus ansaitsee tulla tuomituksi ja vain jonkin jakamattoman ihmisoikeuden loukkaamisesta johtuen on eettistä toimia po. ihmisoikeuden toteutumiseksi myös niissä maissa, joissa se on suorastaan hengenvaarallista.
Tietysti lähetystyötä voidaan pitää kulttuuri-imperialismina, mutta juuri samoilla perusteilla esim. homoseksuaalien oikeuksien puolustaminen on kulttuuri-imperialismia niissä maissa, joissa homoseksuaalisuuden harjoittaminen on yhtä kiellettyä kuin lähetystyö jossain muualla.
Summa: jos siis homoilla on jakamattomat ihmisoikeudet kaikkailla maailmassa, ne ovat myös kristityillä, jotka puolustavat uskonnonvapautta siellä, missä juuri kristittyjen uskonnonvapautta loukataan.
Näin mustavalkoinen on ainoa oikea eettinen johtopäätös tässä asiassa, jossa jokin suvereeni maa loukkaa näitä jakamattomia ja globaaleja ihmisoikeuksia.
Siis mitali kaikille niille, jotka uhraavat terveytensä ja henkensäkin sen puolesta, että ovat valmiita puolustamaan yhtäläisiä ihmisoikeuksia niissäkin maissa, joissa ihmisoikeuksia räikeimmin loukataan.
Vai sanotaanko esim. lähetystyöntekijöille, jotka P-Koreassa on uskonnonvapauden puolustamisen vuoksi vangittu, kuten sanottiin talvisotaan lähteneille ja Suomen itsenäisyyttä puolustaneille veteraaneille 1960-luvulla: ”mitäs menitte”..?
Jouni Turtiainen,
Minä en sanonut missään, että lähetystyö on kulttuuri-imperialismia ja homoseksuaalien tasa-arvoisten oikeuksien puolustaminen ei ole kulttuuri-imperialismia. Sanoin, että asioiden jakaminen ihmisoikeuksiin ja kulttuuri-imperialismiin ei ole mustavalkoista samoin kuin ei ole sekään, kuinka paljon kullakin valtiolla on oikeus päättää suvereenisti omista asioistaan.
Toisekseen ihmisoikeudet eivät ole tasavertaisia. Tämä on yleinen harha. Englannissa eräs muslimi järjesti kampanjan, jossa vaati uskontoonsa vedoten homoseksuaalien kivittämistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on perustavampaa laatua oleva ihmisoikeus kuin uskonnonvapaus.
Ei voida lähteä siitä, että jokin uskovainen ryhmä saa tehdä aivan mitä tahansa ja jos joku siihen puuttuu, voitaisiin aina vetää uskontokortti takataskusta ja vedota uskonnonvapauteen luovuttamattomana ihmisoikeutena.
Jusu Vihervaara: ”Toisekseen ihmisoikeudet eivät ole tasavertaisia. Tämä on yleinen harha.”
Eiköhän keskustella sellaisista ihmisoikeuksista, jotka ovat tunnustetusti tasa-arvoisia. Sellaisia ovat sukupuolisen suuntautumisen ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen ja syrjimättömyys.
Jokaisella on perustavaa laatua oleva oikeus hengen ja terveyden säilyttämiseen. Tämä ylittää niin uskonnonvapauden kuin sukupuolisen suuntautumisenkin.
Esimerkki henkilöstä, joka vetoaa uskontoonsa voidakseen surmata homoja, on esimerkki siitä, kuinka vastakkain eivät ole uskonto ja homous, vaan oikeus elämään ja mikä tahansa uhka, jolla hengen ja terveyden oikeutta loukataan.
Yhtä hyvin esimerkin ”homoseksuaalien kivittämisen” tilalla olisi voinut olla ”kristittyjen kivittäminen” omaan uskontoon vedoten.
Tässä suhteessa siis esimierkki ihmisoikeuksien universaaliudesta ja jakamattomuudesta on osuva, että oikeus elämään ohittaa sekä oikeuden uskontoon että seksuaaliseen suuntautumiseen.
Mutta siitähän on tietysti kyse myös silloin, kun P-Koreassa uhataan krisittyjen perusoikeuksia vangitsemalla heitä uskonsa tähden.
Tuo rinnastus syntyi vaikutelmasta, jonka jusu luo kommenteillaan, joissa viittaa ”viikatemiehen” apuun ja tiettyjen väestönosien poistumaan pyrkiessään vakuuttamaan, miten välttämättömästi hänen tavoitteensa tulevat toteutumaan. Tuollainen laskelmointi on varmaan tuttua Pohjois-Korean johdollekin heidän pyrkiessään indoktrinaationsa avulla ja viikatemieheen luottaen pitämään väestönsä sellaisena rakenteeltaan, että tukea aatteelle riittää.
Jos enemmistö eläkeläisistä on asiasta jotain mieltä ja enemmistö nuorista ihmisistä on asiasta jotain toista mieltä, on väistämätön tosiasia, että ajan kuluessa yhteiskunnassa vallitseva mielipide muuttuu kohti nuorten mielipidettä. Ei tämä muuksi muutu vaikka jättäisin sen sanomatta ääneen.
Tämän rinnastaminen toisinajattelijoiden lahtaamiseen kertoo enemmän Olli Lehdosta kuin Jusu Vihervaarasta. Mielestäni sinun Olli ei kannata sortua henkilökohtaiseen nälvimiseen vaikka olisitkin asioista eri mieltä minun kanssani.
”ei kannata sortua henkilökohtaiseen nälvimiseen”
Olen samaa mieltä. Tämän kun Jusu otat henkilökohtaiseksi huoneentauluksesi, niin varmaan reaktiotkin jäävät pois.
”Jos enemmistö eläkeläisistä on asiasta jotain mieltä ja enemmistö nuorista ihmisitä on asiasta jotain toista mieltä, on väistämätön tosiasia, että ajan kuluessa yhteiskunnassa vallitseva mielipide muuttuu kohti nuorten mielipidettä.”
Voi, voi…joskus tuntuu ettei ehditä hetkeäkään ajatella, kun kiire on kommentoimaan.
Kaikki ikäkohortit vanhenevat tasaisesti. Vanhetessa arvomaailmalla on taipumus muuttua konservatiivisemmaksi.
Nuorista tulee jossain vaiheessa entisiä nuoria, heistä tulee eläkeläisiä, eikä heidän arvomaailmansa absoluuttisesti välttämättä ole lainkaan sen liberaalimpi kuin edellisten sukupolvien eläkeläisten.
Huomisen keski-ikäinen ei ole arvomaailmansa konservatiivisuus-liberaalisuus ulottuvuuden suhteen tämän päivän nuoren kaltainen.
Kun eri ikäisten ihmisten suhtautumista tasa-arvoiseen avioliittolakiin on mitattu useampien vuosien aikana, niistä näkyy selvä trendi. Lain kannatus on vuodesta toiseen kasvanut kaikissa ikäryhmissä.
Tilastojen perusteella ei ole perusteltua olettaa, että samaa sukupuolta olevien avioliittoa nuorena kannattaneet alkaisivat vastustaa niitä tullessaan vanhaksi. Jos näin olisi, lain vastustus olisi pysynyt vuosien saatossa samansuuruisena eikä vähentynyt.
Kun puhutaan asiasta, jonka vastustus pohjautuu suuresti ennakkoluuloihin, nämä ennakkoluulot hälvenevät yleensä tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä. Ei ole kovin todennäköistä, että tämä tieto ja ymmärrys häviäisi ihmiseltä hänen vanhetessaan.
Pohjois-Korea pidätti lähetystyöntekijän!
Miten tämä keskustelu avioliittolaista liittyy uutisen aiheeseen?
Hyvää pohdintaa. Se, miten sitten tänä päivänä demokratia toimii kirkkoherrojen vaaleissa ja siinä osoitetussa ’laaja-alaisessa’ kutsun toimittamisessa luovutettuine vallanavaimineen – on vähintäänkin teatraalista. Mielestäni tuo ’kutsu’ on saanut lisääntyvästi niin demokratian kuin hengellisen työnkin johtajuuden kaipuun näkökulmasta lähes farssimaisia toteutusmuotoja.
Tuoreesta esimerkistä käy …lähes suora lainaus Kotimaa24 uutissivulta …
”Sanna Mertanen, 38, valittiin Männistön kirkkoherraksi kahden hakijan joukosta äänin 6–4. Toinen hakija oli Kuopion tuomiokapitulin hiippakuntasihteeri Juha Antikainen.”