KHO: päätöksen jälkeen keskustelu kirkollisen avioliittoon vihkimisen ympärillä on saanut uusia kierroksia ja näkökulmia. Näyttää siltä, että hiippakuntiin muodostuu erilaisia käytäntöjä. Samalla asian ratkaisu siirtyy yksittäisille papeille. Näin ei voi olla!
Mielestäni kirkon tulisi luopua vihkimisoikeudesta ja tarjota kaikille pareille mahdollisuus kirkolliseen siunaukseen. Miten tässä käytännössä vältytään vakavilta ristiriidoilta? Ratkaisun avain on se, millainen tuo siunaustoimitus on.
On äärimmäisen tärkeää, että löydetään sellainen siunaustoimitus, jonka kaikki voivat itselleen väkivaltaa tekemättä ottaa käyttöön.
Siunaustoimituksen teksteissä ei pidä ottaa kantaa homo- tai heteroseksuaalisuuteen. Siunattavana on yhteiskunnan vihkimä pari, ei heidän seksuaalinen suuntautumisensa, ei edes heidän päätöksensä, vaan heidän yhteinen elämänsä.
Nykyään on melko tavallista, että eronneiden vihkiminen tapahtuu maistraatissa ja sen jälkeen on kirkollinen siunaus. Olisi asialle eduksi, että avioliittoon vihkiminen olisi kaikille sama toimitus riippumatta kirkon jäsenyydestä, koetusta avioerosta tai parin sukupuolisesta suuntautumisesta.
Kaiku Mäenpää
”Näyttää siltä, että hiippakuntiin muodostuu erilaisia käytäntöjä. Samalla asian ratkaisu siirtyy yksittäisille papeille. Näin ei voi olla!”
Vaikuttaisi siltä että osa papeista haluaa asian olevan juurikin näin. He siis ovat päättäneen toimia asiassa oman henkilökohtaisen näkemyksensä mukaisesti, päätettiin sitten asiassa kokonaiskirkollisesti suuntaan tai toiseen. Viittaan siihen osaan kirkkomme papistosta sekä ns. konservatiivisista että ns. liberaaleista, joka suhtautuu kirkkoon vain hallintorakenteen, todellisen uskonyhteisön ollessa jossakin muualla, jos sielläkään.
Tämä samainen joukko suhtautuu varsin penseästi omien piispojensa kaitsentaan erityisesti teologisissa kysymyksissä. Kyse ei ole vain siitä, että piispat olisivat heille joko liian konservatiivisia taikka liian liberaaleja, vaan siitä , etteivät he halua tunnustaa oman pappisvirkansa teologista alisteisuutta piispanviralle.
Sinä sen sanoit, ääneen – ja hyvin sumppusitkin ?
Jukka Kivimäki. Erittäin hyvin kiteytetty. Asialla on kuitenkin kaksi puolta. Yhtäältä kirkossamme on yleisesti harrastettu vaikeiden ratkaisujen tietoista pallottelua alaspäin ja selittämistä ”yksilöiden ongelmsksi”. Jukka Paarman mukaan kirkkomme ongelma oli ”Raamattuun js kirkon tunnustukseen liian tarkasti sitoutuneissa papeissa.” John Vikströmin mukaan naispappeuden vastustajat olivat meidän aikamme ”heikkoja” samalla tapaa kuin uhrilihaa vältelleet kasvissyöjät aikanaan Korintossa. Tästähän on kysymys myös siinä, kun ehdotetaan papeille ”omantunnonvapautta” spn -parien vihkimiseen. Ongelma ovat konservatiivit.
Toisaalta alhaalta on usein vieroksuttu tuomiokapitulien, kirkkohallituksen ja vaikkapa Museoviraston päätöksiä ja jopa kirkkolain määräyksiä paikallisten tarpeiden sivuuttamisesta. Pappien avoin kapinointi piispoja kohtaan taitaa kuitenkin olla suhteellisen uusi ilmiö. Yleensähän papisto on ollut myös epämieluisalle kirkolliselle esivallalleen hyvin kuuliainen. Voidaan myös sanoa,etttä kirkon pitäminen ensisijaisesti tai pelkkänä hallintorakenteena on pietistinen malli. Se on kuitenkin pitänyt meidät kasassa ainakin tähän asti. Kunhan ei kieltäydy kastamasta lapsia, kiistä julkisesti kolminaisuusoppia ja Jumalan olemassaoloa tai kieltäydy jumalanpalveluksen toimittamisesta naispapin kanssa. Yksittäisissä tapauksissa konservstiivisia pappeja on myös jättänyt osallistumasta piispanmessuihin tai äänestänyt tyhjää piispanvaaleissa (näin viimeksi Porvoossa, kun noin 50 valitsijaa jättäytyi pois toiselta kierrokselta).
”Kunhan ei … kiistä julkisesti kolminaisuusoppia”
Entä sitten nämä ”veijarit”, jotka sen tekevät
https://www.facebook.com/events/3441248655986063/
Jukka, minä en seuraa naamakirjaa…
No, Porvoon hiippakunnassa oli joskus takavuosina pappi, joka alkoi epäillä kolminaisuusoppia ja jätti siksi liturgiasta pois ilmaisun Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seurakuntalaiset kääntyivät silloisen piispan puoleen. Tämä yritti kuulemma saada hänet toimimaan IKÄÄN KUIN hän olisi uskonut Kolminaisuuteen ja vaikenemaan epäilyksistään… Pastori erosi virasta ja kääntyi juutalaisuuteen.
Oleellinen kysymys on, hyväksyykö kirkko sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tasavertaiisiksi jäsenikseen – ilman mitään kiertoilmauksia?
Eikös eräs piispa jo kertaalleen maininnut, että kirkko hyväksyy tasavertaisiksi jäsenikseen kaikki mutta ei kaikkea. Ei kai tästä ole ollut epäilystä?
Olleelinen kysymys: antaako Raamattu hyväksynnän homoudelle?
Näkyy antaneen ainakin Davidin ja Joonanatin ja Ruthin ja Naomin tapauksissa.
Antaako Raamattu hyvöäksynnän eronneiden vihkimisille ilman ehtoja? Tai hyväksyykö Raamattu ahneuden,mikä valitsee monissa rahaa ahnesti etterikerjäävissä yhteisöissä.
Miksi lähinnä vain homouden synti herättää uskovien intohimot?
Jokaisen pitäisi tutkia Raamattu kunnolla. Jumala ei ole missään kohdin Raamattua luvannut siunaustansa samaasukupuolisten liittoihin. Miksi ryhtyä teekemään sellaista jota Jumala ei tule siunaamaan. (Room.1:26–32)
Ei ole oikein reilua verrata homoliittojen hyväksymistä eronneiden vihkimiseen.
Sillä : Vuonna 1948 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous totesi, että eronneita, joiden edellinen puoliso oli elossa, ei tullut vihkiä kirkollisesti eikä siunata heidän siviilimenoin solmittua avioliittoaan. Vihkiminen ja siunaaminen oli sallittua vain, jos papin mukaan siihen oli erittäin painavia syitä. Presidentti Paasikivi ei kuitenkaan vienyt asiaa eduskunnalle, joten kirkolliskokouksen esittämää rajoitusta ei tullut kirkkolakiin.
Tottakai voi verrata, ja kyse on siitä, miksi ihmeessä funkut eivät ala ajaa ko käytännön muutamista takaisin raamatulliseksi. Tottakai kirkkolakia voi taas yrittää muuttaa. Taitaisi vaan olla liian moni fudamentalistikin silloin omilla housillaan tulessa…
…arkkipiispaehdokaskin.
Tottakai kaikki on luvallista tässä kinastelussa. Olisihan mun pitänyt se tajuta jo ajat sitten.
Muuten hyvä ehdotus, mutta kun kirkollista vihkimistä samaa sukupuolta oleville pareille vastustavat näkevät nimenomaan siunaamisen mahdottomana. Eli kirkon luopuminen vihkioikeudesta ei tuo ratkaisua asiaan. Sen sijaan se poistaa tärkeän kontaktipinnan pareihin, jos muutoksen seurauksena entistä harvempi pari tulisi avioliiton siunaamiseen. Toki niin ei välttämättä kävisi!