KHO: päätöksen jälkeen keskustelu kirkollisen avioliittoon vihkimisen ympärillä on saanut uusia kierroksia ja näkökulmia. Näyttää siltä, että hiippakuntiin muodostuu erilaisia käytäntöjä. Samalla asian ratkaisu siirtyy yksittäisille papeille. Näin ei voi olla!
Mielestäni kirkon tulisi luopua vihkimisoikeudesta ja tarjota kaikille pareille mahdollisuus kirkolliseen siunaukseen. Miten tässä käytännössä vältytään vakavilta ristiriidoilta? Ratkaisun avain on se, millainen tuo siunaustoimitus on.
On äärimmäisen tärkeää, että löydetään sellainen siunaustoimitus, jonka kaikki voivat itselleen väkivaltaa tekemättä ottaa käyttöön.
Siunaustoimituksen teksteissä ei pidä ottaa kantaa homo- tai heteroseksuaalisuuteen. Siunattavana on yhteiskunnan vihkimä pari, ei heidän seksuaalinen suuntautumisensa, ei edes heidän päätöksensä, vaan heidän yhteinen elämänsä.
Nykyään on melko tavallista, että eronneiden vihkiminen tapahtuu maistraatissa ja sen jälkeen on kirkollinen siunaus. Olisi asialle eduksi, että avioliittoon vihkiminen olisi kaikille sama toimitus riippumatta kirkon jäsenyydestä, koetusta avioerosta tai parin sukupuolisesta suuntautumisesta.
Kaiku Mäenpää
Tuo tie on jo loppuun käsitelty. Kirkon ei ole viisasta luopua mistään, eikä milloinkaan.
Luopuminen merkitsisi vain perääntymistä ja luopumista omista arvoistaan. Syy tähän koko härdelliin on siinä, että Raamattu yksiselitteisesti kieltää homouden, joten Raamattuun uskovien kristittyjen mielestä sellaisen liiton hyväksyminen ei käy. Oikeasti kyse ei siis ole ollenkaan vain avioliitosta, vaan selvästi kielletyn asian hyväksymisestä ja sille siunauksen antamisesta. Nyt kirkkoon on pesiytynyt ajatus siitä, ettei Raamatun selvää teksti pidä ottaa kirjaimellisesti, vaan se on tulkittava kunkin ajankohdan mukaisena.
Joten tulkinta voi aivan rauhassa olla ilmeisessä ristiriidassa sen kanssa mitä Raamatusta luemme.
Nyt koska syy tähän tilanteeseen on tämä erimielisyys Raamatun auktoriteetista, niin ratkaisua ei voida saada aikaan keskustelemalla avioliiton merkityksestä, tai vihkimisen kaavasta. Olemme uskon peruskäsitteiden parissa ja nyt yritetään ratkaista kiistaa kuvitellen, ettei tässä ole ollenkaan niistä kyse. Luopuminen tässä merkitsee totaalista luopumusta Jumalan sanasta.
Kiitos, Pekka Veli Pesonen!
”Siunaustoimituksen teksteissä ei pidä ottaa kantaa homo- tai heteroseksuaalisuuteen. Siunattavana on yhteiskunnan vihkimä pari, ei heidän seksuaalinen suuntautumisensa, ei edes heidän päätöksensä, vaan heidän yhteinen elämänsä.”
-Tämä olisi minusta sinällään ihan ok.
Mutta ei ratkaisu käynnissä olevaan kiistaan.
On täysin perusteetonta ja kaiken historialisen todellisuuden vastaista luopua toimituksesta, jonka olemassaolo on levännyt nimenomaan kirkon oman toiminnan pohjalta nousten. Valtaosassa sekä itäistä että läntistä perinnettä avioliitto on pyhä sakramentti, meillä pyhä kirkollinen toimitus.
Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja käyttää avioliittoa Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteenkuuluvuuden esikuvana.
Edelleen. Ateistiset piirit yrittävät horjuttaa kaikin tavoin kirkon julkisoikeudellista asemaa saadakseen ajetuksi kirkon yhteiskunnan sivuraiteille niin että sitä ei enää kuultaisi tai nähtäisi julkisessa elämässä. Tällä tavoin ne pyrkivät saamaan käytännön ateismin valtionuskonnoksi, missä uskolle ei enää anettaisi mitään elintilaa. Siksi meidän on pidettävä huoli että kirkolla myös jatkossa on mahdollisuus toteuttaa omaa kutsumustaan koko kansan palvelijana eikä vain jonkun pienen salaseuran sisäpiiriseksi pihinäksi.
Pitäkäämme siis kikki kanavat avoinna ja täydessä toiminnassa, jotta kirkolla on jatkossakin mhdollisuus toimia koko kansan hengellisenä hoitajana.
Jumalan kunnioitus kansakunnan korottaa, mutta jumalattomuus kansakunnan tuhoaa.
Oli hienosti ajateltu ja sanottu.
Juuri näin, Kaiku!
Risto Voipio. Mikä saa Sinut ajattelemaan, että me joille spn-vihkimiset ovat hengellinen kauhistus, olisimme valmiit siunaamaan vihkimisen asemesta? Vai ajatteletko, että siunausaktistskin saisi kieltäytyä? Tai rukoilemasta yhteisessä esirukouksessa spn-parin avioliiton puolesta?
Kun osa papistosta samansukupuolista asiaa pitää syntinä on mahdotonta laatia kaavaa kaikkien mieliksi.
Ainoa malli olisi toisessa kommenttiketjussa esitetty jolloin rukouksen substanssi katsoisi pyynnössään sitä että että nyt avioon vihityt voisivat ja haluaisivat kasvaa kristilliseen avioliittoon kirkon statuksessa edellistä ymmärtää ja huomata.
Tämä rukous tulisi olla sama kummassakin säädyssä maistraatin jälkeen.
Mutta eihän tämäkään pälkähästä päästä.
Maistraatin vahvistaman konsensuksen siunaa kyllä hyvin uskova maallikko.
Perinnehän tulee Lutheriltä ripin asiassa mikä Hänellä oli sakramentti kuten se on myös Augsburgin Tunnustuksessa. Muistaa saa myös Lutherin ajatusta siunauksen osasta minkä pari saa jo kihlautuessaan Jumalalta.
Ajallisestihan asia ottaa lyhyimmillään alle minuutin maistraatissa ja on näin ajankäytöllisesti taloudellisempi kuin vaivata kirkkoa mihin järjestelyyn tarvitaan usean Ihmisen työpanokset niin järjestelyissä kuin tarkemman menettelyn sopimisessa kasvokkain.
Kaiku Mäenpää on urhoollisesti pyrkinyt löytämään ratkaisua kirkkoa hiertävään kipeään ongelmaan. Mutta niin taitaa olla kuin Sari Weckroth toteaa, ettei ehdotus taida olla ratkaisu käynnissä olevaan kiistaan.
Matias Roto kirjoittaa hyvin toteamalla, että ”valtaosassa sekä itäistä että läntistä perinnettä avioliitto on pyhä sakramentti, meillä pyhä kirkollinen toimitus”. Näin siitäkin riippumatta, että kaikki avioliittoon vihkimiset hoidettaisiin ns. siviilivihkimisinä. Kirkolle avioliitto on aina vähintäin kirkon oman aviolittokäsityksen mukainen pyhä toimitus.
Mahdoton ajatus sen sijaan kirkon teologian mukaan kirkon on siunata sellaista, mikä on Raamatun Sanan vastaista. Tämä on koko kirkon historian ajan ollut päivänselvää.
Näin ollen kirkolle olisi parempi luopua vihkimisoikeudesta, jos se pakotettaisiin hyväksymään sellainen avioliiton käsite, joka ei olisi kirkon opin mukainen.
On tietenkin totta, että monenlaisia siunaamisen kaavoja on ollut, esim. kodin siunaamisia. On pidetty myös rukoushetkiä ja kristityillä on lupa rukoilla ilman vahvistettuja kaavojakin.
Ehdotin aikoinaan leikilläni piispa Nikolaiselle käydessämme Roihuvuoren seurakunnan piispantarkastuksessa uuden vesitornin siunaamista. Hän huumorintajuisena totesi tähän, että kyllä siihen jokin kaava varmaan löydettäisiin…
Kodinsiunaaminen onkin hyvä nostaa esille kun omantunnonarka pappi vakaumuksessaan voikin tulla samansukupuolisessa tapauksessa kodin ja sen Ihmisten sijaan siunanneeksi pelkät seinät.
Näin substanssi asian statuksessa on vapaan sanan salliessa mahdollista kallistaa minne sen haluaa katsoa.
Kaiku on moneen kertaa esillä olleen idean sitkeä kannattaja. Tässä on kuitenkin yksi mutta, joka näyttää jossain määrin monelta perinteistä käsitystäkin avioliitosta kannattavalta papilta unohtuvan.
Mitä muuta kirkon nykyinen vihkikaava, kirkon omasta tehtävästä käsin, muuta tuohon vihkitoimitukseen tuokaan mukanaan kuin siunauksen pyytämisen avioparille. Eli ongelma ei ratkea tai paremminkin, kirkko ei pääse pälkhästä luopumalla tuosta vihkitoimituksesta. Niin ja tosiasiassa kukaan täällä maan päällä ei siunaa, vaan kaikkien täytyy itsekin, armon kerjäläisenä, tyytyä pyytämään siunausta – toimittavan papinkin. Mielestäni kirkon täytyy itseymmärryksessään olla jo alkutilaltaan raikas tehdessään valintoja, mille ja kenelle se tahtoo siunausta pyytää. Venkuilu ei auta. Mielestäni myös KHO ikäänkuin kannustaa kirkkoa olemaan järjestyksessään rohkea.
Olen blogistin kanssa samoilla linjoilla. Nykyisin voimassa oleva avioliiton siunaamisen kaava on niin lähellä vihkikaavaa, että läsnä olevat eivät ehkä huomaakaan, että on kyse avioliiton siunaamisesta, eikä vihkimisestä. Jos vihkimisestä luovuttaisiin, niin siunaaminen tulisi olla selkeästi vihkikaavasta poikkeava. Miksi siinä esim olisi jokin kysymys puolisoille. Siunaaminen on kirkon tehtävä. Siunaaminen on lähellä esirukousta, ja eikö jokaisen puolesta voi rukoilla.