Jokin aika sitten Olli Seppälä pohti tällä sivustolla piispoja kirkon kasvoina. Piispa Teemu Laajasalo kirjoitti omassa kolumnissaan, kuinka kirkkoherra antaa kasvot seurakunnalle omassa seurakunnassaan.
Itse jäin miettimään kirkon kasvot teemaa useasta eri näkökulmasta. Kirkon julkikuvan kannalta esimerkiksi piispat antavat tietyllä tavalla kasvot kirkolle, samoin kirkkoherra paikkakunnallaan ja seurakunnassaan. Paavi antaa kasvot maailmanlaajuiselle katoliselle kirkolle.
Kun ajattelemme omassa maassamme piispoja kirkon kasvoina, katsomme asiaa silloin hyvin paljon kirkon organisaatiosta ja voisi sanoa jopa ”kirkon kuplasta” käsin. Katsomme asiaa vain yhdestä kapeasta näkökulmasta, sillä onhan esimerkiksi kirkon työntekijöissä suurempi osa muita kuin pappeja tai piispoja.
Itse sain nuorehkona kirkkoherrana jo aikaa sitten asiassa positiivisen opetuksen. Muistelen, kuinka Tapio Leskinen taisi vierailla seurakunnassamme Kirkon ulkomaanavun työn merkeissä. Taisin mainita Tapiolle, kuinka hän tulee antamaan kasvot tuolle työlle. Tapio vastasi, että paremminkin ”te siellä seurakunnassa annatte kasvot” tuolle työlle.
Kirkon kasvot ovat luterilaisen perusajattelun perusteella jokaisen seurakuntalaisen kasvot. Siitä kasvojen joukosta muodostuu suuri, elävä mosaiikki, joka on kirkon kasvot. Noihin kasvoihin mahtuu monenlaista. Suuri huoli onkin oikeastaan siinä, jos kasvot tai niiden piirteet alkavat muodostua vain tietynlaisista ihmisistä, tietynlaisista kristityistä.
Kirkon kasvot ovat erilaiset, jos katsomme aktiiviseurakuntalaisten joukkoa ja kaikkia kirkon jäseniä. Kirkon kasvoja ajatellessamme, meidän pitää kuitenkin muistaa kaikki kastetut jäsenemme. Meidän pitää muistaa myös ne, jotka ovat syystä tai toisesta kuvansa kasvoista jättäneet pois. Meidän pitää muistaa myös heidät, jotka voisivat olla osa kirkon kasvoja eli heidät, jotka elävät keskellämme mutta eivät ole kanssamme kirkossa.
Parhaimmillaan kirkon kasvot voisivat olla esimerkiksi johonkin vähemmistöön kuuluvan ja siksi elämässä kärsineen kasvot, ihmisen, joka kertoo löytäneensä kirkosta itselleen kodin ja rakastavan sylin. Kirkon kasvot eivät voi olla organisaation, hallinnon, opin saatika sitten ulos rajaamisen kovat kasvot. Kirkon kasvojen tulee lempeät äidin tai isän tai sisaren tai veljen kasvot. Tai kuten piispa Voitto Huotarin aikanaan sanoitti: Kirkon tulee olla rukouksen lempeä syli.
Lopulta kirkon kasvojen tulisi olla Kristuksen kasvot. Sellainen kuin Kristus on, tulisi meidän kirkkona olla. Olemme siinä erittäin vajavaisia, mutta siinä on kilvoittelumme kirkon kasvojen rakentajina ja osasina.
Toivo Loikkanen
Kirkolla on maalliset kasvot kaikkien organisatioiden tapaan ja sen johtohenkilöt luovat kuvan ulospäin sen ideasta. Ei tässä tarvitse lainkaan hurskastella vaan hyväksyä tämä maailman ihmisten kanssa keskustellessa.
Mutta kirkon elämässä eletään Kristuksen katseen valvomana.Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää ,vaan kyseessä on mysteeri joka paljastuu uskoville hartauselämän tultua eläväksi sisäiseksi todellisuudeksi ja sanaton tai sanallinen dialogi Kristuksen kanssa on syntynyt.
Markku, kommenttisi lopussa on syvä hengellinen viisaus.
Kirkon kasvot ovat vähän kuin Osakesäästäjien keskusliiton mainoksesta: sovinnaiset, hyvinvoivat, keskiluokkaiset. Ei se niin pitäisi olla.
Kari-Matti, Taidat olla – valitettavasti – oikeassa! Miten muutos moiseen?
Kirkko on menettänyt kasvonsa jo aikaa. Piispojen ja pappien johdolla on mukauduttu maailman mielipiteisiin. Jumalan sanaa ja puhdasta oppia ei puolusteta. Kansaa ei kehoiteta katumuksen, parannukseen ja uskoon, vaan ohjataan kulkemaan laveaa tietä jokainen siihen suuntaan kuin lihasta parhaalta tuntuu. Auktoriteetti on luovutettu ja Jumalan sanan miekka on polvistuen laskettu maailman ruhtinaan jalkojen juureen.
Mikäli kirkko olisi vain maallinen organisaatio, yritys, yhdistys tai osuuskunta, nauraisin sille kepeästi yhdessä naurismaan aitojen kanssa. Ja näin maailmassa ihmiset tekevätkin. Kirkko tekee itsestään hassunhöpsön harmittoman huru-ukon luopumalla periaatteistaan, tunnustuksestaan ja Jumalan sanasta. Munatonta touhua! Kirkko on kuin veltostunut joo-mies, joka kaikkeen suostumalla luulee tulevansa luotettavaksi ja suosituksi. Ellei asian tila olisi hengellisesti vakava, olisi koomillista seurata organisaation johtoa, joka ei kykene aikaan saamaan alkeellisintakaan järjestystä.
Nyt taas kun kirkko antaa yhteiskunnan olla siinä uskossa, että se edustaa Jumalan asiaa tässä maailmassa ja kuitenkin mukautuu Jumalan tahdosta piittaamatta maailman vaatimuksiin ja niin on sokea sokeiden taluttaja, voimme vain huokailla suurta Herraa armahtamaan meitä!
”Sellainen kuin Kristus on, tulisi meidän kirkkona olla. Olemme siinä erittäin vajavaisia, mutta siinä on kilvoittelumme kirkon kasvojen rakentajina ja osasina.”
Raamatun Kristus on monin paikoin vastakohta kirkollemme. Sanoisin, että todellista kilvoittelua asian korjaamiseksi esiintyy vähän.
Joni, Uskon, että kirjoitat vilpittömästä. Samalla totean, että kommenttisi sisältää sellaista paatosta, jollaiseksi en halua kirkon muuttuvan enkä ajattele se olisi Kristuksen kaltaiseksi tulemista. Se on totta, että emme ole osanneet tuoda tarpeeksi vahvasti ja selvästi esille Jumalan ehdotonta armoa ja sitä, että kirkko ja kristillisyys on muuta kuin toisaalta tiukkaa uskovaisuutta tai toisaalta uskonnollisten palvelujen tuottamista.
”Todellista kilvoittelua asian korjaamiseksi esiintyy vähän.” Millaista kilvoittelua odottaisit kirkolta, Joni Toivonen? Tuollaisen lennokkaan valitusvirren laatiminen on mielestäni turhaa, ellei ole esittää käytännöllisiä esimerkkejä siitä, mitä kirkon pitäisi tehdä. ”Jumalan sanaa ja puhdasta oppia ei puolusteta. Kansaa ei kehoiteta katumukseen, parannukseen ja uskoon.” Tästä ajatuksestasi päätellen viittaat saarnojen ja muiden julkisten lausuntojen sisältöön. Kaipaatko tiukan moraalin ja ankaran lain julistusta? Sekö olisi mielestäsi puhdasta oppia?
Kirkon kasvoista oli kysymys. Ja Kristuksen kaltaiseksi tulemista.
Te voitte lukea Raamatusta minkälainen Jeesus on ja kuinka hän toimi, jos uskallatte. Hän nimittäin asettui poikkiteloin maailman kanssa ja tekopyhien uskonnollismielisten teeskentelijöiden kanssa.
Minä en ole lapsi tai iduootti, jolle sanotaan yläpuolelta ”Uskon sinun olevan vilpitön…” pitäisi kurkata ettei vain itse makaa rähmällään ja ole vilpillinen. Sillä joka luulee seisovansa…
”Kaipaatko tiukan moraalin ja ankaran lain julistusta? Sekö olisi mielestäsi puhdasta oppia?”
Jos kaipaa Kristuksen kaltaiseksi tulemista, kaipaa myös näitä. Kyllä, ehdottomasti. Suurin ongelma on juuri tässä. Sehän näkyy jo Pentin retorisessa kuittailussa. Ikään kuin moraali ja laki olisivat jotain naurettavaa. Paavali sanoo, että laki on oikea ja pyhä ja että koko maailman pitää tehdä syylliseksi
Kommentti karkasi.
…Ja smaa sanomaa pitäisi sen instanssin julistaa, joka antaa ihmisten ymmärtää olevansa Jumalan edustajana.
Tämä pohjaa postmoderniin aikakauteemme. Ajatellaan ensimmäisenä yksilön oikeuksia eikä vastuita ja velvollisuuksia. Sen tähden täällä vellotaan sinne ja tänne kun vastuuta ei oteta, arvoja ei puolusteta. Ei kanneta huolta laumasta eikä lähimmäisestä.
Mitä sillä on lopulta väliä mitä minä haluan? Haluanko Jumalan sanassa olevan lakia ja moraalia tai haluanko paatosta vai en. Pitäisi keskittyä siihen mitä Jumala haluaa.
Paavali käsittelee lakia varsinkin Roomalaiskirjeessä. Lainaan kuitenkin Galatalaiskirjeen 3. lukua: ”Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.’ On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä ’uskosta vanhurskas saa elää’. Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan: ’Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän.’ Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.'” Mitä taas tulee Jeesukseen moraalin opettajana, on tietysti luettava vuorisaarna. Siinä nostetaan ihanteet tavoittamattoman korkealle. Jeesus kehottaa suorastaan Jumalan kaltaiseen täydellisyyteen! Sitä velkaa ei kukaan pysty maksamaan. Jeesuksen opetuksen asettaminen vähimmäisvaatimukseksi onkin kohtuutonta eikä ole omiaan kutsumaan ketään hänen seuraajakseen. Sen sijaan meille asetetaan päämäärä, johon tulee kaikessa pyrkiä, vaikka se jääkin ajassa saavuttamatta. Miten ihminen jaksaa tavoitella tavoittamatonta? On vain luotettava Jumalan hyvyyteen ja elettävä armon ja anteeksisaamisen varassa.
Joni, Pahoittelen, että kommentoin kohtalaisen tylysti kommenttiasi. Minulle nousi vain ärsyyntyminen siitä, miten kommentoit kirkkoamme (kirkkoasi?). Erilaisia ja myös kriittisiä ääniä tarvitaan, mutta on ero siinä, onko kritiikki vain kielteistä tai onko se samalla jotenkin rakentavaa. Lisäksi olen varma siitä, että kirkossamme on paljon hyvää., myös julistuksessa. Jumalan edustajina oleminen on suuri tehtävä ja siinä tehtävässä pitää olla rohkeuden lisäksi myös nöyrä.
Martti, Tämä on viisaasti sanottu: ”Sen sijaan meille asetetaan päämäärä, johon tulee kaikessa pyrkiä, vaikka se jääkin ajassa saavuttamatta. Miten ihminen jaksaa tavoitella tavoittamatonta? On vain luotettava Jumalan hyvyyteen ja elettävä armon ja anteeksisaamisen varassa.”
Kauppoihin on tullut jossain vaiheessa tuote, jossa lukee: Vehnän alkioita. Jos tuossa laatikossa on alkiot, niin jossain on säkki jyviä, joissa ei ole alkioita. Vaikka kumpaakin kylvää erikseen, kumpikaan ei idä eikä anna satoa. Samoin on kananmunien laita. Kun laitetaan munia hautomakoneeseen, niin joistakin munista tulee poikaset, mutta toisista ei tule. Pitää olla se pieni punainen pisko siellä kananmunassa ja siinä pisarassa on kokonainen kana tai kukko, koska valkuaisesta muodostuu se tipu ja keltainen osa on sen vatsan täytteenä.
Elämän ihme on siinä nähtävänä. Armo ja totuus yhdessä ei erikseen. Armo ja rakkaus ilman totuutta ei tuota hedelmää, koska siinä ei kuitenkaan ole sitä elämän salaisuutta. Jeesus oli Vehnän Jyvä, jossa oli molemmat osat. Totuudessa on elämä sen alku ja koko toteutus, armo on ravinnelisä, joka mahdollistaa juurtumisen. Kun armorikkaat armon ja rakkauden julistajat katsoisivat totuutta silmiin ja totuuden puhujat tulisivat armosta riippuvaiseksi, jotain uutta voisi syntyä ei ilman näitä molempia.
Armo ja totuus, todellakin! Molemmat tarpeen ja rinnatusten.
Jaa. Niinpä onkin Toivo.. Olemmehan eräänlaisina kirkon kasvoina tässäkin. Monille meidän tekstimme ovat kirkon kasvot. Harva lukija osaa pitää näitä kirjoituksia jonain muuna, kuin nimenomaan kirkon kasvoina.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirja-kirkossa-voidaan-ratsastaa-valtaan-homokriittisyydella-samaan-tapaan-kuin-politiikassa-maahan/ Tähän uutiseen liittyvä kirja antaa yhden näkökulman: Kirkon kasvot on lähes aina miesten kasvot.
Ei tuo arvio vaikuta enää uskottavalta, kyllä siinä on jäänyt havainnoissa noin satavuoitta väliin. Ei ole tällä vuosituhannella valittu homovastustajaa yhtään mihinkään havaintojeni mukaan.
Komppaan kyllä Lauria.
Hyvä Toivo, kun linkitit tuon uutisen tähän. Se on hyvä esimerkki siitä miten mielikuvilla pyritään vaikuttamaan. Minä kääntäisin tuon uutisen otsikon niin, että homoagendalla tai myönteisyydellä pyritään kirkossa ratsastamaan valtaan.
Onko kirkolla Janus- kasvot?
Totta on kyllä se, että jos sinä maailmaa kumarrat, niin silloin sinä Jumalalle pyllistät ja päinvastoin.
Ilmeisesti tuo avaus tarkoittaa sitä, että on nousut uudet sukupolvet, jotka eivät muista viimevuosituhatta. Eivät oikeasti taida tietää miten asiat olivat ja miten tähän on tultu. Nyt konservatistinen ajattelu saadaan leimattua vieraslajiksi, joka yrittää vallata kirkon, vaikka todellisuudessa se on katoavaa kansanperinnettä.
Tässä käytetään efektiä hyväksi, josta eräät merisotilaat aprikoivat N-liiton kaupungissa: Mistä tietää ollaanko ralennusta rakentamassa vai purkamassa. Vastaus: Rakennettavassa on uudemmat ikkunanpuitteet.
”Nyt konservatistinen ajattelu saadaan leimattua vieraslajiksi, joka yrittää vallata kirkon, vaikka todellisuudessa se on katoavaa kansanperinnettä.” Keskustelu on luonut harhan yhtenäisestä ’liberaalista’ ajattelusta ja yhtenäisestä ’konservatiivisesta’ ajattelusta. Tuo ’konservatistinen’ on mielestäni hyvä nimitys pyrkimykselle yhdistää aito ’kansanperinne’ ratkaisukristillisiin ’vieraslajeihin’. Siten luodaan mielikuvaa puolustamisen arvoisesta kokonaisuudesta, joka ’on aina ennen ollut’. Näin ollaan sokeita sekä oman rakennelman keinotekoisuudelle että vastapuoleksi hahmotetun yhtenäisen ’liberaalin’ ajattelumallin harhalle. Myös kirkkoamme uudistamaan pyrkivien joukossa on vanhaa kotoista perinnettä ja muualta maahamme tulleita suuntauksia.
Tuo otsikk on hämäävä, koska uutisjutun mukaan kirjan tärkein pointti ei ole tuossa vaan naisten asemassa kirkossamme. Siinä, että kirkolla on julkisuudessa lähes aina miesten kasvot – kuten jo yllä kirjoitin.
Seurakunnan tasolla tilanne taitaa usein olla toinen. Ainakin minulle ’kirkon kasvot’ ovat enimmäkseen naisten. Kirkkoherrasta alkaen monet pappisnaiset, kanttorinaiset, diakoninaiset ja niin edelleen sekä aktiiviset maallikkonaiset edustavat hienosti seurakuntaa ja kirkkoa.
Martti: Tuo on totta ja tulevaisuudessa huoli on siinä, että myös miehiä olisi ”alalla”. Nyt jo selvä enemmistö teologian opiskelun aloittavista on naisia. Paradoksi: Kirkkoa tuodaan julki miesten kautta ja käytännössä naiset hoitavat hommia!
MP! Minulla on sellainen ajatus, että muistat nämä asiat samalla tavalla minun kanssani. Kuitenkin johtopäätökset näyttävät esilaisilta ja ovat erilaiset, koska mielet ovat erilaiset. Eikö ole kansakunnan kannalta hyvä, että erilaiset uskovat lukisivat Raamattua samalla tavalla ja tukisivat sellaista , josta on kokemusta.Uskon, ettei mene kauan, kun tämäkin asia selviää, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta miksi ei tehty. Virran mukana ei tarvitse ponnistella.
’
”Eikö ole kansakunnan kannalta hyvä, että erilaiset uskovat lukisivat Raamattua samalla tavalla ja tukisivat sellaista, josta on kokemusta.” Mielet ovat todellakin erilaiset. Kysymyksessäsi on muutama ongelmallinen kohta. Ensinnäkin tuo ’kansakunnan kannalta’ on minulle liian kapea näkökulma. Ajatteluni on nähtävästi sinuun verrattuna kovin kansainvälistä. Kristikunta, ihmiskunta ja jopa luomakunta ovat minulle niitä, joiden hyvää tulisi ajatella. Toiseksi lenee selvää, että ’erilaiset uskovat’ lukevat Raamattua monella tavalla. Siitähän erilaisuutemme taitaa kummutakin. Pidän tätä hyvänä asiana; Henki kirkastaa Raamatusta itse kullekin sen ilmoituksen, joka kenellekin on hyvä ja oikea. Kolmanneksi ’kokemukseen’ perustuva tieto on toki arvokasta, mutta se voi joskus ajan ja tilanteiden muutoksessa olla esteenä oikeille ratkaisuille. Kokemusta ei tarvitse tukea, jos kokemus ei tue nykyhetken ratkaisuja.
Elikkä nykyhetken järki voi nollata tuhatvuotisen kokemuksen, siinähän se tuli.
Eipä Jeesuskaan arvostanut käytäntöjä pelkän perinnäisyyden vuoksi; päinvastoin hän lausui: ”Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan.” Kaikkea pitää arvioida uudestaan, tuhat vuotta vanhojakin käsityksiä.
MP! Siinä onkin tehtävää mitä Jeesus arvosti ja mitä ei. Hän ei esimerkiksi päästänyt yhtään kohtaa 10 käskystä.
Ei päästänyt. Lainaamani lause liittyi juuri siihen (Matt. 15:1-9). Jeesus tiukensi käskyjä äärimmilleen (Matt. 5). Muistetaan, että jo vihainen sana on tappamista ja himokas katse aviorikos.
Martti Pentti :”…kokemukseen’ perustuva tieto on toki arvokasta, mutta se voi joskus ajan ja tilanteiden muutoksessa olla esteenä oikeille ratkaisuille.”
…der,die,das…Das Suomen neutri-uudistajat haluavat tehdä sekä yhteiskunnasta, yhteiskunnan käsitejärjestelmästä, ihmisestä että kirkosta neutrin ilman sellaisia normatiivisuuksia kuin der ja die. Ollaan das ja kun ollaan, niin silloin ollaan niin kuin das Kind ja tehdään Raamatun teksteistä ml. kirkon traditio pappeineen das Kirkko.
Saksan kielioppia ei pidä sekoittaa suomalaisuuteen. Neutri tarkoittaa ’ei kumpikaan’; latinan sana muuten taipuu kaikissa suvuissa: neuter, neutra, neutrum. – Kehitys, johon viittaat ei pyri luomaan neutriyhteiskuntaa tai neutrikirkkoa vaan ’uterque’-yhteiskunnan ja -kirkon. Tuo pronominaali tarkoittaa: ’kumpikin’.
Kirkon kasvot taitaa olla sittenkin miesten luomusta. Tässäkin keskustelussa on jo yli 50 kommenttia ja vain yksi naiselta.
Ehkä naisia kiinnostavatkin enemmän kirkon kädet ja sydän.
Naisia ei taida pohdiskelu kovasti kiinnostaa. Laskin juuri , että 40:stä blogista on 4 kpl.naisen kirjoittamaa.
Tätä tarkoitin. Sydän ja kädet toimivat eivätkä hukkaa aikaa pohdiskeluun.