Kirkon kieli vs. uskovan ihmisen mieli

Puutun kommenttia enemmän Timo-Matti Haapiaisen blogiin, joka oli mielestäni hyvä. Samalla vielä palaan ilmiöön, johon oman blogini kanssa (Kristyksi syntyminen vs. kääntyminen) äskettäin törmäsin:  mielestäni kirjoitin ns. lapsenuskosta vs. kääntymisen kautta uskoon tulo. Sain otsikoinnin ”kristityksi syntyminen” vuoksi paljon teologista palautetta kasteen merkityksestä. Sitähän en ollut lainkaan kyseenalaistanut. Toki tiesin sen rippikoulunkin käyneenä.

Kyse oli jostain muusta. Kirkon kirjaimellinen  kieli ohitti innolla asian ja muuttui teologiseksi kasteopin esittelyksi. Tarkoitin lapsenuskon kyseenalaistusta, jonka olin itse kipeästi kohdannut Kristillisillä ylioppilaspäivillä kesällä 1964 (Teiniharju). Sain silloin uskoni suhteen aimo annoksen negatiivista palutetta tulevalta kirkon vaikuttajanaiselta, perheasian asiantuntijlta. Teologilta. Papilta.

Miten käy minua vähemmän metaforisen kielenkäyttäjän kirkossamme/kirkollisessa blogistiikassamme? Pelkään pahinta. Jos hän hamuilee uskonsa sanoja summa mutikassa muistellen ”äitinsä opetuksia” (yms.), pystyykö kirkon työntekijä tukemaan häntä uskossa – vai lannistaako kerta heitolla hienosäädellyllä teologialla? Jonka hänkin jo oppii, jos ei äitinsä kohdussa, niin ainakin ALMA MATERISSA.

Miten käy ns. lapsen uskon? Laulu sanoo, että se pitäisi säilyttää ja että se on paras ystävä. Näyttää siltä, että siihen ei kannata edes vastata, jos kirkon sittemmin tunnettu työntekijä on aikoinaan nuorena teologina sen lytännyt ”mahdottomuutena” varsinaisen uskovan ihmisen tiellä. Hän muisti minulle sanoa painokkaasti, ettei uskoa ole ilman kääntymystä. Mihin? Parannukseenko? En kyseenalaistanut sitä, sillä papin tyttärenä olin  oppinut uskoni lisäksi aikamoisen synnintunnonkin – ja lapsenuskon parannukseen ja ehtoollisen sovittavaan merkitykseen. Vieläkin kysyn, mihin minun olisi pitänyt/pitäisi kääntyä? Ollakseni oikea uskovainen. Helluntailaiseksiko?

    • Kaste vapauttaa luterilaisittain kyllä niinkuin sanoit, muttei ’nimenomaan’ Raamatun mukaan.

      Olen kanssasi siihen asti samaa mieltä, että Englannin Kirkko voisi aivan hyvin mainita asiasta.

    • Ville, luterilaisittain nimenomaan. Raamatussa kaste oli ’uskoontulokaste’, ’uskonratkaisukaste’, tunnustautuminen Jeesukseen… Tunnustushan on pelastuksen edellytys. Sellaisena kaste pelasti.
      Sellaisena kasteessa saatiin synnit anteeksi ja uudestisynnyttiin. Kaste oli erottamaton osa ihmisen kääntymistä Jumalan puoleen. Sen osoitus. Kasteen ottanut oli Jeesuksessa.

      Lapsikaste tuli myöhemmin. Kun sille piti sitten hakea edellytyksiä ja merkityksiä Raamatusta, tultiin nykyiseen outoon teologiaan: lapsi uskoo tai saa uskon kasteessa, ja hän uudestisyntyy siinä. Perisyntikin piti keksiä, että olisi synti, jonka vauva saa anteeksi. Näin saatiin riitille vähän perustetta. Näistä kaikista on luterilaisillakin mitä moninaisimpia käsityksiä. Syy on siinä, että otettiin aivan toisenlaisen kasteen merkityksiä ja sovellettiin niitä lapsikasteeseen.

      Vapailla suunnilla taas sillä paikalla, missä alussa oli kaste, on nykyään syntisen rukoukset, alttarikutsut jne. Niilläkin kyllä pelastuu, koska suun tunnustus pelastaa ja meillä on valtuudet julistaa syntejä anteeksi.
      Mutta lapsikastehan ei pelasta mistään.

      Vie varmaan vielä aikaa, että tästä keskiajan luopumuksen jäänteestä päästään. Mutta suunta on sentään lupaava.

    • Ville,
      kyllä mielestäni kirkon kastetta voi sanoa lapsikasteeksi, koska se suoritetaan 99.9%:sti lapsille. Uskoon tulleitten kasteeksi sitä ei voi sanoa, eikä etenkään raamatulliseksi kasteeksi. Siksi ei viimeiksimainituksi, koska Raamatussa sitä ei ole. Todella kristilliseksi sitä sanotaan aivan samoilla eväillä kuin, että suomalaiset ovat lähes kaikki kristittyjä.

      Nämä pelastavan kasteen ”kellukkeet” muodostuvat upottaviksi, koska niissä ei ole ’tartuntapintaa’, tätä Lutherin oivallusta.

    • Ville Hassinen: ”Kaste Raamatun mukaan nimenomaan vapauttaa ihmisen synnistä, kuolemasta ja paholaisesta”

      Kaste sinällään ei vapauta ihmistä synnistä, syyllisyyden asemasta ja kuolemasta.

      Pietari kylläkin sanoo Apostolien tekojen 2. luvussa, että ”38. Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte pyhän Hengen lahjan.”

      Tämän hän sanoi juutalaisille jotka olivat aiheuttaneet Jeesuksen tappamisen. Nyt kun heidät kastettiin ”Jeesuksen nimeen” he hyväksyivät Jeesuksen ja hänen varaamansa lunnaat. Lisäksi he katuivat ja kääntyivät pois vanhoista teoistaan ja asenteistaan.

      Tätäkin kohtaa tulee verrata muun Raamatun ilmaisuihin jotka nimen omaan sanovat Kristuksen lunnaiden, uhrin ja vuodatetun veren arvon mahdollistavan syntien anteeksi saamisen. Ei pelkkä kastetoimitus sinällään.

      Täysin ontuva ja hieman huvittavakin on ajatus, että vastasyntynyt lapsi saisi kasteen johdosta syntinsä anteeksi joita hän ei ole vielä ehtinyt edes tekemäänkään. Tulevia syntejäkään ei voi saada anteeksi, jos henkilö itse ei ole ehtinyt ottaa vastaan Kristuksen lunnaita ja osoittanut niihin uskoa.

      Raamatun uusi testamentti kertoo Jeesuksen seuraajien ottaneen kasteen kun he olivat omaksuneet uskon. Vauvakasteesta se ei puhu mitään.

      Kristillisen kasteen voisi määritellä merkitsevän ulkonaista vertauskuvaa siitä, että kastettava on kokonaan, varauksetta ja ehdoitta vihkiytynyt Jeesuksen Kristuksen kautta tekemään Jumalan JHWH/Jehova/Jahven tahdon. Myös Jeesus kävi kasteella ennen varsinaisen palveluksensa alkua, vaikka ei ollut tehnyt mitään syntejä.

    • Kaste liitetään Raamatussa pelastukseen.
      Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mark.16:16).
      ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi” (Apt.2:38). Kastetut pelastuivat.
      ”Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi” (Apt.22:16).

      Samoin tunnustus liitetään pelastumiseen:
      ”Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa (Matt.10:32,33).
      ”…sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Room.10:10).
      ”Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa” (1Joh.4:15).
      Paavali kirjoittaa Timoteukselle: ”… tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä” (1Tim.6:12).

      Aika luonnolliselta tuntuu edellisen pohjalta ajatus, että kasteen merkitys Raamatussa oli tunnustautuminen Jeesukseen. Olen ainakin itse todennut, että se on johdonmukaisin päätelmä. Vaikkei muodikkain. Ei liene montaa pelastuksen tietä.
      Eli mielestäni kaste vaikuttaa Raamatussa olevan enemmän kuin pelkkä symboli tai vertauskuva. Sellainen ajatus taitaa vallita reformoidussa liikkeessä.
      Uskolla ja suun tunnustuksella (tai muuten) pelastuneelle, kaste voisi sitten olla kaiken vanhurskauden täyttämistä Jeesuksen esimerkin mukaan (Matt.3:15).
      Kasteeseen sisältyi esim. Joh.16:16:ssa lupaus pelastuksesta. Sitä ei asetettu ehdottomaksi ehdoksi.
      Näin näen.

  1. Raamatun mukaan perisyntiä ei ole olemassakaan. Raamatun mukaan saa tapattaa oman poikansa. Raamatun mukaan ei ole neitseellistä syntymää eikä ruumiin ylösnousemusta.

    Raamattu on eri aikakausina eläneiden ihmisten kirjoituksista tehty kokoelma, jonka rakensivat kirkon kristinuskon tekijät. Uskon realismia siinä on ainoastaan Jeesuksen perimätiedon todennäköisyydellä olevat lausumat.

    Hyvä Ruotsin kirkko mm. kasteen suhteen.

    • Jos kirkon kaste on jollekin naurettava asia, se johtuu hänen ongelmastaan ymmärtää synti.
      Kun koko pelastus on ideaa ”omin käsin onneen”, ei ole ihmekään että esim. jehovantodistaja puhuu synnistä tekemisenä.,
      Synti on todellisuudessa jotain ihan muuta, ja tekeminen vasta sen seuraus.
      Synti on läsnä, vaikka ei tekisi yhtään mitään.

    • Jumala ”antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”. Se on Raamatussa riittävän monta kertaa.

      Hän ei siis heitä vauvoina kuolleita kadotukseen Aadamin ja Eevan tekojen takia. Eikä lapsista siksi tarvitse kastaa pois ”perisyntiä” – sanoivat Augustinus ja Luther mitä vain.

      Mutta en, Jorma, lähde tällä kertaa synnyttämään väittelyä kanssasi.
      Hyvää kesän jatkoa vain!

  2. Tanskassa kastettavalta (tai hänen kummiltaan) kysytään edelleenkin, haluaako hän luopua paholaisesta. Ja kuinka ollakaan: Tanskan kansankirkko on menettänyt jäseniään huomattavasti verkkaisempaan tahtiin kuin Suomen evankelisluterilainen kirkko, jossa paholaisesta ei haluta irtisanoutua.

    • Näitä keskusteluja muutaman vuoden seuranneena minua ei hämmästyttäisi lainkaan, jos joku seuraavaksi tosissaan väittäisi, että Tanskan kansankirkosta eroamisten pienempi määrä selittyy sillä, että kasteessa luovutaan paholaisesta.

      Nettilouskuttamisen ohjekirjan ensimmäiselle sivulle tulisi painaa kissankokoisin kirjaimin teksti: ”korrelaatio ei ole todiste kausaalisuhteesta”.

    • Kyllä siinä voi jokin kausaaliyhteyskin olla. Tanskalaiset eivät irtisanoudu paholaisesta vain kasteessa yhteydessä vaan jokaisessa messussa uskontunnustuksen yhteydessä, Grundtvig, joka tunsi tanskalaisen kansanluonteen, halusi niin, ja siitä on pidetty kiinni, kuten myös täyspituisesta papinkaavusta päivänkakkarakauluksineen ja hännystakista suntion asuna. Eikä Tanskassa ole mitään kirkolliskokousta asioita sotkemassa, vaan suurista linjoista päättävät kansankäräjät ja kirkkoministeriö. Toisin sanoen, sopiva yhdistelmä vanhoillisuutta ja uudistusvalmiutta.

    • Panu, kaikki nuo lauseet ovat totta, paitsi se viimeinen, joka on kiistanalainen. Tuo viimeinen on tietysti kiistanalainen. Ja itse asiassa tuo kirkolliskokousta koskeva lause on liioiteltu. Toki siellä on kirkkoväen valtakunnallisia tapaamisia,

  3. Vanhan kirkon perinteen (ja Raamatun todistuksen, esim. Apt 2:38-40 ja Room 6:1-14) mukaisesti omassa kirkossamme on säilytetty kastekaavassa ns. eksokismi (=luopuminen entisestä elämästä pahuuden / Pahan palvelijana).

    Se on säilynyt luterilaisessa kirkossa rukouksen / toteamuksen muodossa. Vaihtoehtoja kastekaavassa on kaksi:

    1) ”Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle” (”pahan vallasta” voisi olla tässä myös ”Pahan vallasta” tarkoittaen persoonallista Pahaa).

    2) Toinen vaihtoehto on rukous: ”Armollinen Jumala. Sinä yksin pelastat kaikesta pahasta. Vapauta NN (etunimet) pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi”. Ilmaisu ”pimeyden vallasta” on tehokas: se sisältää myös viittauksen ”pimeyden Ruhtiinaaseen”, persoonalliseen Pahaan.

    Näistä käy hyvin ilmi myös kirkkomme selkeä opetus ihmisluonnosta: olemme Aadamin lapsia, ja hänen myötään olemme perineet synnin turmelemat geenit, jotka vaikuttavat meissä sekä taipumuksen pahaan (moraalinen rappio) että kääntymisemme pois Jumalasta ja halumme vastustaa hänen tahtoaan (hengellinen rappio).

    Kaste vapauttaa meidät kaikesta tästä ja kutsuu vaeltamaan uudessa, Kristuksen puhdistamassa elämässä kuuliaisina Jumalan hyvälle tahdolle: antautuen uskossa Jumalan armon ja anteeksiantamuksen varaan ja rakkaudessa lähimmäistemme palvelemiseen.

    Kyllä kaste on voimallinen ja aivan mahtava asia. Sitä ei kannata pilata poistamalla kastekaavasta sen ydinmehua, joka tekee Paholaisesta voimattoman, synnistä kartettavan ja kuolemasta tehottoman. Sanoillakin on väliä.

    Tosin englannin kielessä sanalla ”Devil” voi olla tällainen sarjakuvahahmoihin (engl. ”comics”) liittyvä konnotaatio (mm. sarjakuva- ja elokuvahahmonakin tunnettu ”Daredevil”).

    Ehkä nykyisin englanninkielisissä maissa riittää, jos puhutaan ”pahasta” tarkoittaen myös persoonallista Pahaa (engl. sanasta ”Devil” poistetaan vain ensimmäinen kirjain ja saadaan alkup. merkitys säilymään: ”Evil”)..

    Eipä silti: Paholainen ei lakkaa olemasta sillä, että hänen olemassolonsa kielletään.

  4. ”ei enää edusta ihmisille varsinaisesti pahuutta vaan on eräänlainen koominen hahmo.”

    No jo on aikoihin eletty kun vanha kunnon vihtahousukin on pantu viralta. Mihinköhän meikäläinen menee sitä iankaikkisuutta viettämään, kun ei sitä helvetin tulista järveäkään varmaan enää ole, jos kerran ei ole helvetillä enää isäntääkään???

    Taitaa olla vaan engelsmannien tyhjiä puheita koko pirun kieltäminen.

  5. Ymmärrän, että on helppo kirjoittaa sekä artikkeli – sekä kommentoida sitä – ajatuksella ”hassuja nuo engelsmannit”.
    Kuitenkin, Englannin kirkon seurakunta on toiminut Suomessa jo vuodesta 1917 ja rekisteröity 15 vuotta myöhemmin. Se on myös Suomen Ekumeenisen neuvoston jäsen. Eli ihan kotimaisia veljiä ja sisaruksia Kristuksessa.
    Nyt hyväksytyt vaihtoehtoiset kysymykset puhuvat pahasta luopumisesta ja Kristuksen ikuisesta seuraamisesta, ja kuuluvat:
    In baptism God calls us to new life. We die with Christ to all that destroys, and rise to live with him for ever.
    Therefore I ask:
    Do you reject evil?
    I reject evil.
    And all its many forms?
    And all its many forms.
    And all its empty promises?
    And all its empty promises.
    Do you turn to Christ?
    I turn to Christ.
    And put your trust in him?
    And put my trust in him.
    And promise to follow him for ever?
    And promise to follow him for ever.
    Alkuperäisistä ei ole luovuttu ja ne ovat edelleenkin voimassamja teologisesti normatiiviset. Niitä voi tulla kuuntelemaan ensi lauantaina, 26.7. klo 14 Espoon Haukkalammelle, jossa vietämme seurakunnan kaikille avointa kesäpäivää, johon kuluu nyyttäreiden lisäksi ehtoollinen ja kaste.

    • Tämähän on aivan loistavaa. Khra Tuomas Mäkipään kommentti selkeytti asian tulkintaa.

      Teologisesti kysymys ”Do you reject evil?” on yhtä pätevä kuin kysymys ”Do you reject Devil?”. Yhden kirjaimen ero, mutta teologisestihan ”evil” voi olla myös ”Evil”.

      Kasteopetusta tarvitaan joka tapauksessa selkeyttämään, millainen lahja kaste kristitylle on.

  6. Lapsikaste ei ole Raamatusta eikä alkuunkaan Jeesukselta kuten Risto Kauppinenkin tässä ketjussa asiallisesti kirjoitti. Aikuisen omasta tahdostaan ja ajattelustaan ottama kaste on aivan eri asia.

    Jeesus kertoi sanomaansa hyvin paljon vertauksin, joka osoittaa täysin realistisesti sen, että hän arvosti ihmisen omaa ajattelua ja sen mukaisia päätöksiä elämästään. Ihmisille on annettu oma ajattelikyky käytettäväki eikä mitään tietämättömyydestä johtuvia pakkokeinoja hyväksytä. Kirkko on rakentanut aivan oman valtapyrkimyksensä ihmisen hallitsemiseksi, josta lapsikaste on hyvä esimerkki kuten perisyntikin.

    • Reino Suni: ” Kirkko on rakentanut aivan oman valtapyrkimyksensä ihmisen hallitsemiseksi, josta lapsikaste on hyvä esimerkki kuten perisyntikin.”

      Olen täsmälleen samaa mieltä.

      Vaikka kirkon valta kansalaisiin ja pakkokristillisyys on jo onneksi rapistunut, lapsikaste on ollut kirkolle aina viime vuosiin asti lähes 100% varma tapa hankkia itselleen – suurimmaksi osaksi – kirkon julistusta yhdentekevänä pitäviä jäseniä, jotka itsekään asiaan huomiota kiinnittämättä siirtyvät aikuistuttuaan sujuvasti maksaviksi jäseniksi, elleivät huomaa erota. Nämä tapakristityt sitten muodostavat sen suuren enemmistön, kun puhutaan siitä, että Suomi on kristitty valtio, koska kirkkoon kuuluu 75% väestöstä.

      Kuinkakohan moni suomalainen kuuluisi kirkkoon, ellei lapsikastetta olisi ja jäseneksi voisi liittyä vasta omasta tahdostaan aikuisena? Tuskinpa kovinkaan moni, ainakaan satojen eurojen jäsenmaksulla.

  7. Monenlaista kauppamiestä on täälläkin liikkeellä haukkumassa Kristuksen kirkon omaa ja tyrkyttämässä kaikkea sitä, mitä ”liha ja veri” on itselle ja jollekin kaverille ilmoittanut.
    Ei ihme, että kirkkomme ja koko yhteiskuntamme on hengellisessä kriisissä.

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.