Rippikoulua sanotaan kirkon lippulaivaksi. Sen erinomaisuutta suitsutetetaan ja kehutaan myös naapurikirkoille. Ne ovat siitä jopa kateellisia. Kirkolla on mahtava mahdollisuus kohdata suurin osa nuorisostamme ja käydä heidän kanssaan läpi kristillisen opin pääkohdat ym. Onkohan vauhtisokeus esteenä, kun aivan ilmeiselle rakennevirheelle ei edes yritetä tehdä mitään. Vuodesta toiseen rippikoulun käyneet pakotetaan lankulle ja hyppäämään mereen. Riparin hieno fiilis ei toimi heidän kohdallaan pelastusliivinä. Mikäli fiiliksen varaan ei rakenneta mitään, niin nuorten jatkosta kirkon toiminnassa on turha haaveilla. Rakennevirhe tulee esiin, kun isoskoulutuksen jälkeen ei mitään ole tarjolla. Näyttää siltä että, kirkossa hoidetaan riparit vain työnä, töiden joukossa. Pää-asiana riparin pito vuodesta toiseen. Siihen miten nuoret lankulle joutumisen kokevat, ei juurikaan kiinnitetä huomiota.
Tutustuttuani Pirkkalan syteemiin, en voi kuin ihmetellä miksi näin ei toimita muualla. Pirkkalassa jatkot on samalla viikolla, kuin leiri loppuu ja konfirmaatio seuraavalla viikolla. Nuorten toiminta jatkuu siitä eteenpäin säännöllisenä ja ilman mitään kesätaukoja.Näin fiilistä hyödynnetään. Eikä sen anneta katketa. Pirkkalan nuoret kokevat seurakunnan ihan mielekkäänä toimintana ja ovat siinä joukolla mukana.Isostoiminnan jälkeen on mahdollisuus toimia vielä apuohjaajana. Syy siihen, ettei tämä toimintamalli ole levinnyt laajalle, on varmaankin vain siinä, ettei nuoriin tahdota kirkossa oikeasti sitoutua. Näyttää siltä, kuin kirkko tahtoo sitotua ainoastaan rippikoulun pitoon. Aivankuin sillä asia olisi hyvin hoidettu. Varsinainen asia; nuoret jää silloin hoitamatta.On jotenkin absurdia harmitella sitä, ettei nuoret sitoudu kirkkoon.Eihän kirkkokaan sitoudu nuoriin. Pirkkalan mallia toteuttamalla kirkko voisi välttää vääjäämättä muutoin vastaan tulevan pohjakosketuksen. Melko vähäisin muutoksin kirkon nuorisotoiminta voisi kukoistaa kaikkialla. Nuorista kasvaisi vastuullisia kirkon jäseniä ja toiminnan jatkajia.
Pekka.
Tekstisi sisältää tärkeän viestin.
Viikko yhteistä elämää ei riitä sitoutumiseen seurakuntaan ja hengelliseen kasvuun, jos ei tehdä töitä sen jatkon eteen riittävän laajalla rintamalla.
Nuorten – ja koko rakkaan kirkkomme kannalta, tämä asiantila on hyvin surullinen. Kuinka paljon olemmekaan jo menettäneet. Näihän on kirkossamme toimittu jo monien vuosikymmenien ajan. Tuskin kovin suurta muutosta asiaan on ihan pian luvassa. Joten menetykset jatkuvat. Itku ei ole kaukana, kun tätä ajattelen.
Tärkeitä ajatuksia. Samaa olen surrut.
On muitakin kuin Pirkkalan malli.
Leirijakso ei saisi päättyä konfirmaatioon. Kun sekä riparilaiset että ohjaajat ovat leirin jälkeen väsyneitä, ei konfirmaatiosta tule huippujuttua. On tärkeä, että rippikoulu jatkuu seurakunnassa leirin jälkeen. Tällöin tavoitetaan myös vanhemmat. Loppukesän konfirmaatiosta tulee nyt uusi huippujuttu, joka sijoittuu isoiskoulutuksen ja normaalin nuorisotyön alkuun. Näin myös konfirmaatiota voi yhdessä valmistella vanhempien kanssa. Ohjaajien on tärkeä saada palautetta rippikoulusta.
Rippikoulu ei koskaan saisi jäädä irralliseksi saarekkeeksi, vaan sen tulisi nivoutua kiinteästi seurakunnan muuhun toimintaan ja olla osa nuorisotyötä. Rippikoulussa tulisi aina olla mukana joku henkilö, joka on sitten mukana myös nuorisotyössä.
On mielestäni erikoinen ajatus, että konfirmaatiosta pitäisi tulla nuoren huippujuttu, jonka perusteella hän sitten sitoutuisi toimintaan pitkäjänteisesti. Mielestäni rippikoulun pääasiallinen tarkoitus on antaa nuorille kokemus siitä, että seurakunta on ihan mielekäs paikka olla toiminnassa mukana. Konfirmaatio painii aivan eri painoluokassa tässä asiassa. Nuortenilloissa voi sitten syventää opetusta. Rippikoulu kykenee antamaan vain peustietoja. Syventävät opetukset tulisi saada vasta myöhemmin. Rippikolussa ne tuppavat valumaan kuin, vesi hanhen selästä.
Alkeiskurssi Raamattuun eli rakkauden Sanaan ei tee elävää kristittyä, jolla olisi sanan miekka hallussaan, kun hän tulee leiriltä kovaan maailmaan. Kovalla kalliolla ja tien sinussa tai ohdakkeissa kuolee alkava taimi kovin nopeasti.
Tärkeä puheenvuoro, kiitos. Myös kaimapojan ajatuksiin, josko myös Pirkkalan kehuihin, on helppo yhtyä.
Lisäisin kuitenkin vielä yhden ongelman: miksi monessa seurakunnassa rippikoulun jälkeinen nuorisotyö on pelkkää isoskoulutusta? Eivät kaikkia kiinnosta ryhmänohjaajan tehtävät ja v vastuut.
Eliaksen kysymys nivoutuu juuri samaan nippuun. Isoskolulutus tähtää rippikouluun. Nuoret kasvavat pian isosiästä yli ja sitten ei ole enää mitään. Onhan se hyvä jos on edes isoskoulutus.
Jep, tosin ikävää on sekin, jos isostoiminta tähtää pelkästään rippikouluun. Alakoululaisten leireillä ja siellä isosena toimimisella – diakonian leireistä puhumattakaan – on tärkeä kasvatuksellinen tehtävänsä niin leiriläisille kuin isosillekin.
Isoiskoulutus on yleensä seurakuntakohtainen rakentuen seurakunnan tarpeista ja tavoitteista, kestää yleensä 1-2 vuotta. Opitaan myös jokapäiväisessä elämässä hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Tietysti syvennetään rippikoulussa opittua, on siis jatkorippikoulua. Aina osa nuorista haluaa saada vain sen koulutuksen eivätkä edes halua leirille. Joissakin kouluissa siitä saa yhden lukion kurssin. Siksi nimi isoiskoulu on harhaanjohtava, onhan se varsinaista seurakuntakoulua. Jokatapauksessa aina hyödyllinen.
”Näyttää siltä, kuin kirkko tahtoo sitotua ainoastaan rippikoulun pitoon. Aivankuin sillä asia olisi hyvin hoidettu. Varsinainen asia; nuoret jää silloin hoitamatta. On jotenkin absurdia harmitella sitä, ettei nuoret sitoudu kirkkoon. Eihän kirkkokaan sitoudu nuoriin”
No eihän Pekka tämä pidä paikkaansa, koska esim. kirkollisissa vaaleissa äänestysikä laskettiin 16 ikävuoteen juuri syystä, etteivät nuoret rippikoulun jälkeen kaikkoaisi – Se oli aikanaan puhtaasti teologien oivaltama ’kädenojennus’, jonka he sitten kirkolliskokousaloitteena runnoivat läpi. No varmaan tuohon hankkeeseen oli ladattuna myös monenlaista muutosvoimahakuisuutta, kirkon tulevaisuutta ajatellen. Lopputulos kaikesta on tainnut sitten olla täys limbo, tarkastelipa sitä sitten nuorten äänestysaktiivisuuden kehityksenä tai aktiivisuutena kaikkiaankin.