Ihmettelen, kun termejä ei tunneta.
Termit ovat asioiden nimiä. Jotta voidaan käsitellä asioita, on terminologia tunnettava. Meitä kirkon sisäpiirin asiantuntijoita harmittaa, joskus huvittaakin, kun toimittajat suuresta yleisöstä puhumattakaan eivät tunne kirkon sanoja, vaikka ne yleensä ovat selvää suomea ja varsin johdonmukaisia. Eivätkö olekin?
Aloitetaan hallinnosta.
Seurakunnassa on kirkkoneuvosto, mutta seurakuntayhtymien seurakunnissa seurakuntaneuvostot. Sehän on loogista, kuten sekin, että seurakuntayhtymässä on yhteinen kirkkoneuvosto, ei yhteistä seurakuntien neuvostoa.
Tietysti oletus on, että kaikki tietävät, mikä on seurakuntayhtymä. Yhtymissä on tavallista, että niiden jäsenet eivät tiedä, mihin seurakuntaan kuuluvat.
Joku on nimittänyt kirkkoneuvostoa kirkollisneuvostoksikin. Siinä käsitteet ovat menneet sekaisin kaksinkertaisesti, kun on yhdistetty kirkkoneuvosto ja kirkolliskokous.
Huonoa historian tuntemusta osoittaa, jos sekoittaa kirkonkokouksen ja kirkolliskokouksen. Tietenkään kirkolliskokousta ei pidä sekoittaa kirkkovaltuustoon, kuten joskus näkee tehtävän.
Hiippakunnittain valittavat kirkolliskokousedustajat eivät edusta, kuten voisi olettaa, hiippakuntia, seurakuntia tai niiden jäseniä vaan kirkkoa.
Kirkkohallitus ei toimi paikallistasolla, vaikka kunnissa onkin kunnanhallitus.
Knoppologiaa on tieto, että kaikki lääninrovastit eivät ole rovasteja. Ehkä siihen lajiin kuuluu myös taito ymmärtää, mitä eroa on pastorilla, papilla ja kappalaisella.
Nämä olivat hallinnon termejä, uskonnollisen ja hengellisen elämät asiat ovat oma lukunsa. Esimerkkinä siltä puolelta on vaikkapa se, että herääminen ei tarkoita unen päättymistä, vai tarkoittaako?
Joka kesä huvittaa, kun toimittajat kutsuvat herättäjäjuhlia herätysjuhliksi. Nehän ovat aivan eri asioita. Kyllä se pitäisi tietää.
Ennen osoitti hyvää herännäisyyden tuntemusta, jos osasi kirjoittaa Hengellisen Kuukauslehden nimen oikein. Siinä muistan itsekin mokanneen aikoinaan. Vieläkin Wordin oikeinkirjoitusohjelma yrittää korjata sanan vääräksi. Nythän sekin lehti on muuttanut nimensä, ehkä juuri vaikean oikeinkirjoituksen vuoksi.
Mutta uskonnollinen terminologia on oman juttunsa aihe. Ne ovat uskon asioita.
Markku J. On minultakin kysytty, kuulunko johonkin ”lahkoon” kun on tarkoitettu herätysliikettä. Joku on joskus puhunut ”pyhäkerhosta” kun on tarkoitettu lasten päiväkerhoa, jossa on vanhemman mielestä puhuttu liikaa Jeesuksesta ja sekoitettu se pyhäkouluun. Lisäksi on kysytty pappia ”antamaan nimi lapselle” kun on tarkoitettu kastetta ja tarjottu kirkkoon kuulumattomia kummiksi. Tuomiokapitulia luullaan yleisesti kirkolliseksi oikeusistuimeksi. Iltapäivälehti kirjoitti joskus että ”kirkkopomo kärysi ratista” kun kysymys oli kirkkovaltuuston jäsenestä. Kirkollinen terminologia ei vain enää kuulu yleissivistykseen.
Kyllähän tuomiokapitulilla on myös oikeuistuimen omaisia tehtäviä.
Jorma H, olet oikeassa. Kun Nokia Mission ja Markku Koiviston asiaa käsiteltiin Tampereen tuomiokapitulissa, kannattajien yhteydenotoista kävi muistaakseni samalla ilmi, että tuomipkapitulia luultiin yleisesti puolueettomaksi oikeusistuimeksi eikä ymmärretty sen olevan hallintovirasto.
Tosiasia on, että sekularisoituneessa Suomessa kaikki kirkollinen sanasto on ihmisille pitkälti abrakadabraa.
Ensimmäiset herättäjäjuhlat vietettiin 1893 Ylistarossa Malkamäen talossa. Talon isäntä Juho Malkamäki syntyi suurten uskonnollisten herätyksien keskelle. Ehkäpä herättäjäjuhlilla ja herätyksillä, jotka olivat / ovat aina juhlan aihe lienee sentään jokin yhtymäkohta.
Onhan se tietysti huvittavaa, kun kirkon neuvostoja ei tunneta. Huvittavaa on vain se, että kirkossa yleisesti ilman muuta oletetaan, että kirkon kaikki muutkin tietävät. Törmäsin tähän asiaan Pirkkalassa, kun jumalanpalveluksen jälkeen alkoi retkipäivä. Kysyin siinä ulos tullessa papilta: olisiko pitänyt olla omat eväät. Hän vastasi: ” kaikki Pirkkalassa tietää, että kun on retkipäivä , niin seurakunta tarjoaa eväät. Sitten kun olen asiaa laajemmin eri seurakunnissa havainnoinut, niin sama oletus tulee vastaa kaikkkialla. Härmälän kirkon takaoveallakin on joku käynyt ja lähtenyt kotiin, kun ei jumalanpalvelukseen siitä ovesta pääse. Ovi ja ovensuus näyttää aivan pääovelta.
Kirkko tiedottaa jäsenillee asioita, joita he eivät kaipaa ja jättää ilmoittamatta asioita, joita tulijat erityisesti tarvitsevat. Mm. Jumalanpalveluksien aika ja kolme nimeä useimpien seurakuntien mielestä riittää aivann hyvin lehti ilmoituksessa. Silti monikaan ei tiedä mitä ne kolme nimeä tarkoittaa. Ihmetten miksi ne nimet siinä on.