Professori Tuomo Mannermaan lahjakkaimpana oppilaana tunnettu Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura oli Keskisuomalaisessa ilmaissut tyytymättömyytensä eduskunnan äänestystulokseen viime perjantaina. Hän piti tulosta valitettavana. Häntä ennen Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo kirjoitti , että kirkolla on auktoriteettiongelma.
Kirkon ongelma. Se varmasti on nykyisin syvempi kuin vaikka 50 vuotta sitten. Se on ehkä syvempi kuin silloin, kun professori Lauri Haikola istui keskellä kirkasta päivää Manalassa ryyppäämässä. Haikola oli sodankäynyt puujalka. Opiskelijoita hän juoksutti hakemaan keskikaljaa, jotta seminaari sujuisi joutuisammin.
Nyt Haikola ryyppäsi Manalassa, kun hänen oikeastaan olisi pitänyt olla keskustelutilaisuudessa, jossa puhuttiin kirkon kriisistä. Haikolalla oli nuori ja poikkeuksellisen etevä assistentti, joka piti huolen siitä, että opiskelijoiden gradut tulivat valmiiksi, vaikka professori itse oli kännissä. Assistentti tiesi, mistä Haikolaa on hyvä hakea. Hän ajoi taksilla Manalaan ja talutti puujalkaproffan kyytiin.
Tarinassa on ollut monta epäselvää kohtaa. Kirjoitan avuksenne, jos jotakuta tämän tarinan kulku ja tausta ovat askarruttaneet.
Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että Haikola istui Manalassa. Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että Haikola tuotiin taksilla. Haikola talutettiin keskustelutilaisuuteen, mutta toisin kuin joissain tarinan versioissa on kerrottu, paikka ei ollut Vanha ylioppilastalo vaan Tuomiokirkon krypta. Tilaisuuden otsikkona ei ollut ”Kirkon kriisi” vaan ”Kirkon ongelma”. Keskusteluun osallistuivat muun muassa eräät teologian professorit, arkkipiispa Martti Simojoki sekä ortodoksisen ja katolisen kirkon edustajat.
Haikola keskeytti ja ärjäisi peräpenkistä, mikä on ongelma tai kriisi. Tarinasta on useita eri versioita. Yhdessä versiossa Haikola Vanhalla ylioppilastalolla sanoo: ”Kirkko oli kriisissä silloin, kun suntio sekaantui sikaan Sievissä.”
Liikkuu myös versiota, jossa Haikola huudahtaa: ”Kirkko oli kriisissä silloin, kun kanttori pani sikaa Sievissä.” Erään kylläkin luotettavan lähteen mukaan Haikola oli sanonut: ”Kirkon ongelma Sievissä oli, että kanttori pani sikaa.”
Taustalla on tosi uutinen kirkon toimihenkilöstä, joka sortuessaan eläinsuojelurikokseen oli aiheuttanut skandaalin. On keskustelu siitä, oliko kyseinen toimihenkilö kanttori vai suntio. Nyt on varmistunut, että kyseessä on kanttori. Tämän jälkeen on vielä kysymys Haikolan tarkasta sanamuodosta.
Edellä esitetyistä lauseista kaikkein viimeisimmän sanamuodon sisäinen logiikka herättää lukijassa vahvan epäilyn. Haikolan on kerrottu puhuneen koko kirkon kriisistä. Lainauksessa hän puhuukin kirkon ongelmasta hyvin paikallisella tasolla, Sievissä. Jos sanamuoto todella on ”Kirkon ongelma Sievissä oli, että kanttori pani sikaa”, tällöin keskustelutilaisuuden taustalla välttämättä, jotta Haikolan lause olisi järkevä (olettakaamme, että Haikola nimenomaan puhui järkeviä), on tämä kanttorin aiheuttama skandaali. Tällöin on oletettava, että keskustelijat ovat käsitelleet aihetta siinä määrin sivistyneen abstraktisti ja eteerisesti, ettei kuulijakaan enää tiennyt, mistä ideamaailmasta puhutaan. Haikolan lausahdus pudottaisi takaisin maan pinnalle, ja tämä sopisi hyvin kuvaan siitä, millainen henkilö hän oli.
On kuitenkin todennäköisempää, että Haikolan ydinsanoma, päivän evankeliumi, on se, että universaalisti kirkon ongelma oli, että kanttori pani sikaa Sievissä. Tässä taas ei niinkään merkittävää ole Sievi vaan ehkä pikemminkin tapahtunut eläinsuojelurikos. Lienee liian uskaliasta tulkita, että Haikola kuitenkaan tässä yhteydessä olisi ajatellut asiaa ensisijaisesti eläinten oikeuksien kannalta.
Entäpä sanamuoto ”Kirkko oli kriisissä silloin, kun kanttori pani sikaa Sievissä”? Lause on tarttuva, ja siinä on puhekielisesti hyvä rytmi, joka sisältää ulospäin suuntautuneen eteenpäin vievän liikkeen. Näyttää kuitenkin siltä, että kyseinen lause on sittenkin vain lyhennelmä sitä vielä alkuperäisemmästä sanamuodosta.
Vaikuttaa siltä, että kaikkein autenttisin versio sosiaalietiikan professorin Lauri Haikolan lausahduksesta on seuraavanlainen.
Haikola istui keskellä kirkasta päivää Manalassa ryyppäämässä. Hänet noutaa ravintolasta nuori etevä assistentti taksilla. He matkustavat Mannerheimintien ja mahdollisesti Kaivokadun kautta Tuomiokirkon kryptaan. Siellä on menossa keskustelutilaisuus, josta Haikola on myöhästynyt. Tilaisuuden aiheena on ”Kirkon ongelma”. Koolla on joukko akateemisia sekä ehkä muuta seurakuntaväkeä. Puhujina on metropoliitta, katolisen kirkon piispa, joukko professoreita ja niin edelleen. He puhuvat pitkästyttävästi kirkon ongelmasta.
Silloin Haikola napsauttaa sormiaan ja sanoo: ”Minä tiedän tarkalleen, mikä on kirkon ongelma. Ainakin Sievissä se oli se, että kanttori pani sikaa.”
Eräs hermeneuttinen avain professorin laskuhumalaiseen lausumaan löytyy Haikolan muutamaa vuotta ennen blogistin mainitsemaa tapahtumaa kirjoittamasta lauseesta: ”Koko meidän kultillisen elämämme symboliikka on agraarisen hengen leimaamaa.” (Haikola 1958, 41).
Yes, kyllä tämä kaikki vertautuu erinomaisesti tähänkin päivään. 😉
En halua mollata alaspäin Simo Peuran lahjakkuutta, mutta huomautan, että mm. Eero Huovinen on ollut Tuomo Mannermaan oppilas (assistentti?). Ei kai näitä lahjakkuuksia tarvitse panna ranking-listalle. Annti Rauniokin kuuluu oppilaskuvioon. Maineikkaimpia kirkon piirissä he tietysti ovat.
Huovinen sentäs monessa suhteessa kuin toiselta planeetalta ja kaikki positiivisessa mielessä. Eli ehkä tuon verran tuosta ranking-listasta uskaltaa toeta, tämmönen tavallinenkin tallaaja.
Muistaakseni Huttunen ei ole Sievistä eikä hän ole kanttori mutta tässä jutussa hän ilmottautuu ongelmaksi kirkollisessa keskustelussa.
Päinvastoin, Markku! Tämä Huttusen vuodatushan on mitä parhainta kirkollista keskustelua. Ongelmat alkavat siitä, kun Raamattu otetaan mukaan keskustelujen pohjaksi.
En tarvitse edes muistitietoa siihen, ettei Juhani Huttunen ole sievistä. Mutta Markku Hirn voisi hieman täsmentää, miten Huttunen erityisesti ”tässä jutussa ilmoittautuu ongelmaksi kirkollisessa keskustelussa”.
Urpo, ehkäpä siksi, ettei näin vakavasta asiasta saa laskea leikkiä eikä huumorilla ole sijaa kirkollisessa keskustelussa. Kaikkien täytyy pysyä vakavana, mieluummin suupielet alaspäin itkua tihertäen.
Suomessa mikä tahansa moukkamaisuus menee, kun sitä kutsutaan huumoriksi. Ensi vuonna tällaisten neronleimausten lukemisesta pitäisi sitten maksaa.
Blogien lukemisesta ei ensi vuonnakaan tarvitse maksaa, ei ainakaan Kotimaa24:ssä. Blogit ovat avoimia kaikille halukkaille sieluille myös 7.1.2015 jälkeenkin.
Tulipa tuosta Ollin ”halukkaat sielut” ilmaisusta mieleen ”Halullisten sielujen hengelliset laulut”. Ei kai tämä mennyt aiheen ohi kun kanttoristahan täällä puhutaan? 🙂
Minä luulen, että koprolalian asteelle taantuneita blogeja en lue ilmaiseksikaan.
Kirkon ongelma on se, ettei se tiedä tai uskalla tunnustaa Jeesuksen olleen homo. Hänessä Jumala osoitt vanhurskautensa. Sen, jonka ihmiset tuomitsivat Jumalalle kelpaamattomaksi syntiseksi, ”heräsi” kuolleista. Jeesukselle tapahtui nimenomaan niin kuin hän itse kertomuksessaan Tuhlaajapojasta – siis itsestään – sanoi. Kun Tuhlaajapoika koki, ettei isä tuomitse häntä kuten sekä hänen yhteisönsä että vanhempi veli olisivat tahtoneet Mooseksen säädösten mukaan tehdä, hän vapautui kuolemantuomion pelosta. Samalla hänen isäkuvansa muuttui. Juuri tätä jumala-ihmis- ja syntikuvan muutosta kirkko kaipaa enemmän kuin vartija aamua.
Hyvänen aika, eihän se homous kenellekään mikään ongelma ole!
Siinä Olli on oikeassa, että Jeesus näytti elämällään esimerkin.
Minulla menee nyt yli hilseen, mitä Olli Arola tarkoittaa. Tarkoittaako hän, että Jeesus on vain homojen Vapahtaja?
Entinen oppilaani Sallan lukiosta, Olli Arola, tulkitsee Raamattua kantilaisesti: ”Tiedämme todellisuudesta vain sen verran kuin otse siihen panemme” eli hän puhuu omiaan. Jos Jeesus oli homo, niin myös hänen isänsä käyttäytyi kuin homo, kun ”suuteli” (suulle) poikaansa. Poika eli ”holtittomasti” ja tuhlasi (hetero)veljensä tietämän mukaan isänsä kaiken omaisuuden ”porttojen parissa” eli syntisten naisten kanssa. Eikö siellä ollut homomiehiä vai eivätkö nämä kelpuuttaneet poikaa, jolle ei annettu syötäväksi edes sikojen ruokaa?
Raamatusta kyllä löytyy tekstiä mihin tarkoitukseen vain, kun panee sen ”Prokrusteen vuoteeseen”: Leikataan tekstistä pois oman tulkinnan vastaiset lauseet ja venytetään tekstiä lisäämällä siihen omia mieliajatuksia.
Se, että Jeesus kertoi tuhlaajapojassa oman tarinansa, on kyllä kaukaa haettu. Kyllä Jeesuksen taloudenhoitajan Juudas Iskariotin pussissa oli tarpeeksi rahaa Jeesuksen ja hänen porukkansa ruokkimiseksi köyhiä moninverroin paremmin. Ja Pietärin kalabisneshän menestyi niin, että siitä riitti vientiä Roomankin kalatorille. Mitään syömättä ei kyllä kolmea vuotta ravata ympäri Palestiinaa.
Meinasi unohtua, että Jeesushan ei tarvinnut kuin viisi leipää ja kaksi kalaa. Niistä riitti elanto joka päiväksi tuhansille nälkäisille.
Tähän asti olen aina luullut, että kanttorin ja sian rekisteröimätön parisuhde tapahtui Lieksassa.
Onko tämä Olli Arola muuten sama, joka vuosituhannen vaihteessa kertoi Jeesuksen olleen naimisissa? Jos on, mikä johti tulkinnan muuttumiseen?
Minä kun luulin, että tässä puhuttaisiin Peuran Simosta, joka on lahjakas teologia ja luki opponenttina minun lisensiaattityöni.
Huijasit, Huttunen!