”Kaikkein isoin puute kuitenkin nykyisessä koulutusjärjestelmässä on se, että oikeastaan yliopistossa ja kirkossa ei missään kohtaa panosteta tulevien pastorien luterilaisuuden tuntemuksen varmistamiseen. ” : kirjoitti Jussi Koivisto blogisaan.
Milestäni vielä suurempi puute mielestäni on, jos papiksi valmistuneelta puuttuu evankeliumin tuntemus.
Silloin ei oikein voi enää puhua edes Evankelis – Luterilaisuudesta. Luterilaisen kirkon olennaiset opetukset perustuu kokonaan evankelimiin. Joten ei kukaan voi ilman evankeliumin tuntemusta käsittää edes sitä mistä Luterilaisuudessa on kyse, vaikka osaisi tunnustuskirjat ulkoa.
On ollut yllättävää havaita, miten eräissä keskusteluissa on ehdotettu sanan ”vanhurskaus” poistamista kokonaan käytöstä. Se väite paljastaa juuri tuon mitä kirjoitin.
Vanuhrskaus on olennainen osa evankeliumia. Se muotoutuu vanhurskauden lisäksi SOVITUKSESTA, jonka Jeesus on omalla kuolemallaan meille ansainnut, sekä LUNASTUKSESTA, jossa meidät on ostettu vapaaksi synnin orjuudesta. Sekä PYHITYKSESTÄ, jota ilman emme voi lähestyä Jumalaa.
Nyt sana VANHURSKAUS sisältää tämän kaiken. Hienointa evankeliumissa on juuri tuo, että Jumala on sovittanut, lunastanut ja pyhittänyt ihmisen, joka itsessään voi kokea olevansa suuri syntinen. Tätä vanhurskautta kaipaisin pappien julistuksen ja saarnojen olevan täynnä. Sillä se on juuri sitä hengellistä ruokaa jolla Jeesus kehoitti Pietaria lampaitaan ruokkimaan. Sitä ruokaa aina kaipaa ja vain harvoin on tarjolla.
Ei ole mitään muuta niin riemullista asiaa, kuin se että saa tulla vaatetetuksi Jumalan vanhurskaudella ja pyhyydellä, jonka saa kukin aivan vapaasi omistaa itselleen, jos vain haluaa.
Me uskovat usein jäämme kipuilemaan siinä, ettemme täytä kristityn mittaa. Emme lue, emme rukoile, emme huolehdi köyhistä ym ym. Monenlaiset vaatimukset voivat painaa meidät aivan maahan.Joten emme saa lopulta aikaan yhtään mitään. Sitten tuo ihmeelinen Jumalan vanhurskaus humahtaa sielun läpi ja kaikki muuttuu hetkessä. Niinhän Raamattu todistaa, että Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, mutta varsinkin uskovien. Me uskovaiset kun jatkuvasti uudelleen ja uudelleen tarvitsemme pukeutua Jumalan vanhurskauteen, jotta saamme voiman elää kristityn elämää aidosti.
Mika Rantanen05.01.2022 14:03
On törkeä valhe esim. väittää, ettei luterilaisuudessa kilvoiteltaisi tai haluttaisi lainkaan kilvoitella.
Mika tunnen monia luterilaisia jotka kilvoittelevat, en ole tuollaista väittänyt, sanoin kilvoitus traditio kuivui. Se taas johtuu siitä sekasotkusta joka uskonpuhdistus lanseerasi. Vai mitä mieltä olet klassisesta kristillisestä luterilaisesta dogmatiikan opetuksesta;
” Yhtä varmasti kuin pelastuksen saavuttaminen ei ole riippuvainen siitä, että ihminen täyttää lain, yhtä varmasti ei uusi kuuliaisuuskaan ole välttämätön pelastukseen. Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 389.”
>toisin sanoen voit pelastua ilman kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan. Tässä kristillinen kilvoitus katoaa taivaan tuuliin. Kuuliaisuus nähdään lain tekojen täyttämisenä ja siksi se ei ole välttämätön autuuteen. Tämäkin johtaa taas protestanttisen kirkkoperheen jatkuvaan kasvavaan pirstaloitumiseen. Kilvoittele hyvä USKON kilvoitus. 1. Tim. 6:12, luterilaisena voi kysyä miksi, koska se ei ole välttämätöntä autuuteen.
Jos uskosta ei seuraa lainkaan tai mitään tekoja, usko on kuollut ja voimaton. On luonnollista, että elävä usko saa aikaan hyvää.
Mika Rantanen.05.01.2022 14:35
Jos uskosta ei seuraa lainkaan tai mitään tekoja, usko on kuollut ja voimaton. On luonnollista, että elävä usko saa aikaan hyvää.
Jep noin minäkin ajattelen, mutta tuo on eri asia. Silloin kun puhutaan vanhurskauttavasta uskosta ei saa puhua teoista, näin luterilaisuudessa. Siksi tuo Pieperin lause on totta ”uusi kuuliaisuuskaan ole välttämätön pelastukseen”. Jos vanhurskauttamiseen sekoitetaan teot se on lakia, pyhityksellä taas ei ole mitään merkitystä pelastuksessa, sillä Pekka Velin 1 kor 1:30 korvaa tämän. Vanhurskauttaminen on julistustapahtuma ja uskolla on välineellinen arvo joka ottaa tämän vastaan.
Sami, voisiko Pieper tarkoittaa tässä että kuuliaisuus ei pelasta. Sillä voiko ihminen olla aina kuuliainen? Ansioilla ei pelastuta, kun ei kukaan pysty täyttämään lakia täydellisesti. Joidenkin mielestä nähtävästi voi. Ihmettelen tätä, koska en minä ainakaan pysty täyttämään sitä ensimmäistäkään käskyä eli rakastamaan Jumalaa yli kaiken. Luther sanookin että tämän kohdan ihmiset sivuuttavat niin kuin se olisi aivan selvää, että pystyvät sen kyllä täyttämään.
Tästä Luther puhuu kirjassa ”Puhe hyvistä teoista”. Hän sanoo mm. että ”yksin usko tekee ihmisten teoista hyviä”. ”Katsohan, tätä minä olen tarkoittanut ylistäessäni aina uskoa ja hylätessäni teot, jotka tehdään ilman uskoa. Näin olen halunnut johtaa ihmiset pois vääristä, ulkonaisesti loisteliaista, farisealaisista ja epäuskossa tehdyistä ”hyvistä teoista”. Niitä ovat nykyään kaikki luostarit, kirkot, talot ja niin ylhäiset kuin alhaiset säädyt täynnä. Minä haluan johtaa ihmiset oikeisiin, totuudenmukaisiin, pohjiaan myöten hyviin uskon tekoihin.”
Riitta, tuossa voi olla monia merkityksiä, en niistä tiedä, luen tekstin niin kuin siinä sanotaan. Jos se kävelee kuin ankka, jos se äänetee kuin ankka, jos se näyttää Ankalla se on todennäköisesti ankka.
Olen edelleen sitä mieltä, että Luther pyrki palauttamaan Kirkon oikealle tielle. Se että hylättiin Kirkon helmoihin kertynyttä muotojumalisuutta ja ulkoisia merkkejä ei kaiketi ollut pahasta. Kun lukee esim. Paavalin kirjeitä, niin on helppo ymmärtää, että Lutherin aikalaiskirkko oli ryvettynyt monilla tavoilla ja kaipasi juuri puhdistusta.
Luther ei halunnut perustaa uutta Kirkkoa, se on kaiketi selvää, pakotettuna joutui kuitenkin monilla tavoilla käymään siitä mikä on tärkeää ja mikä vähemmän.
Vanhurskauttamisen oppi on Lutherilla kuten se on Paavalillakin.
Luther kehitti kaikkia ihmisiä tekemään hyvää, mutta painotti samalla, etteivät ne ole tie Jumalan luokse, vaan Yksin Jumalan Armo Kristuksessa. Hyvät teot eivät ole ristiriidassa oikean uskon kanssa, sillä ilman uskoa on vain syntisen ihmisen tekoja, olkoot ne kuinka hurskaita hyvänsä… Usko taas ei saata olla ilman hyviä tekoja.
Ismo, Luther nimenomaan perusti uuden kirkon kannattajiensa kanssa. Luterilaiset vihkivät omat papit ja aloittivat messut. Ei niitä katoliset perustaneet.
Juuri näin Ismo! Samasta asiasta puhuu Luther tekojen osalta tuossa yllä siteeramassani kirjassa.
Traditiota muutettiin, mutta itse evankeliumi pysyi täysin samana. Aivan samaa evankeliumin sanomaa julistaa ordotoksi ja katollinen, kuin luterilainenkin. En oikein osaa nähdä eroa näiden kolmen kirkkokunnan opillisen pohjan välillä. Enkä väliä sillä mihin kirkkokuntaan joku kuuluu.
Oppeja on hyvinkin erilaisia ja tarditioita, joista pidetään tiukasti kiinni, mutta taivaspaikkoja ei niiden perusteella ole jaossa.
Tuo ei nyt pidä ollenkaan paikkaansa. Tämä on Pekka Veli sinun tällainen protestanttinen ajatus. Se kertoo sen, että et tunne asioita, en sano tätä pahalla. Kirkko käsitys on myös erikoinen.
Eikö tässä ole ristiriita? Eroa ei ikään kuin olisi kolmen kirkkokunnan opillisen pohjan välillä mutta sitten on hyvinkin erilaisia oppeja ja traditioita. En pysy kärryillä.
Siis kyllähän näiden kolmen kirkkojen opit eroavat tosi paljon toisistaan. Ei kai muuten olisi eri kirkkojakaan. Ja kyllä tuon eron kuulee heti kun kuuntelee katolista messua tai ortodoksista liturgiaa. Siis tarkoitan nyt kun kuulee sen mitä sanotaan ja opetetaan.
Jumala on valmistanut meidät kunkin omanlaisikseen , jotta kukin voisi toimittaa meille ominaisia hyviä tekoja. Hyvät teot ovat siinä suhteessa hankala aihe, että ne sekoitetaan herkästi puhtaaseen evankelimin sanomaan. Ajatellaan, että ilman hyviä tekoja ei voi pelastua. Hyvät teot kulkevat pelastussanoman rinnalla, mutta ei samaa polkua.
Samaan tapaan, kuin Jumala on meidät valmistanut titynlaisiksi, niin hän myös valmistaa meille hyvät teotkin. Emme ole niiden kohdalla alkuunpanijoita, vaan Jumala antaa ne meille, niin kuin nenän päähä. Ei ole edes meidän tehtävämme lähteä etsimään hyviä töitä. Ne etsii meidät ja tulee kohdalle. Sitten niillä lahjoilla , jotka Jumala on meille antanut, saamme suoritaa hyviä tekoja.
Emme pelastu hyvien tekojen tähden, vaan koska olemme tuleet vanhurskaiksi Kristuksessa ja omistamme siksi jo pelastuksen. Meidän ei tarvitse enää etsiä Jumalan suosiota. Meillä kun jo se on. Tämä tekee meidät alttiiksi ja rohkeikisi suorittamaan hyviä töitä. Kristittynä jatkuvasti elämme niissä, kuin kala vedessä. Pidämme ne salassa, emmekä hae niiden avulla pisteitä. Ovathan ne vain kristityn velvollisuuden täyttämistä.
Luterilaisuuden vanhurskauttamisopin ei kuulu mitään velvollisuuksia. Ne kuuluvat lain piiriin. Hyvät teot eivät kulje vanhurskauttamisopin rinnalla, eri polkua. Vanhurskauttaminen on luterilaisuudessa tapahtuma ilman mitään tekojamme. Itse pidän tätä käsitystä tietysti harhaan.
Lutherin sanoiksi on laitettu: ”Nemo debet nisi homo, nemo potest nisi Deus. – Kenenkään ei pidä paisi ihmisen; kukaan ei pysty paitsi Jumala.” Nämä sanat kuvaavat velvollisuuksien osuutta luterilaisessa vanhurskauttamisopissa. Ihmisen velvollisuus on täyttää laki, mutta hän ei siihen pysty. Niinpä hän turvautuu siihen, että ihmiseksi tullut Jumala on sen tehnyt.
Pekka Veli. Hienoa, että olet selittänyt vanhurskauttamisopin kansantajuisesti ja saanut selityksellesi kannustusta:) Niitä selityksiä on ja niitä tarvitaan. (Minäkin yritän tehdä niin). Teologian tehtävä ei ole tehdä asioista jotenkin vaikeampaa. Mutta ikävä tosiasia on, että vanhurskauttamisoppi on muodostunut isoksi kirkkokuntia erottavaksi kysymykseksi. Ja koska siitä on nyt keskusteltu 500 vuotta, käytössä on koko joukko käsitteitä ja ammattitermejä. Kuka tahansa meistä voi opetella ja omaksua vaikkapa terveitä elämäntapoja. Mutta silti tarvitaan ravinto- ja fysioterapeutteja sekä lääkäreitä. Teologiassakin on kysymys tällaisesta uskoon liittyvien asioiden käsitteellistämisestä. Ja se meidän ammattikielemme voi tosiaan kuulostaa yhtä vaikealta kuin lääkärin kirjoittama epikriisi eli sairaskertomus.
Riitta, siitä huolimatta, että emme ymmärtäisi syitä, on kuitenkin tosiasia, että luterilaisia siirtyy meidänkin maassamme katolisiksi ja ortodokseiksi ja katolisia luterilaisiksi. Minusta meidän on kuitenkin varottava sellaista yksioikoista selitystä, että siirtymisen syynä olisi se, että asianomaisille ei olisi selvinnyt se, mistä vanhurskauttamisessa yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden on kysymys.
Kerroin joskus entiselle työtoverilleni olevani ex-karismaatikko. Ilmeestä päätellen olisin yhtä hyvin voinut kertoa kääntyneeni juuri Jehovan todistajaksi. Hän kun piti karismaattista kristillisyyttä itsestään selvästi erityisen elävänä Hengen vaikutuksena. Eikä voinut käsittää, kuinka kukaan voisi luopua siitä.
Teologian sanasto termeineen hyödyttää teologian tutkimusta ja teologien välistä keskustelua.
Aina, kun jokin asiakokonaisuus on itselle täysin selvä, niin samasta selvästä tulee helposti epäselvä kuulijalle. Jollei kuulija käsitä mistä on kyse, niin ei hän sen kuulemista hyödy.
On helppo papin lausua teologinen tuttu lause : ”samalla kertaa syntinen ja vanhurskas”. Teologi voi itse käsittää paljonkin tuon lauseen sisällöstä, mutta seurakuntalaiselta asian sisältö voi mennä täysin ohi.
Lause kun on jo itsessään järjen vastainen. Miten voi samaan aikaan omistaa kaksi aivan vastakkaista ominaisuutta, jotka normaalisti halutaan pitää täysin erillään? Näin varmasti kyselee moni. Jollei käsitä mitä tuo lause sisältää, niin auttamatta jää monelaisten vaatimusten ansaan.
Koko kristillisyydestä katoaa ilo ja voima. Omasta itsestään kristitty alkaa hakemaan sellaista mitä siellä ei ole. Sen sijaan että hän uskaltaisi ilmaiseksi kaiken omistaa yksin Kristuksessa. Jolloin uskaltaa olla olemuksensa puolesta olemaan edelleen syntinen. Jolloin asiat loksahtaa kohdalleen.
Kristitty vapautuu raskaasta yrittämisen taakasta. Silloin vapautuvat omatkin voimavarat parempaan käyttöön. Eli elämään Jumalan voimasta ja armosta. Suuntautumien omasta itsestä muuttuu kohden sitä mitä Jumalalla on tarjolla.
Marko, kirjoitin aika kärkevästi. En tietenkään tiedä heidän syitään. Mutta kyllä näitä siirtymisiä on ihmetelleet muutkin, siis teologitkin. Sillä kyllä esim. room.katolisen kirkon opit poikkeavat tosi paljon meidän kirkkomme opeista. Koska eihän se kirkko opeta niin kuin ei ortodoksinenkaan ihmisen pelastuvan niin kuin luterilainen kirkko sen opettaa. Jos pelastuskäsityskin on eri niin….Ja kaiken lisäksi perisyntioppikin.
Karismaatikot taas eivät edusta ristin teologiaa, vaan pyörivät kehällisissä asioissa ja palvovat ja nostavat Pyhää Hengen ohi Kristuksen. Tämä on jatkuvasti heillä esillä. Niissä piireissä törmää myös taikauskoon.
Ja lisään vielä, että vaikka arvostelen ja vertailen oppeja, en todellakaan ajattele, ettei muiden kirkkojen piiristä pelastu ihmisiä. Enhän tiedä pelastunko itsekään. Se on yksin Jumalan vallassa.
Sami Paajanen: ”Luterilaisuuden vanhurskauttamisopin ei kuulu mitään velvollisuuksia. Ne kuuluvat lain piiriin. Hyvät teot eivät kulje vanhurskauttamisopin rinnalla, eri polkua. Vanhurskauttaminen on luterilaisuudessa tapahtuma ilman mitään tekojamme. Itse pidän tätä käsitystä tietysti harhaan.”
Tämähän on juuri se upea juttu! Vanhurskauttaminen on luterilaisuudessa hyväksi lukemista. Muistaakseni sitä nimitetään termillä ”forenssinen vanhurskauttaminen”. Kristuksen ansio luetaan meille vanhurskaudeksi, kun uskolla tartumme Kristuksen sovitustyöhön meidän puolestamme. Kun tajuan, etten pysty täyttämään lakia, niin turvaudun Kristukseen. Hänestä tulee minulle ainoa, jonka avulla voin kelvata Jumalalle. Syntyy myös rakkaus Jeesukseen Kristukseen.
Tämä kaikki selviää ihmiselle henkilökohtaisen kamppailun jälkeen. Tämä ei nähtävästi selviä kaikille. Tämä on kristinuskon vaikein asia, koska se vaatii ihmisen täydellistä tyhjentymistä itsestään, omista luuloistaan omaan hurskauteensa ja Jumalalle kelpaavaisuuteensa. Siksi ihmiset vastustavat tätä ja haluavat että heille jäisi edes jotain tekemistä. Mutta kun ei saa jäädä. Mikään teko näet ei kelpaa Jumalalle. Vielä senkin jälkeen kun ihminen on uskoon tullut eli uudestisyntynyt, hänen tekonsa eivät ole puhtaita.
Riitta tässä on taustalla tietty teologinen sovitusopillinen malli, en tiedä tunnistatko sitä.
Ja niin älyttömän selvästi tämän Paavali sanoo: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja”. Room. 3:28 ja ”mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi”. Room. 4:5
Ei mitään epäselvyyttää.
Vanhurskauttaminen yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Siinäpä meille tekemistä koko uskonelämän ajaksi. Siihen aion syventyä loppuelämäni, jotta oppisin tuntemaan Vapahtajani Jeesuksen paremmin ja mitä hän on vuokseni tehnyt.
Matteus 25…!!!!
Riitta, tämä konteksti puhuu juutalaisesta lain tulkinnasta, puhe on suunnattu heille. Samoin galatalaiskirje, jota lainaat.
Sami, enhän minä galatalaiskirjettä lainannut, vaan roomalaiskirjettä. Mutta sillä ei nyt tässä ole niin merkitystä, vaan sillä mitä Paavali ylipäätään sanoo kirjeissään. Hänen teologiansa on sopusoinnussa, looginen ja yhtenäinen.
Ei Paavali Room.kirjeessä jotenkin lokeroi sanomaansa niin että se olisi eri sanoma juutalaisille ja pakanoille, vaan hän pyrkii osoittamaan ja osoittaakin että kaikki ihmiset ovat synnin alla, synnin vankilassa 3:23 ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta”, 3:23 ”mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.”
Room. 1 siis erityisesti pakanoille, Room. 2 juutalaisille, jotka yhtä lailla kuin pakanat ovat synnin alla, Rooom. 3 kaikki, niin pakanat kuin juutalaiset.
Room. 3:9 ”Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa.”
”Paavalin päämääränä oli juutalaisten ja pakanoiden yhdenvertaisuuden osoittaminen. Tämä väite on niin häkellyttävä ja niin ratkaisevan tärkeä, että Paavali pysähtyy siihen vielä kerran ja nostaa esille lukemattomia raamattupetusteluja. Kirjoitukset todistavat kohta kohdalta, että ihmiskunta kaikkineen on synnin vallassa ja Jumalan tuomion alla.” (”Roomalaiskirje kaikelle kansalle, Evankeliumi Paavalin mukaan”, Timo Eskola)
Onneksi meillä on Paavalin kirje Roomalaisille ja Galataisille kirjoitetut rivit…
Yksi on varmaa, vanhurskaus on Lahja, joka on annettu Kristuksessa ja jonka eteen ei voi ihminen tehdä mitään. Pelastus on Jumalan Lahja. Se on yksin Armosta, ettei kukaan pääse sanomaan; mutta, mutta…
Yksin armosta, ei Raamatussa tarkoita ilman tekoja, sillä ei ole kristinuskoa ilman tekoja. Näin teot kuuluvat vanhurskauttamisprosessiin. Vanhurskauttaminen ei ole pelkkä Jumalan syyllisen syyttömäksi julistamista, vaikka sitäkin. Vanhurskauttaminen on ihmisen sisäistä muuttumista alkuperäiseen Jumalan kaltaisuuteen. Tätä kokonaisuutta kutsuisin armoksi pelastuminen. Teot ovat siis välttämättömiä autuuteen sillä muuten et ole kristitty. Tässä yhteydessä luterilaiset puhuvat myös ulkonaisista armon merkeissä, näin mm. Pieper.
Vanhurskauttaminen yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Ei ole ikinä yksin vaan aina meidän kanssamme.
Jumalan tahdon mukainen elämä ja teot eivät ole vanhurskauttamisen syy vaan seuraus.
Sami, näin siis esität että ihminen vanhurskautetaan ainakin osittain tekojensa (ansioidensa) perusteella. Tämä on laista saatavaa vanhurskautta. Tätä käsitystä Paavalin teologia ei selvästikään edusta.
Martti Pentti sanoo tässä ihan oikein. Ei syy, vaan seuraus.
Martti vahvistaa oikean Kristiilisen opin.
Vanhurskauttamista seuraa Pyhitys, joka ei tarkoita lihan perkaamista paremmaksi, kuten monesti annetaan väärin ymmärtää, lihaa ei siis pelasteta oikeaan uskonnolliseen elämään, vaan Jumala erottaa ihmisen omakseen (Pyhittää) antamalla lujat lupaukset ja uskalluksen Jumalan Armoon, niin, että ihmisestä tulee Armahdettuna sellainen, joka ei enää turvaa siihen, mikä lain kautta on käynyt voimattomaksi synnin edessä, eli omaan lihaansa. Kristitty ei turvaa lihan käsivarteen, eikä mielen lujuuteen, vaan Jumalan Armoon Kristuksessa.
Jumala siis tekee meissä sen työn, mitä emme itse saa aikaan. Eli Pyhityksen ja kelvollisuuden Jumalan edessä. Kristuksessa olemme vanhurskaat uskon lain mukaan vaeltaaksemme.
Paavalin ”kuoleman” teologia on otettava vakavasti, kun sanoo:
”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” Kol.3:1-4
Kristillinen oppi siis kieltää sellaisen synergian, jossa ihminen yhdessä Jumalan kanssa saavuttaa Pyhityksen. Jumala ei jaa kunniaansa, vaan herättää vaikka kivistä itselleen lapsia.
Pysyminen Kristuksessa, on Hänen Sanassaan pysymistä, Hänen teoissaan me olemme vanhurskaat. Timoteukselle Paavali kirjoittaa: ”Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.” 1.Tim.3:16 On siis kyse Kristillisen opin ja ja siinä pysymisen säilyttämisestä. Uskon kilvoitus on siis Jumalan lupauksissa elämistä, sillä juuri Jumalan totaalisen Armon maailman henki pyrkii kieltämään Ja lopuksi pyhityksestä:
”Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”; ja taas: ”Minä panen uskallukseni häneen”; ja taas: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!” Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia. Hebr.2:11-15
”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään” Hebr.10:14
Hyvää keskustelua eri painotuksia korostaen.
1.Korinttolaiskirje:
15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan
valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
1.Korinttolaiskirje:
1:30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi.
Filippiläiskirje:
1:21 Sillä Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto. (Biblia)