”Kaikkein isoin puute kuitenkin nykyisessä koulutusjärjestelmässä on se, että oikeastaan yliopistossa ja kirkossa ei missään kohtaa panosteta tulevien pastorien luterilaisuuden tuntemuksen varmistamiseen. ” : kirjoitti Jussi Koivisto blogisaan.
Milestäni vielä suurempi puute mielestäni on, jos papiksi valmistuneelta puuttuu evankeliumin tuntemus.
Silloin ei oikein voi enää puhua edes Evankelis – Luterilaisuudesta. Luterilaisen kirkon olennaiset opetukset perustuu kokonaan evankelimiin. Joten ei kukaan voi ilman evankeliumin tuntemusta käsittää edes sitä mistä Luterilaisuudessa on kyse, vaikka osaisi tunnustuskirjat ulkoa.
On ollut yllättävää havaita, miten eräissä keskusteluissa on ehdotettu sanan ”vanhurskaus” poistamista kokonaan käytöstä. Se väite paljastaa juuri tuon mitä kirjoitin.
Vanuhrskaus on olennainen osa evankeliumia. Se muotoutuu vanhurskauden lisäksi SOVITUKSESTA, jonka Jeesus on omalla kuolemallaan meille ansainnut, sekä LUNASTUKSESTA, jossa meidät on ostettu vapaaksi synnin orjuudesta. Sekä PYHITYKSESTÄ, jota ilman emme voi lähestyä Jumalaa.
Nyt sana VANHURSKAUS sisältää tämän kaiken. Hienointa evankeliumissa on juuri tuo, että Jumala on sovittanut, lunastanut ja pyhittänyt ihmisen, joka itsessään voi kokea olevansa suuri syntinen. Tätä vanhurskautta kaipaisin pappien julistuksen ja saarnojen olevan täynnä. Sillä se on juuri sitä hengellistä ruokaa jolla Jeesus kehoitti Pietaria lampaitaan ruokkimaan. Sitä ruokaa aina kaipaa ja vain harvoin on tarjolla.
Ei ole mitään muuta niin riemullista asiaa, kuin se että saa tulla vaatetetuksi Jumalan vanhurskaudella ja pyhyydellä, jonka saa kukin aivan vapaasi omistaa itselleen, jos vain haluaa.
Me uskovat usein jäämme kipuilemaan siinä, ettemme täytä kristityn mittaa. Emme lue, emme rukoile, emme huolehdi köyhistä ym ym. Monenlaiset vaatimukset voivat painaa meidät aivan maahan.Joten emme saa lopulta aikaan yhtään mitään. Sitten tuo ihmeelinen Jumalan vanhurskaus humahtaa sielun läpi ja kaikki muuttuu hetkessä. Niinhän Raamattu todistaa, että Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, mutta varsinkin uskovien. Me uskovaiset kun jatkuvasti uudelleen ja uudelleen tarvitsemme pukeutua Jumalan vanhurskauteen, jotta saamme voiman elää kristityn elämää aidosti.
Mielestäi keskustelussa on vain kyse eri näkökulmista yhteen ja samaan asiaan. Käytetään eri sanoja samasta asiasta, jolloi syntyy hankalia väärinkäsityksiä. Tuota puolta opin tarkkailemaan opillisissa keskusteluissa, kun vedin keskustelukerhoa nuorille miehille, joita oli eri kirkkokunnista.
Keskeisestä asiasta, eli Jeesuksen sovitustyöstä oli yllättävä yksimielisyys. Monissa muissa kysymyksissä sitä taas ei löytynyt lainkaan.
Pekka mikä oli teidän yksimielisyys Jeesuksen sovitustyöstä?
Kuinka Jeesus sovitti maailman Jumalan kanssa, eikö niin että kaikilla on mahdollisuus lähestyä Jumalaa kun Hän kutsuu, muutenhan ei olisi mitään mahdollisuutta tehdä parannusta koska Jumala ei salli syntiä lähelleen, mutta kun Jeesuksen sovitus poisti esteen niin on mahdollista.
On kysymys enemmän kuin sanoista, on kysymys suurista eroista. Tässä vanhurskauttamis- keskustelussa raapaisemme vain pintaa, vaikka sekin on syvällinen ja laaja aihe.
En kiellä Sami, että suuria ja laajoja erimielisyyksiä olisi. Niitä oli siinä mainitsemassani nuorten miesten jokussa myös ja se oli helppo havaita. Kuitenkin he jakoivat samaa evankeliumin sanomaan rymässämme olleille ateisteille ja agnostikoille. Täysin riippumatta siitä tulivatko vapaista suunnista, tai olivat Ordodokseja, taikka Luterilaisia.
Keskustelua ei ole syytä vielä lopetaa, koska yllättävän monilla lukijoilla kiinnostusta riittää. Aiheen käsittely taitaa olla vasta alussa.
Kristityn tunnistaa helposti tästä yksimielisyydestä. Täytyy vain osata katsoa ainoastaan sitä ja muu jättää omaan arvoonsa.
Pekka Veli, luterilainen yksimielisyys mainitaan tunnustuskirjoissa ja se on nimeen omaan alttariyhteyttä. Tätä yhteyttä ei ole eikä luterilainen saa osallistua ortodoksiseen ehtoolliseen, se on kielletty. Myöskään ortodoksi kristitty ei saa osallistua luterilaiseen ehtoolliseen, siten hän erottautuu apostolisesta kirkosta.
Pekka käytännössä on kyse ketä seuraat, Jeesusta hengen johdattamana vai lihaa eli maailman henkeä.
Voidaan yksinkertaistaa että kun ihminen syntyy niin hän seuraa ensin vanhempiaan ja sitten pikkuhiljaa alkaa itse miettimään mitä seuraa, ei pieni lapsi ymmärrä onko vanhempien opetus oikeaa suhteessa Jumalaan vai ei, vai ymmärtääkö mielestäsi?
Siis kasvettuaan aikuiseksi ihminen kyllä on vastuussa omista teoistaan Jumalan edessä, mutta Jumala on antanut mahdollisuuden evankeliumin ja Jeesuksen sovitustyön kautta tehdä parannus, miksikö, koska kaikki ovat syntiä tehneet ja ilman Jumalan kirkkautta eli tarvitsevat parannusta.
Valamo on minulle rakas paikka. En titenkää ”vääräoppisena”pyri siellä saamaan ehtoollista. Pyhän vihkiveden otan kasvoilleni iloiten silti, kun munkki sen kasvoilleni roiskaisee. Saunassakin on munkkien kanssa hauska tarinoida. En ole teologi, enkä sellainen pyri olemaan. Tiedän kuitenkin miten jyrkkiä raja-aidat voivat olla. Minua ne ei haittaa.
Täällä jatkuu keskustelu…Hyvä niin. Itse olen iloinen ja onnellinen Lutherin opeista, sillä hänen ja Paavalin kirjoitusten kautta olen löytänyt sen Armon, joka käy oikeuden edellä. Tästä iloitsen ja kiitän Jumalaa Kristuksessa.
Ihmetykseni on vuosien varrella johtunut lähinnä siitä, etteivät kaikki iloitse samasta Evankeliumista, jonka olen itse kohdannut, jossa kaikki taakkani on Kristus kantanut. Mitä suurempi kärsimys ja mielen ahdistus, sitä suurempi on ollut Armo, lopulta jopa ylitsevuotavaa… eli astiaan ei ole edes kaikki armo mahtunut ja siksi näitä tulee kirjoiteltua, kun ei välillä tahdo malttaa mieltään…
Armohan meitä kasvattaa, että meissä tulisi esille Jumalan vanhurskaus, jonka Kristus on saanut meissä aikaan. Kaiken meissä saa aikaan Kristus, kirkkauden toivo ja Jumalan lupausten kautta olemme jopa uhka rohkeat ja uskomme Hänen hyvän työnsä meissä, emmekä katso enää omaan vähäisyyteen, vaan Kristukseen. Emme enää pelkää, vaan rakastamme. Olemme Kristuksessa vapaat ja päässeet pois lain alta. Ylistetty olkoon Herra.
”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. Tiit.2:11-14
Ja vielä vähän Lutheria:
”Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Uudestisyntyminen, joka saattaa meidät Jumalan lapsiksi eli vanhurskaiksi Jumalan edessä, ei suinkaan tapahdu ihmisteon perusteella. Se tapahtuu ihmisen sydämessä evankeliumin sanan kautta, jossa hän saa nähdä syntiin kohdistuvan Jumalan vihan parannukseksi ja hänen armonsa välimiehen Kristuksen kautta omantunnon rauhaksi ja lohdutukseksi.
Tässä suuressa ja syvällisessä työssä ei näy suinkaan mitään erikoisen jaloa, sillä siihen tarvitaan ainoastaan sana. Kuitenkin siinä on Pyhän hengen työ ja voima. Se sytyttää totiseen jumalanpelkoon, armoon luottamiseen, turvallisuuteen ja vilpittömään rukoukseen. Näin se uudistaa ihmisen. Käsitettyään sanan hän voittaa Jumalan vihan, synnin, kuoleman, lihan ja maailman, kääntyy sydämensä pohjasta Jumalan puoleen ja saa halun kaikkeen hyvään.
Tämä on Pyhän hengen elävä työ, paljon suurempi ja jalompi kuin fariseusten tekopyhyys, jolla on ihmisten silmissä tosin suuri hohto, mutta joka kuitenkin on kuollut teko. Se ei muuta sydäntä eikä synnytä todellista luottamusta Jumalaan, vaan jättää vanhaan lihalliseen mieleen ja oloon.” M Luther
Lutherin Galatalaiskirjeen selitys ja C.O. Roseniuksen Elämän leipä, sekä Hedbergin Uskon oppi aututteen on viime aikona saaneet jotain uutta minussa liikkelle. Näitä lukemalla ikään kuin taas uudelleen pääsee sinne ilon alkulähteelle, joka pulppuaa Kristuksen täydellisestä sovitustyöstä.
Se on ihmeellinen lähde. Aina kun sen uudelleen saa löytää, niin ilo sydämessä kumpuaa yhä suurena ja ehkä vielä suurenpana, kuin ensimmäisellä kerralla.
Ismo ja Pekka Veli, minullekin nuo kirjoittajat ovat tuttuja, vuosien saatossa. En voi kieltää, etteikö noissa virtaisi elämän veden virrat. Se virta on tosin saastunut, ennen pitkään huomaat tuossa jonkun oudon sivumaun. Noihin kirjoituksiin on lisätty sellaista myrkkyä joka sekoittaa pään ja sielun. Sen vaikutus on humalan kaltainen tila jossa selvä järki ja sielun arvostelukyky ei enää toimi. Paavali sanoo, jos luoksenne tulee joku joka ei tuo selvää Kristuksen oppia hän olkoon kirottu.
Tästä näkökulmasta katsoen olen jättänyt nuo sameat vedet ja siirtynyt lukemaan vahvempaa ja virvoittavampaa hengellistä ruokaa ja juomaa.
Olen vielä seurannut keskustelua.
Olisi kyllä kiva tietää Samilta mikä tuo myrkky on? Epäilen sen olevan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa, joka on meille, jotka olemme Kristuksessa, tullut kaikeksemme. ”Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, jotta tapahtuisi niin kuin on kirjoitettu ”Joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta.” 1 Kor.1:30-31 (RK)
Täällä kun on lupa ilmaista omia mielipiteitään sellaisena, kuin ne on, joten annetaan Riitta, Samille siihen oikeus. Hän on mielestään löytänyt jotain parempaa. Ei loukkava kielenkäyttö meitä tarvitse loukata, vaikka loukataan.
En tarkoittanut loukata. Kysyin vain mikä se myrkky on? Ja kirjoitin arveluni siitä, myönnän sen olevan vähän tökerö. Kuitenkin meille, jotka olemme sen armon löytäneet, on se henki ja elämä.
Olen myös pannut merkille sen, ainakin olemme Raamatun jakein perustelleet uskoamme. Monesti vastineeksi saamme kuitenkin vain heittoja ilman mitään perusteluja.
Samilta pyydän omaa arviotani anteeksi.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/eija-porspakan-matka-takaa-ajetusta-kutsutuksi-ja-mollista-duuriin/
”Ajattelin, että usko on sitä, että tekojen kautta muututaan paremmaksi”.
Väsyneenä ei mun pitäisi kirjoittaa mitään ja yöllä ilmaisin asian epäselvästi. Samihan tässä on meitä loukannut, kun on myrkyksi ja pimeydeksi aarteitamme moittinut. Loukkaavaa se on ollut siksi, että hän ei ole kertonut sitä, mitä se myrkillisyys on ja mitä se myrkky vaikuttaa. Sami heittelee syytöksiä, mutta ei perustele niitä. Uskon ettei hän myrkky-väitteitään pysty mitenkään perustelemaan ja juuri siksi käyttäytyy hyökäävästi.
Pekka Veli, joillekin käy kaikki, monet kristityt eivät koe ongelmaa erilaisten Raamatun tulkintojen välillä. Ei mitään ongelmaa. Henki yhdistää. Ei osata, tai koeta tarpeelliseksi pohtia vaikeitakin tulkinnallisia asioita. Tässäkin Pekka Velin blogissa on pohdittu juuri tätä. Pekka Veli on esittänyt julkisesti hänen mieltään rauhoittavan luterilaisen vanhurskauttamisopin. Minä olen vähän hangannut vastaan. Mielestäni ei pidä ihmetellä, että vanhurskauttamisopista on erilaisia näkemyksiä. Myös luterilaisten keskuudessa kysymyksestä ajatellaan eritavoin.
Riitta kirjoittaa; ” ”Ajattelin, että usko on sitä, että tekojen kautta muututaan paremmaksi”. Amen.
Sami, mitä ihmettä! Eihän tuo ole minun ajatukseni! Vaan linkissä haastateltu nainen kertoo ajatelleensa aiemmin näin. Ja nyt hän ei enää ajattele. Aivan kuten en minäkään ajattele.
Sitä hän juuri tarkoitin. Kristitty tulee paremmaksi eikä ylärajaa ole. Taivaassakin tämä prosessi jatkuu eikä sielläkään saavuteta ylärajaa.
Sami, sinä uskot ja ajattelet niin, en minä. Onhan se varmaan jo tullut kyllin selväksi.
Ja juuri tuosta suureesta ihmeestä, lahjavanhurskaudesta, jonka itsekin olen tullut ymmärtämään, tuossa linkittämässäni artikkelissa puhutaan.