Sote-uudistuksesta on keskusteltu kiivaasti jo monta vuotta ja keskustelu tuntuu vain kiihtyvän, kun uudistus vihdoin alkaa saada hahmoa. Olen saanut tietää, että kirkkohallituksessa tätä asiaa on puitu monella eri tasolla ahkerasti. Luotan kirkkohallituksen asiantuntijoiden vahvaan osaamiseen, mutta nyt kirkkohallitukselta kaivataan myös ripeitä toimia sote-uudistukseen valmistautumisessa. Kyse on monen erityistyömuodon tulevaisuudesta.
Nyt Kirkkohallitus on saanut käsiteltäväkseen mietinnön ”Kirkko ja julkiset palvelut”. Mietintö toteaa tämän itsestään selvyyden: kun kirkko toteuttaa lähimmäisenrakkautta, se edistää eri tavoin hyvinvointia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mietinnössä esitetään lisäksi, että kirkkohallitus rohkaisisi seurakuntia, seurakuntayhtymiä, hiippakuntia ja järjestöjä osallistumaan aktiivisesti hyvinvointia edistävien toimenpiteiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Suositukseen on helppo yhtyä, mutta jotain konkretiaakin tarvittaisiin.
Kirkkohallitukselle mietinnön laatinut ohjausryhmä ehdottaa myös, että kirkkohallitus laatisi hyvinvoinnin edistämisen strategisen linjauksen. Tämän kaltainen ylätason strategia ei tunnut tarpeelliselta. Erilaisia strategioita on jo enemmän kuin kukaan osaa kertoa tai ainakaan muistaa ja niiden vaikuttavuus on kyseenalainen. Strategioiden sijaan kaivataan toimintamalleja ja esimerkkejä ja ehkä taloudellista tukeakin hankkeisiin. Tai kannattaisiko perustuu pieni rahasto, joka tukisi mainittuja tahoja uudenlaisten hankkeiden käynnistämisessä?
Nyt on jo olemassa Kirkon mediasäätiö, joka on vuodesta 2005 tukenut kirkon arvoperustalta uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa. Tarvitsisimme uuden kirkollisen rahoituskanavan seurakuntien, seurakuntayhtymien, hiippakuntien ja järjestöjen palveluhankkeita varten.
Seurakuntayhtymillä ja seurakunnilla on sopimusyhteistyötä kuntien kanssa muun muassa lasten aamu- ja iltapäiväkerhoissa, sairaala-sielunhoidossa, perheneuvonnassa sekä kehitysvammatyössä. Yksittäiset seurakunnat eivät pysty tehokkaasti solmimaan uusia sopimuksia itsehallintoalueiden eli maakuntien kanssa. Tarvitaan paljon puhuttuja leveämpiä hartioita – eli kirkkohallitusta. Apua voisi löytyä myös hiippakunnista, mutta siellä tarvitaan tukea kirkkohallituksesta.
Kirsi Hiilamo
vs. johtava perheneuvoja
pastori, psykoterapeutti
