Alkukesän helteiden aikaan ja juhannuksen alla myös kirkollinen keskustelu lämpeni tai suorastaan kuumeni. Ensin tuli tieto siitä, että hallinto-oikeus kumosi Oulun tuomiokapitulin antaman varoituksen. Sitten tuli uutinen siitä, että kirkkomme on yksi Pride-tapahtuman virallisista tukijoista. Viime mainitun asian päätti kirkkohallituksen johtoryhmä.
Ymmärrän, että näihin liittyvät teemat ovat herkkiä ja tunteita herättäviä. Minun on kuitenkin vaikea ymmärtää niitä äänenpainoja ja lausuntoja, joita asioiden tiimoilta on esitetty. Syntyneen keskustelun jakolinjat muotoutuivat varsin nopeasti ja varsin surulliseen jamaan.
Toisaalle nousivat noista asioista iloitsevat ja toisaalle ne, jotka esittivät ajatuksia vääristä päätöksistä ja kirkon luopumisesta Kristuksen kirkon perustalta. Ymmärrän hyvin, että kannetaan huolta ja halutaan kirkon parasta. Samalla kuitenkin vierastan niitä ilmauksia ja kannanottoja, joita on käytetty. Kun ilmaistaan puolustettavan Kristuksen kirkkoa, silloin ainakin epäsuorasti ilmaistaan, että muut ovat viemässä Kristuksen kirkkoa harhaan tai sellaiseksi ettei se olekaan Kristuksen kirkko.
Helteiden ja tunteiden viiletessä pitäisi kyetä rauhallisesti pohtimaan kirkon pastoraalista vastuuta. Pitäisi kyetä keskustelemaan ja kuuntelemaan. Asian vaikeus on luonnollisesti siinä, että eri tavoin ajattelevien näkemykset ovat kaukana toisistaan ja perustuvat molemmilla tahoilla siihen, miten Raamattua ja kristillistä uskoa tulkitaan. Helposti toinen osapuoli esittää ja on esittänyt, että toiset ovat luopuneet Raamatusta ja jopa kirkon uskon perustalta. Jos ja kun keskustelu menee näihin, ei sen jatkaminen oikein ole mahdollista tai mielekästä.
Raamatussa esitetään vahvoja, torjuvia lausuntoja homoseksuaalisuutta tai sen harjoittamista kohtaan. Toisille nämä ovat luovuttamatonta ja kirjaimellisesti otettavaa sanaa, toisille aikaan sidottua Raamatun kirjoittajien inhimillistä näkemystä.
Asetelma rinnastuu pitkään keskusteluun virkakysymyksestä. Siinäkin toiset esittivät, että viran avaaminen naisille on Raamatun selvän käskyn vastaista. Toiset taas ymmärsivät ao. kohdat ja koko Raamatun viestin tuossa asiassa toisin.
Melko laaja ymmärrys vallitsee lääketieteen ja käyttäytymistieteiden pohjalta siitä, että homoseksuaalisuus ei ole ihmisen valitsema käyttäytymistapa vaan osa joidenkin ihmisyyttä. Myös kirkossa on todettu, että homoseksuaalisuutta ei enää pidetä syntinä (tämänkin osa kyseenalaistaa!) ja että samaa sukupuolta olevat parit voivat olla kirkon tehtävissä. Yhteiskunnan puolella avioliitto on tullut mahdolliseksi samaa sukupuolta oleville pareille. Kirkon sisällä, jotkut sanovat hyväksyvänsä homoseksuaalit mutta eivät sen ”harjoittamista”. Liekö tämä sitten johdonmukaista ja kristillistä? Minusta ei!
Edellisen jälkeen pohdin kovasti kirkkomme ihmiskäsitystä tai –käsityksiä. Mitä ajattelemme ihmisestä? Ajattelemme ihmistä luotuna ja langenneena ja lunastettuna. Mutta ajattelemmeko, että jotkut ovat enemmän langenneita kuin toiset? Tällainen kuva minulle nousee tilanteesta, jossa homoseksuaalien synti on koettu erityisen painavana ja ”kohtalokkaana”. Tämä kaiketi nousee edellä viitatuista joistakin Raamatun kohdista. Mutta painavia sanoja sanotaan myös muiden syntien tekijöistä! Miksi heidän asia ei nouse esille vaan homoseksuaalien.
Jos Raamatun tietyt kohdat otetaan kirjaimellisesti, nousee oikeutetusti kysymys siitä, että muitakin kohtia pitää ottaa kirjaimellisesti. Myös virkakysymyksen yhteydessä käytiin paljon ja syviä teologisia keskusteluja siitä, mikä Raamatussa on keskeistä ja mikä ”kehällistä”. Jotkut eivät tosin hyväksy tällaista Raamatun arviointia. Silti on kaikkien kaiketi tunnustettava, että Raamatussa on erilaista, sekalaista ja osin keskenään ristiriitaistakin ainesta.
Edelleen itse totean monien muiden tavoin, että Raamatun perussanoma Jumalan rakkaudesta ja Kristuksesta on kuitenkin varsin selkeä. Ja edelleen Raamattu ei ole koskaan kirkossa irrallisena vaan se on aina tradition, uskon talletuksen ja kunkin ajan kirkon tulkinnan kanssa yhtenä kokonaisuutena. Joidenkin sanonta ”ottaa Raamattu sellaisena kuin se on” on varsin vilpitön, mutta samalla mahdoton. Jokainen lukee Raamattua ”omien tulkintasilmälasien” läpi. Jokaisen lukijan ja tulkitsijan omat kokemukset ja näkemykset värittävät aina Raamatun tulkintaa – vaikka kuinka uskomme Pyhän Hengen työhön!
Vihkimisasia on oma case, mutta kirkossamme pitäisi päästä selvyyteen, mitä ajattelemme ihmisistä, miten Raamattua käytämme ja millainen pastoraalinen vastuumme on. Ymmärrän tähän liittyvät vaikeudet ja samalla tunnen eniten surua siitä, että asioista toisin ajattelevia ollaan helposti työntämässä Kristuksen kirkon vastustajiksi ja Raamatun sanaa vastaan toimiviksi. Tai toiselta suunnaltaan arvioidaan toisia konservatiiveina ja ”änkyröinä”
Sellainenkin ilmaus ja asia on ollut kuin ”kunnioittava keskustelu”. Sitä pitää totisesti opetella. Toisten ihmisten kunnioittaminen ja arvostaminen on kaikessa inhimillisessä elämässä lähtökohta. Jos jotkut kokevat, että heidän olemassaoloaan ja ihmisarvoaan ei kunnioiteta, on tilanne huolestuttava. Ihmisarvo on siis syvästi myös teologinen kysymys, joka nousee luomisesta.
Kirkossamme tehdään valtavasti ja pääosin hyvää työtä erilaisten ihmisten parissa ja ihmisten ihmisarvoa kunnioittaen, mutta tämäkin hiertävä asia pitää saada jossakin vaiheessa selkiytymään. Toivotaan, että asiaan ei mene niin kauan kuin virkakysymyksen selkiytymiseen.
Toivo Loikkanen
Arvoisa Toivo Loikkanen,
peräänkuulutatte kunnioittavaa keskustelua, mikä sinänsä on jo lähtökohtaisestikin hieno ajatus.
Tämän bloginne yhteydessä nostatte esiin paitsi homoseksuaalit niin myös virkakysymyksen.
Onko mielestänne kunnioittavaa keskustelua se, että virkakysymyksessä edelleenkin perinteisellä, apostolisella virkakannalla olevien elintilaa pienennetään kovaa vauhtia Suomen ev.lut.kirkossa? Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa viimekesäinen uuden vastavalitun arkkipiispan Tapio Luoman päätös kieltää Maata näkyvissä festareilta ehtoollisen vietto-oikeus.
Tarkoittaako kunnioittava keskustelu kirkon yhteydessä homoseksuaaleihin liittyen samaa? Eli avioliittoon miehen ja naisen välisenä Jumalan luomistyöhön kiinteästi liittyvänä siunauksena ja lahjana uskova Suomen ev.lut kirkon jäsen huomaa pian, että ”keskustelu” jatkuu niin kauan, että Jumalan luomistyön vastainen liitto hyväksytetään kirkossa?
Mikäli apostolinen paimenvirka on Jumalan sanan vastainen, niin pyytäisin teitä(samoin kuin ev.lut.kirkon johtoa) sen selvillä Raamatun kohdilla perustelemaan? Yhtälailla toivoisin teiltä(ja ev.lut.kirkon johdolta) Raamatullisia perusteluja mahdollisiin homo- ja lesboavioliittojen kirkollisiin siunaamisiin.
Mikäli apostolinen virkakäsitys ja perinteinen avioliittokäsitys ovat mielestänne ja kirkon johdon mielestä vääryyttä, niin kirkon opettajina, saarnaajina ja johtajina ilmoittakaa se selkeästi Suomen ev.lut kirkon sille jäsenosalle, joka haluaa elää todeksi kirkkolain ja järjestyksen 1. pykäliä.
Ymmärtääkseni se, jolle saarna- ja julistusvirka on uskottu, hänen tulee johtaa laumaa. Se mihin suuntaan laumaa ollaan viemässä kertoo myös lauman paimenista. Nyt suunta tuntuu olevan pelottavasti hukassa…
Viittaan Eero Huovisen, Tuomo Mannermaan ja Eeva Martikaisen kirjoihin ja kirjoituksiin asiasta.
Arvoisa Toivo Loikkanen,
vastauksenne on laajuudessaan ympäri pyöreä ja avara kuin yllämme kaartuva taivas. Sen verran kuitenkin, että lahjakkaita teologeja kaikki mainitsemanne.
Virkakysymyksessä Tuomo Mannermaa taisi ”ratkaista” teologisen ja Raamatullisen ongelman naispappeudesta, johon ei löytynyt vastausta, nk. kahden korin mallillaan. Tuossa yhteydessä joku taisi todeta, että siirtämällä asia ”rakkauden” koriin ovat seuraavat ”uudistukset” kirkkoa odottamassa johon piispa John Vikström taisi tokaista ”ei tarvitse maalailla piruja seinille”.
Nyt on sitten Suomen ev.lut.kirkko Helsinki-Priden virallinen tukija yhdessä mm. Alkon kanssa.
Hyvä Mikko, minua saa kutsua Toivoksi tai Topiksi. Pidän hyvistä tavoista, mutta en ole tässä ”arvoisa” vaan keskustelukumppani.
Matt. 23:1-12 kelpaa minusta raamatunkohdaksi, joka ainakin vahvasti kyseenalaistaa ’apostolisen virkakäsityksen’, joka käsittääkseni on pikemminkin ’roomalainen’.
Kiitos rakentavasta kirjoituksesta Toivo.
Huomioksi ettei kirkkomme sisälle syntynyt juopa koske pelkästään seksuaalietiikkaa ja väitän, ettei se ensisijaisesti koske sitä, vaan juopa on paljon syvemmällä. Perimmiltään kyse on siitä onko maailma edelleen täydellinen luojan luoma luomus, vai ihmisen syntiinlankeamisen rikkilyömä.
Toinen näkökulma samaan asiaan: luotammeko inhimillisen hyvään vaiko siihen että Jumala kääntää myös inhimillisen pahan hyväksi.
Lähimmäisenrakkauden tähden meidän tulee hyväksyä kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat, mutta maailmankuvallinen ero kirkkomme jäsenten käsityksissä johtaa siihen, että olemme erimielisiä siitä hyväksymmekö lähimmäisemme juuri sellaisina epätäydellisinä kuin ovat, koska maailma ei ole täydellinen ja koska Kristus on omalla verellään peittänyt epätäydellisyytemme vai asetammeko ensin lähimmäisemme hyväksymisen mittariksi täydellisyyden ja sitten ikäänkuin ”armosta” itse luemme kaikenlaiset ihmiset täydellisiksi juuri sellaisina kuin he ovat.
Jälkimmäisen ajattelutavan pohjalta lienee mahdotonta hyväksyä seksuaalivähemmistöjen edustajat juuri sellaisina kuin ovat ja saman aikaisesti todeta ettei esimerkiksi homoseksuaalisuus ole Jumalan alkuperäisen tarkoituksen mukaista.
Jukka, Kiitos syvällisestä kommentistasi. Olen samaa mieltä. Väitän myös, että kyse on puolin ja toisin ja ehkä enemmän säilyttävällä kannalla olevilla pelko jonkin itselle turvallisen menettämisestä ja oman maailmankuvan pettämisestä. Toki on myös niin, että seksuaalisuuden alueella on paljon myös väärää ja huonoa ”edistystä” olipa kyse sitten heteroista tai homoista.
Ihmiset ne luulee tietävänsä jumalan ”alkuperäiset”, käännetyt, väännetyt, keksityt, luulotellut, uskotellut , väärin kuullut ja ymmärretyt ”tarkoitukset” asiaan kuin asiaan. Jumala parka. Jos olisin jumala, en hyväksyisi itseäni. Nauraisin.
Muutamia näkökohtia.
Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon kehitys kohti homoseksuaalisten liittojen kirkollista vihkimystä kulki ensin nk. virkakannaltaan vanhauskoisten savustamisesta kirkon viroista ja maallisen lainsäädännön sekä poliittisten puolueiden marssista kirkolliseen päätöksentekoon. Huomionarvoista on, että toisin kuin Suomen kirkkolaissa Ruotsin kirkkolaissa ei ole nk. tunnustuspykälää.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä on vaikuttanut monia herätysliikkeitä, jotka ovat toiminnallaan rikastuttaneet ja vahvistaneet kirkon hengellistä ja sen Raamattuun perustuvaa ja sen perustuslaissakin(tunnustuspykälät) määriteltyä identiteettiä. Nähdäkseni tämä on vaikuttanut myös siihen, että kirkollisen kaaoksen keskellä on syntynyt muun muassa Suomen evankelis-luterilainen lähetyshiippakunta, joka on pyrkinyt toiminnallaan luomaan edellytykset klassisen luterilaisen kristinuskon säilymiseen Suomessa. Samaa toiminnallista jatkumoa ovat myös mm. eri herätysliikkeiden jumalanpalvelusyhteisöt.
Ilahduin suuresti viime syksynä, kun iso joukko kirkolliskokousedustajia vetosi piispoihin apostolisen virkakäsityksen omaavien seurakuntalaisten elintilaan kirkossa. Saa nähdä mihin tämä johtaa. Vai johtaako mihinkään. Toivo Loikkasen mielestähän tämä virkakysymys asia olisi pitänyt ”ratkaista” jo ajat sitten.
Nyt meneillään olevassa homo- ja lesbokiihkossa, johon kirkko on nyt näkyvästikin mennyt mukaan (Helsinki-Pride) on kyseessä todella vakava asia, jonka jokaisen kirkon virassa olevan viranhaltijan tulisi muistaa. Tässä pyrkimyksessä kohti homo- ja lesboparien kirkollista vihkimystä on kysymyksessä selkeä Jumalan luomis- ja ilmoitustahdon vastainen asia.
Asian vakavuus liittyy nimenomaan siihen mikä on kirkon perusta. Tuo perusta on määritelty nk. tunnustuspykälissä, joihin mielestäni oikeutetusti myös Suomen evankelis-luterilainen lähetyshiippakunta on toiminnassaan vedonnut. Nyt kirkossa näyttää todellinen laittomuus saaneen vallan. Piispojen ohjeistusta rikkovat papit mennen tullen ja vihkivät ilman Raamatun, tunnustuksen, pappislupauksensa, kirkolliskokouksen ja piispojen ohjeistusta.
Entä, jos kirkon herätysliikkeet ja niitä lähellä olevat monet seurakuntalaiset alkavat toimimaan kirkon tunnustuskirjoissa olevien hätätilalakien mukaisesti? Nämä ovat isoja kysymyksiä.
Kirkon perusta on määritelty Raamatussa (1. Kor. 3:11).
Suni: ”Nyt kirkossa näyttää todellinen laittomuus saaneen vallan. Piispojen ohjeistusta rikkovat papit mennen tullen ja vihkivät ilman Raamatun, tunnustuksen, pappislupauksensa, kirkolliskokouksen ja piispojen ohjeistusta.”
Suni: ”Nähdäkseni tämä on vaikuttanut myös siihen, että kirkollisen kaaoksen keskellä on syntynyt muun muassa Suomen evankelis-luterilainen lähetyshiippakunta, joka on pyrkinyt toiminnallaan luomaan edellytykset klassisen luterilaisen kristinuskon säilymiseen Suomessa.”
Mitäs täällä urputat. Sinullahan on Suomen lain takaama oikeus liittyä siihen lähetyshiippakuntaan, ellet jo jäsen ole. Ihan turha nillittää, kun valinnanvapautta piisaa ja maailma on erilaisia kuppikuntia täynnä, joihin voi liittyä tai olla liittymättä.
kimmo, kimmo
hold your horses…
kiihkossa ei kannata näille julkisille sivustoille ladata.
en minä mitään urputa, kunhan tuon näkökantojani esille, eikös tämä ole vapaa maa? Joskin keskustelukulttuurin rajun kapenemisen olen huomannut tapahtuvan äkkiä Suomen ev.lutissa ja yhteiskunnassa. Onko se sitten sitä Toivo Loikkasen peräänkuuluttamaa kunnioittavaa keskustelua? Mene ja tiedä.
Mikko, Kyse on tosiaan tärkeistä ja vakavista asioista. Kirjoitat virkakysymyksesta. Itse totean, että minulle ei ole mikään ongemla se, jos joku kollega ajattelee ns. perinteisen virkakäsityksen mukaisesti. Olen tehnyt yhteystyötä monien sellaisten kanssa. Pidän kuitenkin tärkeänä, että seurakuntien toiminnassa toimitaan kirkon yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Siksi erilliset messut ja vastaavat järjestelyt eivät ole hyviä ja ne rikkovat myös kirkon ykseyttä. En ole ollut ajamassa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä, mutta näen, että asiaan pitää saada kirkossa ratkaisu. Tärkeä ajatukseni tässä kirjoituksessa on se, että näkisimme erilaiset ihmiset, myös homoseksuaalit, Jumalan luomina ihmisinä, joilla on sama ihmisarvo kuin meillä muillakin. Ensimmäinen askel on päästä selvyyteen tosiaan ihmiskäsityksestämme: Ovatko kaikki ihmiset Jumalan edessä ja myös ihmisten edessä samanarvoisia vai ovatko jotkut enemmän langenneita kuin toiset? Jos homoseksuaalisuus (siis mitä ihminen on) ei ole synti niin mitä siitä seuraa kirkon pastoraalisen vastuun näkökulmasta?
Mikko, Totean vielä sen, että olen itse varsin ”konservatiivi” eli pidän kirkon traditiota, oppia, virkaa ja järjestystä tärkeänä. Pidän samalla tärkeänä kirkon uudistumista, myös hengellistä uudistumista ja ihmisten rinnalla kulkemista.
Hyvin valoitettu asian monia laitoja ja arvaan, että rovastina joudut olemaan monen tulen välissä. Menestystä siinä! Viimeaikainen pride-keskustelu johtuu mielestäni, kuten sanoit, siitä, että homot nähdään enemmän langenneina ja pahempina syntisinä kuin muut ihmiset. On pelkästään hienoa, että kirkko haluaa kulkea syrjityn ihmisryhmän vierellä. Minun on hankala nähdä kirkon tulevaisuutta nuorten ihmisten merkityksellisenä yhteisönä ja miksei käyttöohjeena tälle elämälle, ellei raamattua nähdä aikalaistensa saarnamiesten tekstikokoelmana ja aseteta se sille kuuluvalle paikalle. Niin paljon se kirja toimii ajastaan jäljessä olevan sanoman välittäjänä, kiistojen lähteenä ja jakolinjana armon ja armottomuuden välillä.
Arvoisa Heikki Halme,
eihän kysymys ole siitä, että onko joku syntisempi kuin toinen, vaan siitä, että kaikki tarvitsevat Jumalan armoa ja anteeksiantamusta kaikista synneistään, olivatpa ne mitä tahansa.
Mikko, kyllähän nyt ns klassisen teologian edustajat ovat hyökänneet homoja vastaan ja käyttäneet siinä aika kovaakin kieltä. Eikös näitä hyökkäyksiä voisi tehdä yhtämittaa kaikkia muitakin syntisiä kohtaan, joiden vierellä kirkko kulkee. Pitääkö sinun mielestä homoksi syntyneen tuntea itsestään huonommuutta ja häpeää?
Heikki,
nyt olet kyllä ymmärtänyt asian ihan väärin. Kyseessä ei ole hyökkäys homoja vastaan. Ennemminkin on kritisoitu kirkon johtoa, joka on mennyt varauksetta tähän gender ideologiaan ja Setan toimintaan mukaan. Kirkko ei hyökkää syntisiä kohtaan. Päinvastoin se julistaa yhä uudelleen ja uudelleen syntien anteeksiantamuksen sanomaa, jota se ei halua turhentaa selittämällä mitään syntiä pois, tekipä sen hetero tai homo.
Mikko, otan nyt yhden esimerkin, vähän jo vasten tahtoanikin, koska ko henkilö saa siitä kuraa niskaansa jo turhankin paljon. Mitä sinusta edustaa P.Räsäsen kaltaiset ulostulot, joissa homoille tarjoillaan jumalan hylkeksintää, häpeää ja ikuista kuolemaa. Siinä missä on arvosteltu kirkon johtoa, on myös heitelty todella taitamattomia sanoja ihmisille, jotka ovat syntyneet toisenlaisiksi.
Heikki, otan toisen esimerkin. Tästä ei puutu enää muuta kuin se, että todetaan Jumalan luoneen toiset homoiksi ja toiset heteroiksi ja jätetään lankeemus huomiotta. Tämäkin lienee kirkkoa jakava kysymys puhumattakaan siitä, että kirkkohallituksen päätös edustaisi koko ev.lut.kirkkoa.
Heikki,
kun nyt puhut Päivi Räsäsestä niin linkitänpä hänen kirjeensä arkkipiispalle, jotta voidaan lukea mitä siinä oli.
http://paivirasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277479-avoin-kirje-arkkipiispa-luo
mielestäni kirjeen loppuosa vastaa erinomaisen hyvin kysymykseesi. Tässä siitä katkelma:
”Jokainen ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna arvokas. Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit ristinkuolemallaan. Kirkon tehtävä on pitää esillä armon ja totuuden sanomaa Kristuksesta. Armon sanoma kuuluu meille kaikille syntisille. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliuminkin. Armoa tarvitsevat vain syntinsä tietävät ja tuntevat ihmiset.”
Tuo äskeinen linkki ei auennut, joten tässä uudelleen
http://paivirasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277479-avoin-kirje-arkkipiispa-luomalle
Mikko, viittaan Räsäsen twitter-sanomaan, jossa oli mukana kuva Raamatun VT:n jakeista, joissa ei homoille armoa annettu.
Räsäsen kirje piispalle oli jo sitten sovittelevampi. Minusta tuntuu, että ihmiset tulkitsevat Raamattuaan ”luonteensa” mukaisesti; toiset löytävät sieltä rakkauden ja laupeuden ja toiset helpommin sen sotakirveen.
Heikki,
Itse asiassa tuo twitter viestin teksti oli Uuden Testamentin puolelta sen kirjeosiosta.
Raamatun teksti on lakia ja evankeliumia. Paimenten tehtävä on pitää kumpaakin esillä kuitenkin toisiinsa sekoittamatta. Tätä kutsutaan kokonaiseksi Jumalan sanan julistukseksi. Mikäli lain käyttö, jonka tehtävä on paljastaa ihmisen syntisyys unohdetaan, ei ihmisellä ole tarvetta kääntyä armahtavan Jumalan puoleen ja tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. Jos taas evankeliumi unohdetaan, ajetaan ihmiset luottamaan omiin tekoihinsa pelastuksen asiassa.
Nyt vaikuttaa siltä kuin kirkon johdolta tai osalta viranhaltijoita olisi kokonainen Raamattu hukassa. Tähän mielestäni Päivi Räsänen reagoi. Huomaa kuitenkin, että Räsäsen mukaan kaikki tarvitsevat Jumalan armoa ja anteeksiantamusta ja hänen mukaansa ”armon sanoma kuuluu meille kaikille syntisille”.
Hyvät herrat,
On turha kiistää sitä, etteikö tässä asiassa olisi käytetty liikaa taitamattomia sanoja. On myös selvä, että varsinkin konservatiivileiristä on heitetty liian monta rajua mutta heppoisesti perusteltua heittoa, jotka ovat aiheuttaneet mielipahaa.
Tämän ei tulisi kuitenkaan sumentaa silmiämme siltä, etteikö asia olisi kiistanalainen, ja etteikö myös perinteiseltä puolelta löytyisi perusteltuja ja päteviä argumentteja. Eräs mieleeni jäänyt löytyy mm. tästä: http://domus.evl.fi/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=3&docid=710955
Pääkaupunkiseudun seurakunnathan tekevät Priden kanssa kuten parhaaksi näkevät – ja ovat tehneet jo pitkään. Kyse on demokraattisesta päätöksenteosta, ja sillä sipuli. Mutta siinä vaiheessa jos kirkko lähtee virallisena organisaationa mukaan, se edustaa nimensä mukaisesti koko kirkkoa, sen jäsenistöä ja seurakuntia. Tästä syystä kirkkohallitus toimeenpanevana elimenä omaa aika kapeat toimivallan hartiat tällaisissa asioissa. Tällaisia ulostuloja voi tehdä suht koht pienissä asioissa, jos ne eivät herätä suurta ristiriitaa tai suurenmoinen yksimielisyys on asiassa yleisesti tiedossa.
Nyt se puhui suuremmalla suulla, kuin mihin olisi ollut aihetta. Tällaisissa kirkkoa vahvasti jakavissa kysymyksissä kirkon yhteisen toiminnan tulisi pysyä tiukasti jäävinä, koska kirkon kenttä ei ole riidattomasti sen takana, päätti se tästä mitä tahansa. Siksi tällaisia pyyntöjä ei tulisi ottaa käsittelyyn ollenkaan kirkkohallituksessa. Ne reititetään piispainkokoukselle ja muille toimielimille, joilla on mandaattia sanoa asiasta jotain.
Tämä oli se villakoiran ydin. Ei se, etteikö homoseksuaali saisi heiluttaa sateenkaarilippua julkisella paikalla. Tällainen tulkinta laittaa pahasti alta lipan sitä, mitä esim. 4 kirkkoherraa sanoivat.
Mikko, Kiitos asiallisesta kommentistasi. Ymmärän hyvin tuon näkemyksen ja olen osin samaa mieltäkin. En ymmärrä itsekään kaikkia Pride-tapahtumassa olevia ilmiöitä, mutta en ajattele, että kirkon tuki sille olisi viimeinen luopumus tai jotakin sellaista. Kirkossa päätöksenteko on tällaisissa hankalaa, kun ei voi kaikilta seurakunnilta kysyä kantaa. Tulee mieleen myös uuden kansliapäällikön hankala työ: Ensin tuli valtakunnan mediajulkisuuteen päätynyttä kritiikkiä kirkkoneuvoksen valinnasta ja nyt tuli tämä. Teki niin tai näin – niin aina menee väärinpäin! Tsemppiä ja jaksamista siis myös kansliapäällikkö Huokunalle!
Olen ollut Toivon kanssa erimieltä homoseksuaalisuudesta. Homoseksuaalisuuden ja viran yhdistäminen on myös keinotekoinen käytti sitä sitten kumpipuoli tahansa. Aivan samoin voitaisiin väittää tämä johtuu uskonpuhdistuksesta kun emme ole katolisia. Ja ortodoksit voisivat väittää katolliset lähtivät, siksi teillä on niitä ongelmia. Toisin sanoen en ymmärrä tätä viran ja homoseksuaalisuuden yhdistämistä. Ehkä siinä on pointtinsa, mutta onko se sittenkään tässä.
Maailmassa kristinusko on suurin homoseksuaalisuuden vastustaja. Se väite että tiede kertoo, että ihminen ei itse valitse suuntautumista voi olla totta, vaikka emme sitä tunne. Se voi olla myös monimutkainen kompinaatio. Luotuna ja lankeenneena, perisyntiä luonnossa kantavana, ei ole mikään uusi näkökulma kirkollemme.
Sami, Kiitos maltillisesta kommentistasi, jossa minulle jäi tosin hieman epäselväksi, missä kohtaa olet eri mieltä kanssani. Onko se tuo homoseksuaalisuuden ymmärtäminen ihmisen synnynäisenä ominaisuutena?
En muuten yhdistä virkakysymystä ja tätä, mutta Raamatun käyttö ja perustelut tuntuvat olevan samanlaisia molemmissa. Edistäminen tulkitaan toiselta puolelta Raamatun sanasta luopumiseksi ja vastustaminen tulkitaan sanan puolustamisena.
Heikki Halme, mikä on klassinen teologia?
Sami, viittaan sillä käytännössä konservatiiviseen Raamatun tulkintaan, jota edustaa esim. Lutherin ajatukset ja tunnustuskirjat.
Lienee tarkoittanut klassista kristinuskoa, eli sitoutumista Nikean uskontunnustukseen totena.
Hauska yhteensattumma tuo ,että kirjoittajan asenne näissä kysymyksissä on melkein identtinen paavin asenteen kanssa. Roomalaiskatolisessa kirkossa paavi on ,suhteessa homoseksualismiin ja eronneiden ehtoollisella käyntiin ,vedonnut juuri kirkon pastoraaliseen ydintehtävään. Hyvässä seurassa viihtyy.
Paavin kuuluis lausahdus : ”Mikä minä olen tuomitsemaan”, voisi hyvinkin olla muistolause kaikille sielunhoitaji8lle joista taiston kiivaudessa on , toivottavasti vain väliaikaisesti, tullut puhdasoppisia kirjanoppineita.
Todellakin , kun lähdetään kirkon ja sen työntekijöiden tehtävien tärkeysjärjestyksestä ,niin eiköhän tuo pastoraalinen lähtökohta ole ylitse kaiken. Jollei kirkko ja sen työntekijät lohduta kansaansa niin kuka sen sitten tekee?
Markku, Kiitos asian hienosta tiivistämisestä! Sanoin kolmessa kappaleessa paremmin sen, mitä itse yritin avata pitkässä kirjoituksessa. Rinnastaminen paaviin tuntuu tietysti myös hyvältä ja sympatiseeraan hänen näkemyksiään vaikka tässä kirjoituksessa ne eivät olleet ainakaan tietoisesti mielessä.
Toivo Loikkanen mikä on sinun henkilökohtainen ”pastoraalinen vastuu”?
Ulkoistat vastuun kirkolle, mikä on siis kirkko joka kantaa vastuun?
Miten tämä ”vastuu” konkretisoituu esim aviorikkojien kohdalla jotka ovat voineet saada kuoleman tuomion suomessakin?