Tapasin jokin aika sitten erään seurakunnan luottamushenkilön. Tunsimme toisemme ja keskustelimme lyhyen tovin. Luottamushenkilö viittasi ajankohtaiseen keskusteluun ja totesi sitten huolestuneena: ”Kylläpä olemme kirkossa päästäneet asiat pahaan pattitilanteeseen”.
Pattitilanteella tuo kirkon tilanteesta huolestunut luottamushenkilö tarkoitti samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai siunaamiseen suhtautumista ja siihen liittyvää tilannetta. Hän jatkoi vielä kuvaamalla, kuinka yhteiskunnassa on tehty tiettyjä päätöksiä, mutta kirkossa asiaa ei ole kyetty ratkaisemaan.
Pattitilanne on tosiaan kuvaava ilmaus kirkkomme tilanteesta tuon asian suhteen. Ymmärrän toki, että asia ei ole yksinkertainen ja ymmärrän kirkon päätöksenteon muodolliset vaikeudet. Havahduin itse siitä, että kirkon luottamushenkilö oli hyvin perusteellisesti seurannut asioita ja myös huolissaan kirkkonsa tilanteesta.
Pattitilanteen purkamisesta on jo ollut esityksiä ja malleja. Ne ovat kuitenkin törmänneet hallinnolliseen päätöksenteon vaikeuteen mm. kirkolliskokouksessa. Nyt odotamme mielenkiinnolla, mitä piispat voivat tarjota pattitilanteen purkamiseksi.
Pattitilanne on siis se, että ns. sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan maassamme. Kirkossa asia tiedettiin, mutta sen tuloon ei kuitenkaan riittävän ajoissa kyetty varautumaan ja vastaamaan. Kirkossamme on kirkolliskokouksen päätöksellä hyväksytty ”Rukous samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta”. Se oli minimi ja samalla maksimi, jonka kirkolliskokous pystyi hyväksymään.
Pattitilanne on myös siinä, että jotkut papit ovat pastoraalisen työnsä velvoituksena nähneet oikeaksi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Näin joidenkin piispojen ohjeistuksesta huolimatta ja siitä huolimatta, että asiaa ei ole päätetty kirkossamme. Muutamat papit ovat saaneet tuomiokapituleilta varoituksia ja jokin niistä on jo kumottu hallinto-oikeudessa.
Pattitilanne syntyy myös siitä, että melko suuri osa kirkon jäsenistä näkee oikeana ja myös kirkon palvelun kannalta tarpeellisena vihkiä kaikki parit. Monien kirkon jäsenten oikeustaju ja raamatuntulkinta ei ymmärrä, miksi kirkko ei tee niin. On toki paljon myös niitä, jotka näkevät toisin.
Kirkkomme tulisi nopeasti kyetä laukaisemaan syntynyt pattitilanne. Itse näen oikeana toimia kirkossa sovitulla ja päätetyllä tavalla. Samalla näen, että esimerkiksi Eila Helanderin kirkolliskokoukselle esittelemä malli voisi olla ratkaisu. Itse tulkitsen tuota mallia niin, että miehen ja naisen avioliiton rinnalle tulee samaa sukupuolta olevien liitto, mikä ei ole ”pois” miehen ja naisen liitolta. Helanderin malliin liittyi myös mahdollisen toimituksen toimittamisen omantunnonvapaus: Sen toimittaisivat vain ne papit, jotka haluaisivat sen tehdä.
Helanderin mallin toteuttamisen ongelmana jotkut näkevät sen, että tulisi kaksi avioliittomallia kirkkoon. Jotkut näkevät varmaan myös pelon ”perinteisen avioliiton” romuttumisesta. Samaa sukupuolta olevien avioliitto hyväksytään kirkossa jo yhteiskunnallisena ja juridisena asiana. Olisiko se mahdollista hyväksyä myös teologian ja hengellisen elämän pohjalta rakkauden tähden?
Toivo Loikkanen
Toivo, kiitos blogistasi.
Pattitilanne tulee myös siitä, että Kirkon Herra, Jeesus Kristus on pelkästään aidon avioliiton kannalla.
Toki evl-kirkossa jokainen saa vihkimyksen homoliittoon, jos niin haluaa. Kapinapappeja on riittävästi. Joten pattitilanne on ainoastaan hallinnollinen.
Hieman pilke silmäkulmassa oleva kommentti: Oletko, Juha, hiljattain keskustellut Kirkon Herran kanssa samaa sukupuolta olevien parien tilanteesta – kuten asia nykyisin ymmärretään? Tai tulkitsen, että viittaat Jeesuksen sanoihin evankeliumeissa.
Mielestäni Jeesuksen Vuorisaarna on selkeä. Ehkä luet sitä erilailla kuin minä. Avioliitto on elinikäinen yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.
Toivo toivoo: ”Samaa sukupuolta olevien avioliitto hyväksytään kirkossa jo yhteiskunnallisena ja juridisena asiana. Olisiko se mahdollista hyväksyä myös teologian ja hengellisen elämän pohjalta rakkauden tähden?”
Rakkauden apostoleja on ollut historiassa ja uusia tulee. ”kaiken se uskoo ja kaiken se toivoo” Joku ymmärrys ja raja kaiken toivossa saattaa kuitenkin tulla vastaan? Mitä merkitsee tämän kysymyksen keskellä kirkollinen konteksti? Tätä on väsyksiin asti pohdittu eri blogeissa aina uudestaan ja uudestaan. Toisille musta on valkoinen ja toisille päinvastoin.
Kirkko tulevaisuudessa tässä kysymyksessä äänestää luonnon järjestyksestä, ja ennen pitkää kirkko ja sen edustajina toimivat uuden näkemyksen oivaltaneet teologit sekä heidän kannattajansa voittavat määräenemmistöllä luonnonmukaisen järjestyksen. Tämä toteutuu ennen Kristuksen toista paluuta (Raamattua ei kuitenkaan tässäkään yhteydessä kannata avata ja tutkia, koska se on vain ihmisten kirjoittamaa tekstiä, jota tulkitaan miten sattuu). Viisas ihminen ja viisas teologi voisivat kysyä kaikilta maailman alle 10v. lapsilta tarvitaanko parisuhteeseen mies ja nainen, vai kaksi naista tai kaksi miestä? Mitä mahtaisivat vastata? Jokainen voi itse omasta “viitekehyksestään” käsin vastauksen kuvitella oman viisaan mielensä mukaisesti. Tietysti Toivo toivot oikeaa ja rakkaudellista vastausta teologisen ja hengellisen näkemyksen pohjalta. ”Mikä on totuus?”
”Joku ymmärrys ja raja kaiken toivossa saattaa kuitenkin tulla vastaan?” Onko lupa lukea Raamattua lisäämällä oman ymmärryksen mukaan: ’kaiken se uskoo, paitsi… – – – kaiken se toivoo, mutta…’? Kirjaimeen takertuvat raamatunlukijat taitavat valikoida huolella ne kirjaimet, joihin takertuvat ja toisissa kohdissa päätyvät toteamaan, että ’joku ymmärrys ja raja’ tulee vastaan.
Paukkunen: ”Viisas ihminen ja viisas teologi voisivat kysyä kaikilta maailman alle 10v. lapsilta tarvitaanko parisuhteeseen mies ja nainen, vai kaksi naista tai kaksi miestä?”
Ei siihen tarvita kaikkia maailman alle 10-vuotiaita lapsia, jotta voisi tajuta, että parisuhteen voi muodostaa yhtä hyvin nais-miespari, nais-naispari tai mies-miespari. Homopari on ihan yhhtälailla parisuhde kuin heteroparikin. Tämän tietää kysymättä jopa viisas teologikin.
Jos tässä ajetaan takaa lasten tekemistä, niin siihen taas ei tarvita parisuhdetta lainkaan. Pelkkä sukupuoliyhteys riittää.
Kimmo: Tarkkaan ottaen ei edes sukupuoliyhteyttä tarvita. Omassa tuttavapiirissänikin on lesbopareja, joiden lapset ovat saaneet alkunsa hedelmöityshoidoista.
Kari Paukkunen: Tässä kysymyksessä kannattaa nimenomaan avata sekä Raamattu että omat silmät ja sydän!
Toivo Loikkanen hyvin ymmärtänee ettei Helanderin mallin siunauksella ilman kirkon päätöksiä ole kirkon statusta jolloin siunaus on samassa korissa uskovan maallikon toimittamaan.
Miksi ette jaksanut vastata toisessa blogissa esittämääni kysymykseen seurakuntajäsenyyden harjoittamisen prinseeppeihin liittyvästä kynnyskysymyksestä?
Vastasin kysymykseesi ja voimme hyvin sinutella kuten aikaisemminkin. Helanderin mallia tarjoan siis kirkkomme päätökseksi asiassa.
Kun on käynyt niin kommenttini poistamisen jälkeen ettette enää sitä voi lukea saati siihen tutustua, laitan sen tähän uudestaan: Lainaus Toivo Loikkaselta; “Jos kuitenkin haluaa rakentaa kirkkoamme, silloin tällaisenkin toiminnan piirissä olevat ihmiset tulee ohjata seurakuntien yhteyteen. Sana ja sakramentit tai ainakaan jälkimmäiset eivät voi olla Pilvikirkossa vaan ne tarvitsevat konkreettisen kirkon ja seurakunnan niitä hoitamaan ja tarjoamaan.”
Kysymys kuten kehotus on puhutteleva.
Kysynkin nyt Toivo Loikkaselta missä on kirkkomme ymmärryksessä ja käytännön opetuksessa asiaa mikä synnyttää asian hoitaa jäsenyyttään ehtoollisen sakramentissa, tai olla saarnan yhteydessä useasti mitä se on mahdollista, kirkkomme ripistä puhumattakaan yhteisessä syntien tunnustuksessa kuten sen päästössä.
Mielestäni kyse asiassa on kirkon rivijäsenten kadottaminen asiassa olennaista, tärkeimmän, eli entusiasminsa Kaikkivaltiaaseen.
Toivo Loikkanen saa olla eri mieltä, mutta tästä Ihmisen ja Jumalan vuorovaikutteisuudesta jokapäiväisessä elämässä voidaan kyllä keskustella.
Edellinen tarkoittaa elämistä enTheos yhteydessä elämän antajaamme, ja kun sen elämässään huomaa sopii siihen hyvin ehtoollispöytä kuin muukin seurakuntiemme tarjoaja toiminta.
Ei ole kummonen asia. Toki uskonoppineittemme lausumat uskon antamisesta vain niille joille Jumala sen tahtoo antaa saa jättää pienemmälle suulle kuten huomiolle.
Näin, Toivo Loikkanen, esitin Teille suoran kysymyksen. Voimme toki keskustella lisää Helanderin mallistakin ja sen sunstansseista kirkkomme uskossa.
Pekka, kommenttisi ja vastaukseni siihen ovat Hannu Vuorisen blogikirjoituksen keskusteluketjussa ennallaan, vastasin näin:
Pekka, Voimme varmaan hyvin sinutella kun olemme täällä jo tuttuja pitkältä ajalta. Kysymykseesi: En mitenkään väheksy Hannun Pilvikirkon ideaa enkä ihmisten omaehtoista kristillistä toimintaa. Kommenttini tuolla kohdalla korostin vain kirkkomme opetusta siitä, että sakramentti on konkreettinen, voisiko sanoa myös fyysinen asia ja uskoa vahvistava asia. Rukouksen, sanan kuulemisen ja sielunhoidonkin voi tehdä ja saada verkon välityksellä, mutta ehtoollinen pitää käydä nauttimassa kristittyjen kokoontumisessa. Siihen tarvitaan seurakuntaa. Jos käsitys ja opetus ehtoollisen vietosta muutetaan niin, että sitä ei sidota enää kirkon virkaa, voivat kristityt keskenään toimittaa ehtoollisen ja viettää sitä. Näin ei kuitenkaan ole useimmissa maailman kirkoissa.
Jaha, kovasti kiitosta tästä palautteestanne.
Sielunhoitoakin jossain määrin ja jonnekin asti voidaan hoitaa kuten toimittaa ilman henk.kohtaamista, mutta jossakin on olemassa raja välittömälle kontaktille lähimmäisen kanssa, koska Inhimimillinen läsnäolo niinsanotusti kruunaa tai pyhittää asiassa olon.
Rakkauden tähden se tietenkin pitäisi hyväksyä. Mutta jos teologia on yhtä kuin raamattu, niin kovin on hankala löytää konsensusta. Konsensus voi löytyä tähän ja moneen muuhun kysymykseen kun raamatun asema kumotaan ja todetaan, että se on kasa saarnamiesten inhimillisiä kirjoituksia. Tästä ei ihan heti konsensusta sitten synnykään. Patti on patti, kunnes patti poistetaan. Raamatun aseman uudelleen muotoilu on kirkon tulevaisuuden kannalta keskeinen.
Tuo on melko ”yksitotinen” linjaus. Minusta voisi olla myös niin, että Raamattua voidaan ymmärtää niin, että myös samaa sukupuolta olevien rakkaus ja liitto on mahdollinen.
Myönnän sen. Mutta jos ajattelet kirkon hajaannuksia, erimielisyyksiä, syrjintää jne, niin kyllä niiden juuret ovat raamatussa. Olisiko aika siirtyä kirjasuhteesta jumalsuhteeseen? Siitä kirjasta ei ole nuorisolle juurikaan apuja. Miksiköhän?
”Siitä kirjasta ei ole nuorisolle juurikaan apuja. Miksiköhän?”
No, kun kirkko on väärentänyt Ut:ssa lukuisia avainjakeita, niin ajatteleva ihminen tajuaa vaistomaisesti, että jokin ei täsmää. Puhutaan Jumalan rakkaudesta luotuja kohtaan ja samalla kerrotaan, miten e-uskovat heitetään helvettiin. Ut on kirkon kannalta niin vaarallinen kirja, että sitä on pitänyt systemaattisesti manipuloida. Kirkolla olisi vastauksia nuorille ja vanhoille, jos se palaisi juurilleen. Mutta kun juurille palaaminen vaatisi Lutherin ja tunnustuskirjojen ja komiteamietintöjen siivoamista roskakoriin, niin pattitilanne jatkuu niin teologian kuin tasa-arvoiseen avioliittoon vihkimisen kanssa.
Toivo Loikkanen ja monet muut luovat uskoa, että kirkossa muutos parempaan on mahdollista.
Eri malleja pohtivalle vertauskuva.
Meillä on perinteinen, mutkainen ja hieman idyllinen soratie. Se ei kuitenkaan sovi kaikille kulkupeleille, maavara ei oikein riitä ja renkaiden kanssakin on vähän niin ja näin.
Mistä siis ratkaisu? Tasoitetaanko ja levennetäänkö vanha soratie ja päällystetään asvaltilla?
Säästetäänkö vanha soratie ja rakennetaan viereen uusi suora, tasainen ja leveää paana, joka saa kartassa ihan uuden nimen ja numeron?
Entä sitten perinteiset kirkkohäät, joissa on sulhanen ja morsian? Avataanko niiden rinnalle ns. parisuhderukouksen pohjalta toinen väylä, vai kielletäänkö kaikenlainen toiseus ja luodaan uusi sukupuolineutraali vihkimalli.
On toki kolmaskin ratkaisu, shakkitermein ilmaistuna tunnustetaan, ettei kansankirkkomme ole pattitilanteessa, vaan kyseessä on shakki ja matti. Uskonnollinen yhdyskunta nimeltä Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei enää avioliittokysymyksessä edusta suomalaista yhtenäiskulttuuria.
Uudet sukupolvet luovat uutta kulttuuria, johon perinteiset kirkkohään eivät välttämättä kuulu. Säilytetään vanha ”hittituote” niille jotka sitä haluavat ja muutoin keskitytään siihen, mitä varten alun perin ollaan olemassa. Turnaus jatkuu vaikka ottelu hävittiin. Isossa kuvassa ns. kapinapapit ovat marginaali- ilmiö.
Jukka, Kiitos mielenkiintoisin vertauskuvin kirjoitetusta kommentistasi. Valitettavasti ymmärrykseni ei yllä siihen, mitä ratkaisua ehdotat tai mikä on ratkaisu sinun mielestäsi. Voitko vielä avata sen ”selvin sanoin”.
Hyvä malli löytyy vain ja ainoastaan kirkon päätöksillä siitä mitä nyt ja tulevaisuudessa halutaan katsoa sisältyvän kirkon papin oikeuteen todeta ja vahvistaa kahden Ihmisen konsensus avion asiaan.
Kirkon papin lainhoito-oikeuteen avioasissa saa muistaa kuuluvan myös asian hoitovelvoitteen. Tämän hoitamisesta ei vielä ole valitettu papin kieltäydyttyä omantuntunsa takia, mutta asia voi syntyä myös siitä ettei ole huomattu valittaa.
”Uskonnollinen yhdyskunta nimeltä Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei enää avioliittokysymyksessä edusta suomalaista yhtenäiskulttuuria.” Kirkon tehtävä ei olekaan edustaa mitään kulttuuria – yhtenäistä tai muunlaista – vaan Kristusta. Tästä edustustehtävästä syntyy sitten kulttuuri, tavat toimia eri yhteyksissä. Niitä on syytä muuttaa aikojen muuttuessa.
Jukka, Mitä kirkon ”ulko-ovista” suuntautuvasta virrasta voi päätellä, niin yhä useammalle koko ”peli” on yhä vähemmän kiinnostava ja me, joille pelillä on merkitystä, ihmettelemme kesken ”pelin” esitettäviä sääntöjen uudistustarpeita.
Lutherin käsityksen mukaan avioliitto perustuu luomiseen, mistä johtuen avioliittoa tulkitaan luonnollisen moraalilain ja kultaisen säännön avulla. Niinpä avioliitto on nähty kuuluvan maallisen hallinnan piiriin. Yhteiskunnan laajennettua avioliittokäsitystä kirkolle jäänee käsiin ainakin kolme vaihtoehtoa: myötäillä yhteiskunnallisia virtauksia, pitäytyä perinteellisessä tulkinnassaan ja kestää sen myötä ajassa tapahtuva arvostelu tai luopua kokonaan avioliittoon vihkimisestä. Viimeksi mainittuun ratkaisuun kätkeytyy toki uuden ongelman siemen: Miten kirkko on sitten pyydettäessä mukana avioliiton alkutaipaleella? Mitä itse asiassa teemme, jos ja kun siunaamme aviopareja? Ketä siunaamme, ketä emme – ja minkä perusteella?
Kirkko on mieltänyt avioliiton yhden miehen ja yhden naisen liitoksi. Roomalaiskatolinen kirkko ei edelleenkään vihi eronneita, paitsi jos kirkko on voinut mitätöidä – rajatuin perustelluin syin – aiemmin solmitun liiton. Tässä suhteessa tässä epätäydellisessä maailmassa rakas luterilainen kirkkomme on toiminut avarasti armon pohjalta.
Kun yhteiskunnan tehtävä on rajata rakkauden ilmentymistä, kirkon tehtäväksi on jäänyt armon välittäminen – kirkon Kulmakiven asettamassa totuudessa pysyen. Miten välitämme armoa luomatta tulkinnoillamme murtumia kirkon uskonkäsityksiin. Ennustan, että seuraavat ”vaikeat” kysymykset tulevat koskemaan polyamorista avioliittoa ja – ennen pitkää suuren maailman malliin – mahdollisuutta solmia avioliitto jopa rakkaaksi tulleen eläimen kanssa. Saa nähdä kuinka kaltevalle pinnalle lopulta ajaudumme ajan virtausten myötä.
Siunaamattomat aviot olivat luvallisia aina vuoteen 1563.e, toki voin muistaa vuodella väärinkin.
Itse asiassa lainsäätäjä halusi kirkolta tiukempaa otetta yhdyselämään jolloin capula cornalis tuli merkittäväksi Ihmisten avioasiassa. Näin sitten kehitys meni eteenpäin tiukemmasta huomaamisesta aina Ranskan 1792 lakiin siviiliavion mahdollisuudesta. Tämä kehitys meni sitten nopeasti eteenpäin.
Pohjoismaiden kirkkojen ohella myös Saksan maakirkot ovat ratkaisseet ”pattitilanteen”.
Saksassa avioliittolainsäädäntö on erilainen kuin Suomessa. Avioliitto solmitaan juridisessa mielessä siviiliviranomaisissa, henkikirjoittajalla. Kirkoilla ja muilla uskonnollisilla yhdyskunnilla ei ole vastaavaa vihkimisoikeutta kuin esimerkiksi meillä.
Evankelisilla maakirkoilla on on oma kirkollinen vihkitoimitus (Traugottesdienst) avioliittoon vihityille. Alun perin se oli tarkoitettu naisen ja miehen välisen avioliiton solmineille, mutta useissa kirkoissa vihkitoimitus koskee myös sateenkaaripareja.
Saksan evankelinen kirkko (Evangelische Kirche in Deutschland) ei ole vastaavalla tavalla organisoitu kuin esimerkiksi Suomessa, vaan se on historiallisista syistä hyvin pitkälle itsenäisten evankelisten ja reformoitujen kirkkojen yhteisö.
Niinpä EKD:n jäsenkirkkojen samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevat päätökset vaihtelevat. Kaikki maakirkot ovat kuitenkin hyväksyneet joko sateenkaaripareja koskevan vihkitoimituksen tai siunaamisen. Toimitusten muoto vaihtelee jossakin määrin. Useimmissa kirkoissa seurakunta voi ratkaista, ottaako se käyttöön vihkimisen tai siunaamisen. Yksittäinen pappi taas voi päättää, suostuuko toimittamaan.
Tuoreen tiedon mukaan kymmenen maakirkkoa on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliittoja koskevan vihkitoimituksen, toiset kymmenen siunaamisen.
Naisparit ja miesparit ovat voineet Saksassa solmia avioliiton 1.10.2017 alkaen.
Kirkkomme piispoille on varmaankin kerätty eri tahoilta aineistoa ”pattitilanten” purkamisen pohjaksi, toivottavasti myös Saksan evankelisten maakirkkojen teologisesta työskentelystä.
Kiitos, Jorma, näistä tiedoista! Näin luterilaisuuden synnyinmaassa siis on toimittu ja toimitaan.
Näinollen mitä ilmeisemmin on toimittu myös Lutherin/Paavalin ”hengessä”, kuten asiaan kuuluu.
Hmmm, Toivo, mahdatko tuntea shakkipelin siirrot? Pattitilanne näetsen on shakkitermi. Kyse on tasapelistä, joka päättää pelin välittömästi. Koska kuitenkin on odotettavissa, ettei tämä peli vielä vähään aikaan pääty, on syytä käyttää oikeampaa termiä keskipeli. ?
Jaahas, sanataituri Kiuru se täällä taas mestaroi ja paneutuu semanttisiin syövereihin näköjään jonkun shakinharrastajan ”Kielikelloon” kirjoittamasta artikkelista peräisin olevin eväin.
Tosiasia kuitenkin on, että sanojen merkitykset muuttuvat ja laajenevat jatkuvasti. Lainoja otetaan ammatti- ja harrastetrminologiasta ja eri kielistä sieltä sun täältä ja ne yleistyvät ja vakiintuvat arkikieleen alkuperäisestä merkityksestään enemmän tai vähemmän muuttuneina.
Sanalla ”pattitilanne” löytyy suomisanakirjan mukaan mm. seuraavia, yleisesti käsitettäviä, vakiintuneita ja käytössä olevia synonyymejä: ”lukkiutunut tilanne”, ”umpikuja”, ”pysähdys”.
Joten Toivon tämän blogin yhteydessä käyttämä käsite ”kirkon pattitilanne” on täysin korrekti.
Kimmo Wallentin sulla on hyvä keino `ratkaista` kaikki onkelmat, vaihdetaan vaan sanojen merkitystä niin saadaan `mustasta valkosta, pahasta hyvää ja väkivallasta rakkautta`.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Patti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tasapeli_(shakki)
Pattitilanne tarkoittaa siis lukkiutunutta tilannetta elämän eri tilanteissa ja shakissa se tarkoittaa remissin eli tasapelin jälkeistä tilannetta, jossa siirtoja ei voi tehdä.
Juuri noin Toivo.
”Sanaa pattitilanne käytetään yleisesti puhuttaessa lukkiutuneesta tilanteesta (esimerkiksi sodan tai piiritystilanteen aikana). Pattitilanteessa yleensä toisella, joskus molemmilla osapuolilla, ei ole mitään järkevää toimintoa, joten tilanne muodostuu usein päivien mittaiseksi odotukseksi.” – Wikipedia
Muistelen sodan pattitilanteesta tehdyn elokuvan Ensimmäisen maailmansodan ajoilta jolloin toiminnan keskeydyttyä Herrojen miettimisen takia alkoivat osapuolet pelata keskenään jalkapalloa aikansa kuluksi.
Muistankohan taaskaan oikein.
Pasanen: ”vaihdetaan vaan sanojen merkitystä”
Hyviä esimerkkejä käsitteiden merkityksen muuttumisesta ovat mm. ”sikasiisti”, ”törkeen hyvä”, ”huippumakee” tai miltä kuulostaa esim. ”hirveän hyvä” tai ”hirveän kaunis”
Suomisanakirjan mukaan ”hirveä” tarkoittaa: kauhea, kauhistuttava, pelottava
todella huono. Edellä mainitsemillani ilmaisuilla ”hirveän hyvä” ja ”hirveän kaunis” tarkoitetaan kuitenkin normaalissa arkikielessä erittäin hyvää ja erittäin kaunista.
Eikö käsitteiden merkitys ole muka muuttunut ja vakiintunut puhekielessä käytettynä?
Jos vielä tähän aviohaasteeseen menisi niin Helanderin vapaaehtoisuusmalli ei halukkaan papin siunauksella anna seurakunnan siunausta osana kirkon ja alttarin siunausta.
Asia on haasteellinen Lutherin luvatessa osan siunauksesta parin saavan jo kihlauksessa. Näin kirkon päätöksillä on merkitystä.
Näin Calvin, Zwingli, ja Luther pitivät aviota kovin maallisen hallintovallan asiana. Luther kait totesi asian kuuluvan juristeille, kaksi muuta mainittua ymmärsivät asiaa kenkien valmistamisen tai maanmuokkauksen asiana.
Toivo ja muut keskustelussa toivovat. Pyydän anteeksi ikävää sävyäni kommentissani, jossa ei sitä kuuluisaa rakkautta löydy suurennuslasillakaan. Raamattuni olen avannut ja tässä kohtaa en pelaa sakkia. Peli on käynnissä ja umpikuja on tullut eteen. Ihmettelen sitä, että Suomen ev.lut. kirkossa ei anneta lupaa uskoa avioliitosta tai pappeudesta kuten Katolisessa tai Ortodoksisessa kirkossa. Kotimaa 24 blogin kirjoittajat eivät puhu näistä vanhoista kirkoista tasa-arvon ja ihmisoikeuksien rikkojina, se on tottakai hyvä ja kannatettavaa. Toisin on ev.lut. kirkon kohdalla: Ajetaan nurkkaan ja sanotaan, että näin ei ole lupa uskoa. Toivo – patti on patti ja pattina pysyy. Sinä pyydät minua avaamaan Raamattuni uudella tavalla, en kykene. Sinä pyydät minua muuttumaan tässä asiassa rakkauden tähden. Tällaista rakkautta ei minulta löydy. Tuomitsetko Toivo-pastori minut suvaitsemattomaksi kun joudun lapsen uskossani turvautumaan vanhaan näkemykseen?
Paukkunen.
Jos tasa-arvoisen avioliiton ja homoparien kirkollisen vihkimisen hyväksyminen ovat sinulle niin tärkeitä ja ylitsepääsemättömiä asioita, mikset vaihda kirkkoa katoliseen tai ortodoksiseen?
Kari hyvä, En pyydä sinua noin tekemään. Mitä voisin pyytää on se, että näet toisin ajattelevat ja uskovat rakkaina veljinä ja sisarina Kristuksessa. Näin uskon, että näetkin. En suinkaan toivo enkä pyydä, että kaikki muuttaisivat ajatteluaan. Sitä haen, että kirkossamme erilaisista näkemyksistä huolimatta löydettäisiin ratkaisu tähän pattitilanteeseen. Olet oikeassa, kun viittaat kat. ja ort. kirkkoihin. Niissäkin tosin on monella tavalla ajattelevia ja uskovia kristittyjä ja kirkoissakin on meneillään erilaisia prosesseja. Mm. paavi väläyttänyt selibaatista luopumista ja vastaavia. Ortodoksisen hengellisyys on varsin ”suvaitsevaa” esim. ns. sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Kirkon opin ja liturgian linjauksissa taas on suuri halua pitäytyä vanhassa.
Ja vielä Kari: Kirkossamme annetaan lupa ajatella pappeudesta ja avioliitosta kuten ajatellaan kat. ja ort. kirkoissa. Viran osalta on vain linjattu, että pitää kyetä toimimaan yhteistyössä kaikkien pappien kanssa. Siinä suurin käytännön kipukohta on tällä hetkellä – sen jälkeen kun ns. väistäminen tuli tavaksi.
Suoraselkäisintä olisi luopua vihkioikeudesta, mutta sitä ei haluta tehdä kun vaikeudet jatkuisivat siunaamisen asiassa.
Vihkimiset on niin suuri osa leipää jäsenistössä ettei päätöksiä haluta tehdä.
Vähenesivätkö lasten kasteet kun kirkko luopuisi oikeudestaan vihkiä.
Aluksi tulisi jonkinlainen notkahdus alaspäin mutta asia palautuisi nopeasti entiselleen, eli nykyiseen tilanteeseen mikä sekin kyllä kehittyy suuntaansa hiljakselleen.
Suomalaiset ovat hienoja Ihmisiä. ja kyllä ymmärtävät kirkon haasteet. Tämän takia reilut päätökset ovat parempia kuin pitkään jatkuva eripuramielisyys.
Toivon ettei Toivo Loikkanen suivaannu runsaasta kommentoinnistani. Yhden asian vielä haluan kirjoittaa:
Eri mieltä oleminen on asia minkä voi ja saa , ja ennen kaikkea uskoa rakkauden asiana. Näin kenkään ei tule loukatuksi, ja yhteinen asia kirkon asiasta pysyy keskiössä.
Tässä tulen peesaamaan Pekkaa ja lainaan kommenttini toisesta blogista:
”Kuten olen sanonut aikaisemmin, mielestäni avioliittoon vihkiminen ei ole lainkaan kirkon asia. Joutaisi luovuttaa kokonaan yhteiskunnan viranomaisten käsiin. Kun tästä on puhuttu, on usein todettu että kiista jatkuisi kuitenkin samana sen jälkeen avioliiton siunaamisen ympärillä. Se olisi totta, mutta vain siinä tapauksessa että säilytettäisiin olemassa oleva al:n siunaamisen kaava sellaisenaan.
Tutkimatta asiaa perusteellisemmin kuvittelen, että kun al:n siunaamisen kaava aikanaan laadittiin ja otettiin käyttöön, mentiin halpoimman kautta, mikä siihen aikaan saattoi olla perusteltua tai ainakin ymmärrettävää. Toisin sanoen otettiin vihkimisen kaava ja muutettiin sitä mahdollisimman vähän. Vain aviopuolisoiksi julistaminen jätettiin pois- ja kas, saatiin aikaan al:n siunaamisen kaava joka käytännössä on sellaisen avioliiton siunaaminen jota kirkko tarkoittaa avioliittoon vihkimisen kaavassa.
Olen itsekseni hassutellut ajatuksella, että jos minulla olisi valta niin laatisin esimerkikis avioparin siunaamiselle sellaisen kaavan, joka ei muistuttaisi nykyistä al:oon vihkimistä lainkaan. (Tärkeä sivuasia on se että kyseistä kaavaa on mielestäni hyvästä syystä kritisoitu väitöskirjan tasoisesti siitä että sen teologinen substenssi on ohut ja puuttellinen.) Ajattelen että sellaisen kaavan tai suosituksen tulisi paljon enemmän keskittyä itse siunaamiseen, ja rivien välissä tai takana oleva liiton muodon määrittely jäisi pois.
Sinä Tuomas jättäisit muodon määrittelyn kyseisille ihmisille, ja olet kehitellyt ajatusta tarkemmin ja pidemmälle yleensäkin ihmissuhteen siunaamiseen. Minun ajatukseni on saman suuntainen, vaikka suppeampi. Koska ajattelen että avioliitto on yhteiskunnallisen toiminnan piiriin kuuluva asia, en lähtisi lainkaan kilpailemaan saati riitelemään sitä vastaan kirkon “omalla avioliittokäsityksellä”. Käytännössä minäkin jättäisin asian päättämisen kirkon jäsenen vastuulle, ja rukoilisin vain Jumalan siunausta kaikkeen siihen mitä inhimillinen elämä tuo vastaan. ”
Aikaisemmin olen sanonut senkin että valitettavasti kirkko ei luovu mistään mitä sillä o tai mitä se on saanut. Ennemmin tulee aika kun siltä otetaan vihkioikeus pois. Sitä odotan enemmän kuin pattitilanteen ratkeamista.