Tuore uutinen anglikaanisen kirkon Lambeth-kokouksesta Englannissa vahvistaa käsitystä siitä, että kirkkokunnat tulevat hajoamaan uskonnollis-eettisten ristiriitojen takia.
Englannissa on koolla satoja anglikaanipappeja ympäri maailmaa, mutta varsinkin Afrikan edustajat puuttuvat pitkälti, koska he eivät hyväksy moderneja sateenkaari-linjauksia kirkoissaan. He pidättäytyvät heteroliittoissa ja heteroiden valinnassa pappisvirkoihin.
Kirkon valitessa oppiensa vastaiset maalliset normit perhekäsitteelle, avioliitolle ja seksuaalimoraalille, kirkko repii itsensä kahtia. Se myös saa toki lisää kirkollisveron maksajia, mutta myös menettää heitä.
Näen, että on välttämätöntäkin antaa kristillisten kirkkokuntien jakaantua. Se on luonnollinen seuraus tehdyistä valinnoista. Elämä jatkuu näinkin ja samoja arvoja kannattavat viihtyvät omiensa seurassa parhaiten.
Itse en pysty näkemään itseäni palaamassa kirkon piiriin, jossa vastaan tulee linkin tapainen pastori. Parhaalla tahdollakaan en siihen pysty. Tässä ei vain kaikki ole kohdallaan minun mielestäni.
Kiitos Martti Pentti kommentista koskien avioliittoa VT:ssa ja UT:ssa.
Nieminen. Otetaan sitten piispa Björn Vikströmin käsitys avioliitosta, kirjassa – Monta rakkautta. Vanhan testamentin kohdalla hän viittaa luomiskertomukseen. Vikström kirjoittaa (viitaten juutalaiseen tulkintaan) miehen ja naisen toisiaan täydentävästä funktiosta ja syvästä yhteydestä. ” Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi (1Mo2:24). Tilanne on teologiassa tulkittu Vikströmin mukaan ensimmäiseksi vihkimiseksi. Sekä juutalaisesta, että kristillisessä perinteessä kertomusta on tulkittu avioliiton asettamisena. Mutta Vikström hylkää tälläisen teologian. Hänen mielestään kertomus on mytologinen. Lienet samaa mieltä.
Voin toki tarkistaa suoraan hebreasta ja kreikasta kaikki kohdat, joissa avioliitto tulee esille, mutta mitä se hyödyttää. Voi olla että levy on pyörinyt tiettyyn suuntaan, mutta niin se on pyörinyt joillakin myös päinvastaiseen suuntaan. Kysymys on nimenomaan raamattuteologinen. Pyöritän levyä vielä kerran. Olen valmis muuttamaan käsitystäni koskien miehen ja naisen avioliittoa, mikäli joku pystyy Raamatun sanaan nojautuen perustelemaan asian teologisesti koskien samaa sukupuolta olevia, eikä pelkästään lähimmäisen rakkaudella tai viittaamalla avioeroihin tai yleiseen mielipiteeseen.
> Olen valmis muuttamaan käsitystäni koskien miehen ja naisen avioliittoa, mikäli joku pystyy Raamatun sanaan nojautuen…
Mielestäni olisi rehellisempää vain todeta, että sinulla on asiasta mielipide, etkä aio sitä muuttaa. Jokainen tietää, että Raamatun ajan yhteiskunnassa ei ollut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joten sellaista kuvausta et tule Raamatusta löytämään. Tyhjiä lupauksia saa pyytämättäkin.
Toisekseen mielestäni jokainen kilvoittelee omassa uskossaan. Kenelläkään ei ole velvollisuutta sinulle todistella yhtään mitään. Sinulla on oikeus vakaumukseesi. En käy tätä keskustelua käännyttääkseni ketään.
> Mutta Vikström hylkää tälläisen teologian. Hänen mielestään kertomus on mytologinen. Lienet samaa mieltä.
Raamatussa ei ole kuvausta siitä, kuinka Jumala vihkii kenetkään avioliittoon. Kirkkomme ei myöskään pidä aihetta sakramenttina.
Kuten aikaisemmin totesin, kirkko alkoi laajemmin vihkimään aviopareja keskiajalla. Minun on vaikea nähdä kirkon perinnettä tai Raamatusta tulevaa teologiaa sellaisessa asiassa, johon kirkko ryhtyi vasta toista tuhatta vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen vahvistaakseen omaa yhteiskunnallista asemaansa.
Avioliittoon vihkiminen on jumalanpalvelus ja se on kaunis kirkollinen toimitus. Siinä voidaan lukea Raamatun sanaa kuten luetaan kaikissa muissakin jumalanpalveluksissa. Raamatusta voidaan valikoida niitä kohtia, jotka tilaisuuteen sopivat. Yksi käytetyimmistä lienee kolmastoista luku Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille. Ja jos nyt siitäkin rupeat vääntämään avioliittoteologiaa niin Paavalihan kuvaa kirjeessä Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta vaikka pappi ihan sujuvasti sen lukeekin avioparille.
En tunne Vikströmin ajattelua enkä siksi ota siihen kantaa. Totean vain, että en pidä avioliittoa kristillisenä traditiona ellei kristillisellä traditiolla tarkoitetan keskiajan liberaaliteologiaa, joka toi maallisen avioliittoinstituution kirkon vaikutuspiiriin. Toisin kuin kaste ja ehtoollinen, avioliitto ei ole alkujaan kristillinen instituutio tai toimitus.
”Voin toki tarkistaa suoraan hebreasta ja kreikasta kaikki kohdat, joissa avioliitto tulee esille, mutta mitä se hyödyttää.” Tarkista ihmeessä. Voi olla, että yllätyt ja joudut tarkistamaan myös ehdotonta kantaasi.
Nieminen. Todistustaakka on kylläkin heillä, jotka pyrkivät muuttamaan kirkon perinteistä avioliittokäsitystä. Muutosta kyllä yritetään perustella, mutta ilman teologisia perusteita. Todellakin kirkon historiasta ennen tätä aikaa ei esimerkkiä spn-parien vihkimisestä löydy. Käännytys on eri asia, kuin avioliiton teologiset perusteet. Sinun perusteesisi on se, että kun avioliittoa ei löydy kuvauksena Raamatusta, niin sitä ei sitten löydy. Onhan siinäkin jokin logiikka. Toki ymmärrän sen, kun toteat, että minun perustelunani miehen ja naisen avioliitosta on pelkästään mielipide. Toki tiedän sen mihin kommentisi tältäosin perustuu.
M. Pentti. Pidät kantaani ehdottomana. Juuri sitä se on ja hebrean ja kreikan teksti sen vain vahvistaa.
> Todistustaakka on kylläkin heillä, jotka pyrkivät muuttamaan kirkon perinteistä avioliittokäsitystä.
Kaikki halukkaat samaa sukupuolta olevat parit saavat kirkollisen vihkimisen kunhan ovat kirkon jäseniä. Vihkiminen voidaan suorittaa vaikka Helsingin tai Turun tuomiokirkossa.
En näe tarvetta todistella mitään. Käytäntö on ratkaissut sen kiistan, johon kirkolliskokous ei ole löytänyt kompromissia. Jumalan ei tarvitse odottaa hallinnon äänestyspäätöstä.
”Pidät kantaani ehdottomana. Juuri sitä se on ja hebrean ja kreikan teksti sen vain vahvistaa.” Tätä juuri uskalsin epäillä. Yritäpä lukea niitä tekstejä ikään kuin ilman vahvistamista kaipaavaa kantaasi. Kuinka mahtaa käydä?
M. Pentti. Hebrean ja kreikan tekstejä ilmeisesti pitäisi sitten lukea laulun sanoin: Tuulelta vaan mä vastauksen saan ..🙂
Kappas vaan Nieminen. Vetoat oikein Jumalan sanaan, jolla edellisessä viestissäsi ei ollut mitään merkitystä. Amazing!! Mitä käytäntöön tulee, niin se ei ole ratkaissut asiaa. Päinvastoin. Kirkolliskokouksen päätös sitoo joka tapauksessa niin piispoja kuin pappejakin. He kaikki tekevät virkavirheen mikäli he ohittavat kirkon ylimmän päättävän elimen päätöksen. Ja vaikka kirkolliskokous muuttaisikin kantaansa, niin Jumalan asetus avioliitosta pysyy voimassa siitä huolimatta. Ei Jumala todellakaan tarvitse siihen minkään kirkolliskokouksen kantaa, mitä Hän on kerran päättänyt.
> Hän on kerran päättänyt.
Eiköhän se ole nyt Vasumäki, joka jakaa täällä virkavirheitä ja päättää Jumalan mielipiteistä. Jumala ei tarvitse sinun lupaasi siunatakseen homoparin avioliiton. Eikä tarvitse kukaan muukaan.
”Hebrean ja kreikan tekstejä ilmeisesti pitäisi sitten lukea laulun sanoin: Tuulelta vaan mä vastauksen saan ” Vaikkapa niin, varsinkin, jos tuulella viitataan Henkeen. Mitään tekstejä ei pitäisi lukea vain saadakseen vahvistusta omille ennakkokäsityksilleen. Avoimmuus on oppimisen edellytys.
”Avoimuus on oppimisen edellytys.” Päinvastoin Jumalan sanassa pysyminen johtaa oppimiseen siitä, että pelastus on yksin armosta kaikille, kuten myös tässä tapauksessa siihen ehdottomuuteen, että Jumala on luvannut sinauksensa ainostaan ja vain miehen ja naisen liitolle, kuten se perinteisesti on evlut-kirkossa ilmaistu 1Mo1:24. Näinollen päätös ei ole minun vaan yksin Jumalan, vaikka Nieminen ilman Jumalan sanaa vedoten yleiseen mielipiteeseen muuta väittää.
……korjaan. 1Mo2:24.
Kaivan popcornit kaapista…
Minä sen sijaan syön nälkääni Jumalan eläväksitekevää sanaa….
Älä tulehdu
*k
😅
Kristillinen avioliitto on pitkä traditio. Sen ohella ei ole avioon vihitty homoja ja lesboja. Arkkipiispa Vikström on tulkinnassaan todella väärässä.
Yhdeksi lihaksi tuleminen tarkoittaa yhteisten biologisten lasten hankintaa eikä vaihtelevia paritteluinnovaatioita. Se on hyvin selkeää, mutta vain Vikströmille epäselvää, kun pitää änkyröidä ja muuntaa totuutta Raamatun kannasta. Sehän teologeilta onnistuu. Muistetaan, että he eivät edusta kristinuskoa vaan jotain muuta. En todella tiedä mitä.
Kosti Vasumäki,
”Kun Jorma Hentilä otti puheeksi arkkipiispa emeritus Vikströmin, niin hänen kantansa tiedetään koskien spn-parien vihkimistä.”
Pieni ote ”ennustamisesta” aikoinaan:
”Suomeen palattuani v. 2009 havaitsin myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon muuttuneen vielä paljon nopeammin ja perusteellisemmin, kuin olin ennustanut Ilkko I- ja Ilkko II-seminaareissa vuosina 1980 ja 1982. Olin mm. sanonut, että naispappeuden jälkeen vuorossa on homoseksualismin tuominen kirkkoon aivan samanlaisella mielivaltaisella Raamatun selittämisellä kuin naispappeuskin. Sanani saivat muuten aina niin hillityn arkkipiispan menettämään malttinsa ja äänensä korottaen vakuuttamaan, että mainituilla asioilla ei ole mitään yhteyttä toistensa kanssa. Hän piti puheenvuoroani sopimattomana. Valitettavasti olin ollut oikeassa ja arkkipiispa väärässä.”
Ote Anssi Simojoen kirjeestä Turun Tuomiokapitulille, joka oli hänet erottanut pappisvirasta. On luettavissa netissä.
Hyvää jatkoa keskustelulle ja pohdinnalle!
Kari Paukkunen. Näinhän siinä kävi, kuten kerroit ja piispa Björn Vikström on jatkanut samalla linjalla, kuten hänen isänsä arkkipiispa Vikström. Molemmat tietävät varsin hyvin, mitä tarkoittaa tuo (1Mo2:24), vaikka Björn Vikström tulkitsee sen mytologiaksi.
Anssi Simojoki ei nyt oikeastaan ennustanut, vaan totesi jo Ilkon seminarien aikana olemassa olleen asiaintilan. Keskustelu oli jo lähtenyt liikkeelle kirkossa.
En kertaa aikaisemmin tässä ketjussa kirjoittamaani muilta osin kuin mainitsemalla Jouko Sihvon ja Martti Lindqvistin tekemän selvityksen ”Homoseksuaalisuus ja kirkko. Katsaus uusimpaan tutkimukseen ja keskusteluun” (1975). Lindqvist ja Sihvo kiistivät ulkomaisiin tutkimuksiin perustuen viettelyteorian ja puolustivat homojen ja lesbojen oikeutta yhtäläisin perustein kirkon virkaan.
Vartija julkaisi Erkki Niinivaaran artikkelin otsikolla ”Ihmisyyden kieltäminern syntiä”. Niinivaara kirjoitti homojen elävän keskellämme usein tuskallista varjoelämää. ”Missä ihmisen osaksi tullut homoseksuaalinen rakenne on katsottu synnilliseksi, siellä on jäänyt havaitsematta, että syntiä saattaakin olla täyden ihmisyyden kieltäminen lähimmäiseltä ja hänen syöksemisensä syyllisyyden ja epätoivon kuiluun (Vartija 4.1975).
Erkki Niinivaara vieraili alustajana Setan kristillisessä piirissä jo 1970-luvun puolivälissä sekä useita kertoja 1980-luvun alkupuolella Malkus-ryhmässä, joka oli/on välillä nuupahtaneen kristiillsen piirin työn jatkaja. Malkuksen vetäjä, diakoni Ritva Kurki loi yhteydet kirkkoon ja Järvenpäähän, missä hän kävi monet kerrat pitämässä luennon tai osallistumassa keskusteluihin – ajallisesti Ilkon seminaarien aikoihin.
”Anssi Simojoki ei nyt oikeastaan ennustanut, vaan totesi jo Ilkon seminarien aikana olemassa olleen asiaintilan. Keskustelu oli jo lähtenyt liikkeelle kirkossa.”
Ilkon seminaareissa ymmärtääkseni keskusteltiin naispappeudesta?
Anssi Simojoki ”ennusti” silloin että…jotain muuta ”uutta” tuodaan myöhemmin kirkon sisälle ”mielivaltaisella” Raamatun tulkinnalla.
Keskustelu naispappeudesta oli käynnissä Ilkossa. ”Uusi asia” kirkossa ei ollut vielä esillä.
”Uusi asia” on nyt puheen aiheena!
Ilkon seminarien aikaan oli kirkossa jo meneillään keskustelu homoseksuaalisuudesta. Homous oli tuotu kirkkoon. Ensimmäinen askel oli piispojen kannanotto ”Ajankohtainen asia”. Ole hyvä ja lue tässä ketjussa aikaisemmin kirjoittamani kommenrtit.
Jorma Hentilä
Suoritin laiskanläksyni. Olet oikeassa edellä olleiden dokumenttien valossa. Vastustus oli tosin silloin (-66, -68, -74, -75, -76) niin voimakasta, että asia jatkossa vain ”kyti” pinnan alla tullakseen uudelleen esille kymmenien vuosien kuluttua aivan toisella volyymilla kuin aikaisemmin. Olin rippikouluikäinen -74, enkä muista tällaisesta yhtään mitään. Ilmeisesti normi seurakuntalaista asiaan liittyvä keskustelu ei vielä tavoittanut millään tavalla? Nyt on aika toinen.
Kiitos oikaisusta ja laiskan valaisusta.
Myyttien purkamisesta on ollut teologiassa puhetta jo kauan aikaa sitten. (Käsemann, Bultmann, Räisänen). Ja sitä on tehty ahkerasti. ”Bultmann otaksui, että Paavali muotoili omat oppinsa gnostilaisen vapahtaja-myytin avulla. Räisänen ei missään itse suoranaisesti kannata sellaista ajatusta, mutta jostain syystä hän kuitenkin hyväksyy sen perusteella tehdyt johtopäätökset”. (Timo Eskola,”Tulkinnan kahleissa, Heikki Räisäsen rosoinen Raamattu”)
Kiva huomata kuinka täällä näiden eräiden käyttämät ”taikasanat” tulevat ko. kirjassa esiin ja saavat selityksensä. Kyseessä ei ole enää tietenkään kristinusko. Kun ei ole edes yhteistä uskoa Jumalaan ja siihen, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta meille, on keskustelu oikeastaan ihan turhaa ajanhukkaa. Turhaa on yrittää perustella Raamatulla mitään, jos joku ei edes usko Jumalaan saatikka siihen että hänellä olisi valta tuomita ihmisiä ja sanoa kuinka meidän tulisi elää.
Riitta Sistonen
Luin kommenttisi useaan kertaan ja voin sanoa, että olen kanssasi perusohgelmasta samaa mieltä. Jotta ev. lut kirkon nykyinen ongelma, samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen voitaisiin kirkolliskokouksessa ratkaista avioliittolain hengen mukaan, niin se edellyttäisi, että kirkolliskokouksen edustajat ajattelisivat Raamatusta ja muistakin uskonkysymyksistä samalla tavalla – joidenkin mielestä ”liberaalisti”.
Esimerkiksi usko, Raamatun totuuteen on ongelmallinen. On vaikea uskoa että se on Jumalan sanaa siinä mielessä, että kaikki mitä siinä lukee on ehdottoman totta. Yleisesti uskotaan ja myönnetään, että se on ihmisten kirjoittama kirja ja koska parempaa ilmoitusta ei ole, niin olkoon se kristillisen elämän ohjeena.
Raamatun Jumalaan on myös vaikea ehdottomasti uskoa, sillä Jumala näyttäytyy siellä niin moniluontoisena. Joskus kiivaana kostavana Jumalana, joskus katuvana vihastuvana, joskus raakana ja armottomana, joka surmaa ihmisiä hukuttamalla, tai antamalla sataa lapsiensa päälle tulta ja tulikiveä. Parhaimmillaan Jumala ilmestyy Raamatussa rakastavana anteeksiantavana isänä, joka siunaa lapsiaan hyvyydellä ja anteeksiannolla.
Vaikea on myös uskoa sellaiseen Jumalaan, jolla on ”omaisuuskansa”. Eivätkö Jumalalle kaikki kansat ole samanarvoisia? Eikö Jumala olekaan vanhurskas? Jumalan omaisuuskansa on Israel ja asia juontuu tietenkin Raamantun syntyajoilta. Juutalainen kulttuuri korosti kirjoituksissaan omaa historiaansa kulttuurinsa tapoja.
Uudessa testamentissa Jeesuksen opetukset toivat etäisyyttä juutalaisuuteen ja Paavalin ansioksi voitaisiin ehkä katsoa se, että hän levitti kristillisyyttä myös muille kansoille, vaikkakin hän myös kirjeissään opetti myös juutalaista lainhapatusta, joka monesti on osoittaunut sivistyksen esteeksi.
Uuden testamentin opetukset ovat ehkä vaikuttaneet myönteisesti ns. länsimaiseen sivistykseen, joten kristillisten kirkkojen soisi vielä menestyvän ”kristillisessä” toiminnassaan. Esim. Suomen ev.lut kirkossa oleva erimielisyys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisessä on vielä ratkaisematta.
Suomen laki hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot, mutta kirkko avioliitto-oppi ei. Kosti Vasumäen peräänkuuluttama raamattuteologia ei paljon tilanteessa auta. Kuten Riitta Sistonen em. kommentissaan totesi: ”Kun ei ole edes yhteistä uskoa Jumalaan ja siihen, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta meille, on keskustelu oikeastaan ihan turhaa ajanhukkaa. ”
”Bultmann otaksui, että Paavali muotoili omat oppinsa gnostilaisen vapahtaja-myytin avulla.”
Johanneksen evankeliumi on luoteeltaan perin gnostilainen ja Jeesuksen yhteys gnostilaisuuteen näkyy mm. siinä ettei hän käytä kertaakaan Uudessa testamentissa nimeä JHVH, joka juuri gnostilaisille oli työssään epäonnistunut demiurgi ja siinä, että hän tuomitsee kirjanoppineet juuri GNOSIKSEN AVAIMEN kätkemisestä!!!
Eivät nuo avioliiton perusteet siitä miksikään muutu, vaikka Suomen laki on hyväksynytkin spn-liitot. Kirkolliskokous haluaa kuitenkin pitäytyä perinteisessä opetuksessaan viitaten mm. tuohon 1Mo2:24. Sensijaan kesällä Eeva-lehden haastattelussa arkkipiispa Luoma totesi; ”tulevansa hyvin toimeen myös kirkossa, jossa kirkkolakia muutettaisiin niin, että vihkikaava olisi sukupuolineutraali. Miehen ja naisen sijaan avioliittoon vihittäisiin kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä.” Tämä tietenkin istuu yleiseen mielipiteeseen varsin hyvin. Mutta se ei ole Raamatun kanta. Muutos tässä asiassa evlut-kirkossa on pidemmän ajan summa, kuten sekä Kari Paukkunen, että Jorma Hentilä toteavat. Vartijassa on prof. Jouko Talosen pitkähkö artikkeli koskien muutosta ylipäätään evlut-kirkossa. Tuossa yhteydessä ilmeinen vedenjakaja oli Erkki Niinivaara ja hänen kirjansa – Maallinen ja hengellinen.
Miksiköhän Raamatun Jumalaan sitten on vaikea uskoa. Lieneekö pohjimmainen syy sille, että syntiinlankeemus on vienyt tämän uskon täydellisen hyvään Jumalaan ja tuloksena on sitten Platonin demiurgi. Entäpä sitten se, onko Raamattu pelkästään ihmisten kirjoittama? On ja ei. Otan vain yhden esimerkin. Kun Herra oli antanut Moosekselle kymmenen käskyä ja muita lakeja, Mooses – kirjoitti muistiin kaikki Herran antamat määräykset”. ( 2Mo24:4). Että talletettu on Raamattuun perimätietona ja kirjalliseen muotoon saatettuna Herran luomisteko ja myös siunattu avioliitto.
Lisään vielä sen, Raamattu ei ole jumalallisen ja inhimillisen sekoitus. Siksi ei ole niin, että Raamatussa on Jumalan sanaa, vaan – Raamattu on Jumalan sanaa.
Kun Kosti V. mainitsee Erkki Niinivaran kirjan ”Maallinen ja hengellinen”, lisään tähän sen tiedon, että kirja syntyi, kun Niinivaara sai tehtäväkseen laatia synodaalikirjoituksen Tampereen hiippakunnan pappeinkokousta varten (1952).
Sodanaikainen rintamakokemus oli havahduttanut Niinivaaran ja monet muut ns. asevelipapit näkemään kirkon uudistamisen tarpeen. Kirkon oli avauduttava yhteiskuntaan päin ja palveltava entistä paremmin eri väestöryhmiä. Tärkeää oli laajentaa yhteyksiä aktiiviseurakuntalaisten ulkopuolelle samoin kuin erilaisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin virtauksiin. Tästä taustasta Niinivaara tekstinsä kirjoitti.
Epilogissa teoksessa Ritva Kurki: ”Totuus teki vapaaksi” puristin Niinivaaran keskeisiä ajatuksia seuraavaan:
”Erkki Niinivaara kritisoi hengellisen sfäärin – ilmapiirin – luomista alempiarvoisena pidetyn jokapäiväisen elämän yläpuolelle, esitti varsin radikaaleja sosiaalieettisiä tavoitteita ja arvosteli äärimmäisyyksiä kapitalismissa.”
Osmo Tiililä moitti Niinivaaran kirjaa harhaoppisuudesta ja korosti hengellisen ensisijaisuutta. Hänen mukaansa maalliseen voidaan vaikuttaa vain sydämen uudistumisen kautta.- Väittely laajeni kirkon piirissä ja kesti pitkään.
”Maallinen ja hengellinen” löytyi kirjastosta ja oli antoisa luettava. Mitä luultavimmin teen kirjalle vääryyttä yllä olevalla muutamalla rivillä, mutta epilogi ei antanut laajemmalle luonnehdinnalle tilaa.
Jumalan sanasta tyhjennetyllä kirkolla ei ole enää mitään merkitystä, se ei ole Kristuksen kirkko eikä sillä silloin ole tietenkään mitään Jumalan siunausta. Sisällöstä tyhjennetty tila kuorineen romahtaa lopulta. Siitä tulee jonkinlainen sirkus tai teatteri, jossa esitetään temppuja ja erilaisia näytelmiä.
”Tämän askeleen ottamisen jälkeen nykyihminen voi yhtä hyvin todeta: ’Jos Jumalaa ei ole, niin onko mitään kirkkoakaan. Ja mikäs piispa tai pappikaan minä sitten enää olen!’ Lisäksi aika monet ihmiset oivaltavat, että mitäs sitä sitten enää kannattaa kuulua kirkkoonkaan.
Jos Jumalaa ei ole, ei ole myöskään hänen sanaansa. Jos Jumalan sanaa ei ole, silloin ei myöskään ole sitä instituutiota, joka on perustettu tuon sanan varaan. Silloin tuon instituution palvelijat ovat pelkkiä ilveilijöitä, jotka tekevät maksusta mitä tahansa.
Jotakin tämäntapaista näyttää tapahtuvat nyt meidän kirkossamme.
Kirkon identiteetti perustuu Jumalan sanaan. Luther kirjoitti teoksessaan Kirkon Baabelin vankeudesta, että ’joka ei tunne evankeliumia eikä saarnaa sitä, ei suinkaan ole pappi eikä piispa.’ Kirkko saa oikeutuksensa Jumalan sanan opettamisesta. Mutta jos se luopuu tehtävästään, se alkaa muistuttaa uudenaikaista kokeilevaa teatteria, joka yrittää pelastaa olemassaolonsa modernisoimalla ja väärentämällä klassisia teatterikappaleita ja pysyy lopulta pystyssä vain valtionapujen turvin.” (Lasse Marjokorpi, Leviatanin valtakunta – kristinuskon hylkäämisestä ja uudelleenlöytämisestä, Sley-Media Oy 2015).
Timo Eskolan kirjasta, Arvosodan aikakausi: ”Postmodernin käsityksen seksuaalisuudesta toi kirkollisen keskustelun kentälle ennen kaikkea piispa Björn Vikström kirjassaan Monta rakkautta: seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologia. Laajan kirjan etiikan perustelut eivät nouse luterilaisesta perinteestä, vaan lähinnä postmodernista uusmoralismista.”
”Voisi olettaa, että kirkon käyttöön tarkoitetussa analyysissä olisi käyty tarkasti läpi aiheeseen liittyviä raamatunkohtia. Vikström käsittelee laajassa kirjassaan (284 sivua) Raamatun avioliittotekstejä vajaan kuuden sivun verran – ja näistä neljä käsittelee Vanhaa testamenttia. Uuden testamentin teksteille hän antaa tilaa puolitoista sivua. Vanhan testamentin kohdalla hän lähtee luonnollisestikin liikkeelle luomiskertomuksesta. Vikström puhuu ensin (juutalaiseen tulkintaan viitaten) miehen ja naisen toisiaan täydentävästä funktiosta ja syvästä yhteydestä. Kertomuksen huipentuma toteaa: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi (1. Moos. 2:24). Tilanne on Vikströmin mukaan teologiassa tulkittu ensimmäiseksi vihkimiseksi. Sekä juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä kertomusta on tulkittu ’avioliiton asettamisena’ (s. 197). Tätä hän ei kuitenkaan suosita kirkolle.
Tällaisen teologian Vikström nimittäin hylkää. Kertomus on mytologinen. ’Pohjimmiltaan siinä on pikemmin kyse etiologisesta kertomuksesta eli myytistä, joka antaa selityksen seksuaaliselle halulle, kodin perustamiselle ja miehen ja naisen rooleille lisääntymisessä.’ (s. 197-198). Kyseessä ei tekijän mukaan ole Jumalan ilmoitus eikä avioliiton asettaminen. Sen sijaan kertomuksessa on kyseessä myöhemmin historiassa ’kehittyneen avioliittoinstituution projisoiminen luomismyyttiin ja sen kuvaaminen siltä pohjalta Jumalan luomaksi luonnonjärjestykseksi’ (s. 198).
Tämän selvemmin ei voisi keskeisintä raamattuperustetta hylätä. Perinteinen kristillinen käsitys avioliitosta on Vikströmin mukaan pelkkä muinainen myytti, joka on muotoiltu selittämään kodin perustamisen intoa ja miehen ja naisen rooleja. Vikström suorastaan alleviivaa Raamatun ongelmallisuutta todeten, että ’se antaa kuvan alkuperäisestä ajasta, paikasta ja kulttuurista riippumattomasta avioliittoihanteesta’ (s. 198). Tämä on tietysti totta, sillä juuri tuollaisen kuvan avioliiton asettaminen haluaa antaa. Mutta koska Raamattu ei ole hänelle Jumalan ilmoitusta eikä avioliittoa ole koskaan asetettu, hän ei halua säilyttää ’myytteihin’ perustuvaa ihannetta. Sen sijaan seksuaalisuutta ja rooleja voi hänen mukaansa selittää monilla muillakin tavoilla kuin Raamatusta löytyvillä myyteillä.
Vikström on toki rehellinen siinä, mitä kieltää, eikä peittele ajattelunsa postmodernia perustaa. Epäjohdonmukaisuutta löytyy vain siitä, että hän puhuu yhä avioliitosta. Tekstien ja kristillisen perinteen hylkäämisen jälkeen ei nimittäin ole mahdollista perustella oikeastaan minkäänlaista käsitystä kristillisestä avioliitosta. Hänen esittämiensä lähtökohtien perusteella mikä tahansa yhdessä elämisen muoto polyamoriaan asti on moraalisesti saman arvoinen.”
En ole lukenut Vikströmin kirjaa enkä luekaan. Mutta kuulkaapa tätä: Vikström kirjoittaa: ”Niin Jeesus kuin opetuslapset olivat oman patriarkaalisen kulttuurinsa lapsia” (s. 156). ”Tällainen lause antaa suorastaan ylimielisen vaikutelman. Raamattu on nykyisessä keskustelussa tarpeeton, koska Jeesus itse edustaa patriarkaalista kulttuuria”. (Eskola)
”On sääli, että ajankohtaisen kirjan raamattuargumentointi on eksegetiikan näkökulmasta katsoen perusteeton….Hän ei näe Raamatun avioliittoteksteissä mitään hyvää. Vikströmin mukaan ne edistävät patriarkaalista asennetta ja johtavat syrjintään. Kun Raamattu on suljettu keskustelusta ulos, hän voi edetä oman agendansa mukaan. Ennen kaikkea hän luopuu homoseksuaalisen käyttäytymisen tuomitsevista kohdista: ’Olen argumentoinut sen puolesta, että homoseksuaalisuutta ei pidä nähdä syntinä’ (s. 138). Jos jotain syntiä on olemassa, sitä patriarkalistinen syrjintä, mistä kirjan mukaan edes Jeesus ei ollut vapaa. Tekijä ripittää siis rohkeasti jopa kirkon Herraa. Kirjan varsinainen teesi on, että ’kristillisen’ (eli yhteiskunnalta lainatun) moraalin mukaan kirkossa tulisi hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitto”. (Timo Eskola, Arvosodan aikakausi, Kirkko jälkikristillisen kulttuurin puristuksissa, Suomen teologinen instituutti, Iustitia Supplementi Series, Helsinki 2021).
Kosti, aloitin vasta lukemaan tuota Eskolan kirjaa ”Tulkinnan kahleissa”, Heikki Räisäsen rosoinen Raamattu”. Kun luin tuosta Bultmannin ”Entmythologisierung-ohjelmasta, jossa hän esittelee päättelemiään Raamatun ristiriitaisuuksia, niin kuinka minulle tulikaan ihana armollisen Jumalan ja Kristuksen läsnäolon tunne kun mieleeni nousivat Paavalin sanat Room. 4:16 ”Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta”. Usko on ihana lahja Jumalan armosta, joka annetaan meille uskoessamme Kristukseen. Jolla uskoa ei ole, sille ei Raamatun sana aukea, vaan on täynnä ristiriitaisuuksia. Jeesus valitsi apostolinsa yksinkertaisista kalastajista. Hekin ymmärsivät. He saivat uskon. Paavali oli oppinut. Hän oli oivallinen ase Jumalan käytössä. Lapsikin voi ymmärtää ja ottaa vastaan Raamatun sanan. Ylpeä ja itseriittoinen ihminen jää pimeyteen.
Riitta, olen kyllä tutustunut tuohon Timo Eskolan kirjaan Tulkinnan kahleissa osittain, kuten myös jonkin verran tuohon kirjaan Arvosodan aikakausi. Nuo Paavalin sanat; ”sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta” sisältää syvimmältään koko Raamatun totuuden. Lapsi uskoo aivan luonnostaan, siksihän Jeesus kehottaakin meitä tulemaan lasten kaltaiseksi. Mutta kokemuksesta me sen tiedämme, että meidän aikuisten on vaikea omaksua tuon yksinkertaisen uskon, joka lapsille on niin luontaista.
Oletko Kosti veljeni, tosiaankin kyennyt siihen? Voin kyllä uskon vastaanottaa, mutta omaksuminen kuulostaa joltakin jonka pitäisi jotenkin kyetä käsittämään. Minulla usko menee täysin yli ymmärryksen. En enää edes yritä.
Pekka Veli. Kiitos huomautuksesta. Tuo sana ”omaksua” oli huono ilmaisu. Tietenkin asia on niin, että se on Jumalan teko, että me uskomme häneen. Toki usko on myös meidän ymmärrystämme ylempi. Lapsi sensijaan uskoo luonnostaan, mitä hänelle sanotaan. Kun Jumala puhuu Raamatun sanassa, niin aikuinen arvelee heti, lieneekö se totta.
”Lapsi sensijaan uskoo luonnostaan, mitä hänelle sanotaan.” Oletko ollut paljonkin lasten kanssa? Minun kokemukseni ei ole tuo. Harva aikuinen osaa olla niin kokonaan vastahankaan kuin maassa makaava, huitova ja potkiva lapsi, joka naama punoittaen ja kyynelet valtoimenaan kiljuu: ”Ei!”
Olen ollut varsin paljon lasten kanssa. Minulla on ihan omakohtainen havainto/havainnot, kun lapselle kertoo vaikkapa Raamatun tapahtumista hän uskoo niihin, toisin kuin aikuinen. Vai oletko huomannut? Entäs tämä ”makaava, huitova ja potkiva lapsi, joka naama punoittaen ja kyynelet valtoimenaan kiljuu: ”Ei!” Mahtaiskohan johtua perisynnistä, joka näyttää olevan tälle ajalle lähes tuntematon käsite.
Minkä ikäiselle lapselle mielestäsi Kosti pitäisi tuoda selväksi että ellet ole kiltti ja usko Jeesukseen Jumala heittää sinut helvettiin kärsimään ikuista kidutusta polttavassa tulessa?
Tiedän monta asiasta traumatisoitunutta aikuista jotka yhä näkevät lapsena itseensä indoktrinoiduista helvettikuvista painajaisia.
”Mahtaiskohan johtua perisynnistä, joka näyttää olevan tälle ajalle lähes tuntematon käsite.” Ei johdu, vaan normaalista uhmaiästä, jolloin lapsi löytää oman tahtonsa ja kokeilee sen tehoa.
Seppo, sinulla pakkaa olla hieman tuo ”helvetti-moodi” päällä. Tuo on täysin väärällä tavalla sanottu kenellekään, että ellet ole sitä sun tätä tai ellet usko joudut…..jne.
Mistäs normaali uhmaikä johtuu muusta kuin perisynnistä? Ei kaiketi sentään uhmaikä loogisesti johdu pelkästään ”uhmaiästä ollen uhmaiän vaikuttava syy?
Kosti, tuo ’moodi’ vain on kristinuskon pelastumisen lähtökohta, ja et siis vastannut kysymykseen ,minkä ikäinen lapsi voi tuon lähtökohtaisen viestin traumatisoitumatta vastaanottaa?
Kosti, juuri näin se on. Ydinasiaa. Minut valtasi niin suuri kiitollisuus Jumalalle siitä, että hän on lahjoittanut minulle yksin armostaan uskon Raamatun Herraan Jeesukseen Kristukseen. Kyse on uskosta.
Raamatun jakeissa aukeaa rikas ja syvällinen uskonmaailma sille, joka ottaa sen sanan Jumalan puheena itselleen. Raamattu on kirjoitettu meitä varten, Jumalan ilmoitus meille itsestään, tahdostaan, armostaan ja rakkaudestaan.
Mitäs Seppo luulet, kuinka paljon lapset traumatisoituvat pelkästä ”helvetin kiroilusta”, joita lapset joutuvat kuuntelemaan pienestä pitäen ja oppivat kiroilemaan itsekin.
Kukas tai mikäs Kosti sen ’helvetti- sanan on kulttuuriimme ujuttanut…? Ja kyllä kiroilu on sentään pientä riesaa ikuisen eli aina kestävän kidutusuhan rinnalla…
Seppo arvasin mitä vastaat – tietenkin kirkko ja kirkon Herra.
Joona 2:9 Ne jotka kunnioittavat turhia jumalia, hylkäävät armon, jota heille tarjotaan.
Mikä muu voi olla turhempaa, kuin etsiä Raamatusta ristiriitaisuuksia. Juuri kunnioitus turhia asioita kohtaan on vahva este armon vastaanottamiselle. Moni täyttää elämänsä pelkällä turhuudella. Meidän, jotka olemme Herran omia tulisi vangita kaikki ahjatuksemme Kristukselle kuuliaiseksi. Muuten lankeamme samaan turhaan puuhaan tai -pohdiskeluun.
”Mikä muu voi olla turhempaa, kuin etsiä Raamatusta ristiriitaisuuksia?” Sekin on turhaa, että koettaa sovittaa Raamatun eri osista aukottoman yksiselitteistä kokonaisuutta.
Ristiriitojen etsintä juuri merkitsee sitä aukottoman kokonaisuuden etsintää. Juuri näinhän ei Raamattua pidä lukea. Asia on juuri päin vastoin kuin Martti Pentti esittää. Lutherin mukaan Raamatusta tulee etsiä Kristusta. ”Was Christum treibt”.
Ongelmat ovat tulleet ja tulevat juuri siitä kun tieteellinen (materialistinen) maailmankuva yritetään sovittaa Raamattuun. Kun ei ymmärretä Raamatun ainutlaatuisuuttaa jumalinhimillisenä Jumalan ilmoituksena meille, ei minään tieteen oppikirjana. Tämä näytti jo Paavalille olevan selvää. Vrt. Room. 1. Tieteen kehitys, valistus ja darwinismi kehitysoppeineen sitten aikaansaivat tämän ristiriitojen etsinnän ja sovitusvimman.
”Tieteen kehitys, valistus ja darwinismi kehitysoppeineen sitten aikaansaivat tämän ristiriitojen etsinnän ja sovitusvimman.” Näin asia minunkin ymmärtääkseni on. Kirjaimellinen raamatuntulkinta on valistuksen lapsi. Ennen sitä ei ollut ongelmaa kirjoitusten vertauskuvallisessa ymmärtämisessä.
Jaa, Kristus oli kaiketi sitten vertauskuvallisesti Jumalan Poika.
Kenties ’Jumalan Poika’ on vertauskuva siitä, kuka Jeesus on? Kirjaimellisen tulkinnan hakijoilla – niin liberaaleilla kuin konservatiiveilla – on kiusallinen taipumus penkoa neitsyt Marian yksityiselämää.
Sekä Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat että ”taistelevat” ateistit vetoavat molemmat Raamatun teksteihin ja syyttävät kirkkoa luopumuksesta.
Tarkoittaako se sitten Marian yksityiselämän penkomista, kun Luukas toteaa Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä ja syntyneen neitsyt Mariasta. Kysymys on tietenkin siitä uskotaanko tämä Luukkaan kertomus vei ei. Syvimmiltään tässäkin tulee näkyviin uskon, joka on Jumalan lahja ja epäuskon (johtuen syntiinlankeemuksesta) välinen kamppailu.
Mitä sitten tulee Jorma Hentilän kommenttiin, niin ehkä pelkän väitteen sijasta kannattaisi perehtyä siihen, mitä tuo kirjaimellinen Raamattuun pitäytyminen sitten oikeastaan tarkoittaa. Varhainen kristikunta, vaikka se puhui siitä, että jokainen sana ja kirjain oli Pyhän Hengen inspiroima ei käsittänyt asiaa siten, että Raamattu ei olisi ollut myös inhimillinen. Mikä siinä on ollennaista on se, että jumalalllinen ja inhimillinen eivät ole toistensa vastakohtia. Täysin inhimillisenä Raamattu on samalla kokonaan jumalallinen. Kysymys on paradoksista. Asia on verrattavissa Kristuksen salaisuuteen (joka ei aukene järjelle, vaan uskolle) Uskon intuitio pitää Häntä yhtäaikaa täytenä ja todellisena Jumalana sekä täytenä ja todellisena ihmisenä. Samoin Raamattukin on yhtäaikaa `inhimillinen ja jumalallinen, sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta ja jakamatta.` Lieneeköhän taisteleva ateismi ymmärtävän tämän? Epäilen vahvasti.
Taisteleva ateismi ei varmaankaan pysty vastaavanlaiseen analyysiin kuin Kosti Vasumäki, mutta epäilenpä sitäkin, pystyykö siihen myöskään moni Raamattua kirjaimellisesti tulkitseva.
Kommenttini viittasi lähinnä kirkkopoliittiseen keskusteluun/väittelyyn/syyttelyyn. Vapaa-ajattelija -lehti julkaisi Ruotsissa asuvan (tai tuolloin asuneen) avustajansa artikkelin, jossa kirjoittaja osoitti, kuinka Ruotsin kirkko on hylännyt Raamatun opetukset ryhtyessään vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.
”Tarkoittaako se sitten Marian yksityiselämän penkomista, kun Luukas toteaa Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä ja syntyneen neitsyt Mariasta.” Ei tarkoita. Sen sijaan tuohon neitsyyteen takertuminen on usein tarpeetonta pohdiskelua ja saattaa saada kiusallisiakin piirteitä.
Jorma Hentilä, minun tuttavapiirini kuuluu myös mm. ateisti, jonka kanssa minun on turha alkaa väittelemaan ainakaan filosofiasta, koska en siihen kykene hänen tasollaan. Minulla on myös hänen kirjansa. Meitä yhdistävät myös omat kirjastomme. Minulla ne liittyvät tietenkin pääasiassa teologiaan, mutta myös venäläiseen kirjallisuuteen, joka ei tällä hetkella taida olla oikein suosittua. Joten ei tämä kirjoittaminen ole elämän koko kirjo. Sinä kannatat spn-liittoja, minä en ja olen kantani myös perustellut ja liityn samalla heihin, mihin kirkollikokouksen enemmistö on päätynyt. Ei se ole sen ihmeellisempää. Tuskin sinäkään olet valmis luopumaan omista periaatteistasi.
M. Pentti. Taitaa olla turha puhua ylösnousseesta Kristuksesta, ellei hän ole siinnyt Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyt Mariasta. Onhan noita väitteitä, joissa todetaan, että Jumala on adoptoinut Jeesuksen Pojakseen. Tuollaiset väitteet nousevat samasta maaperastä, kuin kysymys siitä; ”Onko Jumala todella sanonut….”?
”Taitaa olla turha puhua ylösnousseesta Kristuksesta, ellei hän ole siinnyt Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyt Mariasta.” Uusi testamenti on täynnä eri henkilöiden julistusta ylösnousseesta Kristuksesta, mutta vain Luukas viittaa Jeesuksen äitiin neitsyenä. Sana voi sitä paitsi tarkoittaa yleisemminkin naimatonta nuorta naista, neitoa.
Mitä tarkoittaa Raamatun kirjaimellinen tulkinta?
Minulle on kielenkääntäjänä selvää, että tekstiä kääntäessäni minun tulee päästä selville siitä mitä siinä minulle lukijana (tai kääntäjänä) halutaan viestiä. Eli mikä on kirjoittajan ajatus ko. lauseessa. Miksi se on siis kirjoitettu? Mikä on tarkoitus? Jos joku sanoo minulle vaikkapa että ”Avaa ikkuna”. Niin ymmärrän niin, että ikkuna on nyt kiinni, mutta tämä sanoja haluaa että se avataan. Näin yksinkertaista se on.
Ei se kääntäminen oikea ajatuksen tavoittamiseksi noin yksinkertaisesti ole etenkään silloin kun käännettävä lause esim. siteeraa jonkun tuhansia vuosia sitten eläneen henkilön puhetta. Sillä oikean merkityksen saamiseksi tarvittaisiin myös tieto puhujan ilmeestä, eleestä ja äänensävystä, jotka saattavat muuttaa kirjaimellisen merkityksen jopa täysin päinvastaiseksi.
”Näin yksinkertaista se on.” Ei ole. Minä voisin sanoa sinulle: ”avaa ikkuna” ja tarkoittaa sitä, että sinun olisi aika tuulettaa ummehtuneita mielipiteitäsi ja katsoa avoimin silmin ulos maailman nykyiseen menoon.