Ydinjuttu
Moni nostaa peukun pystyyn sen puolesta, että kirkon tärkein kysymys tulevalla kirkon nelivuotiskaudella on päätös avioliitolain seurauksista kirkossa. Tämän asian kautta mitataan monen mielestä kirkon kyky uudistaa ajatteluaan ihmisiä silmiin katsoen ja samalla pitkää perinnettä kunnioittaen.
Mutta tämä kysymys ei ole kirkon tärkein asia. Kirkon uskottavuuden ja sanoman kannalta ydinkysymys on se, onko kirkko valmis yhä uudestaan keskittymään kahteen asiaan, jotka ovat oikeastaan saman kolikon kaksi puolta. Erottamattomia ja yhteen liimattuja. Siinä mielessä se yksi ja tärkein asia on:
elää Jumalan armosta ja olla edelleen armon, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden verkostona niiden kanssa, jotka kulloinkin ovat eniten uhattuina ja kärsivät eniten.
Juuret
Kristinuskoa ei olisi olemassa, jos varhaisimmat Jeesuksen seuraajat eivät olisi rakastaneet toisiaan ja antaneet nälkäisille syötävää ja juotavaa, myös tuntemattomille. Kristittyjen määrä oli parin vuosisadan ajan vain pahainen yhden tai kahden prosentin marginaali moniuskontoisen Välimeren ympäristössä. Se erottui muista sillä, se hyväksyi joukkoonsa orjat ja vapaat, miehet ja naiset, vauraat ja köyhät. Vaikka eripuraa saattoi esiintyä, niin Jeesuksen seuraajien mentaalinen DNA-rakentui yrityksestä ottaa joukkoon ja välittää.
Varhaisina vuosisatoina ei tunnettu nykymerkityksessä sanaa ”diakonia”, mutta hehku paloi komeasti. Meille samat asiat nostavat esiin lukuisia kysymyksiä: miten kristittyinä puolustamme sellaista yhteiskunnallista linjaa, joka sekä Suomessa että kansainvälisesti edistää tasauksen hidasta mutta määrätietoista toteutumista.
Uudet tutkimustiedot kertovat diakonian yhä suuremmasta painoarvosta. Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtajan Kimmo Ketolan mukaan juuri diakonia on se, mikä tällä hetkellä motivoi kirkkoon kuulumiseen. ”Se, että kirkko puolustaa julkisuudessa köyhiä ja syrjäytyneitä, on vähintään jokseenkin tärkeä jäsenyyden peruste kolmelle neljästä kirkkoon kuuluvasta. Kahdelle kolmasosalle vastaavasti syynä on kirkon apu kolmannen maailman ihmisille.”
Neljä isoa asiaa
1. Yhdessä! Kirkossa olennaista on se, ettemme ulkoista köyhien ja tarpeessa olevien huolenpitämistä asiassa erityisesti koulutetulle joukolle vaan olemme liikkeellä koko yhteisönä.
2. Osaajia! Tarvitsemme myös hyvin koulutettuja erityisosaajia ja seurakuntien sisäisiä konsultteja – siis diakoniatyöntekijöitä ja myös diakoniapappeja.
3. Ohjausta! Kokonaiskirkon tasolla tarvitaan jatkuvaa ohjausta diakoniamyönteisyyteen. Tarvitsemme keskustelua ja päätöksiä, joilla taataan diakonian kehittyminen yhä selkeämmin kaikkien kristittyjen diakoniaksi, jossa erityisesti koulutetuilla on erityinen asema paikallisseurakunnassa.
4. Tarvitaan lisää tukea! Vuonna 2014 kirkko antoi suoraa taloudellista apua diakoniassa 7,7 miljoonaa euroa. Diakoniatyöntekijöitä oli1393 (vertailuksi: pappeja 2119 ja perheneuvonnassa 160). Laajasti ymmärrettynä kirkon ”palvelusektori” kulutti kirkon vuosikatteesta 13,6% eli 140 miljoona.
Tämä ei ole lopulta kovin suuri luku ollakseen kirkon huippujuttu. Tästä päätetään seurakunnissa, mutta kirkolliskokouksen tehtävänä on antaa mentaalista ohjausta erityisesti juuri nyt talouden vaikean vaiheen puristuksessa.
4. Vihdoin! Kirkolliskokouksessa tulee myös viedä diakonaattiprosessi päätökseen ja kirjata lakiin monet nykyiset käytännöt. Asian tutkimuksellinen tausta on nyt paljon selkeämpi kuin pari vuosikymmentä aiemmin ja päätöksenteko perustellumpaa.
Kari Latvus
TT, kirkkohallituksen yhteiskunnallisen työn asiantuntija
Kirkon tärkein asia ”elää Jumalan armosta ja olla edelleen armon, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden verkostona niiden kanssa, jotka kulloinkin ovat eniten uhattuina ja kärsivät eniten.”
Minun mielestäni kirkon tulee elää rakkauden ja oikeudenmukaisuuden verkostona kaikkien ihmisten kanssa, niin rikkaiden kuin köyhien, niin terveiden kuin sairaiden, niin kantasuomalaisten kuin pakolaisten jne.
Peruslähtökohta on Jumalan armo ja se, miten se on Raamatussa ilmaistu. Jumalan armo tiivistyy Jeesuksen ristinkuolemaan ja kaikkien ihmisten syntien sovitukseen.
Kari Latvus on ensimmäinen TK-liikkeen edustaja jonka mielestä kirkon tärkein kysymys ei ole päätös avioliittolain seurauksista kirkossa. Monen muun TK-liikkeen edustajan mukaan kirkolliskokouksella ei muuta tehtävää olekaan. Täydentäisin hänen hyvää kirjoitustavan toteamalla että asia ratkaistiin jo viime kaudella. Joku työryhmä sitä vielä pohtii, mutta sen ei tarvitse antaa häiritä.
Mielenkiintoista oli lukea tämä blogi rinnatusten Pauli Annalan luennosta tehdyn jutun (http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/teologi-kirkkojen-tyhjentyminen-on-myonteista) kanssa. Itse olen enemmän taipuvainen ajattelemaan, että Annala on oikeilla jäljillä.
Luin Pauli Annalan luennon referaatin ja täytyy sanoa, että se on täyttä asiaa. Erityisen tärkeää on muistaa tämäkin: ”Ellei kirkko pidä jatkuvasti esillä sitä tuonpuoleista päämäärää, jonne se on matkalla, sitä uhkaa vaara muuttua tämänpuoleiseksi ideologiaksi. ”-
Asioita voidaan tarkastella monelta suunnalta, mutta pääasia on syytä muistaa pitää aina pääasiana.
Varsinkin liberaalissa kristillisyydessä on hyvää tarkoittava pyrkimys, että kristittyjen tehtävä on tehdä maailma paremmaksi. Sanan uskotaan tulevan lihaksi rakentamalla hyvä yhteiskunta. Tässäkin kirkollinen puuhamaa on Pauli Annalan mielestä ongelma. – Siinä evankeliumista tulee puhdasta tämänpuoleista sosiaalietiikkaa, hän sanoo. – Tosi kirkko on jotakin muuta kuin maallinen poliittinen ohjelma. Tosi kirkko on tämänpuoleinen, historiansisäinen kuva tuonpuoleisesta Jumalan Valtakunnasta.
Pekka Kivirannan kanssa samaa mieltä. En oikein ymmärrä, minkä vuoksi köyhtyvä, kutistuva ja tyhjenevä kirkko tarvitsisi lisää dosentti Latvuksen peräänkuuluttamia osaajia, ts. konsultteja kirkolliselle puuhamaalle.
Mitä tulee Pauli Annalaan, niin vieläkin käyvät kylmät väreet, kun muistelee Paulin luentoja. Jos jokin on vaikuttanut oletettuun hengelliseen ”kehitykseeni”, niin se kristinuskon keskeisin totuus, jonka Annala pukee sanoiksi seuraavasti:
”Kuitenkin inhimillisen olemisen arvokkain paikka on hiljaisuus ja tyhjyys, koska vain autioon, tyhjään ja köyhään Jumala voi astua. Ihminen voi täyttyä vasta, kun hän ensin on tullut tyhjäksi.”
Unohdin lainausmerkit kommenttini ensimmäisestä kappaleesta: se siis on lainaus Valomerkistä löytyvästä toimittajan Huttusen erinomaisesta jutusta Pauli Annalan luennosta.
Kiitos rakentavasta kirjoituksesta Kari Latvus.
Tekstin avauskappaleeseen toteaisin, ettei kirkkovoi kunnioittaa perinnettään, jos se muuttaa olennaisesti sen sisältöä. Kirkon toiminnan lähtökohtana on sen sisältö, ei kuoret.
Kommenteissa viitatusta Pauli Annalan tekstistä toteaisin, että hän on vain osin oikealla jäljillä. Seikka etteivät kirkkosalit tyhjenisi, vaan kirkon jäsenet yhä enenevässä määrin osallistuisivat Herran Pyhälle ehtoolliselle myös muutoinkin kuin sukulaislasten konfirmaatiomessuissa, olisi varmaankin eduksi kirkon asialle.
Kirkon nykyiset rakenteet perustuvat siihen että yli 90 % jäsenistöstä rahoittaa toimintaa, johon eivät aktiivisesti osallistu. Siis toimintaan joka on laissa määritelty kirkon tehtäväksi. Rakenteet murtuisivat, jos aktiivisuus lisääntyisi, taikka jäsenmäärä laskisi vielä nykyisestään.
Kirkon tehtävä on siis lain mukaan julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Tekstissään Kari Latvus kiinnittää huomiota erityisesti ”sekä” sanan jälkeiseen osaan ja on siltä osin pitkälti myös oikeassa. Tänä aikana erityinen haaste kirkolle on, että Herra on tuonut perinteistä ulkolähetystä muistuttavan lähetyskentän meille tänne Suomeen.
Meitä velvoittaa Herramme käsky osoittaa lähimmäisenrakkautta ketään erottamatta, niin tutuille kuin tuntemattomille. Meitä velvoittaa Herramme käsky kastaa ja opettaa. Ilomme ja velvollisuutemme on toivottaa maahanmuuttajat tervetulleiksi kirkkosaleihimme oppimaan ja tunnustamaan kristillistä uskoa.
Kari Latvuksen teksti käsittelee siis tärkeitä asioista, joita on syytä pitää esillä.
Espoon hiippakunnassa Yhteinen kansankirkko -listan aiepiiriin liittyviä teemoja ovat mm:
Rakenamme kirkkoa, joka tunnustaa jokaisen ihmisen luovuttamattoman arvon ja huolehtii heikommista
Rakennamme kirkkoa, joka toivottaa maahanmuuttajat terve tulleiksi
Rakennamme kirkkoa, joka ottaa todesta maailmanlaajuisen lähetystehtävän ja tukee lähetysjärjestöjen työtä
Teemoja on kaikkiaan kymmenen
https://www.facebook.com/Yhteinen-kansankirkko-maallikot-1776058885954764/?fref=nf
Salme,
Jumalan elämää ylläpitävä armo ja elämää suojeleva tasavertainen oikeudenmukaisuus kuuluu kaikille aivan yhtä paljon. Elämän käytäntö on se, että Jumalan silmissä kaikki rakkaat ja arvokkaat saavat ihmisten silmissä eriarvoistavan ja elämää rajaavan kohtelun. Emme vain osaa tai jaa Jumalan hyvää toisillemme vaan kahmimme sitä enemmän itselle kuin annamme muille.
Tämän vuoksi on erityisesti ja tietoisesti kohdistettava huomio köyhiin ja syrjään jääviin.
Juhani,
köyhyyden ja eri eriarvoistumisen kysymystä ei ole ratkaistu viime kaudella vaan sen kanssa painimme jatkuvasti.
Pekka,
en tiedä mihin viittaa ja mitä vertaat. Itse en rajoita tai typistä Jumalan valtakunnan todellisuutta tuon- tai tämänpuoleiseen. Miksi ihmeessä tällaista vastakkainasettelua tulisi tehdä? (En myöskään usko Pale Annalan tätä tekevän).
Kari-Matti,
Jeesuksen seuraaminen ei ensisijassa ole maailman parantamista vaan ihmisten keskellä elämistä (tosin kiihkeä yrityksemme tuhota maailma on kyllä ainakin minut yhä useammin pysäyttänyt miettimään, että pitäisikö meidän yhä selkeämmin pelastaa maailma mieluummin kuin tuhota se). Paavali muistutti: Muistakaa köyhiä (Gal 2:10) ja tämä pätee vieläkin.
Köyhät ovat Jeesuksen seuraajien matkassa yhä edelleen.
Kiitos Kari kommentista.
”Emme vain osaa tai jaa Jumalan hyvää toisillemme vaan kahmimme sitä enemmän itselle kuin annamme muille.” sanot näin ja tottahan se on.
Tuosta nousi mieleeni hieman satiirinen mielikuva, että kirkkokin on tainnut kahmia suuren osan itselleen kiinteänä omaisuutena, maana jne.
Todellisuudessa kirkon kiinteä omaisuus ei ole kovin suuri ja sen realisoiminen ei paljon muuttaisi kokonaistilannetta. Suurin osa omaisuudesta on rakennuskantaa joka tarpeen työssä. Teltassako sitten messuaja pidettäisiin syksyn sateissa?
Maa- ja metsäomaisuutta käytetään työn tulemiseen järkellä ja maltilla.
No, ehkä ei nyt ihan telttaan tarvitse siirtyä. Jotkin seurakunnat ovat viime aikoina myyneetkin jotain rakennuksiaan. Mm. pappiloita on myyty ostettu kesähuviloiksi. Jotkut tuttunikin ovat saaneet näin mukavia kesän viettopaikkoja.
En kaiketi luonut vastakkainasettelua? Mutta näkökulma ja lähestyminen oli erilainen. Toinen puhuu siitä kuinka paljon pitää tehdä ja toinen siitä että Jumala täyttää touhuisuudesta tyhjän. Etkö Kari itse huomaa tätä ero
Ehkä vain kommentista tulkitsin sinua väärin tai sen jälkeisestä keskustelusta.
Amen. Avioliittokysymys ei ole tärkein eikä toivon mukaan ratkea hetkessä. Siinä on useita vaihtoehtoja mm, luopuminen koko oikeudesta. Avioliittohan on yhteiskunnallinen instituutio. – Olen diakonian kannalla. Mutta kuka maallikkoehdokkaista on Helsingissä tätä mieltä, saa ääneni.
Seppo, ehdokkaiden joukossa maallikkoedustajien vaalissa on mm. kirkon diakojohtajana toiminut, nykyisin professori Heikki Hiilamo. Diakoniamiehiä myös Heikki siis.