Pohjois-Amerikan luterilaisen kirkon ELCA:n lehti The Lutheran kirjoitti viime vuoden lopulla raportin seurakuntien ”vanhemmista aikuisista”. Siis keitä he ovat? Kyseessä on sikäläinen korrektiutta tavoitteleva termi, jonka luontevin suomennos lienee ikäihmiset.
ELCA:ssa on havaittu sama ilmiö, joka on tuttu monessa muussakin kirkossa. Yhä suurempi osa seurakunta-aktiiveista on vanhoja.
Samaan aikaan kirkon ja kristillisten järjestöjen suurimmat ponnistelut usein tähtäävät siihen, että tavoitetaan nuoria, koska ”heissä on tulevaisuus”.
Se on totta, mutta ei koko totuus. Tulevaisuus on myös vanhoissa.
Muutama vuosikymmen sitten Suomen satavuotiaat mahtuivat kuvineen aikakauslehden aukeamalle. Nyt he täyttäisivät koko lehden. 90 vuotta täyttäneitä on Suomessa noin 50 000.
The Lutheran kertoo 93-vuotiaasta Richardista, entisestä hävittäjälentäjästä, nykyisestä rata-autoilun harrastajasta. Hän on myös seurakuntansa keskeisiä vastuunkantajia ja esikuva nuoremmille. Tällaisia Richardeja on Suomenkin seurakunnissa.
En ole varma, onko ihmisten keski-iän nousu ja ikäihmisten kyvyt havaittu Suomen kirkossa ja kristillisissä järjestöissä. Ja onko asiasta tehty oikeat päätelmät. Nyt vanhoihin turvaudutaan usein vain, jos nuoria ei löydy.
Kerta kerran jälkeen seurakuntavaalien alla suurin huoli tuntuu olevan siitä, saadaanko ehdokkaiden joukkoon nuoria, lähtevätkö nuoret uurnille ja pääseekö riittävästi nuoria läpi.
Olennaisempaa kai on, että luottamustehtäviin saadaan ihmisiä, jotka tuntevat nuorten tarpeet ja toiveet. Vanhoilla nuorten ymmärtämistä helpottaa se, että hekin ovat tavallisesti olleet nuoria.
Kirkon lähetystyössä lähtijät ovat tavanneet olla nuorempaa sukupolvea, tukijat ja rukoilijat vanhempaa. Nyt lähtijöissäkin on jo paljon keski-ikäisiä ja sitä vanhempiakin.
Usein kysytään, loppuvatko Suomen kirkosta lähetystyön tukijat. Omat muistikuvani asiasta ulottuvat 1970-luvun vaihteeseen. Silloisten lähetyspiirien koostumuksen perusteella lähetystyön kannatuksen olisi pitänyt loppua Suomesta viimeistään vuoteen 2000 mennessä.
Edelleen se kuitenkin jatkuu, sillä moni havahtuu näkemään lähetystyön merkityksen vasta vanhemmalla iällä.
Pekka Mikkola on Suomen Lähetysseuran aluepäällikkö Venäjällä ja Virossa
Kirjoittaja on ilmeisesti itse ”ikäihminen” ja puolustaa, aivan oikein, ikäihmisten panosta seurakunnissa. Monella heistä onkin paljon osaamista ja energiaa toimia yhteisissä asioissa ja se tila ja tuki heille annettakoon vilä nykyistäkin enemmän.
Heidän toimintanäkynsä ja maailmankuvansa ovat usein kuitenkin menneestä maailmasta, joten kehittäjiksi ja johtajiksi heitä ei tulisi valita paitsi jos he ovat osoittaneet kykynsä uuden luomiseen ja tulevaisuuden visiointiin rakentavalla ja kehittävällä tavalla.
Tämä onkin keskeinen ongelma Suomen EL kirkossa. Päättäjät ovat vanhoja (tai hyvin vanhakantaisesti ajattelevia), haluat ylläpitää vanhoja ja itselleen tuttuja ja rakkaita asioita ja vierastavat muutosta ja kehittämistä.
Näin mikään ei muutu ja ”vesilasti” kirkkolaivassa sen kuin pahenee…