Viime syksynä keksin ratkaisun kirkon avioliittokiistaan. Esittelin sen suurin toivein ja petyin nopeasti. Ehdotukseni ihmissuhteen siunaamisesta sai hyvin vähän positiivista vastakaikua. (Tähän voisi liittää itseironisen hymiön, koska omat ideat ovat yleensä aina parhaita.)
Viime viikolla piispat julkaisivat kirkon avioliittokiistaa ja sen ratkaisuja koskevan mietintönsä. Harva tuota mietintöä on kehunut, vaikka siinä on paljonkin positiivista. Mutta edelleen piispainkokous yrittää selvitä avioliittokiistan keskellä suostuttelemalla eri näkökantojen edustajia luopumaan näkemyksistään ja tavoitteistaan. Se on kivinen tie, vaikka samalla on selvää, että vuosien kuluessa aikana moni kirkon jäsen ja vaikuttaja on muuttanut näkemyksiään. Viisastunut, tai luopunut oikeasta, riippuen mistä suunnasta asiaa tarkastelee.
Mutta edelleen piispat vaalivat kirkon ykseyttä. Ja nähdäkseni tätä ykseyttä pitäisi vaalia kirkon teologiasta ja olemuksesta lähtien. Siispä toistan vielä viimesyksyisen ehdotukseni ja esitän neljä teesiä:
- Kirkon keskeinen ihmisten yhteiselämää koskeva opetus on käsky rakastaa lähimmäistä niinkuin itseä. Kaikenlaiset ihmissuhteet ovat se paikka, jossa lähimmäistä rakastetaan. Siksi siunaamisen tulisi kohdistua kaikenlaisiin ihmissuhteisiin, joissa lähimmäisenrakkaus toteutuu.
- Jumalanpalveluselämämme on liiaksi juuttunut reformaation aikaisiin instituutioihin kuten työhön, esivaltaan, kouluun, perinteiseen perhemalliin tai avioliittoon. Siunaamisen ei tulisi olla kertaluontoisten siirtymäriittien juhlallinen kuorrute vaan toistuva rukouksen mahdollisuus tilanteissa, jotka ihmiset kokevat oman elämänsä käännekohdiksi.
- Kaikenlaisten hyväätekevien ihmissuhteiden siunaaminen loisi kirkon työntekijöille aivan uudenlaisia pastoraalisen kohtaamisen ja eri elämäntilanteissa vierelläkulkemisen mahdollisuuksia.
- Juridinen vihkitoimitus tulisi ymmärtää yhteiskunnallisena tehtävänä, jota kirkon viranhaltija voi toteuttaa siunaamisen yhteydessä. Kirkon järjestämien tilaisuuksien tulisi kuitenkin aina painottua siunaamiseen.
Jos nämä neljä teesiä yhtään innostavat, suosittelen vielä tutustumaan ehdotukseeni ihmissuhteen siunaamisen kaavasta. Se on ehkä hieman mutkikasta teologista tekstiä mutta löytyy osoitteesta http://www.hynynen.net/i.pdf
Tarvitaan vaan kirkon peruskirjan Raamatun selkeä ilmoitus, mikä on kantanut tähänkin saakka, eikä uusia teorioita.
Erityisen selvä kannanotto asiaan, joka ei selityksiä kaipaa:
https://www.lhpk.fi/piispojen-valheellinen-yksimielisyys-avioliittokasityksesta/
Aamen.
Kiitos liitetiedostosta Samuel. Kun puhutaan kirkon ykseydestä, niin sitä voitaisiin etsiä myös ortodoksien ja katolisten kanssa avioliitto kysymyksessä. Asia on ratkaistu jo kauan sitten. Luterilaisen kirkon tulee purkaa sekavuus ja säilyttää kirkon autonomia tässä asiassa. Asia on harvinaisen selvä, eikö niin? Tämä selkiyttäisi myös blogisti Tuomas Hynysen ajatuksia?
Lähetyshiippakunta se vasta valheellinen onkin. (Käytän tarkoituksellisesti valheellinen sanaa, koska se toistuu Kettusen linkkaamassa artikkelissa.)
Joten artikkelin valheellinen otsikko
Piispojen valheellinen yksimielisyys avioliittokäsityksestä”
pitää kääntää muotoon ”Lähetyshiippakunnan valheellinen yksimielisyys avioliittokäsityksestä”.
Olen keskustellut kyseisen puljun pappien kanssa vuosia, jo silloin kun liikettä kutsuttiin Luther säätiöksi. Tunnen heidän valheelliset teesinsä melkoisen hyvin. Mutta heillä on sama ongelma kuin muillakin oikeauskoisilla valheellisilla oikeaoppisilla. Eivät vastaa, kun kysyy Raamatusta sellaista, mikä ei sovi heidän valheelliseen oppiinsa. Mykkiä he eivät kuitenkaan ole, vaan paasaavat valheitaan suureen ääneen siellä, missä on muita aivopestyjä samanmielisiä valehtelijoita.
Juhana Pohjola on yhtä mykkä kuin Eero Junkkaala, Leif Nummela, Jukka Norvanto, Timo Eskola jne jne. Eivät vastaa, kun kysytään. Pojilla on tarjolla niin kuivaa ja homeista leipää, että puhti on poissa, jos kysyy sellaista, mitä he putkinäköisinä eivät voi havaita.
Juhana Pohjola tekisi viisaasti, kun lakkaisi levittämästä valheitaan kansankirkosta, jota repivät valheellisilla opeillaan. Kansankirkko on ideana ziljoona kertaa raamatullisempi kuin tunkkaiset ja sisäsiittoiset eriseurat.
Juhana Pohjolan blogissa oli niin paljon Raamattuun liittyviä virheitä, että niitä on turha ryhtyä oikomaan. Ja jos oikoo, niin pohjolat ja nummelat ja junkkaalat lukittuvat mykkyytensä. Pitäkööt valheensa, kun tuntuvat tulevan valheillaan autuaiksi.
Niin, ja Tuomakselta taas kerran hyvä blogi. Kiitos! 🙂
Tapio Tuomaala, olet usein luetellut henkilöitä, jotka eivät kommentoi pyynnöstäsi. Minä olen monilla blogeilla haastanut ottamaan kantaa kirkon yhteyden nimissä katolilaisten ja ortodoksien avioliitto näkemykseen. Yhteyttä vaalitaan muiden asioiden äärellä. Hiljaisuus vallitsee avioliiton suhteen. Minulle riittäisi tämä kauan vallinnut käytäntö vihkimisestä miehen ja naisen välillä kuten ”naapurissa” toimitaan. Yhteiskunta voisi hoitaa muut vihkimiset? Messuissa ei kysellä minkään valtakunnan suuntautumisia. Olisitko sinä rohkea ja otat kantaa? Tämä yksin kirjoittelu kaipaisi jotain dialogia. Blogisti Hynyselläkin olisi helpompaa, jos otettaisiin reilusti oppia naapureilta, tehtäisiin ryhtiliike ja palattaisiin vanhaan selkeyteen?
Unohdin kiittää kaiken totuuden Jumalaa kommentissani, erittäin rehellisestä kirjoituksesta pastori J. Pohjolan kautta. Kiitos.
Paukkunen: ”Minä olen monilla blogeilla haastanut ottamaan kantaa kirkon yhteyden nimissä katolilaisten ja ortodoksien avioliitto näkemykseen.”
Miksi pitäisi ottaa kantaa sen enempää kuin wambesi heimon käsityksiin avioliitosta? Tai miksi pitäisi ylipäätään olla yhteys noihin kirkkoihin? Ekumenia on katolisen kirkon kikkakolmonen, jolla on tarkoitus selittää paavista eronneille veljille, että ainoa pelastava kirkko on katolinen. Luterilaiset ovat matkalla helvettiin, jos sanotaan asia ilman katolisen kirkon kielipeliä. Katolisen kirkon tärkein ulottuvuus on mariologinen eikä apostolinen. Miksi siis orjuuden pesästä pitäisi vapaampien kysyä neuvoa? Sitoakseen itseään ja lähimmäisiään? Järjetöntä!
Jos kiinnostaa katolisen kirkon asema ainoana pelastavana kirkkona, niin voin siitä tehdä oman blogin. Ei sotketa Tuomaksen blogia katolisen kirkon teologialla.
Kaikki käsitykset avioliitosta ovat tulkintoja Raamatusta, koska Raamattu ei tuo oikeaa avioliittokaavaa missään kohdin esiin. Jos toisi, niin ei tarvitsisi tulkita. Piispat ovat yhtä neuvottomia kuin monet seurakuntalaiset.
Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, jota ohjaa maallinen lainsäädäntö. Ja koska kristityn pitää olla kuuliainen esivallalle, niin mitä vaikeaa tässä siis on, kun esivalta sanoo ok tasa-arvoiselle avioliitolle? Ongelmia on syntynyt, kun kirkko on tunkeutunut esivallan tontille. Kukaan ei kysy, millä oikeudella kirkko on osa esivaltaa, kun apostolit pitivät seurakunnat ja esivallan tiukasti erillään. Ja varmaan siksi, ettei synny ratkaisemattomia ongelmia ja loputtomia, repiviä riitoja.
Tapio, kiitos vastauksesta. Pitäisikö muiden kuin miehen ja naisen välinen liitto vahvistaa vain yhteiskunnan toimesta? Siihen ei ole mitään estettä.
No, ei tarvitse vastata.
Sorry Tapio! Vastasit jo, kiitos!
> Kaikenlaisten hyväätekevien ihmissuhteiden siunaaminen loisi kirkon työntekijöille…
Näen sen ongelman, että puoli vuosisataa ei taida riittämään kirkolle saavuttaa konsensusta siitä, onko kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välinen parisuhde ”hyväätekevä ihmissuhde”.
Tälläkin hetkellä poliisi ja jopa valtakunnansyyttäjä tutkivat kirjoituksia, joissa tällaisien parisuhteiden väitetään olevan vahingollisia asianosaisille ja heidän läheisilleen.
Moniäänisyys on fakta ja yhtä ainoata mielipidettä ei tulla löytämään. Kirkon pitäisi nyt seuraavaksi päättää siitä, mitä samaa sukupuolta olevien parisuhteista kirkossa saa virallisesti ajatella. Sen jälkeen kun nämä keskenään ristiriidassa olevat viralliset mielipiteet ja niihin liittyvät väistämissäännöt on kirjattu, joilla siunataan ja vihitään ja juhlitaan ja rukoillaan.
Näen, että nyt pitäisi kirkastaa ensin viralliset totuudet tuosta itse kiistan kohteena olevasta asiasta. Sen jälkeen eri seremoniat ovat suhteellisen triviaali kysymys.
(…on kirjattu, on suhteellisen triviaalia rakentaa seremoniat, joilla siunataan ja vihitään…)
”Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Isä ja äiti ovat siis aikoinaan ’tulleet yhdeksi lihaksi’, nyt tulevat mies ja vaimo samoin. Aleksis Kivi ilmaisi tämän nummisuutarin Eskon sanoin: ’Eskokreeta ja Kreetaesko’ (Esko tosin joutui pettymään). Avioliitto korostaa siis sukupuolten samuutta eikä erilaisuutta. Eikö uuttakin avioliittokäsitystämme saisi sovitetuksi tähän?
Miehen ja naisen välinen yhteys korostaa kahden erilaisuuden tulemisesta täydelliseksi, ihmiseksi. Avioliitto ei muuta miehen tai naisen sukupuolta, erilaisuudet täydentävät toisiaan. Naisen ja miehen erilaisuudet eivät muutu samanlaisuudeksi, vaan mies ja nainen pysyvät erilaisina. Minä ja Rouva ymmärrämme toisiamme paremmin kuin 36 vuotta sitten, mutta emme ole muuttuneet samoiksi, yhdeksi lihaksi olemme tulleet ja sitä olemme edelleen. Martti Pentti, voisit palata biologian oppikirjan ääreen? Sieltä et löydä kannatusta villille näkemyksellesi.
Ehdotuksesi tuskin saa kannatusta eletyn elämän valossa?
Kiven Nummisuutarit eivät ehkä ole riittävän vakuuttava perustelu? Hauska kevennys kuitenkin.
Tuo ’kahden erilaisuuden tuleminen samaksi’ on luomiskertomuksen mukaan paluuta alkuun, jossa miehisyys ja naiseus olivat yhdessä ennen Eevan erottamista Aadamista. Puolisot ovat kokonaisuuden puoliskoja. On ilmeistä, että osa meistä ihmisistä on sellaisia, että heidän mahdollisuutensa muodostaa puolisoina ehjää kokonaisuutta ei noudata miehen ja naisen liiton sääntöä.
En usko että juuri vallitsee erimielisyyttä siitä että kahden samaa sukupuolta olevan välinen rakkaussuhde on ja voi olla hyvää tekevä ihmissuhde. Siihen on turha erikseen alkaa rakentaa riidanaiheita. Rakkaudellisten ihmissuhteiden siunaaminen on minusta ok ja hyvä asia. Miksi siitä täytyisi alkaa tekemällä tehdä ongelmaa?
Minusta siis blogistin ehdotus on hyvä.
> En usko että juuri vallitsee erimielisyyttä siitä että kahden samaa sukupuolta olevan välinen rakkaussuhde on ja voi olla hyvää tekevä ihmissuhde.
Päivi Räsänen kirjoittaa ”MIEHEKSI JA NAISEKSI HÄN HEIDÄT LOI” pamfletissaan seuraavasti (suora sitaatti):
”Sitoutuminen on tärkeä asia inhimillisessä elämässä, mutta homoseksuaalisuuden harjoittaminen myös pysyvässä parisuhteessa on vahingollista oman itsensä, kumppanin ja ehkä
myös muiden läheisten ihmisten kannalta.”
Minäkään en haluaisi alkaa tekemällä tehdä asiasta ongelmaa, mutta ajatteletko Päivi Räsäsen olevan väärässä tai edustavan niin marginaalista otantaa kirkon jäsenistä, että tämänkaltaiset kannanotot voidaan sivuuttaa ja todeta, ettei kirkossa juuri vallitse erimielisyyttä?
Siis mitä Päivi Räsäsen lausunnot nyt tähän kuuluvat? Hoidetaan omat asiamme.
Minusta vlisi jättää kunkin omalle vastuulle mitä ihmissuhteissaan tekevät. Kyselemättä ja kuulustelematta. Miksi varta vasten kaivaa esitetystä sopuratkaisusta riidanaihetta?
Ja se mistä ei liene erimielisyyttä on, että rakkaus ihmissuhteissa ei ole väärin eikä kiellettyä.
Toki voi olla niitä jotka eivät kannata sitä että jätetään ihmisten omaksi asiaksi ja omalle vastuulle se mitä keskenään tekevät.
Mutta ensinmainitusta ei liene epäselvyyttä.
Päivi Räsäsen lausunnot siis tiedän. Mutta eivät liity tähän. Enkä usko että hänkään on kieltämässä rakkautta keneltäkään. Tai yhdessä elämisen mahdollisuutta.
Sari W. ”Rakkaudellisten ihmissuhteiden siunaaminen on minusta ok ja hyvä asia.”
Vastustat vihkimistä? Mitä eroa on vihkimisellä ja siunaamisella sinun mielestäsi?
Tietenkin sillä on eroa. Siunauksia on monenlaisia, eri tilanteisiin ja eri tarkoituksia varten. Kaikkiin siunaamisiin ei liity vihkimistä, mutta vihkiminen sisältää myös siunauksen. Kaikki siunaamuset taas eivät edellytä vihkimistä johonkin.
Raamatussa vihkiminen tarkoittaa erottamista Herran omaksi. Papit vihittiin virkaansa ja nasiirit vihkiytyivät itse. Alttarit ja temppeli vihittiin käyttöönsä. Jopa viholliskansa saatettiin vihkiä Jumalalle uhriksi (siis tuhon omaksi). Avioliittoon vihkimistä Raamattu ei tunne. Siunaaminen on eri asia. Jeesus käski siunata vihollisiakin.
> Siis mitä Päivi Räsäsen lausunnot nyt tähän kuuluvat?
Päivi Räsänen on kirkon jäsen ja hänen puolisonsa on edustajana kirkolliskokouksessa. Kun sinä totesit ettet uskoa asiassa vallitsevan juuri erimielisyyttä, halusin vain varmistaa, ettei Päivi Räsäsen kirjoitukset saa sinua toisiin ajatuksiin siitä, onko asiasta erimielisyyttä. Tulkitsen vastauksesi siten, että edelleen olet sitä mieltä, ettei erimielisyyttä juuri ole, joten voimme unohtaa Räsäsen.
Itse ymmärrän Tuomas Hynysen kirjoituksen siten, että varsinkin lyhyellä aikavälillä se vaikuttaa eniten kirkon itseymmärrykseen toiminnan luonteesta, ei niinkään käytännön tapakulttuuriin. Tarkoitan tällä sitä, etten usko ihmisten alkavan perumaan kirkkohäitään vain sen takia, että kirkko ajattelee painopisteeksi hyvää tekevän parisuhteen siunaamisen ja näkee vihkimisen yhteiskunnallisena tehtävänä, joka hoidetaan siinä sivussa.
Itse ymmärrän Tuomas Hynysen kirjoituksen lopputuloksen siten, että se tosiasiallisesti tarkoittaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä:
1. Kyse on parisuhteesta, jossa lähimmäisenrakkaus toteutuu
2. Siunataan tämä parisuhde elämän merkittävässä käännekohdassa
3. Kohdataan pastoraalisesti ja kuljetaan vierellä tässä elämäntilanteessa
4. Toimitetaan yhteiskunnallisena tehtävänä viranomaisen roolissa juridinen vihkiminen
Kirkon itseymmärryksen näkökulmasta tämä vaikuttaa minusta hyvin perustellulta ehdotukselta ja mielestäni kirkollisen vihkimisen merkitys pitäisi tälläkin hetkellä ymmärtää tuolla tavalla. Mutta eihän se silti muuta sitä, että kun nuo neljä edellä mainitsemaani kohtaa yhdistetään, häävieraat kokevat tulevansa kirkkoon, jossa vihitään homopari.
Minä olen tämän ehdotuksen puolella, mutta halusin kirjoittaa tämän auki varmistaakseni, että kaikki ymmärsivät blogistin kirjoituksen samalla tavalla.
Selkeä selvennys Martti Pentiltä. Kun on kysymyksessä kristillinen siunaus, niin se myös tarkoittaa sitä, että siunataan Jumalan sanalla.
Mikko, ”Itse ymmärrän Tuomas Hynysen kirjoituksen lopputuloksen siten, että se tosiasiallisesti tarkoittaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä.”
Näin minäkin ymmärsin Tuomaksen tarkoittavan.
No, minun puolestani voidaan lähteä siitä että Raamattu ei tunne avioliittoon vihkimistä eikä kirkon ehdottoman itsestäänselvänä, tai ylipäätään, tehtävänä ole vihkiä avioliittoon.
Avioliitto voidaan nähdä juridisesti täysin yhteiskunnallusena instituutiona, vaikka Raamatussa miehen ja naisen luutolla on myös hemgellinen ja teologinen merkitys.
Kirkko voisi keskittyä vain siunaamiseen, ja kurkossa voitaisiin nähdä hieman vaivaa sen selkiyttämisessä että mitä voidaan siunata. Ei siis niinkään siinä mitä ei siunata vaan mitä siunataan.
Koteja, lapsia kasteen yhteydessä ja koulutielle, kolehteja, hengellisiä tiloja ja tilaisuuksia, aterioita, matkoja, kirkossa tejtävää työtä ja työntekijöitä, ihmissuhteita…
Mikko, huomasithan tarkennukseni siitä mistä en usko olevan erimielisyyttä? (Ja huom en sanonut ”kirkossa”)
”Miehen ja naisen liitolla” siis, ei ”luutolla” 🙂 Puhelimella tulee aina kirjoitusvirheitä…
> Mikko, huomasithan tarkennukseni siitä mistä en usko olevan erimielisyyttä?
Huomasin. Vaikka itse kannatankin ”genitaaliteologiasta” luopumista, minun on vaikea kuvitella ettei jokainen samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä tai siunaamista koskeva keskustelu päätyisi pohdintaan, mitä makuuhuoneessa saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.
> No, minun puolestani voidaan lähteä siitä että Raamattu ei tunne avioliittoon vihkimistä eikä kirkon ehdottoman itsestäänselvänä, tai ylipäätään, tehtävänä ole vihkiä avioliittoon.
Kaste, rippikoulu ja avioliittoon vihkiminen ovat kirkon sisäänheittotuotteita. Pahoin pelkään, että käytännön syyt ajavat minkä tahansa teologian ylitse näissä kysymyksissä ja näistä kolmesta asiasta kirkko ei ole valmis luopumaan lähiaikoina.
No, miksi tässä keskustellaa siitä mitä saa tai ei saa tehdä, makuuhuoneessa tai ylipäätään? Ongelmaa ei olisi jos juuri sille ei vaadittaisi nimenomaista siunausta ja hyväksyntää.
Minusta siitä juuri ei tarvitsisi keskustella, eikä ottaa tässäkään yhteydessä esiin. Kuka sen siis tässä keskustelussa otti esiin? Ne makuuhuonejutut?
Eli Mikko N, miksi otit sen esiin? Siksikö että ”sinun on vaikea kuvitella että sitä ei otettaisi esiin”? Eikö juuri tästä syystä jäädä pyörimään paikalleen vaikka yritetään päästä eteenpäin…
Martti Pentti,
”Avioliittoon vihkimistä Raamattu ei tunne.” Tästä sitten ilmeisen loogisesti seuraa, että Galilean Kaanassa vietettiin häitä. Samoin paradoksaalisesti kirkon ykseys säilyy kun hyväksytään erimielisyys.
Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjasta: ”Juutalaisten häät vietetään avaralla pihalla, morsiuspari seisoo hääkatoksen alla, rabbi rukoilee, luetaan avioliittosopimus, lausutaan siunaus ja lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan, ja seurue huutaa sanat: ”Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset (Ps. 127:4). Avainsanoja näyttävät olevan ’sopimus’ ja ’siunaus’.
> Eikö juuri tästä syystä jäädä pyörimään paikalleen vaikka yritetään päästä eteenpäin…
Okei, lähdetään sitten ennakkoluulottomasti etenemään Tuomaksen viitoittamaa tietä. Tämä siis tarkoittaa, että kun heteropari tai homopari menee naimisiin, kirkko vihkii heidät, mutta vihkimisellä ei ole sen kummempaa raamatullista merkitystä vaan se tehdään viranomaispalveluna, kun kirkon virkamiehillä sellainen oikeus on ja jotta tuoreen avioparin ei tarvitse erikseen käydä maistraatissa.
Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että jumalanpalveluksen keskiössä on parisuhteen siunaaminen. Eli kun heteropari tai homopari menee naimisiin, parisuhteen solmimisen kunniaksi kirkossa järjestetään tilaisuus, jossa heidän avioliittonsa siunataan. Tilaisuuden kaava voisi olla sama kuin avioliittoon vihkimisessä tällä hetkellä käytetään.
Kannattaisitko järjestelyä, jossa kirkko siunaisi sekä hetero että homoparien avioliitot ja siinä samalla viranomaisena vihkisi heidät? Jos et, miksi et?
Tarkka lainaus Saarisalolta. Kummasti vaan tulee mieleen julkinen sitoutuminen. Ei sitä silti avioliitoksi voi tietenkään kutsua, koska sitä sanaa ei Raamatussa mainita, vesiselvää.
Kiitos kysymyksestä, Mikko N.
Voi olla että ymmärrämme eri tavoin blogistin esittämän ratkaisuehdotuksen. Ja voi olla että itse ymmärsin sen väärin. Blogisti voi itse selventää mitä tarkoitti.
Itse pidän (kuten olen pitänyt suunnilleen teini-iästä asti, vaikka tuolloin en asiaa nii pitkälle tai syvällusesti pohtinut) ongelmana sitä että modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa yksi tietty rakkauden ilmenemismuoto on nostettu erityisasemaan. (Tätä mm C.S. Lewis käsitteli kirjassaan ”Neljä rakkautta”)
On Rakkautta, joka on parisuhde toisen kanssa ja seksuaalisuuden toteuttamista. Ja sitten on ”sitä muuta”, jolla täytetään satunnaiset tyhjät kohdat elämässä, jota tuon ensimmäisen ja tärkeimmän Rakkauden jälkeen mahdollisesti jää. Sukulais-, sisarus- ja kaverisuhteet.
En siis kannata sitä että kirkko vihkisi samaa sukupuolta olevia avioliittoon.
Mutta keiden tahansa välisiä rakkaussuhteita voitaisiin siunata. Ja luopua vihkimisestä kokonaan. Tämä voisi osaltaan olla konkretisoimassa sitä että romanttinen ja eroottinen (ja seksuaalinen) rakkaussuhde ei ole muita arvokkaampi ja tärkeämpi.
Kuten tiedämme, kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä avioliitolle pyydetään siunausta.
Näin ollen, kun Saarisalon Raamatun sanakirjan mukaan, ”rabbi rukoilee morsiusparin puolesta (nainen ja mies), luetaan avioliittosopimus ja lausutaan siunaus” niin tämänkö perusteella voidaan loogisesti todeta, ettei ”Raamattu tunne avioliittoon vihkimistä.”
Kosti. Vastasin ”ironisesti” Mistä muusta tässä seremoniassa voisi olla kysymys kuin avioliitosta? Näkeehän tämän avioliitoksi polvilumpiollakin. Jos ei termiä ole oikein mainittu, niin sitä ei muka ole?
Kun asiat tehdään hankaliksi, niin ne ovat hankalia. Minulle on päivänselvää, että rabbin rukous ja hääjuhla ovat merkki avioliiton alkamisesta. Näin kai edelleen Israelissa. Siellä myös tunnetaan avioliitto.
> Mutta keiden tahansa välisiä rakkaussuhteita voitaisiin siunata.
Mitenkäs sitten järjestely, että kirkko luopuu vihkioikeudesta ja kaikkien parien avioliitot rekisteröidään maistraattiin lähetettävällä lomakkeella ja tämän lomakkeen maistraattiin lähettää papin sijasta pariskunta itse.
Kirkko kuitenkin siunaa sekä hetero- että homoparien avioliitot (esimerkiksi osana parin hääjuhlaa) jumalanpalveluksessa, jossa käytetään nykyistä avioliiton siunaamisen kaavaa.
Kannattaisitko tällaista järjestelyä?
”Tämänkö perusteella voidaan loogisesti todeta, ettei ’Raamattu tunne avioliittoon vihkimistä.’” Tuon väitteen voi todeta hakemalla Raamatusta ne kohdat, joissa puhutaan vihkimisestä. Ei siinä sen kummempaa tarvita kuin hakukoneen käytön osaamista ja lukutaitoa. Se on sitten eri asia, että arkikielessä tarkoitetaan vihkimisellä jotain muuta kuin Raamatussa.
Kari, ilman muuta rabbin rukous ja hääjuhla ovat merkki avioliiton alkamisesta. Varmaan näin se meni myös Galilean Kaanassa. Ilmeisesti juutalainen perinne noudattaa samaa kaavaa.
Martti, mielestäni myös lukutaitoa tarvitaan siinä, mitä Jumala tarkoittaa, kun hän loi miehen ja naisen.
MN: ”Kannattaisitko tällaista järjestelyä?”
Mikko N, jos saan sanoa niin nyt sinä kysyt minulta yhä uudestaan asiaa jonka minusta olisi pitänyt tulla jo selväksi 🙂
Onko syy kysymyksen toistamiseen sama kuin itselläni. Että vastauksissa tuntuu olevan ristiriitaisuutta? ( Tai ovat muuten epämääräisiä)?
”Martti, mielestäni myös lukutaitoa tarvitaan siinä, mitä Jumala tarkoittaa, kun hän loi miehen ja naisen.” Tätä olenkin lukenut tarkasti. Jumala ei luonut miestä ja naista. Hän loi omaksi kuvakseen ihmisen, joka on mies ja nainen, ei siis joko mies tai nainen.
Kuten toteat, näinhän Jeesus itse sanoo (Mat19): ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Piispa Laajasalo mm. näyttää kuitenkin tehneen edellisen suhteen ns. ”kirkollisen digihypyn.”
> Mikko N, jos saan sanoa niin nyt sinä kysyt minulta yhä uudestaan asiaa jonka minusta olisi pitänyt tulla jo selväksi
Olemme tähän mennessä puhuneet vihkimisestä. Nyt kysymykseni koski siunaamista. Mielestäni emme ole siitä aikaisemmin puhuneet.
Ei ole pakko vastata, jos et halua. Olisin vain halunnut kuulla mielipiteesi, mutta jostain syystä halusit väistää kysymyksen.
En minä yritä väistää kysymystä vaan ymmärtää mitä tarkoitat!
Ja luulin todella jo selvästi ilmaisseeni että juuri koska siunauksia on monenlaisia moniin eri tilanteisiin, niin samaa sukupuolta olevia ei voida eikä tulisi, mielestäni siunata _sillä siunauksellla-, jolla siunataan miehen ja naisen avioliitto.
Jossa siis, nähdäkseni, siunataan mies ja nainen avioliittoon, joka on erityinen tehtävä. Siunaus on tässä tehtävään varustamista. Mies tuo liittoon toisen puolen Jumalan luomistyöstä ja nainen toisen. Mies hoitaa naista nimenomaan miehenä ja nainen miestä naisena.
Mies ei tunne naiseuden ja naisena olemisen merkitystä ja siihen luomisessa kätkettyä mysteeriä. Ei myöskään nainen miehen. Ja tämä tarkoittaa enemmän kuin ”miesten juttuja” ja ”naisten juttuja”.
Avioliitossa puolisoiden toisiaan täydentävyys perustuu näiden erilaisuuteen ja erilaiseen osaan ja tehtävään, miehenä ja naisena.
Tämän vuoksi vihkimisessä eivät mielestäni pääosassa olekaan rakastavaiset vaan Jumalan luomistyö.
Samaa sukupuolta olevien, myös rakkauteen ja kunnioitukseen perustuva, liitto on eri asia. Ei millään lailla vähäisempi vaan eri tavalla tärkeä.
Koska mies ja nainen ovat keskenään erilaisia, myös kaksi miestä ja kaksi naista muodostavat suhteen jotka ovat erilaisia. Tässä on siis sukupuolten erilaisuuden pohjalta oikeastaan _kolme_ keskenään erilaista suhdemuotoa. Ja rakkauden ilmenemismuotoa.
Ja kaikkia näitä voidaan siunata, mutta kaikkia ei voida, eikä mielestäni pidä juuri em syistä, siunata avioliiton siunauksella.
Jäikö tästä vastauksesta nyt jotain puuttumaan, tai haluatko kysyä jotain muuta?
> Jäikö tästä vastauksesta nyt jotain puuttumaan, tai haluatko kysyä jotain muuta?
Kiitos. Nyt vastasit kysymykseeni.
Sanoit aikaisemmin, että et kannata samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä mutta mielestäsi kaikki ihmissuhteet voidaan siunata. Vedin tästä sen johtopäätöksen, että sinulle sopisi samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunaaminen ja halusin kysyä, ymmärsinkö oikein. Nyt ymmärsin, että et tarkoittanut tätä.
Kuten Tuomas Hynynen jäljempänä kirjoittaa, hän tarkoitti blogillaan samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunaamista. Hän kirjoitti tämän blogin ratkaisuksi kirkon kiistaan.
Koska kiista koskee nimenomaan samaa sukupuolta olevan parin avioliiton vihkimistä/siunaamista, en usko että ajatuksesi siitä, että samaa sukupuolta olevia pareja saa siunailla kunhan ei erehdy siunaamaan heitä siitä syystä, että he ovat avioliiton solmineet, ei mielestäni ole ratkaisu kirkon kiistaan.
Mielestäni ilmaisit asian lopussa hieman epäasiallisesti. Ei ole kyse ”siunailusta”. En tosin oleta että näkemykseni muutenkaan kaikille kelpaisi… Tai ratkaisisi kiistaa, juurikin koska moni suhtautuu toisiin rakkauden muotoihin väheksyvästi. Mikä on surullista.
Raamatun aikaan, ja myös keskiajalla, oli toisin. Ei kaikki koko ajan kehity paremmaksi. Nykyisin rakkaus ei ole rakkautta jos siinä ei ole seksuaalisuutta.
> En tosin oleta että näkemykseni muutenkaan kaikille kelpaisi… Tai ratkaisisi kiistaa
Olen itse nyt siirtymässä tässä keskustelussa seuraavalle tasolle. Mielestäni keskustelu (enkä nyt tarkoita meitä kahta vaan yleisesti) erilaisista käsityksistä koskien samaa sukupuolta olevien avioliiton vihkimistä tai siunaamista ei ole mielekästä. Tämä asia ei muutu miksikään, vaikka pohtisimme puoli vuosisataa avioliiton merkitystä, kristillistä lähimmäisenrakkautta, Paavalin kirjeiden oikeaa tulkintaa, luomiskertomuksen tulkintaa, suvaitsevaisuutta tai mitä hyvänsä. Kirkossa on ja tulee olemaan kaksi eri tavalla ajattelevaa ryhmää. Sitä ei mikään muuta.
Keskustelun painopisteen ei pitäisi olla siinä, mikä joku ajattelee asiasta kuten ajattelee vaan siinä, mikä on se kompromissi, jolla kiista saadaan ratkaistua. Kysymys kuuluu, miten kaksi erilaista vakaumusta voi elää samanaikaisesti kirkossa ja mitä se tarkoittaa kirkollisten toimitusten näkökulmasta. Se on mielestäni mielekäs keskustelu.
> juurikin koska moni suhtautuu toisiin rakkauden muotoihin väheksyvästi. Mikä on surullista.
Tiedän, että tämä on yksi lempiaiheistasi, mutta tämän keskustelun kannalta tämä on tarpeeton sivuhaara. Kirkossa ei ole kiistaa siitä, miten suhtaudutaan erokseen, philiaan, ludukseen, pragmaan, agapeen tai philautiaan.
Tämä on riittävän haastava keskustelu ilman että sitä pitäisi tarkoituksella johtaa sivuraiteelle pohtimaan jotain sellaista, mikä ei ole kiistan kohteena. Tässä kohtaa en nielaise tuota syöttiä.
Mikko N, sinä kysyit minulta ja minä vastasin. Älä kysy jos et halua kuulla mitä ajattelen.
Ja minusta kirkossa, ja Raamatun tulkinnassa olusi todella kiinnitettävä enemmän huomiota siihen mitä ja miten Raamatussa käsitellään ja esitellään rakkauden eri muotoja, jotka ovat kaikki osa Jumalan luomustyötä ja suunnitelmaa. Kiista suhteessa siihen mitä on avioliityo ja mitä voidaan siunata pohjautuu juuri tähän.
On alettu ajatella yhä enemmän kuten sekulaarissa yhteiskunnassa. Että romanttinen ja seksuaalinen rakkaus on ainoaa todellista rakkautta ja muita tärkeämpää.
Tämä on ”lempiaiheitani”, koska pidän asiaa tärkeänä ja mielestäni siitä pitäisi puhua.
Mikko N vielä… Olet huolissasi siitä että ”keskustelu kirkossa on riittävän haastavaa” ilmankin että mukaan otetaan jotain mitä et itse pidä tärkeänä ja oleellisena. Vaikka et itse kuulu kirkkoon etkä usko Jumalaan.
En ole kieltämässä sinua osallistumasta, mutta itse olen uskova ja erosin kirkosta juuri tämän asian vuoksi. Toivon että se saataisiin ratkaistuksi siten että voisin pitää kirkkoa omanani, kun olen siinä uskoon kasvanut
> Älä kysy jos et halua kuulla mitä ajattelen.
Ymmärsit kommenttini väärin. Minä nimenomaan kysyin sinulta siksi, että halusin kuulla mitä ajattelit. Kysymystä esittäessäni pohdin, olisimmeko löytäneet yhteistä maata tämän kysymyksen ääreltä.
Kommenttini kumpusi siitä, että vastausta kirjoittaessani, sinun kommenttisi inspiroimana, minulle tuli sellainen ajatus mieleen, että sekä meidän kahden kuin kirkossa yleensä saattaisi olla aika lopettaa keskustelu siitä, mitä kukin ajattelee avioliitosta. Ainakin siinä mielessä, että keskustelussa yritettäisiin perustella toiselle, miksi toisen pitäisi muuttaa omaa kantaansa. Tämä tie on minusta kuljettu päähän.
Sen sijaan keskustelun painopiste tulisi olla siinä, että hyväksytään tosiasiaksi se, että kirkon piirissä asiasta ollaan eri mieltä. Ja eri mieltä ollaan aina kirkon johtoa myöten. Ja fakta lienee sekin, että yksimielisyyttä ei tulla saavuttamaan, vaikka puhuttaisiin kuinka paljon.
Ja tästä puolestaan seuraa mielestäni se, että oman oikeassa olemisen perustelun sijaan meidän tulisi laittaa kaikki energia, jotta löytäisimme ratkaisun miten kaksi erilaista vakaumusta mahtuu samaan kirkkoon. Olemme kuulleet riittävästi perusteluja, miksi avioliiton pitäisi olla vain miehen ja naisen välinen. Olemme kuulleet riittävästi perustelu, miksi samaa sukupuolta olevat parit pitäisi vihkiä avioliittoon.
Se, mitä emme ole kuulleet riittävästi on ratkaisuja siihen, miten nämä kaksi vakaumusta voisivat elää samanaikaisesti samassa kirkossa. Mielestäni paukut keskustelussa pitäisi jatkossa laittaa tämän ratkaisun etsimiseen, ei niinkään oman kannan perustelemiseen.
Minä olen sitä mieltä, että todella tulisi keskustella nimenomaan ja juuri siitä mitä avioliitto kristillusessä kontekstissa on, ja perustella se Raamatulla. Ja tämän keskustelun ei pidäkään päättyä, eikä sitä pidä typistää siihen että vain sovitaan miten toimitaan. En pidä itsetarkoituksellisena tavoitteena estää kirkkoa hajoamasta, jakaantumasta tai edes tulemasta kansankirkkona tiensä päähän.
Kaksi täysin erilaista käsitystä avioliitosta kirkon sisällä on mielestäni niin iso asia, että eri teille lähteminen on mielekkäämpää kuin väkinäinen rinnakkaiselo.
Tässä olemme siis eri mieltä.
Tarkennuksena vielä, että voin hyväksyä erilaiset näkemykset kirkon sisällä. Jos olisi pyrkimystä ymmärtää toisin ajattelevia. Kunnioittaa eikä tuomita kumminkaan puolin.
Ymmärrän sen miten vihkimisiä ja siunaamisia kannattavat asian näkevät. Halutaan toisille hyvää. Mutta tämän samaistaminen lähimmäisenrakkauteen ( ja väitteet uhmusarvpn kieltämisestä jos ei vihitä) on liikaa.
> Minä olen sitä mieltä, että todella tulisi keskustella nimenomaan ja juuri siitä mitä avioliitto kristillusessä kontekstissa on, ja perustella se Raamatulla.
Evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat käyneet tätä keskustelua kaksi vuotta. Minun on hyvin vaikea nähdä, mitä lisäarvoa tämän keskustelun jatkaminen toisi. Yhteisymmärrystä ei tulla saavuttamaan.
> En pidä itsetarkoituksellisena tavoitteena estää kirkkoa hajoamasta, jakaantumasta tai edes tulemasta kansankirkkona tiensä päähän.
Tämä on mielestäni nykyisen tilanteen suurin ongelma. Tärkeintä on olla oikeassa ja tuumaakaan ei anneta periksi. Ja lopputulokseksi halutaan kirkko, jossa sallitaan vain yksi mielipide.
Saatat hyvinkin olla oikeassa siinä, että kompromissia ei pystytä tekemään ja ainoa mahdollinen ratkaisu on lähteä omille teilleen. Ainakin kristillisen kirkon historia todistaa voimallisesti, että kompromissiin ei ole edellytyksiä vaan jokainen skisma johtaa aina jakaantumiseen.
Tietääkö joku tilastoja, paljonko on tässä muutamana viime vuotena ollut sellaisia tilanteita, joissa uutta kirkollista käytäntöä olisi tarvittu?
Eli siis montako samansukupuolista paria on halunnut kirkollisen vihkimisen suhteessa eri sukupuolien kirkollisiin vihkimisiin? Tästä saisimme jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka isosta käytännön asiasta tässä on väännetty jo vuosikymmeniä. Jos nyt siis hetkeksi unohdetaan periaatteellinen puoli asiasta.
Kirkolliset vihkimiset kai muutenkin ovat nykyään vähenemään päin…
Vuonna 2019 solmittiin 22,296 avioliittoa. Näistä samaa sukupuolta olevien avioliittoja oli 376 (1.7%).
Kirkollisten vihkimisten osuus kaikista vihkimistä oli vuonna 2000 noin 80%. Vuodesta 2019 en löytänyt tilastoa, mutta vuonna 2017 kirkollisten vihkimisten osuus oli enää noin 42%. Käytän laskelmassa nyt tässä arviota, että kirkollisia vihkimisiä olisi vuonna 2019 ollut kaikista vihkimistä 38%.
Tämä tarkoittaisi, että kirkossa vihittiin vuonna 2019 suunnilleen 8500 avioparia. Jos tähän sovellettaisiin samaa suhteellista osuutta, samaa sukupuolta olevia pareja näistä olisi ollut noin 145. Tämä ei siis ole fakta vaan matemaattisesti johdettu laskelma.
Ja kun vielä ottaa huomioon, että samaa sukupuolta olevien parien keskuudessa kirkkoon kuuluminen on matalampaa kuin väestössä keskimäärin, väittäisin että olemme tilanteessa jossa kirkko vihkii vuosittain reilut 8000 paria (trendi on laskeva) joista samaa sukupuolta olevia pareja olisi alle 100.
Vertailun vuoksi Ruotsissa vuonna 2010 vihittiin 142 homoparia. Ruotsalaisia on noin kaksi kertaa enemmän kuin suomalaisia ja siellä kirkossa vihkiminen virallisesti luvallista myös samaa sukupuolta oleville pareille.
Eli tämä ”kirkkoa repivä ongelma” koskettaa alle 1% kaikista vihkimisistä ja pääosin vihkimiset tapahtuvat pääkaupunkiseudun seurakunnissa.
Olisiko siis mitenkään mahdollista löytää ratkaisua tähän kirkkoa repivään ongelmaan tätä kautta?
Kannattaako kirkkoa hajottaa ja vääntää vuosikymmeniä tämän mittaluokan asiasta?
Periaatteet on periaatteita suuntaan ja toiseen, mutta silti… Miettikää, päättäjät.
Pitäisikö vanha malli aviovuoteen siunaamisesta ottaa meillä käytäntöön.
Toki ilman kirkon päätöksiä minkäänlainen siunaus ei tuo mitä sen tulisi tuoda. Sanojen katsomisella substanssi statuksessa haluttomalla papilla katsoo sen sinne minne pappi sydämessään katsoo.
Ilman kirkon päätöksiä ei ole kyse kirkollisesta vihkimisestä vaan konsensuksen vahvistamisesta kuten maallisessa maistraatissa. Samoin siunaus ilman kirkon päätöksiä ei anna kirkon kuin alttarinkaan siunausta.
Miten aviota perinteisesti ymmärrettiin vaivana. Eikös Paavali katsonut naimattomuutta hyvänä mutta joka moiseen vaivaan antautui huomasi sen suuremmasta kiusauksesta kieltäytymiseksi.
Näin aviovuoteen siunauksen palauttaminen voisi helpottaa nyt valmistelussa olevaa asiaa erimuotoisten halukkuuksien katsomisessa kirkollisessa yhteydessä.
Tarkkaan sanaa nyt muista mutta Paavaali piti naimattomuutta arvossa jolloin suurempien syntien välttämiseksi moinen kävisi.
Kiitoksia blogistin teeseistä. Voisin olla pitkälti samaa mieltä. Erityisesti tuo juridisen avioliittoon vihkimisen ja sen uskonnollisen siunaamisen erottaminen on tärkeä osa sellaista ratkaisua, jolla kirkko jotenkin vielä pysyisi yhtenäisenä. Se tulisi toteuttaa siten, että vihkiminen jätetään valtion viranomaisten tehtäväksi ja kirkko päättää, miten ja minkälaisilla kaavoilla se minkinlaisia avioliittoja siunaa. Muutos vaatii lainsäädäntömuutoksia, joten päätös ei ole yksi kirkon vallassa. Tiedän myös, että tuo homoparin siunaaminen muodostuu monelle papille ongelmaksi, mutta kirkkojärjestyksen säännöksellä tässä voidaan turvata omantunnon vapaus. Kevätistunnossa 2018 kirkolliskokous ei ollut vielä valmis vihkimisoikeudesta luopumaan, olisiko uusi kirkolliskokous jo valmiimpi asiaa päättämään?
Näen tässä ratkaisussa sen ongelman, että kiista vihkimisestä siirtyy sellaisenaan kiistaksi siunaamisesta eikä vihkioikeudesta luopuminen muuta mitään eikä ratkaise mitään. Eli kirkko tulee antaneeksi vihkioikeutensa pois mutta sama riitely jatkuu.
Vihkiminen on viranomaistoimi ja koostuu lähinnä siitä, että seurakunnasta lähetetään tieto avioliitosta väestötietojärjestelmään. Avioliiton vihkmisen ja avioliiton siunaamisen kaavoissa on hyvin vähän eroa. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että tämä riita ratkeaisi sillä, että seurakunta ei lähettäisi tietoa vihkimisestä väestötietojärjestelmään ja jumalanpalveluksessa käytettäisiin vihkimisen sijasta siunaamisen kaavaa.
Jos se olisi noin pienestä kiinni, tämä vuosia kestänyt riitely ja piispojen kaksi vuotta kestäneet, ei mihinkään johtaneet, keskustelut näyttäytyisivät hyvin koomisina.
Mielestäni tässä on turha innostua ainakaan siitä, että ongelma ratkeaisi sillä, että heteropareille kehiteltäisiin jokin juhlallinen avioliiton siunaustilaisuus ja homopareille siitä erillinen pastoraalinen kohtaaminen, jossa pitäisi väistää vain heteropareille tarkoitettuja elementtejä. Tätä apartheid-politiikkaa, jossa korostetusti alleviivataan sitä, ettei näitä kahta toimitusta tule rinnastaa toisiinsa, on jo kokeiltu ja tunnetusti se ei kiistaa ratkaissut.
Kiitokset Tuomas Hynyselle.
Minusta avioliittoon vihkimisessä oleellisinta ja tärkeintä on avioparin ja heidän liittonsa siunaaminen, ei juridinen vihkitoimitus.
Samaa sukupuolta olevien avioparien siunaamisen tiellä on kuitenkin sama este kuin vihkimisessäkin. On siis purettava etenemisen este, mikä tarkoittaa samaa sukupuolta olevien suhteen tunnustamista ”hyvää tekeväksi ihmissuhteeksi” – tai piispojen kannanoton (31.8.2016) kielellä ihmissuhteeksi, joka sopii yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa.
Saksassa, jossa avioliiton juridinen solmiminen tapahtuu henkikirjoittajalla, evankelisilla maakirkoilla on erityinen kirkollinen vihkitoimitus avioliiton solmineille. Yli puolessa maakirkoista toimitus koskee sekä heteroaviopareja että sateenkaaripareja. Loput maakirkoista siunaa sateenkaariavioliitot.
Saksan katolisen kirkon piispainkokouksen puheenjohtaja Georg Bätzing sanoi äskettäin lehtihaastattelussa, että katolisen kirkon tulisi siunata sateenkaariparit samoin kuin avioeron jälkeen uudelleen avioituneet. Bätzingin mukaan useat hiippakunnat ovat ”matkalla tällä tiellä). Bätzing on Limburgin hiippakunnan piispa.
Saksan katolisessa kirkossa on meneillään piispainkokouksen ja maallikkojärjestön, Saksan katolilaisten keskuskomitean, yhdessä toimeenpanema kirkon uudistamiseen tähtäävä prosessi ”synodaalinen tie” (Der Synodale Weg), jossa käsitellään muun muassa seksuaalisuutta. Bätzingin mukaan siinä on otettava esille myös suhtautuminen samaa sukupuolta oleviin pareihin. ”Aika valuu meiltä hukkaan.”
Kiitos kommenteista.
Mikko kirjoitti: ”Itse ymmärrän Tuomas Hynysen kirjoituksen lopputuloksen siten, että se tosiasiallisesti tarkoittaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä.”
Kyllä, sitä se käytännössä tarkoittaisi. Mutta vihkikäytännön taustalla oleva argumentaatio muuttuisi, eli perusteena siunaukselle ei olisi tässä ajattelussa Jumalan luomisessa säätämä järjestys, vaan Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käsky.
Tällöin itse vihkiminen nähtäisiin juridisena, yhteiskunnallisena toimintona jonka kirkko toteuttaa siunaamisen yhteydessä. Vähän samalla tavalla kuin kirkko toimii nimen rekisteröintiviranomaisena kasteen yhteydessä tai vainajien hautaamisen toteuttajana hautaansiunaamisten ohessa.
Ja kyllä, ehdotukseni liittyy kirkon avioliittokiistaan. Mutta näen ehdotuksen kaikenlaisten hyväätekevien ihmissuhteiden siunaamisesta paljon laajempana ehdotuksena. Kirkko voisi palvella siunaustoimituksella monenlaisissa elämän käännekohdissa. Sellaisissa, jotka ihmissuhteen osapuolten oman ymmärryksen kannalta ovat merkityksellisiä.
Tuomas Hynynen, ajatus vihkikäytännön argumentaation muutamisesta on lievästi sanoen hämmentävä. Peruste ei olisi ”Jumalan luomisessa säätämä järjestys, vaan Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käsky.” Täten Jumalan säätämä luomisjärjestys (Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää 1Mo1:27) vaikuttaisi olevan jotenkin ristiriidassa Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käskyn kanssa. Mikäli näin olisi itse Jumala olisi tällöin itsensä kanssa ristiriidassa, joka on täysin mahdoton ajatus.
Jumala on enemmän kuin me ihmiset ymmärrämme. Niinpä Hän näyttäytyykin joskus meidän silmissämme ristiriitaiselta. Emme voi sulkea Häntä omien määritelmiemme sisään.
Olen samaa mieltä siitä, että Jumala on enemmän kuin me ymmärrämme. Tämä koskee erityisesti Hänen ilmestymistään ristin kautta elämäämme. Toki muutoinkin. Mutta mitä tulee tuohon Jumalan säätämään luomisjärjestykseen, niin Jeesus vahvistaa sen yksiselitteisesti (Mark10:6-9). Hynysen esittämän argumentaation painopisteen muuttaminen asettamalla Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käsky Jumalan luomisjärjestyksen tilalle on loogisesti asiaa katsoen argumentaatiovirhe.
’Loogisesti asiaa katsoen’ ja ’argumentaatiovirhe’ kuuluvat käsittääkseni kreikkalaiseen filosofiaan ja retoriikkaan. Mikäpä siinä, mutta eikö Jumala ole sellaisen yläpuolella? Eikö usko ole pikemminkin sydämessä kuin päässä?
Jos kaikki nähdään vain ”kaikenlaisten hyvää tekevien ihmissuhteiden ” näkökulmasta ja lähimmäisen rakkaus ymmärretään vain hyväksymis/siunaamisnäkökulmasta, ei perälautaa ole. Kirkon pitäisi siunata myös polyamorisia suhteita ja mikä se kirjo nyt sitten onkaan. Avioliito on mielestäni miehen ja naisen liitto, liitto jossa on mahdollisuus myös lisääntymiseen.
Ajan edetessä tieto on lisääntynyt ja ihmiskunta on ”viisastunut.” Aikaisemmin outo käytös on nostettu ns. ”framille”, koska ”ymmärrämme enemmän”. Alapään asiat ovat kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti, se ei kuulu muille, näin sen tottakai pitää olla. Sen sijaan miehen ja naisen välinen suhde on kautta aikojen ollut tuttu ja selvä asia aikuisten lisäksi erityisesti pienille lapsille. Kristus siunasi lapsia ja totesi, että heidän kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapset ovat myös valmiita siunaamaan miehen ja naisen välisen liiton. Muitten liittojen perusteleminen lapsille on jo työläämpää.
Nokelainen: ”Avioliito on mielestäni miehen ja naisen liitto, liitto jossa on mahdollisuus myös lisääntymiseen.”
Eli jostain syystä lisääntymiskyvyttömien (ikä, sairaus) heteroparien avioliitot eivät ole avioliittoja???
KW, saivartelet.
Enkä saivartele. Itse edellytät avioliitolta mahdollisuutta lisääntymiseen. Ikään kuin avioliitto olisi edellytys ihmisten lisääntymiskyvylle. Tai, että avioliitossa keskenään olevilla ihmisillä olisi velvollisuus lisääntyä tai ainakin kyky siihen.
Kyllä lisääntyminen on ihan yhtä mahdollista – tai samoista syistä mahdotonta – ilman avioliittoa kuin avioliitossakin. Toimintatapa on täysin sama molemmissa tapauksissa.
kw, jäitä hattuun mies! Olen kirjoittanut naisen ja miehen välisestä liitosta. Lisääntymisestä en ole kirjoittanut sanaakaan, ehkä jotkut muut ovat. Lapsia voi tulla tai voi olla tulematta. Jotkut ovat päätyneet sterilisaatioon jo ennen kuin lapsia ovat saaneet. Sen toki mainitsin, että lapsen on helpompi ymmärtää naisen ja miehen välinen yhteiselämä kuin mies- tai naisparien.
Minulle avioliitto on miehen ja naisen välinen, kuten ”naapuri” kirkoissa. Olen kirjoittanut, että muut liitot ovat mahdollisia ja juridisesti päteviä demokraattisen yhteiskunnan lainsäädännön perusteella. Kirkon autonomiaa tai lasten saamista on täysin turha tähän keskusteluun sekoittaa. Se kuuluisa”Erkkikin” ymmärtää, että nais- tai miesparit eivät saa lapsia keskenään. Jeesus vahvisti miehen ja naisen välisen liiton. Tässä vahvistuksessa hän ei mainitse lapsia vaan miehen ja vaimon ”yhdeksi lihaksi” tulemisen.
Sorry Paukkunen, sekoitin sinut Nokelaiseen, joka edellytti avioliitolta lisääntymismahdollisuuden ollakseen avioliitto ja sinä väitit minun saivartelevan.
Kimmo, ok. Näitä ketjuja on ajoittain vaikea seurata. Minulle itselleni sattuu tämän tästä erehdyksiä, jatketaan.
Jos Jumalan sanan kunnioitus olisi papistossa normina, ei tarvitsisi tapella selvistä asioista.
Joni,
Olen aika varma siitä, että papistossa kunnioitetaan suuresti Jumalan Sanaa eli Jeesusta Kristusta sekä myös Raamattua.
Niin kuin todettu on. Jokainen kunnioittaa Raamattua omalla tavallaan. Niitäkin on, jotka kirjasta viis veisaavat.
Hedelmistä te heidät tunnette. Asiaa voidaan tarkastella ja mitata monella eri tavalla. En löydä yhtään mittaria, joka osoittaisi papiston kunnioittavan Jumalan sanaa suuresti. Ennemmin näyttää siltä, että keksitään erilaisia poisselityksiä, ettei Raamatusta tarvitsisi välittää. Ulostulot liittyvät kaikkeen muuhun paitsi Jumalan lain ja armon julistukseen, synnin tuomitsemiseen, helvettiin matkalla olevien sielujen pelastamiseen, Jeesuksen paluun odotukseen. Ei puhuta edes Jumalan sanan ajallista elämää suojelevasta moraalista, saati puolusteta niitä kristittyjä, jotka jotain yrittävät, palkkalaiset.
Voihan olla, että jossain sakastissa on vielä hissuksiin muutama raamatullinen pappi, mutta eipä se seurakuntalaisia auta. Suurin osa lienee LHPK:ssa ja uusia tuskin tulee, kun ei otetakaan.
Rakkaudesta puhutaan, mutta siitäkin samaan tyyliin kuin iltapäivälehdissä.
Maailma muuttuu ja sen myötä myös ”raamatullisuus”, jos sellaista käsitettä nyt voidaan edes käyttää. Ehkä monet konservatiivisesti ajattelevat, tietynlaista ”raamatullisuutta” ja käyttäytymistä odottavat eivät vain kykene näkemään sitä rakkaudellisuutta, joka tämän päivän papistossa vallitsee. Toimitaan ehkä eri tavoin, mutta ei välttämättä ainakaan huonommin kuin entisaikaan.
Joni, Raamattua revitään, repijät löytyvät kirkon sisältä. Kirkon ulkopuolella olevat eivät tunne kirjoituksia, joten eivät kykene kirjoituksia muuttamaan toisiksi. Repijä saa tunnustusta mediassa. Kirjoituksia tuntematon kannattaa repijää. Näin tämä etenee. ”Kun ihmisen poika tulee, löytääneekö hän uskoa maan päältä? Luuk.18:8
Revitäänkö Raamattua vai tapaa ymmärtää sen sanoja? Nämä on hyvä pitää erillään. Usein sanonta: ’näin lukee Raamatussa’ merkitsee lähinnä: ’näin minä ymmärrän sen, mitä Raamatussa lukee’. Väärä tai liian kapea ymmärrys kai sietäisikin tulla revityksi.
Niin, nähdäkseni Raamattua ei olla ”repimässä” kirkon sisältä. Jotkut vain jostain kumman syystä haluavat nähdä asian näin. Miksi? Jotta asia kuulostaisi dramaattisemmalta? Miksei pystytä tai haluta nähdä asiaa vain ihan yksinkertaisesti niin kuin se on: Raamattua ymmärretään ja tulkitaan eri tavoin. Kyse ei ole sen kummemmasta asiasta.
Lisäksi nämä repimisajatukset lähtevät usein vain pinnalla olevista yhdestä tai kahdesta asiasta. Me ihmiset nyt vain ymmärrämme ja näemme asioita yleisesti ottaenkin hyvin eri tavoin. Emme voi olettaakaan, että kaikki näkisivät Raamatun jokaisen asian ja sanan samalla tavalla. Pystyisimmekö mitenkään näkemään sitä rikkautena eikä riidan aiheena?
Martti Pentti, ” Väärä tai liian kapea ymmärrys kai sietäisikin tulla revityksi.”
Martti Pentti, tällä blogilla sinulla on mahdollisuus tehdä irti otto kapeasta ja tarjota tilalle laveaa tai sinulle mieluista. Ole hyvä, ”baana” on auki.
Merkitseekö ahdas portti ja kaita tie sinulle kulkemista laput silmillä? Siitähän on vain pieni askel sokeuteen.