En tunne kovin tarkkaan kirkon uuden työaikalain sisältöä enkä siihen liittyviä juridisia näkökohtia, mutta olen seurakunnan luottamushenkilönä hyvin huolestunut siitä, mitä vaikutuksia uuden lain soveltamisella olisi seurakuntien talouteen ja toimintaan. Jos esimerkiksi kanttoreiden ja nuoriso-ohjaajien iltoihin ja viikonloppuihin ajoittuvat työtehtävät pitäisi jatkossa korvata erikseen ylityö- ja sunnuntaityökorvauksilla, niin jokainen voi kuvitella, millaisen lisälaskun se toisi seurakuntien palkkakustannuksiin.
Kirkon ja seurakuntien talous on jo nyt niin tiukalla, että tällaiseen muutokseen ei yksinkertaisesti ole varaa. Kaikki ennusteet viittaavat siihen, että talous tiukkenee edelleen ja akuutin koronakriisin vaikutuksia kirkon talouteen ei vielä edes osata arvioida.
Jokainen työntekijä on tietenkin oman lomansa ja vapaa-aikansa ansainnut, mutta onhan edelleen ja jatkossakin työtehtäviä, joista ei mitään erillisiä ylityökorvauksia makseta. Ei opettajillekaan makseta ilta- ja viikonlopputöistä mitään ylimääräistä.
On todennäköistä, että jos uuden työaikalain mukaiseen palkkaukseen mennään, niin osa ns. hengellisen työn tekijöistä menettää työpaikkansa niiden leikkausten vuoksi, joihin seurakunnat olisivat pakotettuja uuden lain aiheuttamien lisäkustannusten takia.
Seurakunnan työntekijöiden merkittävä palkkakustannusten nousu ei olisi mitenkään kannustava signaali seurakunnan vapaaehtoisille, jotka omalla tärkeällä panoksellaan haluavat mahdollistaa seurakuntien työn myös tiukkenevaan talouden aikana.
Tässä tilanteessa toivoisi yhteisymmärrystä ja taloudellisten realiteettien tajua kaikilta osapuolilta.
Mauno ottaa hyvin esiin luottamushenkilönäkökulman. Huoli on oikeutettu erityisesti pienten seurakuntien osalta. Hengellisen työn tekijöiden omasta näkökulmasta on työtehtävien rajattomuus ja moninaisuuden paljous yhdistettynä perhe-elämään ja molempien puolisoiden työssäkäyntiin. Seurakunnan työtä ei voi tehdä periaatteella työaika 8-16. Mutta ei myöskään periaatteella 24/7 tai niin, että työpäiviä on 5/7 päivittäisen työajan ollessa tosiasiallisesti 10-12 tuntia niin, että kaikki työpäivät kuluvat iltatöissä.
Eri työntekijäryhmien toimenkuvat ovat erilaisia. Tosiasia kuitenkin on, että ilman jonkinlaista selkeää työaikarajausta ja mitoitusta kirkon töissä ollaan umpikujassa. Havainnollistan hiukan: Jos työntekijäkokous on arkisin klo 9-11 ja toimituskeskustelut, kotikäynnit, erilaiset piirit ja kokoukset ajoittuvat välille 13-15 sekä 18 -21 työpäivät venyvät väistämättä liian pitkiksi. Varsinkin, koska papiston ja kanttorien vapaapäivät ovat kaksi peräkkäistä arkipäivää ja muut työntekijät ovat vapaalla viikonloppuisin.
Ymmärrän hyvin Markon esiin tuomat näkökohdat. Hengellisen työn tekijöiden työajat eivät ole kadehdittavat. Ajattelen kuitenkin, että työn kuormittavuuteen ja työaikojen inhimillistämiseen pitää hakea muita ratkaisuja kuin uusi työaikalaki, joka – varsinkin tässä tilanteessa – olisi kirkolle ja seurakunnille aivan liian kallis.
Blogistille huomioksi ettei ole erikseen ”kirkon työaikalakia”.
Uuden työaikalain 2 §:n mukaan lakia ei sovelleta työntekijään, jonka työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan, kun kyse on:
2) työntekijästä, joka suorittaa uskonnollisia toimituksia evankelis-luterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa tai muussa uskonnollisessa yhteisössä.
4)työstä, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä;
Muiden kirkontyöntekijöiden osalta lakia sovelletaan siis sellaisenaan.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työaika-asetus on kumottu eikä sijalle ole annettu uutta asetusta. Jatkossa ei siis ole merkitystä, onko palvelussuhteen muotona virka- vai työsuhde, vaan seikka että voi itse päättää työajastaan.
Uuden lain mukaan työnantaja ja työntekijä saavat kuitenkin sopia joustotyöaikaa koskevasta työaikaehdosta, jonka mukaan vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itsenäisesti päättää.