Viimeistään nyt kaikki hereille! Kirkkohallitus on käynnistänyt uuden strategiaprosessin vuosille 2021-2026. Täysistunnossa 29.1.2019 käynnistyi kirkon neljännen strategian laatiminen. Pöytäkirjasta näkyy askelmerkit.
Kirkon Tutkimuskeskuksen verkkojulkaisussa ”Erilaistuva kirkko, Suomen Ev.lut. Kirkko vuosina 2012-2015 katsaus kirkon työhön” vuodelta 2016 on silloisen kansliapäällikön Jukka Keskitalon mielenkiintoinen analyysi tähänastisista strategioista https://evl.fi/documents/1327140/47692525/Kirkon+nelivuotiskertomus_I+osa_Erilaistuva+kirkko_47.pdf/0e0e91e3-2a99-16dc-1bcc-dc1b15887439 . Minua tietenkin kiinnostaa se miten Lesslie Newbiginin missionaarisesta eklesiologiasta väitellyt Keskitalo arvioi strategioissa ilmaistua kirkon missiota eli perustehtävää.
Ensimmäinen kirkon strategia vuosille 2003-2010 (joka tarkasti ottaen tarkoitti vain kirkon keskusrahaston kustantamaa toimintaa kirkkohallituksessa ja hiippakunnissa) oli nimeltään Läsnäolon kirkko. Sen mukaan
”Missiotaan toteuttava kirkko on avoin yhteisö, joka kutsuu mukaan kaikkia. Kristuksen läsnäolo kirkossa ilmenee uskossa, jolla Kristus liittää ihmiset itseensä ja toisiinsa, ja rakkaudessa, joka on valmis asettumaan lähimmäisen asemaan, palvelemaan ja luopumaan omastaan”.
Toinen kirkon strategia vuosille 2011-2015 oli nimeltään Meidän kirkko – osallisuuden yhteisö, ja siinä
”kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävä perusta ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta”.
Kolmas strategia vuosille 2016-2020 on Kohtamisen kirkko, ja sen mukaan
”Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaisee välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta”.
Keskitalon mukaan ensinnäkin ”kirkon tehtävä on pysyvä, ajasta ja paikasta riippumaton, missio on siis annettu”. Edelleen, kolmen strategian perustehtäväkuvauksissa on paljon yhteistä, vaikka esitystapa on koko ajan lyhentynyt. Kaikkien kolmen strategian missioiden ytimenä on kirkon tehtävä kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen. Myös palvelun eli diakonian näkökulma on mukana jokaisessa määritelmässä. Keskitalon mukaan Läsnäolon kirkko ja Meidän kirkko -strategioissa viitataan mission osalta lähetyskäskyyn (Matt. 28:18–20), Kohtaamisen kirkko -strategia ”paaluttaa mission kirkkolain 1 luvun 2 §:ssä ilmaistuun määritelmään kirkon tehtävästä” (siis se tuttu ”julistaa Jumalan sanaa ja hoitaa sakramentteja ja toimii muutenkin…” jne.).
Strategioiden mission lisäksi Keskitalo pohtii ja vertailee mm. niiden visioiden ja arvojen ilmaisuja. Seuraavassa muutama oma havainto kansliapäällikön analyysista ja strategiatyöstä.
1. Vaikka Keskitalo sanoo että kirkon tehtävä on pysyvä, ajasta ja paikasta riippumaton ja siis annettu, hän ei kuitenkaan sano mikä se on tai missä se on annettu. Miksi? Tilan säästämiseksi? Kunnioittaa lukijaa eikä puhu itsestäänselvyyksiä? Vai turhaa ujostelua? Kirkon tehtävä on annettu Raamatussa, ja sen voi lukea Matteuksen evankeliumin lopusta, mutta se täytyy lukea myös Johanneksen evankeliumin 17. luvusta (”Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.” ja Luukkaan evankeliumin 4. luvun alusta, jossa näkyy tehtävän kokonaisvaltaisuus.
2. Ihmettelen sitä miten ongelmattomana Keskitalo näkee strategioiden muotoilut. Itsekritiikki puuttuu kokonaan, tekstejä selitetään parhain päin. Meidän kirkon visio oli: ”Vuonna 2015 jäsenet näkevät kirkkonsa arvon ja kuulevat siellä Jumalan äänen. Kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ja sieltä lähdetään palvelemaan Jumalan maailmaa.” Keskitalon mukaan tämä ”sanoittaa kirkon lähetystehtävää kaksisuuntaista liikettä kuvaavalla tavalla. Yhtäältä kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, toisaalta sieltä lähdetään palvelemaan Jumalan maailmaan. Ilmaisutavassa on nähtävissä ajatus messun kokoavasta ja lähettävästä luonteesta. Messuun tullaan kohtaamaan Jumala ja sieltä lähdetään maailmaan palvelemaan lähimmäisiä. Tätä konkretisoi messun lopun lähettäminen: Lähtekää, palvelkaa Herraa ja lähimmäisiänne iloiten.” – Hyvää ja kaunista, mutta ollaanko tässä maan päällä vai yläpilvissä? Anteeksi, tässähän on kysymys visiosta! Toisaalta senkin toteutumista pitäisi voida jälkikäteen arvioida.
3. Keskitalon mukaan Läsnäolon kirkossa tavoitteeksi asetettiin olla uudistuva kansankirkko. Seuraavissa strategioissa ei enää pohdittu syvemmin kirkon kansankirkkoluonnetta. ”Tämä ei toki tarkoita, että kansankirkon ajatuksesta sinänsä olisi luovuttu, mutta käsite ei vain enää noussut Meidän kirkon ja Kohtaamisen kirkon keskeiseen sanastoon.” Myönteistä on se, että Keskitalon mukaan Meidän kirkossa ja Kohtaamisen kirkossa nousee esille ajatus maailmanlaajasta kirkosta, joka toimii paikallisseurakunnissa.
4. Kaikissa tähänastissa strategioissa kirkko seisoo paikallaan ja kutsuu ihmisiä. Jumalan yhteyteen kylläkin niinkuin pitääkin, mutta milloin kirkko pääsee siihen että se näkee itsensä liikkeelle lähetettynä Jumalan kansana? Miten paljon vettä vielä tarvitaan, että kirkkolaiva irtoaa rantahiekasta ja pääsee elementtiinsä?
5. Hiljattain pidetyssä kevätistunnossa kirkolliskokouksen tuevaisuusvaliokunta jo hillitsi strategian kirjoittamisia. Se tuntui tuskailevan kirkon strategian, kirkon tulevaisuusselonteon ja kirkon nelivuotiskertomuksen kesken vallitsevaa epäsynkronisaatiota, ja suositteli hengäshdystaukoa sen korjaamiseksi. Pari vuotta sitten Patrik Hagman kirjoitti hyvän kolumnin, jossa hän suositteli strategia-papereiden hylkäämistä siksi että niiden avulla ennemminkin käytetään valtaa kuin suunnataan toimintaa. Kannattaa katsoa. https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kolumni-kirkon-pitaisi-hylata-strategiat-silla-niilla-kaytetaan-valtaa/.
”Mitä meidän siis pitäisi tehdä sen sijaan, että kirjoitamme strategioita Tallinnan-seminaareissa?
Mielestäni meidän pitää jatkaa suunnilleen samaan tapaan (Tallinnan vanha kaupunkihan on todella kiva!), mutta strategia-ajattelusta pitäisi hylätä tavoitteet. Vain Jumala tietää, miltä maailman näyttää kymmenen vuoden kuluttua. Sen sijaan, että muotoilemme papereihin sen, millaisia haluamme olla kolmen, viiden tai kymmenen vuoden päästä, voisimme keskittyä siihen, miten toimimme tässä ja nyt.” (Patrik Hagman)
Koko asetelma perustuu huonolle käsitteen ymmärtämiselle. Strateginen päämäärä tai näky on se mihin pyritään . Mutta strategialla tarkoitetaan niitä rakenteellisia , suuren tason menetelmiä joilla päämäärä saavutetaan.
Strategiaa toteutetaan operatiivisella toiminnalla . Operatiivinen toiminta tapahtuu paikallisseurakunnissa . Mitkä vihjeet sellaisesta on annettu? Sekö että kunhan jumalanpalveluksia pidetään ja ruokakasseja jaetaan ,niin kyllä ihmiset tulevat ja saavat vastauksen elämän tärkeimpiin kysymyksiin?
Miksi ei kysytä sitä mikä olisi se profetaalinen näky, strateegisen sijasta, joka ohjaa kirkkoa ja sen toimintaa ?Mikä on se näky ,joka antaa toivo laitokselle jonka jäsenmäärä on ehkä vain kymmenes osa nykyisestä muutaman vuosikymmenen kuluttua?
Luen mielelläni Patrik Hagmannin tekstejä ja suosittelen niitä muillekin . Hän puhuu asiaa.
Hyvät huomiot Markulta. Kyllä Keskitalonkin analyysin lopussa tämä tiedostetaan: ”Myös kriittisiä kysymyksiä omaksutun strategiamallin suhteen on esitetty. Kohtaamisen kirkko -strategian työstämisen yhteydessä kyseenalaistettiin jopa sitä, onko tällainen työskentelytapa ja strategiakieli oikea tapa kirkolle hahmottaa edessä olevaa tulevaisuutta. Vastauksena tähän pohdintaan todetaankin, että Kohtaamisen kirkko on toiminnallinen suunta, ei kirkollinen kokonaisstrategia. Strategioista todetaan, että ne tehdään paikallisella tasolla.” Koko prosessi pitäisi uskaltaa nimetä jollain muulla sanalla kuin strategia. Ei auta jos tehdään strategia, jossa sitten sanotaan että tämä ei ole strategia!
Ratkaisevaa tietenkin on se miten onnistutaan rohkaisemaan seurakuntia paneutumaan kunnolla siihen miten toimitaan tässä ja nyt – että päästäisiin edes oikeaan suuntaan. Helsingistä lähetetty ”soveltamisohje” tms. ei riitä.
Markku: Juuri näin. On tehtävä ja visio ja niiden pohjalta luodaan strategia, joka on siis polun määrittelyä kohti vision toteutumista. Se, miten strategia toteutetaan ja visioon pyritään, on operatio eli juuri toiminta paikallisseurakunnissa – ja osin kirkon eri tasoilla mutta erityisesti paikallistasolla!
Olen toiminut kahdessakin seurakunnassa noiden stategioiden syntyaikoihin ja ei sanaakaan ole niistä paikallistasolle ilmaantunut. Missähän kohden kirkkohallituksen strategia ja seurakunnan opetation tulisi kohdata? Kun olin kirkkohallituksen vapaaehtoistoiminnan kehittämistyöryhmässä viime vuonna oli ajatuksenani, että nyt pääsen kehittämään seurakuntien toimintaa, siitähän minä olin jotakin ymmärtävinäni. Mutta murheeni oli suuri kun minulle kerrottiin, että kuule, me tehdään paperi kirkkohallituksen täysistunnolle, ei tähän mitään konkreettisia toimia seurakunnille voi laittaa. Minulla niitä olisi repullinen ollut ja sekin myönnetiin, että kyllä noilla systeemeillä meininki muuttuisi, mutta mutta kun…! Papereita on syntynyt liukuhihnalta vuosien saatossa, mutta mihin ne on päätyneet?
Suurin puute tässä kehittämistyössä on se yhteyden puute. Siellä minun repussani oli sekin, että tulisi ensin luoda väylä ylhäältä alas ja alhaalta ylös eli paikallistasolta kirkkohallitukseen väylä, missä strategiat, tieto, kokemukset, kritiikki ja hyväkin palaute liikkuisivat tehokaasti ja jatkuvasti. Mielestäni parhaiten siinä toimisi ammattitaitoinen iskuryhmä, muutama pirteä hissipoika ja hissityttö, tai oikeastaan tiimi, joilla on verkostotaidot kunnossa.
No nyt meni jo yksityiskohtaiseksi, mutta maanviljelijänä tiedän, että siemen on laitettava multaan, jos satoa halutaan. Ei siinä puheet ja paperit hyödytä.
Maanviljelijän neuvot ei kirkkohallitukselle kelvanneet.
Hannu Paavolan blogisarja on ilahduttavalla tavalla avannut kirkossamme tehtävää työtä.
Asioiden vaatima aika ei kirkossa ole ongelma vaan enemmän se että unohdetaan mitä aiemmin ja alunperin kysyttiin ja mihin lähdettiin vastauksia hakemaan.
Hukkaanhan kehitysvisiot eivät ole menneet. Niitä on luetun mukaan päätynyt ihan seurakuntiinkin asti mutta viisaat ja järkevät työntekijät eivät ole päästäneet niitä hämmentämään ihan hyvin toimivaa arkea ja sen jo tutuksi tulleita rutiineja.
Hyvä kommentti Pekka V. Viisaita sanoja kaikki, kiitos!
Jouko ja Pekka sen sanoivat. Ja kirkko sanoo että eipäs hättäillä, kaikki aikanaan. Liukuportaan on jo tilauksessa. Kirkkohallituksen kehittämispalveluita on kymmenisen vuotta suunniteltu, ja nyt se on jo tulevaisuuskomitean mietinnön (2016) kannanottona:
”Kirkon kehittämispalveluiden tehtävä on kirkon ja sen seurakuntien kehittämistoiminnan tukeminen ja koordinointi. Sitä tehdään tunnistamalla, jalostamalla ja levittämällä seurakunnista nousevia innovaatioita ja hyviä toimintamalleja, tarjoamalla kirkkoon, uskonnolliseen elämään ja yhteiskunnan muutoksiin kohdistuvia tutkimustuloksia, kouluttamalla kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä sekä vastaamalla kokonaiskirkollisesta viestinnästä ja viestinnän verkostosta. Toimintakulttuurin uudistamisen tukeminen kaikkialla kirkossa on myös yksi Kirkon kehittämispalveluiden päätehtävistä.” Tällainen palvelu ”voisi auttaa muun muassa seurakunnallisten innovaatioiden tunnistamisessa ja hyödyntämisessä. Hiippakuntien kehittämisyksiköt voisivat havaita ja tukea seurakuntien hyviä käytäntöjä ja innovaatioita ja välittää niitä eteenpäin valtakunnalliselle tasolle. Uusi yksikkö voi puolestaan levittää voisi levittää innovaatioita muihin hiippakuntiin ja tarvittaessa myös hyödyntää osaamistaan niiden kehittämisessä tai niitä koskevassa viestinnässä.”
Täytyy enää ja vielä käräjöidä uuden kirkkoneuvoksen valintariita – hänen tehtäväksi on panna ajatus toimeen. Jonkun vuoden päästä saatetaan päästä kartoittamaan uuden palvelun toimintaedellytysten valmistelun käynnistämisen toimeenpanoa…
Vakavammin puhuen, seurakuntia ei voi vaatia odottamaan. Kylmän rauhallisesti vain rähinä päälle. Tarkoitan niitä innovaatioita luomaan ja toteuttamaan. Siinä tarvitaan tekijöitä, joita tietenkin on olemassa. Joku liikekannallepano… tai sellaisen käynnistämisen edellytysten kartoittamisen suunnittelu… (minä lienen kotoisin kirkkohallituksesta:)
Kyllä, ja he, he. Kirkon kehittämispalvelut kuulostaa lähtökohtaisesti pelottavalta, ja huomatakseni kaikki täytyy jälleen aloittaa alusta. Mutta aikaahan on.
Vakavasti kirjoittaen ja harmikseni olen tullut ajatukseen ettei ole niin väliä millä vielä seurakunnan jäsenet saadaan pysymään jäseninä.
Näin toisen blogin yhteydessä esitin säännöllisesti ilmestyvän sarjakuvalehden kehittämistä ja sen säännöllistä kuukausittaista ilmestymistä.
Maksullisenakin se voisi saada suuren lukijakunnan kertoessaan harmittomasti, ja ketään loukkaamatta ajankohtaisista kirkon asioista.
Asiaa varten kirkkohallitus palkkaisi kaksi piirtäjää, heitä varten asioita lähellä olevan erityisasiantuntijan ja tietysti hänelle sihteerin. Näillä mentäisiin ja sitten jännättäisiin miten onnistuttiin.
Näin voitaisiin ketään loukkaamatta keskustella valittiinko mukavin, eiku sopivin, vaan sittenki pätevin.
Asiahan olisi kovinki yksinkertainen muuten, mutta kuka olisi tämä kirkon erityisasiantuntija, ja kuka hyväksyisi aina julkaistavaksi lähtevän vuosikerran kappaleen sisällön.
Sarjakuva voi hyvin kertoa myös kirkkovuoden sunnuntaitten aiheista. Sarjakuva harkittuine repliikkeineen hyvin voi avata kirkon sanomaa enemmän kuin heti haluaisimme uskoa.
Millähän kehitetään näitä kuolevia seurakuntia? Melkoista innovaatiota kaivataan sinne, missä väki vain kuolee pois. Väkiluku kun laskee, kuin lehmän häntä.
Jos kirkolla olisi jokin yksi ja yhteinen tavoite, jonka toteutumiseen kaikki voisivat selkeästi sitoutua, niin strategialle olisi aitoa tarvetta. Siinä olisi mielekäs perustelu sen luomiselle. Sitten voitaisiin yhdessä kehittää toimitasuunnitelma, jonka avulla saavutamme tuon uuden tavoitteen.Matkalla siihen tarvitaan vielä monia korjausliikkeitä. Toimintasuunnitelma on hyödytön, jollei sitä sada toimimaan.
Jotenkin olettaisi että strategia olisi jotain enemmän kuin kuvaus siitä miten seurakunnassa on tähänkinasti toimittu.