Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta on totta, mutta mikä on ”kirkko” sanan oikea merkitys?
Kiinnostuin selailemaan Isoa katekismusta ja löysin siitä sattumalta Lutherin selvityksen tähän kysymykseen.
Asia on tainnut olla kivenä kengässä monessa keskustelussa. Ehkäpä voin nyt antaa siihen tyydyttävän selityksen. Se ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta synnyttää mielikuvan, että vain kirkon organisaatioon ja siihen kuuluvaan rakennukseen kuuluville kuuluisi pelastus. Lutherin mukaan kyse on kuitenkin tavallaan väärästä käännöksestä latinan kielestä. Sillä ”Kirkko” sana tuo meille mieleen rakennuksen ja kirkko laitoksen. Ikään kuin pelkästään kirkon ovesta sisään meno toisi pelastuksen. Samoin siitä eroaminen veisi pelastuksen mahdollisuuden Oikeampi ja selkeästi Raamatun mukainen käännös on se että ne jotka ovat ottaneet evankeliumin vastaan ovat pyhiä ja heidän kokouksensa muodostaa kirkon. Tienkin Jeesuksen sovitustyön kautta Jumalalle erotetut ovat pyhiä ja kun he haluavat kokoontua yhteen niin tämä kokoontuminen muodostaa ”kirkon”. Jos pyhien joukosta haluaa erota, eli luopuu uskostaan, niin menettää tietenkin samalla pelastuksen. Joten ei kirkko laitoksesta eroamisella menetä pelastusta.
No ajattelen että Jumala haluaa jokaisessa lapsessa tulla hänen rakkautensa ilmi tekoina ja meissä on itsekäs luonto esteenä sille että voimme olla Jumalan rakkauden välikappaleina . Olla Kristuksessa eläen siinä minun vähetä ja hänen kasvaa
”Kirkko on pyhien yhteisö missä evankeliumia puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan.” (CA VII eli Augsburgin tunnustuksen artikla VII, sen keskeinen osa).
Kirkko-sanalla on tosiaan useita merkityksiä, joista aikoinaan opetin jo rippikoulussa. Kirkko laitoksena ja organisaationsa ja kirkko uskovien yhteisönä liittyvät toisiinsa. Luther torjui hurmahenkien opetuksen siitä, että kirkko olisi vain hengellinen (ei näkyvä) yhteisö. Siis hengellinen yhteisö tarvitsee taustalle sen näkyvän kirkon. Kirkossa on Lutherin mukaan todellisia ja nimellisiä jäseniä, joita ei voida kuitenkaan erotella tässä maailmassa. Tämä on kaikki luterilaista ”peruskauraa”, jota tulisi opastaa yhä uudelleen ihmisille. Ja myös keskustella siitä toistemme kanssa tyyliin ”mitä se on”, ”mitä se tarkoittaa ja ei tarkoita”.
Niin, toisinaan kai me(kin) tahdomme ikäänkuin määritelmällisesti julistaa: ”ME olemme (se kaikkein oikein) kirkko” ja samalla ottaa hengellisenkin vallan tai hengellistä valtaa itsellemme. Herramme ei välttämättä katsele asioita ja meitä tai ”heitä” aivan samanlaisten linssien läpi kuin me haluaisimme katsella – ja tuppaamme katsella.
”Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” (Joh 10:16, KR33/39).
Toivo on oikeassa siinä, että termillä ”kirkko” on niin monta tapaa ymmärtää. Suomessakin ilmaistaan usein ”Kirkko Helsingissä” (tai muussa kaupungissa) – ikäänkuin kyseessä olisi ”koko kirkko” Hensingissä tai muussa paikassa. Ehkä edelleenkin on ”takaraivoon” jäänyt jälkiä ja ajatusheijastumista vanhasta ajattelusta ”kenen maa, sen uskonto”. Sen todellisuus toki alkaa olla ns. menneen talven lumia täällä Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Se lienee ollut kovin Eurooppakeskeinen ajatustapa? Tosin, ei kai ihan tuntematon myöskään meistä itäisemmälläkin maalla?
Muistakaamme, ettei Luther itse halunnut lähteä ”yhteisestä kirkosta” – mutta kirkonkiroukseen taidettiin julistaa. Ja nykypäivinä on ihmisiä, jotka ovat tietyn hengellispohjaisen organisaation jättäneet mahdollisesti liittyäkseen tai ainakin harkitakseen jotain toista helgellispohjaista organisaatiota.
Kaikki organisaatiot, kutsuttiinpa niitä ”kirkoiksi” tai seurakunniksi (ehkä muitakin termejä olisi?), ovat kovin vajavaisia, koska me ihmiset yhä niin syntisiä olemme – vaikka meitä minkä tahansa ”kuppikunnaan voissa” paistettaisiin tai yritettäisiin paistaa.
Kirkon ulkopuolelta. Laihialla on rikastuttu! ”Satavuotias koulu vaihtoi Jeesuksen joulupukkiin, ja se on lapsista kivaa: ”Olen ollut vähän tylsistynytkin evankeliumiin,” kuten Yle uutisoi 17.12. Varmaan ylekin on tylsistynyt ihan samaan? 100-vuotias Perälän koulu vaihtaa siis Jeesuksen shamaaniin, noitarumpuun ja joulupukkiin.
Nyt myös Laihialla on havahduttu siihen, ettei tule ilmiantoja ja kunnalle ylimääräisiä maksuja. Sen sijaan nähdään päinvastoin mahdollisuutena se, että tehdään näkyväksi ”hierarkkisia asetelmia” ja puretaan niitä syrjinnän ehkäisemiseksi. Vanha on mennyt ja uusi on noussut sen sijaan. Rummuttakaamme sen kunniaksi, ettei kukaan pahoita mieltään!
Ja näytelmän lopuksi kysymys ”… Sinulla, jolla on valkoista etuoikeutta, sanottiinko sinulle koskaan lapsena, että valkoisuutesi voi toimia sinua vastaan? Että sinun on tehtävä enemmän töitä kompensoidaksesi rodullistettua erilaisuuttasi”? Layla F Saad: Me and White Supremacy
”Entinen opettaja ja Jyväskylän seurakunnan pastori Tiina Koskela pitää haitallisena ajatusmaailmaa, jossa kaikki kielletään siksi, että jotkut saattavat pahoittaa mielensä.” Mtv. 18.12.
Miten Ausburgin artikla suhteutuu Lutherin katekismuksessa olevaan määritelmää? Miten helluntailainen muodostaa kirkon kun hän ei täytä Ausburgin artiklan määritelmää. Toivo osaatko ratkaista tämän, mitä tästä tulisi ajatella.
Eräs luterilainen pappi selitti artiklan näin; ” kaikki kirkot täyttävät artikkan määritelmä, koska heillä on heidän omasta mielestä oikeat sakramentit ja puhdas evankeliumi”.
Epäilen, että artiklan intentio ei ole luettavissa näin.
” Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” (Joh 10:16, KR33/39).”
Tämä Jeesuksen puhe on viittaus juutalaisiin.
Miten on messiaanisten juutalaisten laita? Kuuluvatko ne ”oikeaan” kirkkoon?
Sami: Hyvä kysymys! Jos ajattelemme sakramentteja, on kuitenkin myös helluntaikirkon piirissä suoritettu kaste oikea kaste, jos se toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Toki tullaan sitten myös uudelleen kastamiseen, minkä Luther torjui harhaoppisena. Helluntaikirkko on käsittääkseni hyväksynyt kirkkomme ehtoollisen oikeaksi ehtoolliseksi ja kaiketi heidän toimittama ehtoollinen täyttää myös kriteerin. Vai miten, Sami, ajattelet näistä?
Toivo, helluntailaiset olivat nyt vain yhtenä esimerkkinä. Kysymystä voi ajatella laajemmin. Helluntailaisten kasteen merkitys sisältö on kuitenkin toinen, kuin luterilaisilla, vaikka se teknisesti olisi suoritettu oikein.
Ehtoollisyhteyttä ei kirkkojen välillä ole, joka viittaa ehtoollisopin erilaisuuteen. Armonvälineistä on siis sisällöllisesti eri näkemys. Joten miten Ausburgin artiklaa voisi soveltaa, vai onko se rajaava? Joka sulkee piiriinsä vain ne jotka hyväksyvät sen.
Toinen kysymys oli se, miten ihmisen usko voi olla kirkoa määrittelevä asia. Kysymys voisi olla enemmänkin uskosta kirkon ulkopuolella.
Toivo L. Sakramenttiopin yksi mielenkiintoinen juonne on, että Vanhassa kirkossa sakramenttien ajateltiin olevan armon vaikuttavia ja pelastavia vain oikean kirkon yhteydessä. Muistelen, että Augustinuksenkin mukaan donatolainen kaste oli kyllä oikea eikä sitä tarvinnut toistaa, mutta ei voinut pelastaa, koska donatolaiset olivat erottautuneet yleisen eli katolisen kirkon yhteydestä. Muun muassa Kreikan ortodoksinen kirkko vaikuttaa edelleenkin ajattelevan näin (Georgios Metallinos). Tästä näkökulmasta katsottuna oikeaan kirkkoon kuuluminen on kuolemanvakava asia.
Tähän voisi ottaa laajempana kuvana Vatikaanin II konsiilin määrittelyn ja rajauksen, jossa katolinen kirkko määritteli itsensä oikeaksi kirkoksi mutta määritteli samalla, että kristittyjen piiriin kuuluu myös muita. Tältä pohjalta tai siihen liittyen kristittyjen raja on yleensä vedetty niin, että katoliset, ortodoksit ja protestanttiset kirkot kuuluvat kristittyjen piiriin tietyin sisältörajauksin (apostolinen uskontunnustus) jolloin esim. adventistit vielä kuuluisivat joukkoon, mutta Jehovan todistajat eivät. Voisiko tätä samaa soveltaa tuohon Samin kysymykseen?
Toivo, tuo Vaticanum II:n linjaus on aika hyvä. Jehovan todistajathan erottautuvat kristityistä muun muassa siinä, että kiistävät kolminaisuusopin, Kristuksen täyden jumaluuden ja erottautuvat kristityistä muutenkin omaksi järjestökseen.
Tosin linjausta eivät hyväksyne ne, jotka eivät pidä Rooman kirkkoa alkuperäisenä…
Kirkon sisäpuolelta.
Hufvudstadbladetissa 17.12.2024 piispa Bo-Göran Åstrand ottaa kantaa Helsingin tuomiokirkossa tämän vuoden Lucia-päivän tapahtumiin. Hän toteaa aivan aiheellisesti mm. ”Tyvärr har de osakliga och negativa kommentarerna också varit många, valittaen sitä, että epäasiallisia ja negatiivisia viestejä on ollut paljon koskien Daniela Owusun ihonväriä.
Piispa Åstrand toteaa Lucian pyhimysperinteen palautuvan 200-luvulle sisilialaiseen naiseen, joka paljon myöhemmin Ruotsissa ja Suomessa samaistettiin vaaleaihoiseen naiseen. Luciaan liittyen hän toteaa: ”Att hävda att en riktig lucia måste vara ljushyad är både historiskt ohållbart och ett uttryck för de vitas privilegium. Dessutom är uppfattningen om att en finländsk lucia inte får ha en annan hudfärg än vit ett exempel på underliggande rasism.”
”On historiallisesti kestämätöntä, että oikean suomalaisen Lucian olisi oltava vaaleaihoinen ollen ilmaus valkoisten etuoikeudesta ja ettei Lucialla voi olla muuta ihonväriä on esimerkki piilevästä rasismista.”
Mutta mitä ajatella näistä käytetyistä argumenteista – valkoinen etuoikeus ja piilevä rasimi, joita tekstissä käytetään?.
Intersektionaalisen perusväittämän mukaan: ”On ymmärrettävä – valkoisia ääriliikkeitä (extreme whiteness) ja tavallista valkoisuutta (ordinary whiteness) toisiinsa kietoutuneina osina samaa valtasruktuuria (power-structure)”.
Pitäisikö meidän nyt ajatella, että tavalliseen suomalaiseen valkoisuuteen ja länsimaiseen demokratiaan kietoutuu automaattisesti piilevä rasimi / fasismi, josta Lucia-neito on nyt saanut osansa?
”Pitäisikö meidän nyt ajatella, että tavalliseen suomalaiseen valkoisuuteen ja länsimaiseen demokratiaan kietoutuu automaattisesti piilevä rasimi.” Pitäisi. Pelkästään ’suomalainen valkoisuus’ on rasistinen ilmaus. Tästä ’automaattisesta rasismista’ voi toki päästä eroon, kun te tunnistetaan ja tunnustetaan.
Mikäli pelkästään suomalainen ”valkoisuus” on rasistinen niin se käytännössä tarkoittaa sitä, että koko suomalainen valtakulttuuri puolueineen ja ylipäätään koko länsimainen demokratia on fasistinen. Tästä valkoisuusparadigmasta toki voi parantua mm. ”valkoisille” tarjotulla valmennuksella, katumusharjoituksella ja uhriutumalla jota kouluissa tehdään kieltämällä kaikki, ettei kukaan pahoittaisi mieltään.
Rasismi ja fasismi on pidettävä erillään. Ne merkitsevät eri asioita, Sanoja käytetään valitettavasti haukkumasanoina tietämättä täsmälleen niiden merkitystä. – – – Rasismista ei päästä eroon ’katumusharjoittelulla ja uhriutumalla’, mutta valmennus on hyväksi. Paras keino mielestäni on tutustua eri värisiin ja eri taustoista tuleviin ihmisiin ja ystävystyäkin heidän kansaan.
Alkuperäinen kysymys oli siitä, mitä ajatella näistä käytetyistä argumenteista – valkoinen etuoikeus ja piilevä rasismi, joita tuossa Hufvudstadsbladetin tekstissä käytetään? Kyse on argumenteista, ei henkilöstä. Sikäli tietysti, että piispa Åstrand toi nämä käsitteet tekstissään esille.
Wikipedian mukaan: ”Valkoinen etuoikeus on sosiologian käsite, jolla viitataan rakenteellisen rasismin valkoisille tuottamaan etuoikeuteen.”
Jo aiemmin viittasin Layla F. Sadiin ja hänen käsitykseensä valkoisuudesta. Tämä sama teksti on myös THL:n sivuilla ensimmäisenä artikkelissa – Mitä on valkoinen etuoikeus ja kuinka sitä voi purkaa? – Anne-Mari Souto, yliopistonlehtori, YTT thl.fi/antirasismikoulutus.
Edelleen – ”Valkoisuudessa on kyse myös yhteiskunnallisesta valtarakenteesta: se tarjoaa etuja niille, jotka voivat tulla valkoisiksi tunnustetuiksi. (Keskinen, Mkwesha & Seikkula 2021)”
Lisäksi Yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi -sivustolla todetaan:
”Rasismi voi näyttäytyä esimerkiksi yksilöiden ja ryhmien välisenä tahallisena ja tietoisena tekona, tai – tahattomana ennakkoluuloihin ja pelkoihin perustuvana rodullistavana käytöksenä.” – Siis tahallisena tai tahattomana – piilevänä.
Summa summarum. ”Valkoinen etuoikeus” kytkettynä piilevään rasismiin!
Keskustelua rasismista ei tule viedä akateemiseksi: ”kyse on argumenteista, ei henkilöstä”. Rasismi – ilmeinen tai kätketty – on yksilön ja yksilöiden ominaisuus ja koihdistuu yksilöihin.
Miksei rasismia voida tutkia akateemisesti? Siitä seuraa hyvin ymmärrettävä kysymys, miksi se pitäisi mielestäsi kieltää? Onko rasismin tutkimuksessa akateemisesti kenties jotain salattavaa?
Tietääkseni sosiologia on yleinen yhteiskuntatiede, joka tutkii sosiaalisia suhteita kaikissa muodoissaan. Opetushallituksen sivustolla kirjoitetaan mm. – ”Valkoisuusnormista / Valkonormista.” Sillä tarkoitetaan ”(usein näkymättömiä ja tiedostamattomia) sosiaalisia hierarkioita ja valtasuhteita, joissa länsimaalaisuus nähdään muita parempana. Valkonormi ja rodullistaminen tuottavat rasismia.”
Opetushallituksen argumentti – valtakulttuurin ”valkoinen etuoikeus”, ilmenee täten myös piispa Åstrandin artikkelissa. Rasimi, että se olisi vain yksilön ominaisuus liitetään täten koko länsimaiseen demokraattiseen yhteiskuntaan. Rasismi osuu myös sinuun ja minuun, emmekä pääse siitä irti.
Olemme osa tavallista valkoisuutta mutta kietoudumme yhteen välttämättömyyden pakosta orjuutettuna osaksi valtakulttuurin valkoista ääriliikettä. Sitä voisi kutsua vaikka intersektionaaliseksi perisynniksi.
Martti Pentille. Tämä menee ehkä vähän saivarteluksi, mutta rasismin ja fasismin keskinäinen yhteys on kiinteä. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, pidetäänkö natsismia yhtenä fasismin muotona vaiko siitä erillisenä ideologiana. Mussolinin fasismiin ei sen alkuperäisessä muodossa kuulunut esimerkiksi antisemitismi, mutta se tuli myöhemmin osaksi liikkeen ideologiaa. Nykyään fanaattista antisemitismiä ja rasismia pidetään johtajaperiaatteen ja uuden kansanyhteisön luomisen ohella natsismin kovana ytimenä. Rasismi ilmeni lukuisissa eri muodoissa, muun muassa lännestä ja idästä otettujen (pakko)työläisten palkoissa ja afrikkalaistaustaisten saksalaisten syrjimisessä. Yksi teoria on, että fasismi tarvitsee aina uuden ”kansanvihollisen”, jolloin sosialistien ja kommunistien tilalle tulevat juutalaiset, arabit (Libyan ollessa Italian siirtomaa) ja afrikkalaiset.
Oikeampi käännös lauseesta: ” kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta” voisi olla jotakin sen suuntaista, että jollet ole vastaanottanut uskoa Jeesuksen sovitustyöhön ei voi pelastua. Silloin on ulkopuolinen.
Kirkkoon kuuluminen ei pelasta. Ei edes kirkon nimi. On se miten hyvä tahansa. Vain suuri valkopukuisten joukko pelastuu.
”Vain suuri valkopukuisten joukko pelastuu.” Sehän se kirkko juuri on.
Pekka P. Tuo lausuma, latinaksi ”nulla salus extra ecclesiam” on alun perin marttyyrinä kuolleelta kirkkoisältä, piispa Cyprianukselta. Pointti on nimenomaan se, että kirkkoon kuuluminen on pelastuksen ehto. Koska kirkko takaa sen jumalanpalveluksen ja sakramenttien yhteydessä elävien pelastumisen. Tällöin sakramenteiksi katsotaan esimerkiksi katumuksessa eläminen
eli säännöllinen ripittäytyminen. Tämä ei tietenkään tarkoita samaa kuin olla Suomessa kirkollisveroa maksava kirkon jäsen, joka julkisesti kertoo olevansa ateisti, mutta arvostavansa kirkon työtä.
Meiltä luterilaisilta ovat parinsadan viime vuoden aikana kadonneet rippeet tästä vanhasta kristillisestä ajattelusta. Vielä 1800-luvulla oli voimassa ns. ehtoollispakko eli kaikkien oli käytävä vähintään kerran vuodessa ripillä ja ehtoollisella, vaikka säädöstä ei pystytty enää käytännössä valvomaan. Ajatus oli, että näin ohjattiin kirkon jäseniä eli kristittyjä elämään oman etunsa mukaisesti edes jollakin minimitasolla. Pelkkä Jeesuksen vastaanottaminen uskolla ei siis hyvin vanhan kristillisen perinteen mukaan oikein vastaa sitä, mitä uskolla tarkoitetaan. Uskova uskoo Kristukseen kirkossa ja tavallaan kirkon ”kautta” koska kirkko on se yhteisö, jossa Pyhä Henki vaikuttaa.
Kirkko keskustelu nykyisin ei kovin hyvin nivoudu mielestäni apostoliseen oppiin. Uuden liiton opetus on että me menemme taivaaseen Kristuksen ruumiin kautta , siis seurakunnan . Ja tästä on suurin osa opetusta apostolien kirjeissä . Seurakunta on jossa itse Kristus on pää ja seurakunta alamainen Kristukselle jota apostolit opettaa . Kysymys ei ole onko joku kirkkolaitos pelastava vaan kuulunko minä siihen Kristuksen ruumiiseen , seurakuntaan joka tahtoo olla alamainen Kristuksen sanalle . Kirkko muodostaa seurakuntia kyllä , mutta tärkeintä ihmiselle on kuulua siihen seurakuntaan joka tahtoo olla raamatun sanan pohjalla . Ei Jeesuksen sanat ole henki ja elämä jos niitä vääristellään ja usein jätetään sanomattakin . Jos syntisellä ihmisellä ei ole seurakuntayhteyttä niin on vaara rakentaa omaa uskoaan tai tulee hengellinen laiskuus . Ei sekään ketään hyödytä vaikka olis kuinka puhdas tunnustus jos sitä ei opeteta eikä noudateta . Kastamalla ja opettamalla Jeesus neuvoo tien taivaaseen. Sanonnat universaali , maailman laajuinen kirkko tai henkilökohtaisen uskon korostus ovat ylimalkaisia selityksiä , puolusteluja jopa . Ovat usein sama kuin olis joku jäsenyys jossain järjestössä jossa minulla on kuitenkin hyvä osa siinä .
”Seurakunta on ruumis, jossa itse Kristus on pää ja seurakunta alamainen Kristukselle, jota apostolit opettaa.” Tuota alamaisuutta ei kai kannata liiaksi painottaa, sanoihan Jeesus itse näin: ”Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.”
Kirkko on Kristuksen ruumis, kirkko on itse Kristus. Kirkko ja Kristus ovat sama asia, siksi kirkossa vain on pelastus. Mikään paikallis-seurakunta ei ole kirkko. Kirkko on totuuden pylväs eikä se voi erehtyä, eikä ole ikinä erehtynyt. Kirkko loi Raamatun eikä Raamattu kirkkoa. Kirkko on aina näkyvä ja näkymätön. Jos kirkko olisi pelkästään näkymätön, sakramenttienkin pitäisi olla näkymättömiä.
Koska kirkko on yksi ja ainoa, se joka irtautuu kirkosta toimii kirkkoa vastaan. Monet kirkot ja aina monentuvat ”kirkot” eivät ole kirkkoja, vaan uskontunnustuksesta irtautuneita. Usko ei luo kirkkoa, mutta uskoa voi olla kirkon ulkopuolella, jolloin ensijainen tehtävä on kotiin paluu, oikeaan kirkkoon liittyminen.
Oikeassa kirkossa oleminen merkitsee ja velvoittaa rakkaudellista yhteyttä rukouselämän kautta Jumalaan ja Hänen tahtoonsa. Se joka tätä yhteyttä pitää yllä ja siinä pyrkii aina parempaan joutuu pakosti valvomaan itseään tarkasti.
Näin hän elää jatkuvassa ja rakkaudellisessa yhteydessä Jumalan kanssa ja niiden kanssa, joilla on sama tavoite olla lähellä Herraa. Tämä edellyttää hengen hedelmän omistamista. Niistä ensin Paavali mainitsee Gal 5:22 rakkauden, sitten ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja ystävällisyyden. On huomionarvoista että ilo on tuossa jo toisena. Jos ilo puuttuu, niin jatko ei oikein pelitä. Tuossa on minulle hyvä peili siitä täyttääkö ilo mieleni sopukat. Samoin kuin tuo ystävällisyys. Onko minulla rakkaudellinen ja hyväsyvä suhtautuminen muihin. Meidänhän tulisi olla rakkaudellisia, iloisia ja ystävällisiä muita kohtaan, jotta voisimme välittää olemuksellamme sitä, että olemme Jumalan lapsia. Ts. meissä tulee olla positiivinen asenne elämää ja kaikkia muita kohtaan. Siten Hengen hedelmä näkyy meissä. Tämä kaikki ja paljon enemmänkin vielä on merkkinä siitä että oikeasti on oikean kirkon jäsen. Jospa rakkaudellinen, iloinen, rauhallinen, kärsivällinen ja ystävällinen asenne saisi täyttää minutkin.
Kun katsomme vaikka Ilmestyskirjan 7 seurakuntaa ! Oliko Sami nämä kaikki saman kirkon jäseniä ? Seurakunta josta raamattu paljon puhuu on Kristuksen ruumis ja hän itse pää . Tämä on näkyvä ja näkymätön . Kirkosta puhuttaessa sillä voi olla oikea tunnustus kirjallisena mutta jos se ei noudata sitä niin onko se edelleen oikea kirkko ?
Vaikka ordoksien kirkko Venäjällä onko se oikea kirkko , jos ajatellaan että sillä olisi oikea tunnustus mutta se ei noudata sitä tai sama minkä muun kirkon kohdalla .
Eikö apostolien tehtävä ollut perustaa seurakuntia , koteja syntisten ihmisten turvaksi , pysyä Kristuksessa siinä ruumiissa jonka kautta pääsemme perille .
Tämä ajattelu kirkosta vie ihmisiä focusoimaan kuitenkin herkästi epämääräiseen näkymättömään . Mihin vaikka venäläinen ordodoksi tai suomalainen luterilainen kansankirkon jäsen turvaa pelastuksensa ? Omaan kirkkoon ja sen tunnustukseen ? Tämä ei ikävä kyllä vastaa siihen kysymykseen jos et voi yhtyä siihen opetukseen käytännön tasolla tai et ole edes yhteydessä siihen kirkkoon . Näkymätön ja näkyvä seurakunta on konkreettista ja sen löydät apostolien opetuksista . On tasoja puhua kirkosta tai seurakunnasta .
Timo, lähtökohta on se, että Jeesus on perustanut vain yhden kirkon, ei monta. Tämä kirkko on tietysti ortodoksi kirkko jossa on totuuden täyteys. Tässä kirkossa on pelastus.
Kristus ei perustanut 1500 luvulla luterilaista kirkkoa, kuten ei 1800 luvulla helluntailaisuuttakaan. Tämmöistä Jumala ei luo.
Ilmestyskirjan joukko koostuu tietysti lähtökohtaisesti oikean kirkon pelastuneista, joilla on oikea uskon sisältö ja he ovat eläneet sen mukaan. Kuollut ihminen voi myös pelastua kirkon esirukousten kautta, vaikka eläessään ei seurannut Vapahtajaa. Eikö olekin hämmentävää?
Venäjän kirkossa näyttäisi olevan menossa vakava kriisi. Kysymyksessä on vain yksi patriarkaatti, tämä on hyvä pitää mielessä. Venäjän ortodoksi kirkon historiassa on ollut vastaavia tilanteita. Ortodoksi kirkko on itse vainonnut ortodokseja kun se on yrittänyt luterilaistaa heitä.
”Tämä kirkko on tietysti ortodoksinen kirkko jossa on totuuden täyteys.” Ei ole ihan rehellistä puhua ortodoksisesta kirkosta kuin se olisi yksi, ehjä ja yhtenäinen. Idän vanhojen kirkkokuntien joukko on hyvinkin kirjava, vaikka se ei johdukaan ns reformaatioiden aiheuttamista jakautumisista. https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4inen_kristikunta Eri patriarkaattien väliset kiistat ovat myös hyvin tiedossa.
Pentti, meistä he ovat lähteneet, kuten roomalaiskatolliset. Emme voi sille mitään. Kirkon ykseys ei ole kuitenkaan hajonnut. Lähtijät eivät voi siihen vaikuttaa.
Patruarkaattien väliset kiistat ovat tietysti valitettavia.
Assyrialainen kirkko (Idän apostolinen kirkko) lienee vanhin kirkkokunta. Sehän Paavalinkin lähetti työhön: ”Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, josta käytettiin nimeä Niger, kyreneläinen Lukios, Menahem, joka oli neljännesruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, sekä Saul. Kerran, kun he olivat palvelemassa Herraa ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: ’Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut.’ Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan.”