Kirkkomme tulevaisuuden kannalta tärkeät vaalit ovat 11. päivä helmikuuta. Vaaleilla valitaan jäsenet hiippakuntavaltuustoihin ja kirkolliskokoukseen, joka on evankelisluterilaisen kirkkomme ylin päättävä elin.
Olemme Avoin kirkko – Mikkelin hiippakunnan papit ryhmässä saaneet hyvän, koko hiippakunnan laajuisen ehdokasjoukon sekä hyvän, vahvasti eteenpäin katsovan ohjelman. Haluamme sekä uudistaa kirkkoa että rakentaa sitä aikaisemmilta sukupolvilta tulevana yhteisönä.
Olemme tuoneet avoimesti esille ehdokkaittemme yhteisen linjan. Näin äänestäjän ei tarvitse pohtia suhteellisen vaalitavan tuottamia asetelmia siitä, millaisen linjan tai ehdokkaan hyväksi ääni menee.
Reformaation ajalta nouseva tunnus ”kirkkoa on aina uudistettava” on hyvin ajankohtainen tänä aikana. Halumme uudistaa kirkkoa ei merkitse kirkon sanoman tai opin murentamista vaan vahvaa, teologiaan ja hengelliseen elämään perustuvaa näkyä uudenlaisesta kirkosta! Tällaista näkyä tarvitaan, jotta evankeliumi voisi olla ihmisten elämässä vielä tulevaisuudessakin.
Haluamme kirkon muuttuvan dynaamisemmaksi ja ketterämmäksi, vahvasti jäsentensä kirkoksi. Kansankirkon tulee muuttua kansalaisten, kastettujen jäsentensä kirkoksi. Avoin kirkko vahvistaa monin eri tavoin ihmisten osallisuutta toiminnassa, hallinnossa ja kirkon hengellisessä elämässä sekä kristillisen opin tulkinnassa.
Avoimessa kirkossa haluamme puhua ja puhuttavan vahvasti ihmisen puolesta, ei ihmistä tai jotakin asiaa vastaan. Kirkon missio julistaa ilosanomaa Kristuksesta ja toteuttaa Jumalan rakkautta maailmassa tulee pukea ihmisläheiseen muotoon. Silloin tuemme ja arvostamme erilaisten ihmisten erilaisia tapoja elää todeksi kristillisyyttään ja olla mukana kirkossa ja seurakunnassa. Tuemme varauksetta sitä, että kaikilla ihmisillä on paikka kirkossa ja Jumalan perheessä. Haluamme itse tehdä rakentavaa yhteistyötä kaikkien kirkon parasta etsivien kanssa.
Emme halua jättäytyä ajatukseen ”kirkkolaiva kääntyy hitaasti”, vaan uskomme muutoksen mahdollisuuteen. Sen hyviä versoja on jo nousemassa eri puolilla kirkkoamme. Me haluamme osaltamme olla yksi tällainen siunauksen ja uudistumisen verso, jotta kirkko voi jatkossakin kasvaa ja tuottaa hyvää hedelmää maassamme – hyvän Jumalan avulla!
Toivo Loikkanen, rovasti, aluekappalainen, Savonlinna
Mari Parkkinen, pastori, nuorempi tutkija, Mikkeli, Eija Juuma, hallintopastori, Mikkeli
Avoin kirkko – Mikkelin hiippakunnan papit
Avoin kirkko – Mikkelin hiippakunnan papit ryhmän ohjelma ja ehdokkaat sivuillamme:
https://avoinkirkko.blogspot.com/
Ehdokasgalleriassa kaikki pappisehdokkaamme ja ehdokkaiden keskeiset tavoitteet:
https://ehdokasgalleria.evl.fi/fi/candidates/synod/clergy/5dc576784174c60015053bbc/_?p=&q=&s=
Toivo: ”Kansankirkon tulee muuttua kansalaisten, kastettujen jäsentensä kirkoksi. Avoin kirkko vahvistaa monin eri tavoin ihmisten osallisuutta toiminnassa, hallinnossa ja kirkon hengellisessä elämässä sekä kristillisen opin tulkinnassa.”
Voiko asian enää selkeämmin sanoa? Kansankirkon pitää pysyä kansankirkkona eikä mukautua ”oikeauskoisten” elitistisiin vaatimuksiin. Syrjimättömyys tarkoittaa, että kaikilla kastetuilla on samat oikeudet, jotka laki mahdollistaa. Kirkko, joka ei vihi ja siunaa tasa-arvoiseen avioliittoon, on syrjivä. Syrjiminen voi olla vanhurskasta kirkon kielipeleissä, mutta onko se oikeudenmukaista, mitä vanhurskaus tarkoittaa Raamatussa?
Melko pitkälle on etäännytty evankeliumin sanomasta, kun suurin käsky ”rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään” syrjäytetään tunnustuskirjoilla ja isien perinnäissäännöillä. Miksi se kuulostaa niin tutulta?
Olen miettinyt seuraavaa lausetta, jonka olen kohdannut useammin: ”kirkkoa on aina uudistettava”
Itse asiassa onko tämä reformaatioajalta tuleva ajatus ja mistä tämä väite on peräisin. Tämä kiinnostaa minua.
Yksi tausta tässä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Ecclesia_semper_reformanda_est
Nousee siis Augustinukselta ja Lutherin toiminnasta sekä reformoitujen kirkkojen 1600-luvun perinnöstä. Karl Barth nosti esille 1947.
Uskonpuhdistus tarkoitti asiaa katsoa ja teroittaa opillista huomaamista silloisen kirkon käytänteissä.
Todistusta sitten jatkuvasta uudistumisesta puheissa ja paperitöissä löytyy kirkostamme erilaisista komiteoista ja toimikunnista katsomassa tulevaisuuden haasteita. Tuloksia ei kai tarvitse kommentoida.
Vuosikymmenien saatossa on ollut useampia haasteita mitkä on joltisesti saatu käytänteisiin mukaan. Yksi merkittävä asia oli ja syntyi 1960·luvun lopulla kun kuuron kihlaparin ei enää tarvinnut esittää todistusta toisen osapuolen sterilisaatiosta naimisiin päästäkseen muuten edellytysten täyttyessä. Nyt samansukupuolisessa haasteessa kysymystä todistuksessa ei kai tarvitsisi edes muistella tarpeelliseksi.
Kommentoijan kysymys on hyvä:
Jatkuva uudistaminen tarkoittaa ettei mitään tarvitse hoitaa kunnolla loppuun asti vaan konkretian tilalle on lupa huomata tähdellisempää tekemistä sijaan että keskityttäisiin opetukseen ja hengelliseen tiennäyttöön.
Uudistus ei olekaan uudistelua. Se edellyttää, että huomataan jonkin vanhan olevan kelvotonta ja uuden ottamista sen tilalle.
Kiitos Toivo linkistä. Minäpä tutustun siihen. Lähinnä, tietämättömyydestäni, ajatus kirkon jatkuvasta uudistamisesta on vähän särähtänyt. Mitä kirkkohistorian opinnoista muistan, niin Lutherin ja työtovereiden kohdalla kirkon reformeeraus oli palaamista vanhaan, tavallaan kellon kääntämistä taaksepäin monissa asioissa, eli kirkon ja sen opetuksen puhdistamista sinne pesiytyneistä tarpeettomista ja turhista opeista ja muista asioista.
Mitähän ryhmä ajaa käytännössä? Joku esimerkki voisi olla tarpeen, ettei jää ympäripyöreäksi.
Toivo Loikkasen jakamasta linkistä katsoisi ettei ryhmässä yhteisten ajettavien asioiden asiaa ole edes katsottu, kun ei sitä yhteisenä ole jaettu ja esitetty.
Ehdokkaat esiintyvät kukin äänellään ja ajatuksillaan tullakseen valituksi.
Ryhmädynamiikan katsomista eduissa tulla valituksi uskon harjoitetun.
Jaha, löytyi se sittenkin; eli Avoin kirkko ryhmä haluaa ajaa kaikkea sitä minkä luulisi olevan itsestään selvää pyrkimystä kansankirkossa tänäkin päivänä.. Tämä aina hyvä.
Kun Toivon kirkko ryhmän yhteisestä infosta katsoo, niin yhteistä Toivo Loikkasen blogitekstin kanssa on, ”Etsii dynaamisesti muutoksen ja uudistumisen mahdollisuuksia.”
Eli ovatko kaikki ryhmäläiset yhtä uudistumishaluisia kuin ehdokas blogissa.
Myönnän sen ettei silmälaseja olisi tarvinnut käyttää kun kyse kumminkin vaaleista, tosin kirkolliskokousvaaleista.
Kuitenkin seurakuntalaisten on hyvä huomata raadollisuus kampanjassa ja sen mahdollisuuksissa tulla valituksi. Näin Avoin kirkko ryhmä toimii täysin mahdollisuuksiensa mukaan, ja toivon ryhmälle menestystä haasteeseen.
Pyydän anteeksi Toivon ja Avoin sanojen sekoittamista edellisessä yksinpuhelussa.
Pekka Väisänen antaa hieman tilanteesta poikkeavan kuvauksen. Tästä linkistä ja ensimmäisen kommentin linkistä voi lukea ohjelmamme. Toki noiden kohtien sisälle jää paljon pohdittavaa konkretiaa, mutta tuossa ovat kuitenkin auki miettimämme yhteiset pääpointtimme ja -tavoitteemme.
https://avoinkirkko.blogspot.com/p/ohjelma.html
Tässä ohjelmamme pääkohdat, tarkemmin sivuillamme:
1. Tulevaisuuden kirkko ja kirkon ideaa palvelevat rakenteet
2.Jäsenistön omistajuus ja vaikuttaminen kirkossa
3.Kirkon kevyemmät rakenteet palvelemaan kirkon ideaa
4.Oppi ja sen tulkinta elämää ja evankeliumia varten
5.Uudenlainen näky jumalanpalveluselämästä kirkon elämän osana
6. Kirkko ja marginaaleissa elävät
7. Helanderin malli kirkon ratkaisuna avioliittoasiaan
8. Kirkon profeetallinen ääni ja esimerkki luomakunnan varjelussa
9. Virka luterilaisessa kirkossa tänään ja huomenna
Samaa jäin kaipaamaan kuin Timo P. Mitä kaikki nuo kauniit ilmaisut pitävät sisällään? Mitä ovat rohkeat muutokset käytännön tasolla? Ja mikä on se uusi missio?
https://avoinkirkko.blogspot.com/p/ohjelma.html Tässä ohjelmamme.
Avoin kirkko – ohjelma 1.
”Kansankirkko on ollut hyvä idea toteuttaa tehtävää, jossa kirkko ja evankeliumi on haluttu viedä mahdollisimman lähelle kansaa. Tässä ideassa kuitenkin korostuu liikaa yksisuuntainen toiminta. Kirkon tulee jatkossa muuttua kansankirkosta kansalaisten kirkoksi eli sen jäsenten kirkoksi ja kirkoksi, jonka myös ei-jäsenet voivat kokea itselleen läheisenä.”
Emerituspiispa Voitto Huotari kommentoi osaltaan Kotimaa-lehdessä | 28.3.2019 tulevaisuuden evlut-kirkon suuntaa ja toteaa: ”On tunnustettava, että kansankirkko on iltaruskon kirkko, vielä sen viimeiset säteet valaisevat kauniisti. Ehkä tulevaisuudessa pitäisi puhua kansalaisyhteiskunnan kirkosta.”
”Avoimen kirkon” ja piispa Voitto Huotarin näkemys tulevaisuuden kirkosta vaikuttavat olevan samansuuntaisia tältä osin.
Edelleen hahmotellessaan evlut.kirkon tulevaisuutta piispa Huotari toteaa, “ettei hän kaipaa vanhaa kansankirkkoa, mutta ei myöskään omaa erityislaatuaan alleviivaavaa kirkkoa, joka marginalisoi itsensä. Tulevaisuuden kirkko on Huotarille keskeisimmän yhteisen ytimen ympärille muodostunut moninaisuutta arvostava kirkko, jossa esimerkiksi vihitään sateenkaaripareja, kuten muissakin pohjoismaisissa kirkoissa.”
”Avoimen kirkon missio” tältä osin vaikuttaa olevan hyvinkin samansuuntainen, kuin piispa Voitto Huotarin.
Kosti Vasumäki: Kiitos erittäin asiapitoisesta ja samalla asiantuntevasta kommentistasi! Mielellämme olemme samoilla linjoilla emerituspiispa Huotarin kanssa. Ehkä visiomme osaltaan nousevat myös hänen ajatuksisistaan, mutta tietoisesti emme ole niitä niin työstäneet. Huomaan itsekin yhtäläisyydet.
Toivo Loikkasen blogin otsikosta voi myös jotakin huomata.
Mission huomaamisen asia kokonaisvaltaisemmaksi kohti konkretiaa on tai pitäisi olla totta.
Näin koti· ja ulkomaan työ julistuksessa on saanut diakoniankin kautta kysymyksen arvoista ja merkityksestä käytännön tekemisessä hyvien puheiden rinnalle, ja sijaan. Kotimaassa edellinen tarkoittaisi niin ihmisarvon kuin yksilön ainutlaatuisuuden kuin ainutkertaisuuden huomioonottamista.
Voisikohan blogistin ajatus ymmärtää missiota syvemmin avartaa myös kirkolliskokouksen huomaamaan samansukupuolisen tahtomisen asiaa käytännön teoissa enemmän kuin uskoa samanarvottomuuden tässä asiassa olevan ehdottomasti Jumalan mukaista ja tahtoa.
On vielä huomattava Jumalan moraaliymmärryksen olevan meille tavoittamattomissa, mutta maallisessa kohtuudessa sitä luulisi löytyvän saman näkösiä Ihmisiä kohtaan riitelemättäkin yksityiskohdista.
https://avoinkirkko.blogspot.com/p/ohjelma.html
Kommenteissa on kysytty konkretiaa ja myös esitetty epäilystä siitä, onko meillä yhteinen linja. Meillä on yhteisesti työstämämme, yhteinen linja, jonka voi lukea avoimesti sivuiltamme ja ryhmämme fb-sivuilta. Vaalikirjeessä tiivistimme ohjelmamme pääkohdat näin:
•kaikki kastetut ovat täysivaltaisia jäseniä kirkossa, yhteisössä
• Jumalanpalvelus on tämän yhteisön sydän
• Kirkossa tarvitaan kevyempiä ja dynaamisempia rakenteita
• Uskosta on puhuttava meidän ajallemme ymmärrettävällä kielellä
• Helanderin malli ratkaisuna avioliittoasiaan
• Jokaisen kirkon jäsenen ainutlaatuisuus on kirkon vahvuus
• Sanomastamme nouseva kohtuullinen elämäntapa on vastakohta kulutuskulttuurille
• Kirkossa on toimittava aikanaan tehdyn virkaratkaisun mukaisesti ja virkaan vihkimystä on laajennettava myös muita ammattiryhmiä koskevaksi
Ja ohjelmamme alussa on tällainen tiivstys ja aukikirjaus avoimesta kirkosta:
v on kaikkia ihmisiä varten
v kutsuu ihmisiä osallisuuteen sekä vastuun kantamiseen
v avautuu maailmaan uskon, toivon ja rakkauden yhteisönä
v etsii dynaamisesti muutoksen ja uudistumisen mahdollisuuksia
v verkostoituu vahvasti toimintaympäristön muiden toimijoiden kanssa
v näkee kaikki jäsenensä ja toiminnassa mukana olevat Jumalan luomina ja arvokkaina ihmisinä
v on toiminnassaan, hallinnossaan ja viestinnässään avoin ja läpinäkyvä
v on avoin ihmisten hädälle ja kärsimykselle lähellä ja kaukana
v on tarvittaessa avoin ja valmis tunnistamaan ja tunnustamaan omat virheet
v on avoin ihmisten etsinnälle, kyselylle ja valmis vuoropuheluun toisin ajattelevien kanssa
v on avoin etsimään aina tietä sovintoon ja Kristuksen seuraamiseen.
Jäipä iteltä napauttamatta auki jakamaanne yhteistä tavoiteasialistaa.
Noilla eväillä hyvin kehtaa vaaleihin lähteä.
Kiitos, Pekka! Nuo ovat tietysti ihanteellisia tavoitteita ja teemoja ja paljon on tehtävä työtä, jotta ne voisivat toteutua. Kirkolliskokous ei sinällään niitä tee, ei ainakan yksin ja pelkästään, mutta myös ylimmässä päättävässä elimessä on otettava vahva uudistumisen henki ja tavoitteet. Muuten ei mitään muutosta eikä uudistumista tapahdu. Parhaiten uudistus tapahtuu, kun se tapahtuu alhaalta päin, mutta siihenkin kirkolliskokous voi luoda edellytyksiä ja rohkaista.
Kiitos!, mutkista huolimatta blogin kommenteissa joltisesti tulee esille haasteen problematiikka.
Näin kysymys vaalin merkityksestä on tärkeä kun kukaan huvikseen sinne ei ole ehdolla ja lähdössä.
Toki kotiseurakunnassaan valituksi tullut saa asiaan kuuluvan huomion esimerkiksi kättelyitten määrässä.
Mitä mieltä olette ajatuksesta, että kaikkien kirkolliskokousehdokkaiden pitäisi läpäistä Raamatun tuntemis- tai tietämistentin ennen kuin tulevat valituiksi?
No ei ole oikein järkevä ajatus. Mitenkähän sitä tuntemusta mitataan? Ja luulen, että useimmilla on melko läheinen suhde Raamattuun. Toiseksi: Mahdollinen valinta varmasti johtaa tutustumaan lisää sekä Raamattuun että kirkon oppiin ja asioihin muutenkin. Kirkolliskokoukseen tarvitaan erilaisia, kirkon ja evankeliumin parasta etsiviä ihmisiä, ei Raamatun ulkoa osaavia.
Toivo Loikkanen, tiedät varmaan hyvin, että esim. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa järjestetään tai on ainakin aikaisemmin järjestetty opiskelijoille tällainen tentti. Kirkolliskokouksessa kuitenkin päätetään tärkeistä asioista, myös suoraan opillisista asioista, ja päätökset pitäisi pystyä perustelemaan selkeillä Raamatunkohdilla. Myös kirkolliskokousedustajien olisi syytä tuntea kunnolla perusteet, koska heidän tulisi olla jonkinlaisia asiantuntijoita myös teologissa kysymyksissä.
Kysymys varmastikaan ei tullut minulle.mutta jos siihen jotakin voi kirjoittaa.
Papiksi tullakseen pitää tahtoa, tunnustaa, luvata, lisäksi suorittaa kapituleissa kirjallista, ja suullista ollakseen kelvollinen vihkimyksen asiaan. Toki kaffittelut hyvässä hengessä istuvat protokollaan.
Maallikon haaste on siinä mitä kirkkomme tiedostaan on halunnut jäsenilleen jakaa.
Saa muistaa vuosia sitten halutun luopua vakaumuksellinen sanan käytöstä ilmaisemaan jäsenen kyvykkyyttä kirkollisvaaliehdokasasiassa.
Voisiko näin samaa summakonsensusta ymmärtää myös kirkollisvaaliehdokkuudessa.
Näin sopuisasti voivat maallikko ja teologisorientoituneet kilpailla ja kipuilla oikean todistuksen, kuin totuuden huomaamisessa.
Toivo Loikkanen, jos osaa Raamattua ulkoakin, ei kai se voi olla mikään negatiivinen asia?
No, piti verrata seurakuntavaaliehdokkuutta kirkolliskokousvaaliehdokkuuden asiaan.
Mika, Ei Raamatun ulkoa osaaminen ole negatiivinen asia, mutta ei se voi olla kriteerinä kirkolliskokoukseen valittaessa. Ihmisten muu kokemus, tietämys, näkemys ja verkostot ovat tärkeitä.
Teologiseen tiedekuntaan pyrittäessä on ollut tentti, jossa on ollut muutama kirja. Niistä jokin on käsitellyt Raamatun tutkimista ja tulkintaa. Tietääkseni Raamattua ei ole pääsykokeissa tentattu.
Mielenkiintonen asia julkistuksista kirkolliskokouksista on se etteivät Piispat kommentoi pidettyjä puheenvuoroja kuin harvoin vaikka hyvin voisivat.
Onko kyse tulevan lounaan tai päivällisen odottamisen ajattelemisesta, vaiko jostain muusta, mutta Piispat mielestäni laistavat vastuutaan tuoda julki osaamaansa.
Tarvitaanko kirkolliskokouksessakin Piispojen yhteinen maku kollegiaalisesta konsensuksesta tulla julki käsiteltävissä asioissa, vai mistä Heille maksetaan sadantuhannen vuosivaivastaan joille istuntopäivistä olen kuullut maksettavan päivärahan. Pitääkö tyhjästä maksaa.
Teologinen Tiedekunta ei ota kantaa kirkon missioon. Näin jatkon saa katsoa aiemmista kommenteista.
Jollain ihmeellä valtio ja kirkko ovat voineet ylläpitää konsensusta maisterikoulutuksessa ehtona papiksi tulemiseen.
Korkeakouluasiassa tämä ihmeenä on suurempi kuin ruotsinkielisten kiintiö päästä opiskelemaan keskeisiin opinahjoihimme maamme korkeakouluihin.
Kyllä minulla ainakin oli teologisessa Raamatun tuntemustentti, jossa esim. kysyttiin, miten hyvin muistaa Jeesuksen vertauksen viisaista ja tyhmistä neitsyistä. Joltakin toisen vuosikurssin opiskelijoilta oli kysytty, montako Simon nimistä henkilöä esiintyy Uudessa Testamentissa. Tosin tätä kysymystä opiskelijat olivat pitäneet epäasiallisena voisiko sanoa pilkun viilaamisena.
Ei niin tähän, mutta useammin opiskelijoiksi pyrkivien kannattaisi käydä katsomassa omaa arviointiaan pääsykoetuloksissa.
Mallivastausten täydet pisteet kirjallisissa hyvin voivat antaan aiheen kysymykseen yhteenlaskusta. Asiaa ei varmaan esiinny usein mutta opiskelupaikka edellisellä kysymyksen katsomisella on joillekin löytynyt.