Suomen ev.lut. kirkossa on aika löytää sovintoratkaisu samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen ja heidän liittonsa siunaamisen kanssa. Meidän on yhdessä etsittävä kristillistä tietä eteenpäin. Viime vuosien pattitilanne tuossa asiassa ei palvele ketään.
Kirkko on jakautunut tässä asiassa kahtia, mikä heijastuu moneen muuhunkin asiaan. Vaikea ajatella, että vain jompikumpi puoli olisi oikeassa. Sovintoratkaisu muistaa ja ottaa huomioon kaikki kirkon jäsenet.
Edessä on uuden kirkolliskokouksen valinta ensi vuoden helmikuussa. Tuleva kirkolliskokouskausi tarjoaa uuden mahdollisuuden sovinnon löytämiselle. Se voisi olla myös alku laajemmallekin yhteyden etsimiselle – ja löytymiselle! – uskon asioissa.
Vaikka uskon kysymyksissä on tapana olla erimielisiä ja niissä on vahva yksin oikeassa olemisen perinne, on päästävä eteenpäin. On etsittävä yhteistä tietä ja kuljettava sitä. Se edellyttää omasta ”oikeasta” kannasta periksi antamista. On löydettävä sovintoratkaisu ja jatkettava sen kanssa.
Se voi olla odottamattoman vapauttava tunne! On luotettava siihen, että Jumala on meidän kanssamme, myös tänään.
Sovintoratkaisua puolustavat monet perustelut. Ensinnäkin avioliitto ei ole kristinuskon kannalta keskeinen kysymys. Ydin on jossain muualla kuin avioliiton solmimisessa tai sukupuolisessa suuntautumisessa. Pitää satsata mieluummin tärkeämpiin kohtiin ja niihin, jotka meitä yhdistävät. Monien arvostettujen teologien mukaan samaa sukupuolta olevien vihkimiselle ei ole teologisia esteitä.
Toiseksi ihmisten arjen todellisuus kulkee omaa tietään ja on vaara, että virallinen kirkko jää ihmisten elämässä sivurooliin. Osin niin on jo tapahtunutkin.
Kolmas tekijä on tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus. Meidän on ajateltava myös, ja erityisesti heitä, joita tämäkin asia eniten ja henkilökohtaisesti koskee.
Kirkko ei voi – jos on uskollinen opetukselleen – olla vähemmistöjä syrjivä, enemmistön mielen mukaan asettautuva. Kirkon tulee olla heikomman puolella.
Kristittyjen käsitykset poikkeavat, mutta kukaan ei voi kiistattomasti ajatella olevansa yksin oikeassa. Jotkut sanovat, että kyllä, mutta ei vielä. Miksi odottaa? Mitä päätöksen siirtäminen hyödyttää?
Minun uskoni mukaan kyse ei ole siitä, että kirkko mukautuisi ajan tai muodin mukaan, kuten usein väitetään. Sen sijaan on kysyttävä, mitä kristinuskon sanoma tarkoittaa meidän aikanamme.
Kristinuskon syntyaikana yhteiskunta ja ihmisten arki ja tiedot olivat paljolti erilaiset. Emme voi palauttaa vanhaa aikaa vaan meidän on tulkittava Raamattua ja kristinuskoa tässä ja nyt.
Kirkossa on paljon muutakin kehittämisen tarvetta, kuin tämä yksi. Muut kehitystarpeet ei näytä herättävän kiinnostusta. Keskustelun yksipuolisuus sementoi kirkon toimintaa.
Arveletko kirkolliskokouksen ajautuvan keskustelemaan vain samansukupuolisten vihkimisestä avioliittoon? Tätä en usko. Jäsenkato ja sen myötä tiukkeneva talous noussevat kuitenkin tärkeämmiksi aiheiksi. Tältä pohjalta varmaankin pohditaan myös uudenlaista seurakuntatyötä, joka kiinnostaisi nykyajan nuoria aikuisia. Kirkon toimintaa siis tuskin valetaan sementtiin. Pikainen sovinto avioliittoasiassa toki antaisi lisätilaa muille aiheille.
Pekka Pesosen ja Martti Pentin kanssa samaa mieltä. Tulevalla kirkolliskokouksella tulee olemaan monia tärkeitä asioita käsiteltävänä, kuten talousasiat ja toiminnan kehittäminen tähän aikaan sopivaksi. Senkin vuoksi avioliiton solmut on saatava pian pois päiväjärjestyksestä. On sovinnon aika, mutta Toivoa on!
En oikein jaksa uskoa, että kirkolliskokous saa mitään hyvää jakolinjasta ; ”meihin hyviin ja niihin pahoihin.” Jonkinlaista yhteishenkeä kaivataan, niiden muidenkin asioiden hoitamiseen.
Pekka Pesonen, juuri niin: on aika etsiä sovintoratkaisuja. Niihin on toivoa päästä yhdessä etsimällä, siis yhdessä.