Syyskuulla kirkkomme pappi Henrik Wikström synnytti jonkin verran keskustelua siitä, että kirkossamme ei puhuta riittävästi Jumalasta. Näin Wikström itse Kirkko ja kaupunki –lehdessä kommentoi (KK 25.9.2019):
”Kuvaan sitä, miten kirkolle on käynyt. Kirkko on ikään kuin vahingossa työntänyt Jumalan sivuun. Nykytilanne on pitkän kulttuurisen kehityskaaren väistämätön pää. Nämä ovat sellaisia juttuja, joihin kukaan ei ole syyllinen ja joihin kaikki ovat syyllisiä, Wikström sanoo.
– Ainakin Suomessa kirkko kieltäytyy keskustelemasta ihmisiä kiinnostavista suurista hengellisistä kysymyksistä, siitä, mikä aiemmin on ollut uskon ydinaluetta: Jumalasta, Saatanasta, taivaasta, helvetistä. Sen sijaan puhutaan moraalista. Taustakangas on sama, mutta keskustelunaiheet ovat ihan toisia kuin ne, joista kristinusko syntyi.”
Wikströmin ajatuksia ei ole syytä teilata, vaikka oman kirjoitukseni otsikko kysyykin asiaa toiseen suuntaan. On paikallaan kriittisesti arvioida, onko noin käynyt.
Itse vastaan, että on ja ei. Lisään myös sen, että Wikströmin nostama ajatus ei ole uusi vaikka Wiktsröm avaakin asiaa melko tuoreella tavalla. Minulle ja varmaan monille muillekin on tuttua kirkkomme tiettyjen herätysliikkeiden suunnalta tuleva kritiikki siitä, että kirkossa emme puhuu tarpeeksi Jumalasta ja hengellisistä asioista vaan puhumme liikaa tämän maailman asioista.
Asetelma on ainkin minulle ärsyttävä eli se, että laitetaan vastakkain tämän maailman ja pelastuksen asiat. Ne nimittäin liittyvät olennaisesti yhteen. Elämme Jumalan luomassa maailmassa ja pelastus koskee sekä tätä että tulevaa aikaa ja maailmaa!
Itse uskallan väittää ensinnä, että puhumme kirkossa liikaa. Tietysti kirkon perustoimintoihin kuuluu julistus, joka on usein puheen muodossa. On tietysti hyvä muistaa, että se on myös musiikin, virsien ja monen muunkin asian muodossa. Puhe ja puhuminen on meillä kuitenkin korostunut.
Väitän myös toiseksi, että kirkossa puhumme liikaa Jumalasta – tai ainakin huonolla tai väärällä tavalla. Se tarkoittaa sitä, että yritämme ”selittää Jumalan puhki”. Tällekin on omat juurensa teologianhistoriassa ja kirkon historiassa. Jumalan olemassaoloa ja olemusta on pyritty todistamaan ja selittämään.
Jos puhetta yleensä ja myös puhetta Jumalasta on liikaa tai väärällä tavalla niin mikä sitten olisi parempi tie?
Puhumisen rinnalle voidaan nostaa vuorovaikutus, kuuntelu, läsnäolo ja yhdessä tekeminen, kaikki nämä. Niitä tarvitaan kirkossa enemmän. Ja tarvitaan myös liikettä ihmisten luo ja kanssa. Joillakin on se vahva usko, että riittävän vahva julistus saa ihmiset tulemaan julistajan luo vaikkapa kirkkoon tai muuhun julistamisen paikkaan. Joskus voi näin olla, mutta uskallan epäillä asiaa eli sitä, toimiiko se nykypäivän maailmassa ja tulevaisuudessa.
Vahvaa ja hyvää julistusta tarvitaan. Mutta sen rinnalle ja ehkäpä sitä ennen tarvitaan ihmisten kanssa olemista, ihmisten kanssa elämistä ja kulkemista. Se on paljon työläämpää ja enemmän aikaa vievää kuin puhuminen, julistaminen! Sen tietävät ainakin kokeneet, vaikeiden lähetyskenttien lähetystyöntekijät.
Entäpä sitten liiallinen tai vääränlainen puhe Jumalasta? Mielestäni olennaista on Jumalan edessä oleminen, rukous, ylistys ja Jumalan kuunteleminen. Lisäksi olennaista on, että yhdessä toisten hapuilevien ja etsivien kanssa etsimme Jumalaa ja sitä, mitä hän tahtoo. Pyhä Jumala on mysteeri, kiehtova ja pelottava kuten Eero Huovinen usein viisaasti on opettanut. Jeesuskin opetti fariseuksille, etteivät taivasten valtakuntaan pääsee tiuhaan ”Herra, Herra” lausuvat vaan ne, jotka tekevät taivaallisen Isän tahdon.
Vielä perinteiseen kysymykseen maallisista ja taivaallisista puhumisesta. Kirkossamme on varmaan Wikströmin kuvaamalla tavalla viime aikoina puhuttu myös tämän maailman asioista tai moraalista. Ehkä entistä terävämmin tai vahvemmin pitää miettiä sitä, mitä evankeliumi tarkoittaa meidän aikamme kysymyksissä. Mitenkään emme voi mennä siihen, että annamme tämän maailman asioiden olla ja puhumme vain taivaallisista. Sitä varmasti ei myöskään Henrik Wikströn tai muut hänen laillaan ajattelevat tarkoita.
Meillä on siis kirkossa liikaa puhetta – ja liikaa tai vääränlaista puhetta Jumalasta!
Toivo Loikkanen
Varmasti näin kuten blogisti kirjoittaa.
Voisiko kuitenkin Jaakobin kirjeen kirjoittaja oikeasta Jumalamme palvelemisesta antaa paremman kuvan kuin kirkkomme nykyinen Jumalanpalveluskeskusajatus minnepäin kaikkien seurakunnassa tulisi katsoa ja puhaltaa.
Itsellänikin meni vähän aikaa kun kommenttiani ei syntynyt kysymyksessä puhaltaako nykyinen malli minnepäin, eli ulospäin vaikko sisäänpäin kirkon tulevaisuustoimikunnan ajatuksia katsoessani.
Muutaman päivän koordinaatio antoi itselleni vastaukseksi sen että se puhaltaa ja henkii itseensä.
Olenko sitten miten väärässä on mukava asia katsoa ja siitä keskustella, ja Toivo Loikkasen niin halutessa.
Pekka, Olen samaa mieltä, jos ymmärsin kommenttisi oikein. Eli kirkossa ”puhallamme” liikaa sisäänpäin.
Kiitos Toivo Loikkaselle palautteesta.
Hermeneuttinen tulkinta ei myöskään ole vaikeus Raamatun sanassa kun asiasta on hyvää huomaamista Teologisen Tiedekunnan opettajien tutkimuksissa.
Facesta bongasin Veli-Matti Kärkkäisen hyviä ajatuksia: ”Kirkolla on moniarvoisessa maailmassa kolme vaihtoehtoista toimintastrategiaa, joista ensimmäinen on #dogmaattinen #fundamentalismi. Toisena on #sopeutumisstrategia, josta englantilainen missiologi Leslie Newbigin on käyttänyt nimitystä taktinen #vetäytyminen. Se tarkoittaa, että aina kun kirkko kohtaa uuden haasteen, se ottaa pari askelta taaksepäin, vaikka voisi olla rohkeasti haastaja. Kolmas vaihtoehto on #vieraanvarainen #vakaumuksellinen #pluralismi, joka sopii parhaiten lähetystyön taustaksi.”
Tämä on hyvä keskustelu, kiitos Toivolle siitä. Erityisesti tykkään hyvin paljon tästä: ”Vahvaa ja hyvää julistusta tarvitaan. Mutta sen rinnalle ja ehkäpä sitä ennen tarvitaan ihmisten kanssa olemista, ihmisten kanssa elämistä ja kulkemista. Se on paljon työläämpää ja enemmän aikaa vievää kuin puhuminen, julistaminen! Sen tietävät ainakin kokeneet, vaikeiden lähetyskenttien lähetystyöntekijät.”
Ennen muuta kirkossa puhutaan ylipäätään liikaa, verrattuna tekemiseen. Siksi olen sanonut mm. että seurakunnan missionaarisuus kasvaa sen diakoniatyöstä.
Sisäänpäin puhaltamista sanotaan sisään hengitykseksi. Jos ei terveellä tavalla puhalleta myös ulospäin (mikä ei siis tarkoita puhumista), kupla vain kasvaa ja kasvaa – kunnes jossain vaiheessa puhkeaa. JOs ei puhkea, niin ainakin alkaa haisemaan ummehtuneelta.
Kiitos, Hannu. Tuo ulos hengitys pitäisi osata tehdä, jotta kuplamme ei paisu ja pakahdu – ja räjähdä lopulta omille silmillemme!
Krits. uskonnollisen puheen historia on yli 2000 vuotta. Puhetta ovat tuottaneet/tuottavat tänä aikana sadat tuhaneet piispat, papit ja prelaatit, maallikko-,lähetys- ja hurmosaarnaajat ja miljoonat pienemissä tilaisuuksissa puhneet ja puvuvat. Saman teeman ympärillä- joudutte kaikki helvettiin ellette usko jne – on käytetty miljardeja ja taas miljardeja enemmän tai vähemmän tautofonisia ja tautologisia sanoja ja lauseita. Tietysti myös rahaa on liikkunut hengellisissä elinkeinojärjestelmissä valtavat määrät.
Mitä on saatu aikaan? Varmaakin yksilötasolla ihmisille helpotuksen tunnetta helvetin välttämäisestä mutta yhteiskunnallisella tasolla ei 1700-vuoteen juuri mitään minkä voisi laskea puhtaasti po sanatulvista johtuneeksi. Vasta valistus käynnisti sen hyvinvoinnin missä nyt elämme kiitos tämän liikkeen elvyttämän antiikin filosofian sekä vapauden ja järjenkäytön koittamisen.
Hyvä Seppo, Uskoomme kuuluu vahvasti se, että evankeliumi synnyttää Jumalan Pyhän Hengen työnä uskoa, toivoa ja rakkautta. Siten puheella kirkossa on tästä näkökulmasta paljonkin vaikutusta – jos hyväksyy tällaisen kristillisen tai hengellisen ajattelun. Toiseksi puheella ja kirkolla ylipäätänsä on ollut suuri vaikutus sivistyksen ja kehityksen edistämisessä. Toki kirkko on kehitystä myös jarruttanut, mutta kokonaisuudessaan vaikutus on ollut kehitystä edistävä. Tiede alkoi teologian harjoittamisesta, lukutaito, sairaista ja köyhistä huolehtiminen, rauhanomaisen yhteisön edistäminen, ihmisten tasa-arvo, naisten ja tyttöjen ja lasten asema jne.
Realistisesti tiede alkoi ensimmäisen olion ilmaantumisesta maaplaneetallemme. Kirkon vaikutus kehitykseen selviää kun realistisesti ajattellee 2000 vuoden aikaisia tapahtumia. Ihmisarvoinen kehitys lähti tosiaan liikkeelle julkisten polttorovio tapahtumien jälkeen ihmisten oman käsityksen mukaan meille annetun elämän rikkauden, lähimmäisen rakkauden, ymmärtämisestä.
Mikä on kirkon evankeliumi ? Jeesuksen evankeliumi koosttuu aikanaan ihmisten kirjoittamien 20 evankeliumin ymmärtämisestä tutkijoiden antamien tulosten perusteella. Se on vielä kokonaan kirjoittamatta. Sen perustana on lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen elämämme rikkautena ja rarkoituksena.
Meille annetun elämän ymmärtäminen on sen realistisuus, ei kaikenlaisissa utopia kuvioissa eläminen.
Loikkanen: Tiede alkoi teologian harjoittamisesta,
Miksi tiede on länsimaista?. Tieteemm on länsimaista ja kulttuurimme kehittynyttä yksinkertaisesti johtuen Sumerin, Egyptin ja Kreikan maantieteellisestä sijainnista ja niistä esoteerisista traditioista, joka näiden maiden tiedettä oli taltioinut ja ylläpitänyt ammoisista ajoista ja etenkin läpi kirkon pimeimmän ajan. Kukkasen logiikan mukaan tieteen olisi pitänyt myös kehittyä erityisesti Venäjällä, mikäli kriteerinä on kristinuskon valta ja vaikutus ihmiseen, jota ortodoksinen kirkko oli pääsyt vapaasti muokkaamaan. Ja pitäisi myös kysyä, miksi tiede on kehittynyt v a i n niissä kristillisissä maissa, joissa humanismi, renessanssi ja Valistus pääsivät vaikuttamaan. Ei muissa!
Länsimainen filsofia ja tiede oli väliaikaiasesti kuollut about Marcus Aureliuksen mukana ja jälleensyntyi 1100-1500-luvun ennakoivan ’raskausajan’ jälkeen 1600-1700-luvuilla: Jotta tieteen renessanssin ymmärtäisi sen tämän 1000-vuotisen Ruususen unen jälkeen lienee syytä vilkaista hieman myös juutalaisten kabbalistien vaikutukseen todeten ensin, että kaiken pohjana oli juutalaisten varhaiset yhteydet sumerilaisten, egyptiläisten, arabialaisten ja intialaisten kulttuuriin ja tietotaitoon, joka ilmeni etenkin juutalaisessa esoteerisessa perimätiedossa eli siis kabbalassa.
Kabbalan omaksuivat sittemmin monet myös länsimaiset filosofit, matemaatikot, astronomit ja muut tiedemiehet, jotka hakivat sen viitteistä tietoa universumin (OVLAM) olemuksesta.. Kabbalistiset tieteilijät loivat innovaatioillaan pohjan tieteen kehittymiselle: Abraham bar Hijja kehitti jo 1200-luvulla tieteellistä metodologiaa ja edisti maantiedettä, aritmetiikkaa ja astronomiaa. Bonfils kehitti desimalisysteemin 150 vuotta ennen muita Euroopassa, trigonomiaa kehitti Levi Ben Gerson, häneltä tuli mm. kuluisa Jaakobin sauva, jota navigoinnisa hyödynsivät Magellan, Kolumbus ja Vasco da Gama. Abraham Latif havaitsi varhain kabbalan tieteelliset mahdollisuudet. Hänen järjestelmänsä käänsi sittemmin luettaviksi Raymond Lully. Mainittujen kabbalististen ajan tiedemiesten vaikutukset myös tieteellisen välineistön kehittymiseksi oli ratkaiseva. Kohta syntyivät tekeskoopit, mikroskoopit, termometrit ja tarkkuuskellot.
Tieteen valtava nousu nähtiin juuri. maissa, missä juutalaiset oli hovikelpoistettu ja missä länsimainen kirjallinen kabbala kukoisti: Bacon, Descartes, Locke, Leibnitz, Copernicus, Kepler, Galilei, Boyle ja muut olivat kaikki tutustuneet länsimaiseen kabbalaan ja he olivat useimmat myös jonkin esoteerisen salaseuran jäseniä. Näissä seuroissa saattoi keskustella tieteestäkin vapaasti ilman inkvisition pelkoa.
Maxwell Faraday kuului sähkön salaisuuksia tuntevaan RoseCroixiin. Jopa nykytieteen lähes pyhimys Newton tunnusti ettei ole keksinyt mitään uutta, vaan että oli saanut pohjaideansa prisca sapitentiasta, millä viittasi tähän juutalaisen perimätietoon. Ja kun Isaac Lurian kabbalassa jo 1500-luvulla todettiin, että valo kaareutuu avaruudessa, ei ole epäilystäkään, etteikö myös juutalaiselle Einsteinille kabbala ollut intuition lähde.
”Saman teeman ympärillä- joudutte kaikki helvettiin ellette usko jne – on käytetty – – – sanoja ja lauseita.” Valitettavan usein kirkon sanoma kuullaan noin. Voisihan sen kuulla toisinkin: Pääsette kaikki pois tästä helvetistä, kun uskotte. Luulenpa, että useimmat uskovat ovat kuulleet viesti näin.
Kuulee sen Penti noin tai näin on kyse helvetillä pelottelusta. Kiristäjä: ”Jos maksat minule en eliminoi sinua, jos et maksa minulle eliminoin sinut…”
Loikkanen: ”Uskoomme kuuluu vahvasti se, että evankeliumi synnyttää Jumalan Pyhän Hengen työnä uskoa, toivoa ja rakkautta. Toiseksi puheella ja kirkolla ylipäätänsä on ollut suuri vaikutus sivistyksen ja kehityksen edistämisessä.”
Ilman julistavaa kirkkoa ei olisi uskontoa, eikä uskoa. Ilman uskontoa ja uskoa ei olisi helvettiä, eikä helvetinpelkoa.
”Ottakaa kristityltä helvetin pelko ja te otatte häneltä hänen uskonsa.” – Denis Diderot
Ero on siinä, nähdäänkö ’helvetti’ rangaistuksena synnistä vai synnin seurauksena, Seppo Heinola. Siihen liittyy myös, koetaanko se jonakin maailmanlopun jälkeisenä kärsimyksen tilana vai jo olemassa olevina sietämättöminä olosuhteina.
”Ero on siinä, nähdäänkö ‘helvetti’ rangaistuksena synnistä vai synnin seurauksena, Seppo Heinola. Siihen liittyy myös, koetaanko se jonakin maailmanlopun jälkeisenä kärsimyksen tilana vai jo olemassa olevina sietämättöminä olosuhteina.”
Eikö helvetti ole syytä nähdä sellaisena kuten sen uskon perustaja Jeesu Kristus on Raamatussa kuvannut?
Ja tämä rakkauden Jumalan luoma ikuisen kidutuksen paikka on nimenoman valmistetu rangaistuspaikaksi.
Jos helvetti olis maanppäällinen olosuhde, niin sen kärsimyksethän kohtaavat ihmisiä aivan miten sattuu suhteessa heidän uskoihinsa ja tekemisiinsä. Vai oliko napalmiin kuollut nuori vietnamilaistyttö mielestäsi ansainnut maanpäällisen helvettinsä?
”Joillakin on se vahva usko, että riittävän vahva julistus saa ihmiset tulemaan julistajan luo vaikkapa kirkkoon tai muuhun julistamisen paikkaan.” Jäin miettimään tätä. Tunnettujen julistajien pitämiä kokouksia, jotka ovat saaneet suuretkinihmisjoukot tulemaan yhteen, on kutsuttu missioiksi. Sana tarkoittaa kuitenkin lähes päinvastaista. Missio merkitsee lähettämistä, oikeastaan heittämistä, irti päästämistä ja jostakin luopumista. Tärkeämpää kuin keräytminen vahvan julistajan ympärille olisi lähteä vahvan julistuksen tuloksena maailmalle suolaksi ja valoksi.
Kiitos, Martti, hyvästä näkökulmasta! Itse näen samoin!
Ja voihan noissa suurissa missioissa nähdä joskus myös ihmiseen liittyvää glorifiointia.
Totisesti voikin.
Niin, voiko Jumalasta ylimalkaan puhua ? Tässä on paradoksi. Toisaalta , vain sellaisesta mistä on jotain tietoa voi puhua totuudellisesti ja oikeastaan pitäisi vaieta kokonaan. Mutta ilman puhumisia , vaikka tieto puhumisen kohteesta on vain oletuksia , on välttämätöntä yhteisön hengen ja kulttuurin ylläpitämiseksi. Yhteisön elämä vaatii rituaaleja joissa on pyhän tunto.
Miljoonia ja jälleen miljoonia saarnoja jostakin jonka olemassaolon voimme vain olettaa sen pohjalla mitä asiasta on parin kolmentuhannen vuoden takaisten kirjoitusten perusteella oletettu.Miten paljon meteliä Jumalan hiljaisuudesta.
Siis puhumisen kohteesta meillä ei ole mitään varmaa tietoa tai vain epäsuorasti ja kuitenkin hänestä puhutaan, ja paljon, kuin hyvin tunnetusta tuttavasta. Hänen nimissään luvataan asioita joille ei ole katetta. Hänen nimissään puhutaan uhkauksia jotka vahvistavat uhkaajan hengellistä valtaa kuulijoidensa yli. Kuinka usein jokaisessa saarnassa rikotaan Jumalan nimen lausumisen kieltoa vastaan?
Moraalista, maailman ongelmista puhujat ovat kuitenkin varmemmalla pojalla verrattuna Jumalasta puhujiin. Harvoin ne puheet ovat ylentäviä, niin usein langetaan moralismiin. Vaaditaan joko yhteisön tai yksilöiden tekevän parannusta asioista jotka monesti ovat itsestään selviä. Tottakai on parempi elää säädyllisesti ja vastuunalaisesti, totta kai maapallo on pelastettava kaikelta mikä sitä uhkaa.
Saarnojen jumala totisesti elää. Kuinka usein on kyse siitä elävästä Jumalasta josta profeetat ja Israelin kansa kokemuksena tiesivät jotakin?
Pentti. ” ‘Aivan eri asia’ tai ‘ero selväksi kaikissa kysymyksissä’ on ymmärtääkseni esteena tälle”.
Siis kristinusko pelastaa meidät humanismin keskeltä jonka kyllästämä kulttuurimme on. Luulenpa että kristillisyys näyttäsi erilaiselta jos alusta asti kristinoppia ei olisi alettu määritellä filosofisin käsittein.
Eihän jonkun eron ymmärtäminen merkitse muuta kuin että voi suuremmalla viisaudella kohdata tähän liittyvän haasteen. Pyhityksemme on Kristuksessa, ei siinä, että kiipeämme pylvään päähän ”maailmaa” pakoon. Uskovana voimme olla missä vaan kunhan pysymme Kristuksessa. Raja ”maailmaan” on näin aivan selkeä koska Jeesus itse määrittää sen ja jatkuvasti lunastuksen kautta erottaa meidät maailmasta itselleen. Näin humanismi ei ole mikään ongelma muutoin kuin jos se sokaisee meidät ja pimentää hengellisen näkökykymme ja ymmärryksemme.
Hämäläinen ”Siis kristinusko pelastaa meidät humanismin keskeltä jonka kyllästämä kulttuurimme on.”
Humanismi pelasti ihmishenkiä kirkollisen inkivisiton murhavimmalta ja uudisti viimein lainsäädäntömme mm. kiudutuksenja kulemantuomion siitä poistaen. Kaipako Hämäläinen noita aikoja ennen humanismia takaisin?
Hirn. ” Kuinka usein on kyse siitä elävästä Jumalasta josta profeetat ja Israelin kansa kokemuksena tiesivät jotakin?”
Aina kun Jumalan Sanaa opetetaan ja julistetaan Pyhässä Hengessä se vaikuttaa kulijoihin koska silloin Jumala voi käyttää puhetta ihmisten sydämiin vaikuttaessaan. ”Mekanismi” on aivan sama kuin VT:n aikoihin, mutta nyt useammalla saarnaajalla on mahdollista puhua Pyhän Hengen vaikutuksessa., inspiraatiossa, voimassa tai voitelussa.
Uskovienkin ”vastaanottokyvyssä” on tapahtunut muutos parissa-kolmessa vuosikymmenessä. Olin muutama vuosi sitten Kempeleellä luterilaisen herätysliikkeen kustumana puhujana. Tilaisuudet järjestänyt mies oli tehnyt vastaavaa vuosikymmenien ajan. Hän sanoi, että nykyään ihmiset eivät jaksa istua kuin yhdessä, korkeintaa kahdessa Raamatun opetustilaisuudessa peräkkäin.
Kun 1980-luvulla aloittelin saarna-ja opetuskutsumuksessa ja kiertelin seurakunnissa ja herätysliikkeissä usein sovin että perjantai-iltana aloitetaan, lauantaina on kolme- tai neljä kokouksta, sunnuntaina jumalan palvelukesn jälkeen vielä kokous tai pari!
Jotain on siis tapahtunut kuulijoissa ja kokouskulttuurissa. En täysin ymmärrä tätä, mutta ajattelen, että sosiaalinen media, internet ja ylipäätään ihmisten saamine erilaisten mentaalisten vaikutteiden määrä syö uskovienkin kapasiteettia paneutua Raamatun opetukseen. Tämä on ehkä samanlainen ilmiö kuin se, että kirjojen lukeminen on vähentynyt. Katson viimeksi Israelista kotiin lentäessäni uusimman Robin Hood-filmin, jossa koko tarina ja esitrystapa muistutti enemmän terminaattoria ja mitä tahansa action-tietokonepeliä kun Sherwoodin iloisten veikkojen elämän ihmsläheistä kuvausta metsissä . Tämä muutos on minusta aika huolestuttavaa, jopa pelottavaa.
Juuri siksi etteä nykyihminen on koko markkinavetoisen globaalin kapitalismin hyödyntämien perinteisten mainos- internet-facebook- google-ym. voimien massiivisen manipulaation kohteena meidän olisi panostettava yksinkertaiseeen Raamatun opettamiseen Room 12:2 hengessä. ”Mielen uudistus” on kykyä ajatella ja eritellä asioita Jumalan valtakunnan näkökulmasta ja näin välttyä manpulaatiolta ja varmalta elämän hallinnan menettämiseltä ja koko elämän suunnan ja päämäärien hämärtymiseltä ja vinoutumiselta.
Tässä mielessä tietysti on hyvä opettaa kaikesta mikä liittyy länsimaisen ihmisen elämäntapaan, alkaen kulutustottumuksista ja päätyen erilaisiin maailmankatsomuksellisiin elämän valintoihin vaikuttaviin kysymyksiin. Kunhan tämä tehdään Jumalan valtakunnan näkökulmasta kaikki on hyvin. Siis tällöin ymmärretään, että humanismi ja kristinusko ovat aivan eri asioita ja osataan tehdä tämä ero selväksi kaikissa kysymyksissä. Jos näin ei tapahdu, uskon että peli menetetäänn, sen verran kova on manipulaatio jo nyt.
”Ymmärretään, että humanismi ja kristinusko ovat aivan eri asioita ja osataan tehdä tämä ero selväksi kaikissa kysymyksissä.” Näen ongelmallisena tuollaiset jyrkät rajanvedot. Eikö kristinuskon pitäisi levitä valona ja suolana kaikkialle. ’Aivan eri asia’ tai ’ero selväksi kaikissa kysymyksissä’ on ymmärtääkseni esteena tälle.
Pentti. ” ‘Aivan eri asia’ tai ‘ero selväksi kaikissa kysymyksissä’ on ymmärtääkseni esteena tälle”. Siis kristinusko pelastaa meidät humanismin keskeltä jonka kyllästämä kulttuurimme on. Luulenpa että kristillisyys näyttäsi erilaiselta jos alusta asti kristinoppia ei olisi alettu määritellä filosofisin käsittein. Eihän jonkun eron ymmärtäminen merkitse muuta kuin että voi suuremmalla viisaudella kohdata tähän liittyvän haasteen. Pyhityksemme on Kristuksessa, ei siinä, että kiipeämme pylvään päähän “maailmaa” pakoon. Uskovana voimme olla missä vaan kunhan pysymme Kristuksessa. Raja “maailmaan” on näin aivan selkeä koska Jeesus itse määrittää sen ja jatkuvasti lunastuksen kautta erottaa meidät maailmasta itselleen. Näin humanismi ei ole mikään ongelma muutoin kuin jos se sokaisee meidät ja pimentää hengellisen näkökykymme ja ymmärryksemme.
Pentti. ”Näen ongelmallisena tuollaiset jyrkät rajanvedot”.
Minäkin näen ne ongelmallisena, jos yritämme niitä itse vetää. Raamatun mukaan on myös raja Hengen ja sielun maailman välillä, vrt Hebr 4:12-16. Ei meidän kannata tätä luulla ymmärtävämme, mutta ei se sitä poista. Minusta myös Jumalan valtakunnan ja vapaakristillisesti ilmaistuna ”maailman” välinen aja on tällainen. Minä ajattelen, että 1 joh 2:27 sisältää tähän riittävän viisauden. Pyhä Henki puolestamme määrittää meille sopivat rajat kunhan elämme Hengen tuntumassa kuuliaisina ”herkistellen”. Tämä voitelu näyttää meille missä erilaiset rajat menevät.
Yksinkertaistettuna kun alamme sydämessämme/Hengessä kokea levottomuutta tai rauhattomuutta on hyvä tarkastaa suuntaa ja käyttäytymistä. Pyhän Hengen voitelu apostolin mukaan on suojanamme ”maailmassa”.
Tämä on oleellisesti erilainen asia kuin jatkuva lain kirjaimeen turvautuminen. Raja on olemassa, mutta meidän ei täysy itse sitä koko ajan määrittää, koska emme osaa sitä tehdä.
Onko kristittyjen pysyttävä visusti rajojen sisällä vai rohkeasti ylitettävä ne? ”Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.”
Pentti. ”Onko kristittyjen pysyttävä visusti rajojen sisällä vai rohkeasti ylitettävä ne?”
En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat?
Meidän ei koskaan tule ylittää rajaa, jonka takana olemme langennet syntiin. Kuitenkin voimme Jeesuksen tavoin olla syntisten seurassa kunhan emme itse osallistu heidän lankeemukseensa.
Siis meitä ei kutsuta fyysisesti ottamaan etäisyyttä ”maailmaan” pylväspyhimyksenä tms. vaan ainoastaan sydämessämme olemaan siitä irti, ja se käy niin, että rakastamme Jumalaa koko sydämestämme niinkuin käskyssä sanotaan.
Onko humanismi sinulle jotakin toisella puolella ”rajaa, jonka takana olemme langennet syntiin”? Minä ymmärrän sen ihmistä ja ihmisyyttä arvostavana ajattelutapana, joka voi mainiosti olla kristillinenkin.
Pentti. ”Onko humanismi sinulle jotakin toisella puolella “rajaa, jonka takana olemme langennet syntiin”?”
Ei tietenkään. Etkö ollenkaan ymmärrä, mitä sanoin pariinkin kertaan. Meidän ei täydy paeta maailmaa. Kuitenkin humanismi on ”lihan” synnyttö ämä filosofia, kristinusko on Hengen synnyttämä ja ylläpitämä. Humanismin keskus on synnin heikentämä ihminen ihminen, kristinuskon keskus taas Lunastajamme Jumala.
Pentti. ”Minä ymmärrän sen ihmistä ja ihmisyyttä arvostavana ajattelutapana, joka voi mainiosti olla kristillinenkin”.
No aika erilailla tämänkin asian näemme. Minulle humanismi on antikristillinen filosofia, ja myös kristinuskon pahin vastustaja, jos näin voidaan asia ilmaista . Voin siis ajatella, että lopulta ihmiskunnan päähumanisti tulee olemaan antikristus.
Humansimi ei voi olla kristillistä, siksi että kristinusko on elämää Hengessä, mutta humanismi lihassa. Lihan ja hengen välillä on tunnetusti vastakkaisuus, vrt Gal 5:17.
”Humansimi ei voi olla kristillistä, siksi että kristinusko on elämää Hengessä, mutta humanismi lihassa.” Mistä olet saanut tämän käsityksen humanismin ’lihallisuudesta’, Antti Hämäläinen? Klassisen humanismin rinnalla on toki olemassa myös sekulaarin humanismin aatesuunta, joka ei tunnusta mitään tuonpuoleista. En kuitenkaan kutsuisi sitä sentään ’lihalliseksi’.
Kristillisen humanismin perustaksi voi löytää monta kohtaa Raamatusta. Mieleeni nousee ensimmäisenä enkeleiden ylistys Jeesuksen syntyessä ihmiseksi ihmisten pariin: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
Psalmi 8 on ihmisen ylistämistä Jumalan luomistekona.
Pentti. ”Psalmi 8 on ihmisen ylistämistä Jumalan luomistekona”.
No mitä tekemistä tällä on humanismin kanssa? Kunnon humanisti ei usko luomiseen vaan ainoastaan evoluutioon. Hänelle maailma ei ole luomakunta, eikä ihminen Jumalan kuva tai varsinkaan mikään uusi luomus Kristuksessa, jolle Jumala on suunnitellu koko elämän hyvine tekoineen, vrt Ef 2:10.
Kristillisyys alkaa Jeesuksen opetuksen mukaan jokaisen uskovan kohdalla siitä, että synnymme uudesti Pyhän Hengen voimasta ja tämä liittää meidät Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan, joka on hengellinen, Joh 3:5-7.
Siis ei ole väärin sanoa, että itse asiassa mitään kristillistä sivilisaatiota tai kulttuuriaei oikeastaan ole ollut olemassakaan tämän iankaikkisen valtakunnan ”ulkopuolella”. Jumalan valtakuntaa taas emme määrittele omilla lahkoillamme tai kirkollisilla kuvioillamme.
Hebrealaiskirjeen eskatologinen kohta edelleen opettaa ymmärtämään eroa katoavien ja pysyvien asioiden välillä, Hebr 12:26-29.Siis Jumalan valtakunta ja humanismi ovat kuin vesi ja tuli, loppupeleissä ne eivät sekoitu siksi että ne ovat syntyneet eri lähteestä..
”Kunnon humanisti ei usko luomiseen vaan ainoastaan evoluutioon.” Miten evoluutio liittyy suoraan humanismiin? Ovatko evoluutio ja luomisusko ristiriidassa? Missä on määritelty ’kunnon humanisti’ epäkelvosta?
Ei Hengestä uudestisyntynyt ihminen lakkaa olemasta lihallinen. Maan tomusta tehtyjä me olemme, vaikka Jumala onkin puhaltanut meihin henkensä. Apostolisen tunnustuksen mukaan uskomme jopa ruumiin ylösnousemukseen, emme siis sen mukaan muutu tuonpuoleisessakaan henkiolennoiksi.
Pentti. ”Klassisen humanismin rinnalla on toki olemassa myös sekulaarin humanismin aatesuunta, joka ei tunnusta mitään tuonpuoleista. En kuitenkaan kutsuisi sitä sentään ‘lihalliseksi’.
No miksi sitten kutsuisit sitä? Tuskin hengelliseksikään? Liha on liha ja Henki on Henki. ”kaikki liha on kuin ruohoa, joks kuvuu ja lakaisituu” Raamtun mukaan.
Pentti. ”Apostolisen tunnustuksen mukaan uskomme jopa ruumiin ylösnousemukseen, emme siis sen mukaan muutu tuonpuoleisessakaan henkiolennoiksi”.
No saamme ylösnousemusruumiin, joka on Kristuksen kirkastuneen ruumiin kaltainen, vrt.Fil 3:20-21. Emme silloin enää ole samanlaisia lihapäitä kun nyt.
Lainaat taas ihannettasi Archie Bunkeria. ’Meathead’ on kuitenkin käännetty ’läskipääksi’.
Pentti. ‘Meathead’ on kuitenkin käännetty ‘läskipääksi’.No lihapää-termi ei ole pelkästään Archie Bunkerista lainattu. Minusta lihapää on parempi kuin läskipää.
Kysymys : Puhutaanko kirkossa liikaa – myös Jumalasta? Liberaalisessa kirkossamme (seurakunnassa) puhutaan kyllä paljon. Eriasia on että puhutaanko Raamatun sanaa vai Raamatun sanan vierestä, joka ei ole rakennukseksi kellekkään. ” Kirkko on ikäänkuin vahingossa työntänyt Jumalan sivuun”. Nämä ovat sellaisia juttuja joihin kukaan ei ole syyllinen ja joihin kaikki ovat syyllisiä, Wikström sanoo”. Wikströmmin ajatus on ristiriitainen, jossa ei vastuuta haluta osoittaa kellekkään, vaan kaikki ovat syyllisiä?
Muita keskustelun aiheita: Pappisystäväni kertoi minulle yllättävästä havahtumisesta, jonka hän koki lukiessaan kaavaketta, joka koski hänen uskontokuntansa papintehtävien uudistamista. Hän havahtui huomaamaan, ettei niissä mainittu hengellisiä asioita. Sen sijaan kysymykset koskivat sellaisia aiheita kuin ”Paljonko ihmisiä seurakuntasi jumalanpalveluksiin osallistuu sunnuntaisin? Miten seurakuntasi on kasvanut ? Miten paljon sen kasvu näkyy budjetissasi ? Miten paljon lahjoituksia annetaan jäsentä kohti? Montako kertaa saarnasit viime vuonna?” Ei sanakaan papin rukouselämästä – eikä senpuoleen seurakunnankaan. Ei ainuttakaan kysymystä siitä, missä vaiheessa pappi oli vaelluksessaan Herrassa. Mitään ei kysytty papin perheen tai seurakunnan hengellisestä tilasta, hänen moraalistaan ja suhteistaan seurakuntaan, hänen hengellisistä taakoistaan ja hänen lampaittensa hengellisestä kasvusta. Ystäväni olisi voinut olla paatunut kadotettu tai avionrikkoja ja olisi silti selvinnyt kirkkokuntansa testistä pelkästään kaavakkeen täyttämällä.
On tarpeetonta sanoa, että olin kauhuissani ja ällistynyt, kun näin, miten kauas tämän kirkkokunnan johtajat olivat joutuneet siitä, mitä Jeesuksen Kristuksen uskollinen seurakunta merkitsee.
Uskon, että on tiettyjä piirteitä, joista Herramme totisen seurakunnan erottaa.
Järvinen. ” Ystäväni olisi voinut olla paatunut kadotettu tai avionrikkoja ja olisi silti selvinnyt kirkkokuntansa testistä pelkästään kaavakkeen täyttämällä.”
Luterilaisen opin mukaan sakramentit ovat päteviä vaikka niitä toimittavat jumalattomat tai vinoutuneet papit. Tämä on aika ongelmallista, ja luulenpa, että osittain tästä johtuu ettei pappien hengellisen tilan katsota oleva kovin merkityksellistä. Käsikirjan mukaan voi toimia vaikka ei olisi uskovakaan tai vaikka olisi tuomionalaisessa tilassa tms..
Tässä on kaiketi tahdottu luoda systeemi, jossa ihmisen puutteet eivät muodosta estettä Jumalan työlle, ja että kirkko ei siinä mielessä olisi ihmisistä riippuvainen pelastusta tarjoillessaan , vaan suvereenisti Jumalan. välikappale maailmassa. Tätähän näkemystä tällainen sakramenttioppi käytännössä edustaa.
Toivo Loikkanen !
Olet tässä blogissasi kiittänyt ja kommentoinut kirjoituksia. Sinulta on jäänyt huomaamatta minun aikaisempi kirjoitukseni, jossa pyysin sinua selvittämään, Mikä on kirkon evankeliumi ? Kirkon nimikin on evankelis- luterilainen.
Hyvä Reino, Pahoittelen, että pystyn vain osittain ja erittäin puutteellisesti enkä varmaan tasapuolisesti kommentoimaan kommentoijien hyviä kommentteja. Pahoittelut erikseen sinulle tästä!
Evankeliumia voi määritellä monella tavalla. Minulle se ei ole ensinnä tietty kirja tai kokonaisuus Raamatussa vaan asia. Se on kristinuskon keskeisin asia.
Evankeliumi on Kristus tai Jumalan armo Kristuksessa. Evankeliumi on syntien anteeksi saaminen, uusi elämä ja ikuisen elämän toivo Kristuksen ristin sovituksen ja ylösnousemuksen tähden.
Evankeliumi on ilosanoma meille vajavaisille syntisille rakastavasta Jumalasta ja armosta!
Kiitos sinulle Toivo vastauksestasi. Siis evankeliumilla ei ole tässä merkityksessä mitään yhteyttä Jeesuksesta kirjoitettuihin 20 evankeliumiin , eikä Raamattuun. Kieltämättä tämä kirkon opin käsitys tekee omalla osallaan opista yhä vaikeamman ymmärtää ja sen voi ymmärtää aivan miten kukin haluaa.
Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa kuvasin evankeliumi on Jeesuksen evankeliumi, joka on vielä täysin kirjoittamatta. Näin olemme käsityksissämme lähempänä toisiamme. Totean tässä vielä, että Jeesuksen evankeliumi on lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen elämän rikkautena ja tarkoituksena. Kukaan meistä ei tiedä poislähtömme jälkeistä tapahtumaa.
Reino, En sanonut, etteikö evankeliumilla ole yhteyttä Raamatussa oleviin kirjoituksiin. Kyllä 4 evankeliumia sekä muut Uuden testamentin kirjoitukset sekä osin myös Vanhan testamentin kirjoitukset tuovat meille evankeliumin asian eli Kristuksen eli Jumalan rakkauden. Sitä kutsutaan erityiseksi ilmoitukseksi (Kristus ja kirjoitukset hänestä).
Vielä sinulle. The Complete Gospels. Robert J. Miller, editor. 462 sivua. The Nag Hammadi Library. James M. Robinson General editor 549 sivua. Arvostettujen tutkijoiden tulokset. Esim. Lontoon Jeesus Seminaari 1985. Jne.
Martti Pentille, Antti Hämäläiselle ja Erkko Järviselle. Termillä humanisti on ollut ja on monta eri merkitystä. Kristillinen humanismi ei ole Raamatun eikä klassisen kristinuskon ”dogmaattisen fundamentalismin” vastaista. Sekulaari humanismi on toinen asia. Julistus on eräässä mielessä taitolaji. Esimerkiksi lestadiolaisessa perinteessä on paljon pitkiä 45 minuutin jykeviä ja syvällisiä saarnoja, joita kuuntelisi pidempäänkin (poikkeuksiakin toki on). Rukoilevaisten virret ovat pitkiä ja syvällisiä. Minusta meidän päähaasteemme on teologinen: Rudolf Bultmannin myyteistäriisumisohjelman tuloksena syntynyt ajattelu, jossa saarnoissa käytetään kyllä hengellistä ja kristillistä kieltä, mutta puhujakin ajattelee puhuvansa ihmisenä ihmiselle inhimillisistä asioista. Tai jossa kristillinen usko perinteisine oppeineen onkin vain yksi monista hengellisyyden muodoista ja sanoituksista.
Penti . ‘Meathead’ on kuitenkin käännetty ‘läskipääksi’.
No lihapää-termi ei ole pelkästään Archie Bunkerista lainattu. Minusta lihapää on parempi kuin läskipää.
No nyt pääsi herra pentille tarkoitettu kommentti Sjöblomille.
Kuitenkin kun puhut lestadiolaisten 45 minuutin saarnoista on hyvä pitää mielessä, että suositus sunnuntain jumalan palveluksen saarnan pituudeksi on noin 12 minuuttia. Itse kun olen saarnannut kirkoissa olen toki aina saanut sen puhuttua 20 minuutiksi.
Taitolaji 12 minuutin puhe on siinä mielessä, että se pakottaa tiivistämään ja muokkaamaan puhetta niin, että siihen saa mahdutettua jonkunlaisen sanoman ja opetuksenkin. Mutta kyllähän tämä 12 minuutin suositus kertoo kaiken siitä, mitssä tilassa koko saarnavirka meillä on. Surkessa tilassa siis.
Marko Sjöblom. ”Termillä humanisti on ollut ja on monta eri merkitystä. Kristillinen humanismi ei ole Raamatun eikä klassisen kristinuskon “dogmaattisen fundamentalismin” vastaista”.
Vain selvennykseksi sanottakoon että minä olen herra Pentin kanssa tästä keskustellessani koko ajan lähestynyt humanismia Jumalan valtakunnan näkökulmasta, mikä toki on eri asia kuin mikään kristillinenkään humanismi tai kristillinen sivilisaatio.
”Olen herra Pentin kanssa tästä keskustellessani koko ajan lähestynyt humanismia Jumalan valtakunnan näkökulmasta.” Sama näkökulma taitaa olla meillä molemmilla, vaikka olemmekin eri linjoilla. Kenties se johtuu siitä, että Antti Hämäläinen ymmärtää humanismilla jotain, jota minä kutsun libertarismiksi.
Herra Pentin kanssa on turhauttavaa keskustella. Mistä tällainen libertarismi tähän tupsahti?
Kyse on siitä, että ymmärrämme Jumalan valtakunnan eri lailla, ei siitä, miten ymmärräme humanismia.
Siis, Hebr 12:26-29, 1 Kor 15:50. Näitä jakeita tutkimalla ymmärrät, mitä tarkoitan. Humanismi kuuluu tähän maailman aikaan, Jumalan valtakunta taas on hengellinen ja ikuinen. Siis nämä ovat kaksi eri asiaa.
Siis yksinkertaistettuna, kun jotkut nuoret istuvat iltanuotiolla seurakunnan kesäkodilla ja paistavat makkaraa ja laulavat ”We shall overcome” tms. minusta välttämättä Jumalan valtakunta ei ilmesty näin, vaan se on hengellinen meille kokemus. Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä on parempi kuin meidän keskellämme, vrt Luukas 17 :20-21 eri käännökset.
Marko Sjöbolm. Kirjoitit minulle ”humanismista”. Voitko täsmentämään ajatuksiasi, kun en saanut kiinni, mihenkä tarttua. Luehan kirjoitukseni uudelleen ( 11. 10. 19. 18:20).
”Humanismi kuuluu tähän maailman aikaan, Jumalan valtakunta taas on hengellinen ja ikuinen.” Jeesuksen myötä raja hengellisen ja maailman välillä ylitettiin, samoin raja ajan ja ikuisuuden välillä: ”Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”
”Juuri siksi, että nykyihminen on koko markkinavetoisen globaalin kapitalismin hyödyntämien perinteisten mainos-, internet-, facebook-, google- ym. voimien massiivisen manipulaation kohteena, meidän olisi panostettava yksinkertaiseeen Raamatun opettamiseen Room 12:2 hengessä.” Nuo mainitsemasi ’massiivisen manipulaation voimat’ ovat libertarismin hedelmiä, eivät humanismin.
Humanismi on vihollisen luoma pirullinen käsite. Humanismi on korvaamassa kristinuskon teologisella veitsenterällä. Monet nykyisistä kristinuskon ongelmista on selitettävissä sillä, että kirkkoihin on hiipinyt sisälle vieras ideologia, joka on kaikkessa hiljaisuudessa syrjäyttänyt alkuperäisen kristinuskon.
Modermin humanismin perustus laskettiin jo antiikin Kreikassa, jossa Protagoras lausahti kuuluisan lausahduksen, ” Ihminen on kaiken mitta”.
Humanismissa siis korkein kuviteltavissa oleva arvo on ihminen itse. Room.12:2 kannattaa lukea ajatuksella.
Mistähän johtuu että noista ko läski-ja lihapää viesteistä tulee väistämättä mieleen myös tuo luupää?