Kirkosta – eli meistä – hyvinvoinnin tiennäyttäjiä

Hyvinvointiyhteiskuntamme on kaikesta hyvinvoinnistaan huolimatta valitettavan huonovointinen. Valtaisia huolia riittää. Keväällä 2015 työttömyysprosentti oli jo yli kymmenen. Lapsiperheköyhyys on lisääntynyt merkittävästi ja vaikuttaa kansalaisten eriarvoistumisen hyvin kauaskantoisesti. Lapsiköyhyys on kolminkertaistunut tähän päivään mennessä 1990-alun lamavuosista. Elämme kriittisiä hetkiä ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta: onko maapallomme enää elinkelpoinen parinkymmenen vuoden kuluttua, sen kummemmin köyhille kuin rikkaillekaan?

Evankelisluterilaisen kirkon arvopohja velvoittaa huolehtimaan kaikkein heikoimmista, pitämään ääntä heidän puolestaan. Parasta alleviivata vielä, jotta heikompiosaisten ei tarvitse olla kirkon jäseniä tai Suomen kansalaisia tai edustaa tiettyä sukupuolta tai seksuaalista orientaatiota. Kristillisestä näkökulmasta hyvinvointi kuuluu kaikille ja sen jakaminen on yhteinen asiamme. Samalla, kun me kristittyinä harjoitamme yhteiskunnallista toimintaa hyvinvoinnin tasaamiseksi ja ihmisten voimaannuttamiseksi, toimimme parhaana mahdollisena mainoksena kristilliselle kirkolle, Jeesuksen viitoittamalla tiellä.

Huolena huominen

Keväällä vietettiin yhteiskunnallista kirkkopyhää. Jyväskylässä päivä huomioitiin keskustelutilaisuudella Kortepohjan kirkossa otsikolla Huolena huominen. Tilaisuudessa alustivat sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo, JYT: n hallituksen edustaja, yhteiskuntatieteiden opiskelija Marjukka Mattila sekä yrittäjä Tomi Jylänki. Toimin tilaisuuden puheenjohtajana.

Hiilamon näkökulma huolenaiheisiin käsitteli ”hoivataistelua”, keski-ikäisten huolta sairaiden vanhempiensa hoivaamisesta. Hoivataistelu on niin ikään Hiilamon ja hänen puolisonsa aiheen tiimoilta – ihmisten kokemuksista – kirjoittama kirja. Suomalaisten keski-ikäisten, lähimpiään hoivaavien ihmisten hoivataistelu käsitti muun muassa huolen julkisen hoivan saamisesta ja hoivaajien uupumuksesta. Hoivataistelu nosti niin ikään esille kysymyksen elämän mielekkyydestä. Kirjassa esiin nousevien kokemusten pohjalta saattoi todeta hoivaamisen olevan hoivaajilleen raskaudestaan huolimatta merkityksellinen, elämän tärkeimpien asioiden äärelle saattava kokemus.

Marjukka Mattilan julkituomat huolet koskivat opiskelijan huolta toimeentulostaan, mahdollisuuksistaan keskittyä opiskeluun ja saada opiskella sekä huoli opiskelun kannattavuudesta. Mattila kokosi lopuksi ansiokkaasti yleisöstä nousseiden kokemusten tuomat ajatukset: opiskelijoiden huolenaiheet koskettivat kaikkia läsnäolijoita iästä riippumatta. Jos henkilö ei itse opiskellut, hänen lapsensa tai lapsenlapsensa opiskeli. Ajan henkeen kuuluu myös myönteinen ajatus elinikäisestä oppimisesta: oikeus oppia, kouluttautua ja kehittyä on yhteinen oikeutemme. Tästä oikeudesta kiinni pitäminen aiheuttaa toki myös huolta.

Yrittäjä Tomi Jylänki toi esille yrittäjän huolet omasta ja työllistämiensä henkilöiden sekä näiden perheiden toimeentulosta. Riittääkö työtä?

Kirkko yhteiskunnallisen keskustelun foorumina

Vaikka keskustelunavaukset ja yleisöstä tulleet kokemukselliset puheenvuorot koskivat huolenaiheita, jaettuina kokemukset voimaannuttivat. Alekirjoittaneelle eli puheenjohtajalle tuli tunne, että kokemusten jakaminen, vertaistuki, auttaa. Läsnäolijat jakoivat kokemuksen, etteivät he ole huolineen yksin: kamppailemme samojen huolien kanssa ja selviämme yhdessä. Yleisö oli tilaisuuden loppumetreillä yksimielinen: yhteiskunnallisia keskusteluja tulee jatkaa ja kirkko on juuri oikea foorumi yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Ääneen puhuminen kannattaa ottaa tavaksi. Viisaat sanat muuttuvat teoiksi ja hyvät teot muuttavat maailmaa parempaa suuntaan. Kirkon etuoikeutettuna tehtävänä on toimia niin hyvinvoinnin epäkohtien esiintuojana kuin käytännön tukenakin ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Ja huomio: kirkko olemme me, sinä ja minä – niin kauan kuin kirkon jäseniä olemme.

Tuija Elina Lindström
FT, musiikinopettaja
Keltinmäen alueseurakunnan alueneuvoston pj.
Jyväskylä