Suomen kansalaisista vielä 1997 lähes 9o % oli saanut kristillisen kasteen, kuulunut Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon ja ainakin muodollisesti tunnustanut kristillistä uskonoppia kaikkine piirteineen. Nykyisin prosentti on rajusti pienempi. Harva kirkon jäsen syvemmin tietää, miten tuo oppi on kehittynyt, ja miten sitä on kehitetty. Uusimmatkaan koulukirjat eivät asiassa paljon auta; kirkon itsensä piirissä hyväksytyt oppikirjat antavat asioista sangen pinnallisen ja kaunistellunkin kuvan. Yliopistoteologia ei saavuta seurakuntateologiaa; papit ovat pappisvalansa kautta sidoksissa uskontunnustukseen ja vanhoihin tunnustuskirjoihin ja uudet tutkimustulokset jäävät siten usein vaille ansaitsemaansa huomiota. Ei siis juurikaan tiedetä, miten esim. Uuden testamentin professori Heikki Räisänen on monissa puheenvuoroissaan osoittanut, että kirkko on omaksunut oppeihinsa ja julistukseensa Raamatun monenkirjavasta ja ristiriitaisesta aineistosta usein vähämerkityksisiä tai epähistoriallisimpia osia: Jeesuskuva on mm. perustettu paljolti Johanneksen kaikkein nuorimpaan ja vaikeimmin tu1kittavaan evanke1iumiin. Professori Veikko Lizen heittää lisäksi suolaa haavoihin toteamalla, että kirkon opit vahvistettiin vasta 3oo – 4oo vuotta Jeesus-liikkeen jälkeen ja useista keskeisimmistä opin lauseista äänestettiin; Niinpä Jeesus äänestettiin Jumalaksi vasta Nikean kirkolliskokouksessa v. 325 jKr., missä niinkuin muissakin kokouksissa äänestyskäyttäytymiseen vaikuttivat sangen maalliset valta- ja kirkkopoliittiset vaikuttimet; Jeesuksen persoonaa määriteltäessä o1i tärkeää, että hänen tekonsa ja arvonimensä olivat Rooman keisarin tekojen ja arvonimien veroiset, mutta kuitenkin niin,että keisarin valta jäisi ylimmäksi.
Äänestyksissä häviölle jääneiden ääni tukahdutettiin verisesti. Alkukirkon nerokkaimpia oppineita julistettiin kirkonkiroukseen, tapettiin ja heidän teoksiaan poltettiin. Nykyisten uskonoppien ylivalta on noussut kidutettujen kyynelistä.
Tavalliselle kansalle ei suotu eikä tahdota vieläkään suoda – mahdollisuutta tutustua alkukirkossa olennaiseen ja siinä syvästi vaikuttaneeseen gnosikseen, joka nykytutkimuksen mukaan on o1lut olennainen osa jo Jeesusliikkeen henkistä juutalais-hellenististä tarpeistoa. Rivikristitylle jäi paljolti Oiva Paloheimon kuuluisassa runossa heijastuva rooli:
Jeesus Kristus, poika Herran kulki metsätietä kerran,
hymyhuulin avojaloin linnunpoika kämmenellään.
Siitä kulki kristittykin, mustissansa, mielin mykin
paheksuvin mielialoin, seudun synnit sydämellään.
Kohtasivat ohiastuissaan tuntematta toistaan
kumpikaan.
Liittoutuessaan keisari Theodosiuksen aikana rahaan ja valtaan ja alkaessaan verisesti vainota omia jäseniään kirkko jo 15oo vuotta sitten asiallisesti petti Herransa ja Mestarinsa; Jeesus kavallettiin uudelleen. Hänen opetuksillaan ei o11ut vira1ise1le kirkolle juurikaan merkitystä. Keskeiseksi ei jäänyt kysymys oikeudenmukaisuudesta, armeliaisuudesta ja uudesta yhteiskunnasta. Joitain yksittäisiä munkkikuntia lukuunottamatta kirkolle o1i tärkeintä ihmisiltä revitty raha, kirkon johdon y1el1inen e1ämä ja ihmisten ylitse häikäilemättömästi käytetty valta, joka viimeksi mainittu sai irvokkaimmat ilmenemänsä toisinajattelijoiden vainoissa ja noitarovioissa, joita mielellään sytyttelivät valistuksen voittokulkuun asti yhtä mielellään niin katoliset kuin luterilaiset kirkkoruhtinaat.Kirkosta tuli esikuvansa irvikuva ja sellainen se monin osin on yhä tänään. Jeesuksen olisi vaikea tunnistaa opeista ja seremonioista itseään ja 1uu1enpa, että uskontunnustuksen sisältö jäisi hänelle hämäräksi ja hänen olisi siihen vaikea yhtyä.
Roviot ovat tietenkin – kiitos humanismin – sammuneet – mutta niiden liekeissä pikipimeiksi mustuneet omituiset opit ovat jääneet elämään; opit, joille ei ole perusteita Jeesuksen opetuksissa, ei juutalaisten pyhissä kirjoituksissa, jotka ovat monien etunäkökohtien, väärien tulkintojen ja käännösten, korruption ja virheellisten tulkintojen suosta nousseita tulkintojen tulkintoja.
Seurakuntateologiassaan kirkko ei suostu tätä näkemään. Se on rahojensa, hallintonsa ja itsepetoksensa vanki. Toistuvasti se on joutunut hönkimään ensin valistuksen ja sitten tieteellisen tutkimuksen sen nenälle nostamat lasit sumeaksi;kun ongelmaa ei kohtaa, sitä ei oIe. Tuskissaan toteaakin kirkon diakoniatyönpääsihteeri Juhani Veikkola aikanaan: ”Kirkon synti on olla Jeesuksen antamasta esikuvasta huolimatta sitoutumatta ihmiseen ja ripustautua oppiin ja opinkappaleisiin” Näin perusvastuu ihmisesti on kirkolta siis unohtunut ja kirkon moraali ei ole enää punnittavissa ihmisellisen lähtökohdan pohjalta.
Käytännössä Veikkolan tarkoittama kirkon vieraantuminen näkyy ehkä parhaiten sen rahankäytössä. Lähes 4 miljardin euron varallisuudesta irtain raha kuluu lähinnä omiin palkkoihin ja muihin hallintokuluihin ja kerskarakennetun rakennuskannan ylläpitämiseen. Yksin Tampereen Kalevan kirkon tuhansien hukkakuutioiden lämmittämien vie vuodessa varoja neljä kertaa enemmän kuin vaikkapa samaan aikaan työttömille osoitettu avustus. Vanhan piispan lähtö- ja uuden tulojuhliin kunnostettlin piispantaloa valtion varoilla monella miljoonalla.
Lama-aikana! ”Autuaita ovat hengessä köyhät”, sanoi’,Jeesus.
Harhaista opetustaan ja käytäntöään puolustaessaan joutuu kirkko – usein ns fundamentalistiensa suulla – turvauturnaan puolitotuuksiin, arasta vaikenemiseen, tekstien käännösväärennöksiin, tosinajattelijoista annettuihin vääriin todistuksiin ja opetuksellisiin manipulaatioihin. Lisäksi kirkko perin mielellään lukee yksinomaiseksi ansiokseen asioita, jotka eivät sen yksinomaisia ansiota ole. Länsimainen demokratiamme, oikeustajumme, tasa-arvomme, etiikkamme, ylipäätään kehittynyt yhteiskuntamme ei lepää läheskään niin paljon kristillisen arvomaailman pohjalla, kuin mitä kirkko mie1ellään antaa ymmärtää.
Sillä kuten osin uskonpuhdistuskin myös yhteiskunnallinen muukin uudistumisemme ja nousemisemme pimeästä yöstä, johon kristinusko oli meidät syössyt- johtui renessanssin ja valistuksen humanismista, joka otti aatteensa kristillisen tuhatvuotisen valtakauden yli hypäten suoraan antiikin aaternaailmasta. Sivistyk sestämme olemne velkaa Platonille, Sokrateelle, Ovidiukselle, Vergiliukselle Erastoteneelle ja monelle muulle antiikin eettisesti ja moraalisesti korkea tasoiselle ajattelijalle. Etiikka ja moraali ei ole kristillinen keksintö eikä ole mitään syytä olettaa, että vaikkapa muinaissuomalaisten perheissä olisi vallinnut barbaarisempi meno, kuin niissä kristillisissä piireissä, jotka paljolti väkivallan avulla tuputtivat maahan uuden oppinsa. Muistettakoon myös, että muinaisessa Egyptissä, Sumerissa tai Kiinassa osattiin
lukea, kirjoittaa ja laskea jo milleniumeja ennen katekismustamme. Platonin loistavan akatemian lopetti kirkko murhautettuaan sitä ennen sen erään loistavan edustajan matemaatikko Hypatian.
Väkivallan kirkosta häivytti maallinen regimentti – ei kirkon sisäinen itseymmärrys. Hallitukset valisti puolestaan humanismi ja sen loistavat edustajat, jotka usein olivat juuri noita kirkon vihaamia harhaoppisia, gnostikkoja, ruusuristiläisiä ja vapaamuurareita. lnkvisition lopetuttivat Voltaire ja Montesguiue, kidutuksen poisti oikeuslaitoksestaan vapaamuurari Fredrik Suuri.
Uusi etiikka ja yhteiskuntajärjestys nousi siis antiikkiin pohjaavasta valistuneesta humanismista ja sai voimansa ihmisen uudesta suhteesta mahan ja maailmankaikkeuteen. Tuollaista suhdetta tarvitsemme myös tänään. Aikamme kaipaa uutta renessanssia, kirkkomme uutta uskonpuhdistusta. Valitettavasti suunta etenkin uskonnoissa näyttää olevan myös päinvastainen: fanatismin ja fundamentalismin kauhistuttavat käärmeet nostavat päätään; Amerikassa on ammuttu aborttilääkäreitä sairaaloiden käytäville. Hurmahenget ovat vetäneet joukkojaan itsemurhiin.
Mutta kirkko ei ota vastuuta, se syyllistää vietellyn, mutta ei viettelijää Tupakoiminen on synti, tupakkatehtaan osakkuus ei. Juoppous on synti, mutta valtion viinanmyynti tai kapakanpito ei. Ylinopeus on synti, mutta ylinopean auton valmistaminen ja myyminen ei, jne. Kaksinaismoralismin näyttävästä luettelosta saisi todella pitkän.
Valistus vei siis kirkolta vallan, jota se väärinkäytti, mutta jos se sen joskus saa takaisin, niin jä1jet tulisivat olemaan hirvittävät; vallan ottaisivat peripateettiset dogmaatikot ja roviot karyäisivät tod.näk. taas.
Kirkko olisikin jo ennalta ehkäisten erotettava mitä pikimmin kokonaan valtiosta ja sen valtiolliset privilegiot poistettava, uskonnonvapauslakia on korjattava niin, ettei mihinkään yhteisöön voi ketään ottaa lapsena. Kirkkoon on voitava liittyä omaan harkintaan, ei vanhempien harkintaan, perustuen. Kirkollinen kerskarakentaminen on lopetettava ja kirkon työn keskeinen painopiste tulee muuttaa sosiaalieettiseen suuntaan eli Jeesuksen opetus on nostettava ensisijaiseksi ja lopeteltava pitämästä Paavalin tulkintoja lähes jumalallisina. Uskonnon harjoittamisesta johtuvat kustannukset tulisi saattaa tosiuskovaisten itsensä maksettaviksi, muut voisivat maksaa haluamistaan seremonioista erikseen. Ei o1e mitään mieltä siinä, että esim. keskivarakas poikamies, joka on maallistunut, mutta ei huomannut erota kirkosta, maksaa sille eläissään valtaisasti veroja saamatta vastineeksi mitään.
Vielä kirkon olisi lakattava valheellisesti probakoimasta toisinajattelevia vastaan. On käsittämätöntä, että kirkolla on oikeus esim. koululaitoksessamme käyttää oppikirjana teelmää , jossa arvostelukyvyttömille nuorille vakavana luodaan kuvia ja lehtiuutisia taitavasti manipuloima1la miel1elleyhtvrniä, joidcn mukaan esim. pastori Jones’n ja adventisti Koresh’n aiheuttamat joukkotuhot johtuisivat ns. new-age-liikkeestä! Oppikirjan valhe on suorastaan järkyttävä,viittaukset näihin traagisiin tapahtumiin olisi oppikirjassa luonnollisesti tullut kuulua kristinuskon fundamentalismin vääristymiä kuvaavaan osastoon.
Mainituilla uskonsankareilla ja tekomessiailla ei todellakaan ollut mitään tekemistä äiti maata säilyttämään ja ihmisen kehittymiseen pyrkivän Uuden Ajan ajattelutavan kanssa. Mutta aatteellisessa sodassa näyttää kirkolle olevan kaikki luvallista, jopa suoranainen valehteleminen.
Kaikella edellä sanotulla en tarkoita, etteikö kirkossa ja uskovissa olisi aitoa uskoa ja yksilöitä, jotka ymmärtävät, mitä ajan kello on lyömässä ja mitä Jeesus esim. pelastumisen ehdoista (vain teoilla on merkitystä) on oikeasti opettanut.
Mutta kuten pastori Ossi Ojanen on joskus todennut :
’Köyhien asia ei kaadu yksityisten ihmisten sydämen kovuuteen, vaan kirkkoinstituution historialliseen toimintalogiikkaan, joka ei voi tukea köyhien pääsemistä jaloilleen.
Seppo, aika subjektiivista tulkintaa. Monet asiat mitä kirjoitat eivät ole mitään uusia. Gnostikot torjuttiin, heidän tarinat höpinät tunnetaan. Et puhu oikeastaan kirkosta mitään. Rääppäisy katolista ja sitten protestanttiseen lahkoon. Missä se kirkon historia nyt olikaan?
En kirjoittanut kirkkohistoriaa vaan kirkosta historiassaan. Ero asiassa. Nostat gnostilaiuuden,jolla yo kirjoituksessani on aivan häviävän pienen pieni rooli. Teet sen ilmeisessä hämäystarkoituksessa, (red herring) jotta varsinainen kritiikki ei saisi huomiota.
Seppo
On hämmästyttävää kuinka saat yhteen tekstiin niin valtavan määrän nurinperin tulkittuja juttuja menneistä tapahtumista. Asenteellinen otteesi lyö läpi kohta kohdalta.
Kaikkiin vääristymiin vastaaminen vaikuttaa ajan haaskaukselta silloin kun keskustelun osapuoli haluaa tahallaan ymmärtää väärin kaiken mitä sanotaan.
Otan esimerkin Nikean kokouksen käsittelystä. Nikean kokoushan EI KEKSINYT Jeesuksen olemusta Jumalana vaan torjui sitä vastaan nousseen opin. Käsittelyn aikanahan keisari oli kallellaan Areioksen kehittämän suunnan puoleen, mutta vainojen rampauttamat piispat pitivät kiinni kirkon alkuperäisestä opista, että paitsi todellinen ihminen Jeesus on JUMALA.
Se että käytettiin joitain ilmauksia, jotka vastasivat Areioksen käyttämien ilmausten esittämään haasteeseen, ei suinkaan vähennä sitä alusta asti todellista kirkon ymmärrystä että Jeesus ON JUMALA , kuten Mattaus sanoo: ”Immanuel” tai kuten sittemmin Intian apostolina toiminut uskon apostoli Tuomas tunnustaa kristilliseksi uskoksemme: ”Minun HERRANI ja JUMALANI”, jossa on sama ajatus kuin jo Raamatun alussa:
1.Mooseksen kirja:
2:4 ”Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun HERRA JUMALA teki maan ja taivaan,”
Matias, ei ole aukottomia todisteita siitä, mikä oli kirkon ’alkuperäinen’ oppi.
Tuohon aikaan termiä ’jumala’ käytettiin mm. keisareista,kuninkaista ja profeetoistakin ja Tuomaksen käyttämä theos/elohjim ei siis välttämättä viittaa maailmankaikkeuden Luojaan. Tuomas ilmaisi näin olevansa Jeesukselle alamainen.
Matias:
Raamatusta on ’tuhat ja yksi tulkintaa’,kuten Heikki Räisänen erään kirjansa sattuvasti nimeää.
Vanha testamentti – toisin kuin kirkossa väitetään – ei esim. alkujaan viittaa Jeesukseen taivaallisena Messiaana tai yliluonnollisena olentona. Vanhan testamentin Messias-kuvat tarkoittavat juutalaista poliittis-uskonnollista johtajaa, joka kuninkaana sai arvonimen Jumalan poika, kuten muutkin antiikin kuninkaat.
Tosiasiallisen Jeesuksen opetuksista puuttuivat monet kirkon keskeiset opit,uskosta Jeesukseen persoonana ei puhuta mitään, vain uskosta hänen voimaansa.
-Perisyntiopille ei ole raamatullista pohjaa.
– Eikä lapsikasteelle.
– Kolminaisuusoppi on raskaasti tulkinnallinen, samoin oppi armosta, sillä Jeesus ei näytä tunteneen koko charis-käsitettä. Jeesus opetti pelastukseen johtavan ihmisen sosiaalieettisten tekojen vaikutus .
– Ajatus hänen kuolemansa sovittavasta merkityksestä on häviävän vähäinen ja etupäässä Paavalin luomus.
Jeesuksen julistuksen ydin on opetus lähitulevaisuudessa toteutuvasta Taivasten Kuningaskunnasta: jonka johtoon hän aivan pian (takhy ) palaisi. Paluu ei toteutunut, Jeesus erehtyi ja kirkko putosi ns. eskatologiseen aukkoon.
Jeesus ei kehottanut ihmisiä tekemään parannusta nykyisessä moralistisessa mielessä, hän rohkaisi ihmisiä muuttamaan ajattelutapaansa.(metanoija)
Monet Jeesuksen ihmetöistä olivat yleisiä antiikin muissakin mytologioissa. Esim. viini-ihme tunnettiin Dionysos-jumalan riiteissä. Kristinuskon eräs peruslause lepää Jumalan Abrahamiin kohdistamasta valinnasta. Käsitys perustuu vahvasti erääseen vanhan testamentin käännösvirheeseen: Alkutekstin mukaan Jumalat näet ’harhaanjohtivat’ Abrahamin pois isänsä kodista. Kohtaa ei ole uskallettu kääntää ojkein. Vastaavia käännöskukkasia on paljon. Evankelistoilla on kaikiIla eri teologis-dogmaattiset näkemykset. Jeesuksen ylösnousemus tulkitaan yhä osoitukseksi yleisen ylösnousemuksen, johon juutalaiset uskoivat, alkamisesta, se ei ole kaikille teologeille merkki Jeesuksen jumaluudesta.
Paavalin ja Jaakobin vanhurskauttamisopit ovat ristiriitaiset.Johanneksen evankeliumin ja Ilmestyskirjan opit viimeisistä päivistä ovat ristiriitaiset.
Lisäksi ristiriitoja on tutkijoiden mukaan kristologiassa, pelastusopissa, suhtautumisessa lakiin ja suhteessa lopun aikoihin ja sakramenttioppiin. James Dunn toteaa, ettei Jeesus missään puhunut uskosta, jonka kohteena olisi hänen henkilöönsä. Hän kehotti muistamaan sanojaan, ei Lihaansa: Liha ei hyödytä mitään (Joh. ev.)
Dunn’n mukaan alkukristillisyys on elänyt aidoimpana ns ebioniitien lahkossa. Ebion merkitsee ”köyhä”. Jeesus-liike oli köyhien liike. Tänään kristinusko tukeutuu lähinnä yhteiskunnan keski- ja yläluokkaan.
Uusitestamentti kehottaa erottamaan ns. harhaoppiset seurakunnasta. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan suurin osa kristityistä ei usko kirkon uskonoppiin kirkon opettamalla tavalla, he ovat siis harhaoppia. Kirkko ei tee kuitenkaan elettäkään näiden harhaoppistensa erottamiseksi, massoja tarvitaan verokertymää ja kirkon hyväpalkkaisten elintason ylläpitämistä varten. Tässä on lapsikaste avainasemessa. Kaikkein pahin kirkon maineen pilaaja on kuitenkin ollut aikansa julma inkvisitio.
Seppo
Jälleen kirjoittelet yksipuolisesti asioita tarkastellen. Erilaisista irrallisista tiedon palojen sirpaleista rakennat omien ennakkoluulojesi mukaisen rakennelman, kuin nurinperin talon Virossa. (Tuo Viron rakennelma sentään on huvin vuoksi tehty turistipyydys, mutta sinun tavastasi keskustella näyttää että sinulla nuo yksipuolisuudet ovat itse tarkoitus.
Kirkon historia on Jumalan kansan historiaa. Sellaisena se on Aabrahamin ajoista nykyaikaan yli 1700 vuoden pituinen historia, johon mahtuu lukemattomia erilaisia historian vaiheita ja miljoonia elämän kohtaloita.
Täitä erilaisia historian vaiheita yhdistää kuitenkin yksi yhteinen usko YHTEEN JUMALAAN, joka on yhdistänyt meidät ihmiset YHDEN KASTEEN kasteen kautta YHTEISEEN USKOON.
Tämä yhteinen usko tulee selkeästi esille esimerkiksi menossa olevassa Luterilaisen Maailmanliiton yleiskokouksessa, jonka aiheena Krakovassa on “One Body, One Spirit, One Hope”.
Agendalla mm. kirkkojen rooli Itä-Euroopassa, ilmastokysymykset, yhdenvertaisuusasioita sekä humanitaarisia kysymyksiä.
Siunatkoon Jumala tätä kokoontumista yhtenä koko kristikunnan lukemattomista kokoontumisista rukouksen sanoin:
”Lempeä Jumala,
Olemme matkustaneet ylitse maitten ja vesien tullaksemme yhteen,
jakaaksemme yhden kasteen.
Me saavumme erilaisista taustoista ja kulttuureista
jakaaksemme yhden uskon.
Me olemme, kukin meistä, erityisiä ja kallisarvoisia Jumalalle,
yhden ruumiin jäseninä meillä on erilaisia unelmia ja epäilyjä,
silti sydämemme lyö saman toivon tahtiin.
Meitä on siunattu erilaisilla lahjoilla.
Tuomme ne Jumalan eteen ja palvelemme Häntä,
jonka nimessä rukoilemme,
Aamen.
Hups painovirhe
yli 1700 vuoden sijaan pitäisi olla yli 3 700 vuoden historia.
Matias,kirkon dogmihistoria kulkee oma polkuaan ja erillään jostain yleisestä ’yhteisestä uskosta’. Opiskellessani teologiaa kuulin proffilta heti alkuun ,että Raamatusta ei ole johdettavissa mitään niin yhtenäistä Dogmaa etteikö jokin raamatunkohta löisi sitä korvalle.
Seuraavat ajatukset ovat tietysti täysin kerettiläisiä,eivätkä sovi perinteisen teologian kristinuskoa koskevaan sen paremmin historialliseen kuin opilliseen konsensukseen.
Jeesus-liikettä koskenut eksegetiikka on kuitenkin perustunut lähes täysin jo valmiiksi uskonnollisiin teksteihin, jotka tieteellisessä mielessä ovat lähteinä hyvin epävarmoja , sillä ne eivät ole objektiivista historiankirjoitusta, vaan puolueellisia, asenteellisia, subjektiivisia ja niiden päämäärä on ihmisten suostuttelu uskomaan sekä jo uskossa olevien uskon vahvistaminen.
Voikin todeta, että voimakas sitoutuminen kirkolliseen Dogmaan ja on este Raamatun tekstien ymmärtämiselle historiallisesti paljon todennäköisemmistä näkökulmista ja paradigmoista käsin. Perinteinen oikeaoppinen uskonvarainen lukutapa kulkee kehässä eikä kykene kyseenalaistamaan omia esiymmärryksiään ja lähtökohtiaan..
Dogman muodostus, dogmatismi ja ja Dogma ovat olleet kirkkoruhtinaille ja teologeille tietysti välttämättömiä kristinuskon sisältöjen edes jonkinlaiseksi hallitsemiseksi, sillä hyvästä yrityksestä huolimatta kaikkea Jeesusliikkeen sanomaa ja tekemää ei saa millään puristetuksi vain ns. pikkuevankeliumiin. (Joh. 13:16) Nykyajan kultuurikristitylle tämä dogmihistoria lienee täysin outoa ja siksi pieni katsaus kristillisen dogmanmuodostuksen vätämättömyyteen.
Kirkon uskonoppi (dogmatiikka) tarkoittaa kristillisen uskon perinteissä sen pyhistä kirjoituksista nousevaa systemaattisesti konstruoitua uskontotuuksien (dogmien) kokonaisuutta jota kutsutaan Dogmaksi
Dogman vanhakirkollisia juuria ja syntyprosessia ei ole tarkasti kyetty dogmihistoriassa selvittämään. Vanhimmat dogmit (opit, oppilauseet) palautuvat luonnollisesti jo Vanhaan testamenttiin (esim. Jumalan ykseys), onhan kysymyksessä alkuaan juutalais-kristillinen uskonto.
Dogmi käsitteenä on alun perin merkinnyt käskyä tai säädöstä, yleensä oikeaksi todettua asiaa niin filosofiassa, tavallisessa eIämässä kuin myöhemmin juridiikassakin. Kirkon käytössä sana tuli koskemaan uskonfaktoja a’-priori. Totuuksia, jotka asetettiin uskottaviksi i1man, että niitä tarvitsi enää seurakuntateologiassa tutkia Dogmatiikka on nimen omaan uskon kielioppia se on kaikkein ’teologisin’ teologisista oppiaineista, sillä dogmatiikka ei oIe vain uskoa koskevaa ajattelua, vaan uskovaa ajattelua (Pöh1man). Dogmaattinen hermeneutiikka on malliesimerkki myös ns. tulkinnan kehästä: Dogman Jumala on samaan aikaan sekä objekti että subjekti.
Kun Doqman paradigma on keskeisesti uskon kieltä ja sen kohteet tavattoman moninaiset (laki, armo, sakramentti, rakkaus, synti, sovitus, Jumala, sielu,taivas,helvetti jne.), eikä näitä kohteita voi tieteellisesti verifioida, on dogmatiikka paljolti kirkon traditioiden ja sen kirjotusten esiymmärtävää tulkintaa. Kun tätä suorittavat vain ihmiset on selvää, että monilta erilaisilta jopa vastakkaisilta tulkinnoilta ei ole voitu vä1ttyä. Ja olihan jo heprealaisilla useita opillisia puolueita, fariseukset uskoivat yIösnousemukseen,saddukeukset eivät ja essealaisten sielu taas kulki e1ämän kehässä. Sekaannusta lisäsi vielä hellenismin voimakas vaikutus alkukristilli syyteen, mutta ratkaisevin vaikutus lienee kuitenkin o1lut esgatologisella pettymyksellä. Jumalan valtakunta ja Ihmisen Poika eivät tulleetkaan kuten oli oletettu.
Mutta yhtenäisyyttä yritettiin vaalia. Valtakunta o1i määriteltävä uudel1een. Samoin pelastuminen ja Messias, joka määriteltiin nyt Jumalan toiseksi persoonaksi. Uskon uudelleen rnuotoutuminen ei liene käynyt kivuttomasti, jo Paavalilla oli suuria ristiriitoja Jaakob Oikeamielisen johtaman alkuseurakunnan kanssa. Joidenkin tulkitsijoiden kanta luonno1lisesti oli toisia vahvempi ja usein tietysti johtajien mielipiteestä tuli ohjeellinen. Mutta johtajiakin o1i paljon ja ristiriidat olivatkin usein auktoriteettien keskinäisiä riitoja. Jeesuksen olennaisesti rabbiininen opetus o1i kuitenkin vähitellen muotoutumassa erityiseksi opiksi Jeesuksesta, jonka olemuksesta päädyttiin perin erilaisiin käsityksiin.
Kirkko o1i nyt kuitenkin 3oo-luvulta 1ähtien päässyt valtiovallan erityiseen suojelukseen ja molempien edut yhtyivät pyrkimyksessä yhtenäisyyteen:
”Yksi keisari, yksi kansa, yksi usko.”
Keisarit kutsuivat koolle kirkolliskokouksia, jotka nostivat tietyt oppikäsitykset ohjeellisiksi (kanoonisuus) ja julistivat toiset tulkinnat harhaopeiksi (heresia) sekä myös kirosivat toisinajate1evat, kuten Origeneen. (Konstantinopoli 553, anateema 11) Roomassa muu kuin kristinusko oli täysin kielletty, pakanauskontojen harjoittamisesta määrättiin kuolemanrangaistus. (keisari Theodosius)
Puhtaimmillaan dogmaa tarvittiin vilpittömän uskon puolustukseksi ja sellaisena sitä lienevät olleet muovaamassa ns. apologeetat kuten isät Papias, Ignatius, Justinus Marttyyri, jotka myöhempien antignostisten isien kuten Ireneuksen, Tertullianuksen ja Klemens Aleksandrialaisen tavoin kävivät poleemista keskustelua juutalaisia, hellenistejä, pakanoita ja tietenkin gnostikkoja vastaan; gnostikot olivat heidän mielestään erityisen harhaisia.
Alhaisimmillaan uskon kieliopista tuli niin kirkollisen kuin poliittisenkin vallankäytön julma ase sanan ja ajatuksenvapautta vastaan ja kiihkeissä uskonvainoissa rnenettivätkin sadat tuhannet toisinajattelevat henkensä
Jeesusko jumala?
Messias ei muuten ole jumala, eikä hän hyväksy häneen kohdistuvaa palvontaa, hän ei myöskään väsy eikä uuvu, ennenkuin on saattanut oikeuden maan päälle. Ei siis kuole ennen aikojaan. Ei huutele kaduilla eikä toreilla, ei riehu temppeleissä, eikä toivota ketään helvettiin, ei myöskään vie taivaaseen, koska oikeudenmukaisuudessa, jokainen vastaa omista teoistaan. Kenenkään siivellä ei lennetä, jos ylipäätään lennetään.
”Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side.”
Hän tekee sen mikä on hänen tehtävänsä, mutta ei kehu itseään kaiken aikaa ja hauku muita sivistymättömästi, tai komenna tekemään siten kuin hän sanoo, ei hoe synnistä, koska toimii laillisesti. Kukaan ei luovu vääryysetä, jos se ei ole lakisääteistä ja siitä ei seuraa sanktioita, vaan rikolliset armahdetaan. Rikollisille kuuluu rangaistus ja uhreille oikeus.
Kaikessa Elämän puolesta ja Elämän säilyttämisen puolesta.
Kuoleman kuninkaat ja jumalat ovat erikseen, eivät siis tästä maailmasta.
Messiaaksi Jeesusta ei ole kirjoitettu sopivaksi, ja jos jätetään helvetti pois opista, on lupaus pelastuksestakin rauennyt tyhjään.
Tarja, kyllä juutalaisia tuli kristityiksi ja tulee edelleen.😇😇😇
Jeesusko jumala? Ja myös ihminen. Aivan. Ja kuten kirjoitukset todistavat myös siitä, että hän on pre-esisstence kuten myös juutalaisten takaisintuleva Messias. Ego eimi, ἐγώ εἰμι. Minä se olen.
Ego eimi sanontaa sai käyttää myös ylimmäinen pappi, joka toinen Jeesuksista sanoi olevansa. Ego muuten kääntyy paitsi ’minä’ myös ’minuus’ jolloin tämän kolmikirjaimisen sanan keskimmäinen kirjan gimel /gamma, joka merkitse viisaus, asuu ihmisen minuuden ytimessä. (Y)Tämä sielu on ikuinen ja jo ennen Abrahamia olemassa ollut, siis jokaisen ihmisen ’sielu’ eli minuuden ydin on osa ikuista maailmansielua anima mundia.
Seppo. Ego eimi, ἐγώ εἰμι vaikkapa siinä kohdassa, kun Jeesusta pidättämään tulleet sotilaat kaatuivat maahan se yksiselitteisesti tarkoitaa – Minä olen se -, ilman viitausta varsinaiseen predikaattiin. Muitakin kohtia löytyy.
Kosti, taidat nyt sekoittaa s predikaatin ja predikatiivin, Kun se ’eimi’ juuri on predikaatti ja ego on subjekti. Predikatiivi puuttuu.
Seppo. Kiitos huomautuksesta. Niin tarkoitin tuota predikatiivia, joka noissa muutamissa kohdissa ei viittaa johonkin tiettyyn asiaan.
Kosti, jos ja todennäköisesti kun ego kääntyy ’minuus’ ei predikatiivia edes tarvita. Oleminen on sinänsä ikuista.
Seppo. Kuitenkin The KJV translates Strong’s G1473 in the following manner: ἐγώ I (365x), my (2x), me (2x), not translated (1x). ἐγώ egṓ, eg-o’; a primary pronoun of the first person I (only expressed when emphatic):—I, me.
Kosti: Jeesuksen sanonta ’minä olen tie’ Ἐγώ εἰμι ἡ ὁδὸς voidaan kääntää myös muotoon ’minuus on tie’. (ego/minä/minuus kreikan sanakirja)Tämä minuuden tie vie ihmisen ydinitseen, jonka löytäminen ihmisen keskustasta oli aikansa initioitavan päämäärä. Kun tie oli kuljettu loppuun vihitty kruunattiin oman itsensä hallitsijaksi, jolle Jeesus antoi ’elämän kruunun’ ( vrt. Stefanos=seppelöity) ja valkoisen kiven, johon oli kirjoitettu initoidulle kokelaalle annettu uusi nimi.
Eli minä ymmärrän Jeesuksen tarkoittaneen että jumaluus on kaikessa eli että elollisten olentojen egot (minuudet, tajunnat) eli sielut ovat ikuisia ja jumalallisia. Kreikan ego kirjoitetaan kolmella kirjaimella , jossa keskimmäinen kirjain gamma Γ/γ muodostaa isona kirjaimena suorakulman eli Jeesus-symbolin ja pienenä Y-ristin joka on sekin Tien ja Jeesuksen symboli. Gamma on lisäksi kolmas kirjain aakkostossa ja tämä G -kirjain on yksi avain koko Ut:n narraation mysteeriin. Sen heprealainen nimi Gimel saa lukuarvon 73, joka merkitsee viisaus חכמה. Viisaus on ollut aikojen alusta ja näin saimme ympyrän sulkeutumaan.
Voi nyt kysyä , että missä viisaus asuu, missä on sen asuinpaikka. Uuden testamentin mukaan sen asuinsija on siis jokaisen ihmisen keskustassa hänen sielunsa tai tajuntansa ytimessä, jota symboloi siis kirjain γ/ g, jolla alkaa myös englannin Jumala God ja monen monet Jeesukselle tärkeät Raamatun nimet: Gabriel, Gilead, Gilgal, Galilea, Getsemane, Gabbata, Golgatha. Tämän Gimel eli ’kameli’ kirjaimen lukuarvo on sama 73 kuin tuon hochmah/ חכמה viisaudenkin.
Ja γ gamma oli siis kolme. Gamman Y on kuin kaksi tietä lähtisi päätieltä eri suuntiin .
Niin älähti kalikka johon kpoira kalahti.
Siis kun Jeesus sanoo Jumalan salaavan evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ilmoittavan lapsenkaltaisille niin mitä tämä todella tarkoittaa?
Lapsenkaltainen on ettei ole mitään omaa ennen opittua jota yrittää tunkea Jumalan sanaan sisälle eli tässä tapauksessa lukee niinkuin on todella kirjoitettu eli ”TEHKÄÄ parannus ja ”OTTAKOON kukin teistä kasteen…”
Jos tuon Pietarin sanoman laittaisi koekysymykseen muodossa lapsille ”mikä on lupaus?” niin mikä olisi oikea vastaus: a)vauvakaste b) kun tekee parannuksen ja ottaa kasteen niin saa…..
Tässä sokea yrittää opastaa toista (minua) mutta eipä onnistu vaan itse kyllä kuoppaan putoaa ihan yksin.
Ari, höpö höpö.
Sami Paajanen noita perustelujasi (höpö höpö) en löydä Raamatusta.
En näkisi mielelläni, että Pasanen tekee tästäkin blogista temmellyskenttänsä ja pila sen. Miksi ihmeessä te ruokitte tätä jankuttajaa.
Seppo, Pasasen voi estää, poistaa, loppuu jankutus.
Kiitos vinkistä. Näin tein. Ei silti etteikö Pasanen tekisi välillä hyviäkin kysymyksiä, miksei pidä omia blogeja?
En ota kantaa Sepon kirjoitukseen, kuin siltä osin, että lähetyskentiltä kuuluu toisenlainen ääni, sillä Evankeliumi leviää nykyisin huimalla vauhdilla maailman pakana kansojen keskuudessa. On myös huomattava, että kastettuja heimojen keskuudessa taikausko, epäjumalien palvonta, väkivalta, lapsien hyväksikäyttö, ynm.
ovat lähes hävinneet Kirkon sanoman johdosta. (Kristuksen Evankeliumissa on edelleen Voitto synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta)
Näin oli aikoinaan myös Euroopassa, kun Kristinusko levisi, näin on myös nykyisin aina siellä missä Sanaa ja sakramentteja oikein jaetaan. Kristillinen Kaste on kuin rokote vääryyttä ja pahuutta vastaan, kansa joka turvaa Lohdutuksen Jumalaan, saa rauhan ja levon. Suomen kansa on jo laajasti luopumassa Korkeimman suojasta ja kääntymässä pakanoiden puoleen.
”Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. 1.Joh.5:10-11
Humanismi ja valistus uudisti kristinuskon käytänteet. Kristinusko leviää maissa,joissa sivistystaso on alhaine ja ihmistee usko yliluonnollisiin on muutenkin herkässä. Kaipaa blogeihini argumentteja en, hartaussaarnoja.
Humanismi ja valistus ovat monen kirjava, erilaisia teorioita. Kristinusko on mitä parhainta valistusta ja armoa, armon päälle, siis runsainmitoin. Kristinusko on tasa-arvoa ja jumalallistumista.
Kristinusko oli Paajanen kaikkea muuta kuin tasa-arvoa ennen valistusta. Ihan sama mitä muuta valistus on ollut, tässä ketjussa on olennaista, että valistus muutti kristinuskon brutaaleja käytänteitä.
Kristinuskon historia näkyy täälläkin hyvin. Ei kestä kauan kun joku ”tietää” paremmin kuin muut ja ehdottaa väärässä olijan blokkaamista.
Kuinka paljon kristinuskolla on uhreja ?
Charlotta, puhu vain itsesi puolesta.