[Raimo Turunen]
Kirkon työpaikat ovat uhattuina. Jonkun märkä uni saattaa ollakin, ettei kirkossa olisi töissä ketään. Niin paha tilanne ei ole eikä kirkko minnekään katoa, mutta palkkatöitä se kykenee tarjoamaan entistä harvemmalle.
Työllistämisen näkökulmasta kysymys ei ole mitättömästä asiasta. Viime vuonna kirkko työllisti 20781 ihmistä, enimmillään vuonna 2009 työllistettyjä oli 21600. Enemmistö täysiaikaista työtä, mutta on myös monenlaista pätkää, osa-aikaa ja kausityötä. Työpaikkojen väheneminen kuitenkin jatkuu, se on fakta.
Kirkon työvoiman vähenemiseen on kolme syytä: talous, talous ja talous. Talouden kiristymisen takana ovat Kekkosta lainatakseni yleiset syyt: taantuma ja kirkosta eroaminen.
Tätä kuvaa vasten tein facebookissa kysymyksen: ”Mitä tehtäviä ja virkoja tulevaisuuden kirkossa tarvitaan ja kun vähentämään pitää ruveta niin mistä vähentäisit? Perustelut?”
Tämä on enemmän kuin tuhannen taalan kysymys. Intressejä on monenlaisia ja keskustelu ei ole helppoa. Leikattukin siis on, leikkauslistoja ja suunnitelmia on tehty ja yt-neuvotteluja käynnistelty.
Facebook keskusteluuni osallistui noin 30 kaveria eli suuren seurakunnan kirkkovaltuuston verran. Kirkkovaltuuston oloista oli keskustelukin, priorisointia ei ole helppoa tehdä. Kasvattaminen on helppoa, supistaminen ei.
Kun ryhmissä tehdään päätöksiä, yhteisen edun löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Tilanne tunnetaan yhteismaan murhenäytelmän nimellä. Itse kunkin on edullista toimia itsekkäästi, mutta jos jokainen toimii niin, se on kaikille vahingollista.
Eipä ollut sattuma, että pienen seurakunnan johtaja vaatii saada päättää kaikesta itse mutta isommassa huudetaan apuun kirkon johtoa. Normeja ja johtajuutta tarjotaan ratkaisuksi itsekkyyden ja yhteistyön jännitteeseen.
Seurakunnissa henkilöstökulut muodostavat yli 60 % toimintakuluista. Ne on katettava verotuloilla ja toimintatuotoilla. Muistanpa seurakuntia, joissa henkilöstökulut olivat yli 100 % verotuloista. Metsän myynnillä ja avustuksilla siellä pärjättiin. Jos ei ole metsää, ei monistuspaperissa ja kirjekuorissa säästäminen auta.
Kirkon pitäisi yhteisesti osata keskustella tulevaisuuden töistään ja työntekijöistään. Pari keskustelunavausta on ollut. Taitaa puheenaihe olla kuitenkin turhan herkkä ja on liian monia ristikkäisiä intressejä, jotta yleistä ja yhtäläistä keskustelua syntyisi. Nousee mieleen sote-uudistus, paljon puhetta ja satunnaisia villoja.
Kirkon tulevaisuus ratkaistaan seurakunnissa, ei yläpään hallintoelimissä. Jotta kuitenkin yläpään hallinnollakin olisi merkityksellistä tekemistä, se voisi ruveta linjaamaan, mitä tehtäviä ja virkoja tulevaisuuden kirkossa tarvitaan ja kun vähentämään pitää ruveta niin mistä pitäisi vähentää.
Konsulit, herätkää. Jos luotatte luonnonvalintaan, vaietkaa. Jos haluatte johtaa, sanokaa jotakin.
Raimo Turunen
konsultti
Agricola
PS. Kirkollisen johtamisen forumissa pohditaan näitäkin kysymyksiä 30.-31.1.2014 Helsingissä. Tule mukaan vaikuttamaan, lisätietoja http://www.seurakuntaopisto.fi/agricola/53-talous-hallinto-ja-johtaminen/82-kirkollisen-johtamisen-forum
Oma seurakuntani leikkasi vuosi sitten nuorten aikusten työstä kolme työpaikkaa eli puolet tiimistä. Tilannetta on paikattu palkkaamalla kaksi osa-aikaista työntekijää vapaaehtoisella kannatuksella ja mahdollisesti tulevana vuonna vielä yksi lisää. Tämä on varmaan kirkon tie laajemminkin tulevaisuudessa.
Se, mistä nyt pitäisi leikata on työtehtävät, jotka eivät käytä vapaaehtoisia. Toki joitakin ylläpito- ja virkamiestehtäviä täytyy olla mutta pääsääntöisesti kirkossa pitäisi panostaa vapaaehtoisuuden lisäämiseen. Kirkon iso visio voisi olla muuttaa koko organisaatio Suomen suurimmaksi ja parhaiten johdetuksi vapaaehtoisorganisaatioksi.
Raimo Turunen :”Kun ryhmissä tehdään päätöksiä, yhteisen edun löytäminen ei ole itsestäänselvyys.”
Ei todellakaan, jos valtuustojen päätöksiä tehdään poliittisin perustein ja vain oman blokin intressien mukaisesti. Voin kuvitella, että hengellisestä työstä ja ennenkaikkea kirkon toiminta-ajatuksen toteutumisesta vastuussa olevan kirkkoherran kuuleminen jää vähemmälle ja pelkään, että hänestä saatetaan tehdä myös syntipukki valtuustossa edustettujen puolueiden ja kuppikuntien keskinäisissä valtataisteluissa.
Entisenä seurakunnan vapaaehtoisena olen sitä mieltä, että kirkkoherran päätösvaltaa seurakunnissa tulee lisätä eikä vähentää, jos halutaan, että seurakunta ei ole pelkkä poliittisten tahojen ja erilaisten kuppikuntien edunvalvontajärjestelmä.
Kun otetaan huomioon kirkon yhä valtava jäsenmäärä ei olisi mikään ongelma organisoida kaikki vaaditava työ vuorottaisuuteen perustuvana palkattomana OTO työnä. Ja halukaita eläkeläisiäkin olisi käyttöön arvatenkin tuhansia ja taas tuhansia. Ei siinä monta talkootuntia per jäsen tulisi…
20781 työntekijää. Aika hurja luku. Se on enemmän kuin Suomen Vapaakirkolla on jäseniä.
20781 on siis vuoden 2012 pääluku eli niin monta eri henkilöä on tuon vuoden aikana ollut kirkossa palkkalistoilla. Vuosityövoima eli täysiä henkilötyövuosia oli 14618. Tämä liittyy siihen, kun kirjoitin että siellä on monenlaista pätkää, osa-aikaa ja kausityötä. Kausityöstä suurin osa tehdään hautausmailla, mikä on hyvin ymmärrettävää. Kuinka paljon hautausmaiden kesäylläpitoa olisi mahdollista tehdä seurakuntalaisten ei palkattuna työnä?
Periaatteessa kaikki. Ei siellä mitään työtä ole, johon ei taitoa seurakunatalisista löytyisi.
Tuosta saa helposti sellaisen mielikuvan, että hautausmaatyö on sitä, että haravoidaan kauniina kesäpäivinä ja kastellaan kukkia silloin tällöin.
Sillä ei vaan taida pärjätä. Hauausmaan ylläpito on monen ammattilaisen yhteistyötä. Taitaa työaloista olla niitä vaikeimmin vapaaehtoisuuteen siirrettäviä. Se on myös yhteiskunnan yhteisöverolla rahoittamaa.
Kakkuri, osaavatko seurakuntalaisesi mielestäsi vain haravoida?
Kysymys ei ole yleensä osaamisesta. Ihmisiähän nekin ovat, jotka niitä töitä palkattuina tekevät. Tosin työtehtävissä on aina paljon sellaista, johon tarvitaan kouluttamista. Muutenhan koko ammatillinen koulutus olisi tarpeetonta.
Enemmänkin kysymys on työn johtamisesta, siihen käytettävästä ajasta ja sitoutumisesta kaikkina aikoina. Lisäksi ammatillisuutta tarvitaan koneiden käyttämiseen.
Hautausmailla tehdään perustustöitä, perusparannuksia ja puutarha-alan ylläpitotöitä. Käytävät kunnostetaan, tiet rakennetaan ja korjataan, kiviaidat korjataan ja puut istutetaan. Hautarekisterin ylläpito, hautojen kaivaminen, routamaan sulatus, sellaisia tehtäviä on paljon, jotka takaavat että homma toimii kestät talvet. Pitää olla melkoinen mestari, joka saa edes pienen hautausmaan toimimaan vapaaehtoistyöllä. Riittääkö noihin tehtäviin vapaaehtoisia? Kirkon jäseniä kuolee noin 40 000 vuosittain ja kirkkoon kuulumattomat päälle.
Teemu Kakkuri, kaikkia noita töitä tekevät ja ovat tehneet monet seurakuntalaiset omissa ammateissaan, osaaja löytyisi joka lähtöön. Olenaista tässä onkin nyt se kiusallinen tosiasia, että aktiiviseurakuntalaisia on niin todella vähän, että heistä ei näitä osaajia välttämättä löydy ja näin ilmitulisi ikävästi se, miten vähän motivoituneita suurin osa kirkollisveronmaksajista ehkä todellisuudessa olisi kirkkonsa pelastamiseksi.
Tosipaikan tullen uskon kyllä ainakin osan ns. kulttuurikritittyjäkin tulevan talkoisiin. Riittäiskö edes se,on toinen juttu.