[Raimo Turunen]
Kirkon työpaikat ovat uhattuina. Jonkun märkä uni saattaa ollakin, ettei kirkossa olisi töissä ketään. Niin paha tilanne ei ole eikä kirkko minnekään katoa, mutta palkkatöitä se kykenee tarjoamaan entistä harvemmalle.
Työllistämisen näkökulmasta kysymys ei ole mitättömästä asiasta. Viime vuonna kirkko työllisti 20781 ihmistä, enimmillään vuonna 2009 työllistettyjä oli 21600. Enemmistö täysiaikaista työtä, mutta on myös monenlaista pätkää, osa-aikaa ja kausityötä. Työpaikkojen väheneminen kuitenkin jatkuu, se on fakta.
Kirkon työvoiman vähenemiseen on kolme syytä: talous, talous ja talous. Talouden kiristymisen takana ovat Kekkosta lainatakseni yleiset syyt: taantuma ja kirkosta eroaminen.
Tätä kuvaa vasten tein facebookissa kysymyksen: ”Mitä tehtäviä ja virkoja tulevaisuuden kirkossa tarvitaan ja kun vähentämään pitää ruveta niin mistä vähentäisit? Perustelut?”
Tämä on enemmän kuin tuhannen taalan kysymys. Intressejä on monenlaisia ja keskustelu ei ole helppoa. Leikattukin siis on, leikkauslistoja ja suunnitelmia on tehty ja yt-neuvotteluja käynnistelty.
Facebook keskusteluuni osallistui noin 30 kaveria eli suuren seurakunnan kirkkovaltuuston verran. Kirkkovaltuuston oloista oli keskustelukin, priorisointia ei ole helppoa tehdä. Kasvattaminen on helppoa, supistaminen ei.
Kun ryhmissä tehdään päätöksiä, yhteisen edun löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Tilanne tunnetaan yhteismaan murhenäytelmän nimellä. Itse kunkin on edullista toimia itsekkäästi, mutta jos jokainen toimii niin, se on kaikille vahingollista.
Eipä ollut sattuma, että pienen seurakunnan johtaja vaatii saada päättää kaikesta itse mutta isommassa huudetaan apuun kirkon johtoa. Normeja ja johtajuutta tarjotaan ratkaisuksi itsekkyyden ja yhteistyön jännitteeseen.
Seurakunnissa henkilöstökulut muodostavat yli 60 % toimintakuluista. Ne on katettava verotuloilla ja toimintatuotoilla. Muistanpa seurakuntia, joissa henkilöstökulut olivat yli 100 % verotuloista. Metsän myynnillä ja avustuksilla siellä pärjättiin. Jos ei ole metsää, ei monistuspaperissa ja kirjekuorissa säästäminen auta.
Kirkon pitäisi yhteisesti osata keskustella tulevaisuuden töistään ja työntekijöistään. Pari keskustelunavausta on ollut. Taitaa puheenaihe olla kuitenkin turhan herkkä ja on liian monia ristikkäisiä intressejä, jotta yleistä ja yhtäläistä keskustelua syntyisi. Nousee mieleen sote-uudistus, paljon puhetta ja satunnaisia villoja.
Kirkon tulevaisuus ratkaistaan seurakunnissa, ei yläpään hallintoelimissä. Jotta kuitenkin yläpään hallinnollakin olisi merkityksellistä tekemistä, se voisi ruveta linjaamaan, mitä tehtäviä ja virkoja tulevaisuuden kirkossa tarvitaan ja kun vähentämään pitää ruveta niin mistä pitäisi vähentää.
Konsulit, herätkää. Jos luotatte luonnonvalintaan, vaietkaa. Jos haluatte johtaa, sanokaa jotakin.
Raimo Turunen
konsultti
Agricola
PS. Kirkollisen johtamisen forumissa pohditaan näitäkin kysymyksiä 30.-31.1.2014 Helsingissä. Tule mukaan vaikuttamaan, lisätietoja http://www.seurakuntaopisto.fi/agricola/53-talous-hallinto-ja-johtaminen/82-kirkollisen-johtamisen-forum
Joskus tulee yhtä sun toista mieleen, kun puhutaan ja kirjoitetaan kauniisti mielekkään ja riittävän haastavan työsaran avaamiseksi maallikkuudelle, osana seurakuntayhteyttä. Mitenkähän tuo koko kysymys saataisiin piispainkokouksen asialistalle, jos se on kirkolle edes jonkinasteinen kohtalonkysymys. Silloin asiassa etenemiselle ja toteutukselle saataisiin koko kirkossa teologisesti ja käytännöllisesti riittävän vahvat ja turvalliset raamit sekä ohjeistus. Näin tulisi mielestäni tapahtua ennekuin yhä vain kasvavat odotukset ehtivät vaurioittaa lisää jo kajastavaa ammatti-identiteetin rapautumista seurakuntien viranhoidossa. Pahimmillaan kaikki päättyy vain asemia korostavaan sotatilaan ja viimeistään silloin yhteisöllisyydestä on seurakunnissa kovin vähän jäljellä.
Paikallisseurakunnan työyhteisö kykenee verorahoituksella palvelemaan pientä osaa seurakuntalaisista säännöllisesti ja suurta osaa harvakseltaan. Toiminnan kasvattaminen lisää kustannuksia. Pari vuotta sitten yksi uusi syksyn päiväkerhoryhmä tuotti kustannuksia noin 2500 euroa nettona. Se on hinta ammattilaisen toteuttamasta kristillisestä kasvatuksesta.
Kun toiminnan leikkauksia siis pohditaan niukkenevien verotulojen valossa, on pohdittava, mikä on tärkeämpää suhteessa kustannuksiin kuin joku toinen asia. On löydettävä tasapaino erilaisten tärkeiden asioiden kanssa.
Tasapainon hakemista hankaloittaa se, että esimerkiksi meillä kirkkotilojen ylläpito vie 10-15% kirkollisverotuloista. Joidenkin rakennusten käyttöasteet ovat erittäin pieniä mutta hallittu luopuminen hyvin hankalaa.
Mutta Raimo, sinä katselet asiaa näköalapaikalta. Miten avaisit keskustelua kysymyksestä, jonka blogissasi esität: ”…yhteisesti osata keskustella tulevaisuuden töistään ja työntekijöistään”
Kun kirkon näköjään epäonnistuttuaan tehtävässään, mistä muusta on kysymys kun kansa kaikkoaa, niin ehkä ei kannattaisi pistää pihalle sitä väkeä, joka todellisuudessa on elämässä mukana seurakuntalaisten kanssa kuten papit, diakonit, lapsi- ja nuorisotyöntekijät, suntiot jne. ja jotka vielä harvenevan väen kirkon piirissä pitävät.
Se mikä meikäläistä kiinnostaa kirkollisveron maksajana on tämä mammuttimainen kirkon keskushallinto! Sehän näyttää työllistävän satoja ihmisiä! Onko heidän tehtävien välttämättömyyttä ja tuloksellisuutta koskaan mitattu?
Kansliapäällikön alaisuudessa hallinto-, työmarkkina-, talous-, toiminnallinen- ja ukoasiain osasto + erillisyksiköt?! 😮 Lisäksi ruotsinkielisen työn keskus, piispainkokouksen ja vielä jostain syystä erikseen arkkipiispan kanslia! Huh!
Minä taas luulen, että niin kulttuuri- kuin aktiivikristittyjäkään ei haudankaivuu helmikuussa kiinnosta. Varsinkaan, jos tulee viisi vainajaa viikossa. Raskaat ja rutiininomaiset, mutta pakolliset työt on tässä maailmassa aina hoidettu joko rahalla tai pakolla. Jälkimmäistä emme halua, joten maksakaamme työmiehille palkkansa, jonka ovat ansainneet.
Onhan täällä kai nämä luvut olleet aikasemminkin vaan kyllä meikäläistä askarruttavat.
Vuonna 1974 Suomessa n. 4,7 miljoonaa kansalaista, kirkkoon kuului 92,2 % eli noin 4,3 miljoonaa.
Vuonna 2012 kansalaisia 5,4 miljoonaa kansalaista, kirkkoon kuului 76,4 % eli 4,1 miljoonaa.
Virka- ja työsuhteisia työntekijöitä vuonna 1975 oli 11.145 ja vuonna 2012 heitä oli 20.781! Miten tämä on selitettävissä? 😮 Uskomatonta!
Jos olen oikein ymmärtänyt, yksi ongelmista on se, että seurakunnat ovat niin erilaisia. Toiset ovat kasvukeskuksissa tai edes elävissä asutskeskuksissa. Toiset taas syrjemmällä ja hiljenevillä seuduilla. Tilojen käyttäastetta voi joillain paikoilla parantaa ottamalla niihin lisää maksajia, mutta jossain se seurakuntakin on ainoa, joka mitään yliestä tai julkista tilaa saattaa tarvita.
Sama koskee muitakin resursseja.
Tarja Aarniolle. Eivät ne luvut mene noin eikä niitä voi oikeastaan noin edes verrata. Tilastointi aiemmin oli mitä oli ja kuten tuolla alkupuolella totesin, esittämäsi luku on pääluku ja täysiksi yhden henkilön tekemiksi työvuosiksi muutettuna se on 14618. Oikeasti ei voida tietää, mitä tuo vuoden 1975 luku 11145 on. Totta on, että väki on lisääntynyt, mutta vaurauden kehittymisen myötä. Eikös se ole kuitenkin periaatteessa hyvä, että ihmisiä on työllistetty eikä siirretty vaurautta esim. kasvottomille sijoittajille kuten jollakin työelämän lohkolla on tapana? Nyt vauraus on katoamassa ja iso kysymys työvoiman suhteen on mistä ruvetaan vähentämään.
Teemu Kakkuri puhuu hautausmaista asiaa. Heitin sen esimerkiksi siitä, miten vaikeaa on supistaminen verrattuna kasvattamiseen.
Tuomas Hynyselle. Ei minulla ole vastausta. Enemmänkin lievästi surullisena seuraan sitä huutokauppaa, jossa jokainen ammattiryhmä vuorollaan todistelee oman (ammatillisen) työnsä välttämättömyyttä eikä oikeasti yhteistä keskustelua synny. Kuten sanoin, pelissä on kovin monia intressejä ja kirkossa ei oikein osata intressien keskeistä keskustelua. Minä odotan kirkon johdon sanovan jotakin, vaikka päätökset paikallisesti tehdäänkin. Kirkollisen konsensusilmapiirin (= kasvojen säilyttämisen) nimissä niitä puheenvuoroja tuskin kuitenkaan tulee eli luotetaan luonnonvalintaan ja joskus sitten katsotaan mihin asentoon systeemi on asettunut.
Juuri tulin pienen seurakunnan kirkkovaltuustosta, jossa sanoin että viimeiseksi ruvetkaa väkeä vähentämään ja lomautuksiin, kun on kovin vähän vähennettävää. Saattaa sekin tilanne kuitenkin tulla eteen ja hyvä olisi ajoissa miettiä strategioita sitä varten.
Kun elintaso on noussut, ovat verokertymät ja verorahan ostovoima kasvaneet. Se 1970-luvun 92% kykeni ylläpitämään silloisen ajan mukaiset rakenteet ja henkilömäärät. 2010-luvulla taas pääluvultaan pienempi joukko pystyy ylläpitämään isomman palvelurakenteen ja henkilöstön. Sitä paitsi kokonaisjäsenmäärä ei ole pudonnut yhtä paljon kuin suhteellinen osuus. Kirkon jäsenmäärä on pudonnut 1970-luvulta noin sadalla tuhannella (100 000), mutta Suomen asukasluku on noussut seitsemälläsadalla viidelläkymmenellä tuhannella. (750 000) Kun samaan aikaan kansalaisten tulot ovat kasvaneet ja maa on vaurastunut, on kasvanut myös kirkon varallisuus.
Samanlaisia painopisteiden muutoksia löytyy yhteiskunnan muiltakin sektoreilta. 1970-luvulla oli paljon vähemmän sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, päivähoidon, koulun ynnä muun julkisen sektorin työntekijöitä.
No kovin on usko heppoista kun ennenvanhaan menivät jopa leijonien eteen… Eikös ne haudat muuten kaiveta pienkaivureilla
ja pitäjissä on kyllä paljon ulkotöissä talvellakin olevia, että valmiissa varusteissa löytyisi. Jos seurakuntalaiset tosissaan haluaisivat kirkkoaan palvella, he hoitelisivat hommat vuorottain, jolloin per nenä tulisi ehkä yksi hautaus kuussa tai vähemmän…
Tietysti on hyvä, että ihmisillä on töitä. Mutta, mutta. Pulassa näyttää kirkko olevan, vai kuinka? Voidaan noita lukuja pohtia miten vain.
Tulot vähenevät ja se on kylmä tosiasia.
Kirjoitan aiheesta vain siksi, että pohdin josko laitoskirkon johto mitenkää tajuaa, mitä seurakuntalaiset kaipaavat. Jos ja kun leikkauksia tarvitaan niin toivottavasti aivan muusta kuin näistä ihmisten kanssa toimivista työntekijäryhmistä!
Muutens Teemu Kakkuri. Kirjoitat, että kirkon varallisuus on kasvanut. Hmmmmm. Miksi sitten yleensä puhutaan mistään kriisistä ja että työpaikat ovat uhattuina?