[Raimo Turunen]
Kirkon työpaikat ovat uhattuina. Jonkun märkä uni saattaa ollakin, ettei kirkossa olisi töissä ketään. Niin paha tilanne ei ole eikä kirkko minnekään katoa, mutta palkkatöitä se kykenee tarjoamaan entistä harvemmalle.
Työllistämisen näkökulmasta kysymys ei ole mitättömästä asiasta. Viime vuonna kirkko työllisti 20781 ihmistä, enimmillään vuonna 2009 työllistettyjä oli 21600. Enemmistö täysiaikaista työtä, mutta on myös monenlaista pätkää, osa-aikaa ja kausityötä. Työpaikkojen väheneminen kuitenkin jatkuu, se on fakta.
Kirkon työvoiman vähenemiseen on kolme syytä: talous, talous ja talous. Talouden kiristymisen takana ovat Kekkosta lainatakseni yleiset syyt: taantuma ja kirkosta eroaminen.
Tätä kuvaa vasten tein facebookissa kysymyksen: ”Mitä tehtäviä ja virkoja tulevaisuuden kirkossa tarvitaan ja kun vähentämään pitää ruveta niin mistä vähentäisit? Perustelut?”
Tämä on enemmän kuin tuhannen taalan kysymys. Intressejä on monenlaisia ja keskustelu ei ole helppoa. Leikattukin siis on, leikkauslistoja ja suunnitelmia on tehty ja yt-neuvotteluja käynnistelty.
Facebook keskusteluuni osallistui noin 30 kaveria eli suuren seurakunnan kirkkovaltuuston verran. Kirkkovaltuuston oloista oli keskustelukin, priorisointia ei ole helppoa tehdä. Kasvattaminen on helppoa, supistaminen ei.
Kun ryhmissä tehdään päätöksiä, yhteisen edun löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Tilanne tunnetaan yhteismaan murhenäytelmän nimellä. Itse kunkin on edullista toimia itsekkäästi, mutta jos jokainen toimii niin, se on kaikille vahingollista.
Eipä ollut sattuma, että pienen seurakunnan johtaja vaatii saada päättää kaikesta itse mutta isommassa huudetaan apuun kirkon johtoa. Normeja ja johtajuutta tarjotaan ratkaisuksi itsekkyyden ja yhteistyön jännitteeseen.
Seurakunnissa henkilöstökulut muodostavat yli 60 % toimintakuluista. Ne on katettava verotuloilla ja toimintatuotoilla. Muistanpa seurakuntia, joissa henkilöstökulut olivat yli 100 % verotuloista. Metsän myynnillä ja avustuksilla siellä pärjättiin. Jos ei ole metsää, ei monistuspaperissa ja kirjekuorissa säästäminen auta.
Kirkon pitäisi yhteisesti osata keskustella tulevaisuuden töistään ja työntekijöistään. Pari keskustelunavausta on ollut. Taitaa puheenaihe olla kuitenkin turhan herkkä ja on liian monia ristikkäisiä intressejä, jotta yleistä ja yhtäläistä keskustelua syntyisi. Nousee mieleen sote-uudistus, paljon puhetta ja satunnaisia villoja.
Kirkon tulevaisuus ratkaistaan seurakunnissa, ei yläpään hallintoelimissä. Jotta kuitenkin yläpään hallinnollakin olisi merkityksellistä tekemistä, se voisi ruveta linjaamaan, mitä tehtäviä ja virkoja tulevaisuuden kirkossa tarvitaan ja kun vähentämään pitää ruveta niin mistä pitäisi vähentää.
Konsulit, herätkää. Jos luotatte luonnonvalintaan, vaietkaa. Jos haluatte johtaa, sanokaa jotakin.
Raimo Turunen
konsultti
Agricola
PS. Kirkollisen johtamisen forumissa pohditaan näitäkin kysymyksiä 30.-31.1.2014 Helsingissä. Tule mukaan vaikuttamaan, lisätietoja http://www.seurakuntaopisto.fi/agricola/53-talous-hallinto-ja-johtaminen/82-kirkollisen-johtamisen-forum
Heinolalla on inttämispäivät menossa.
1970-luvulta lähtien varallisuus on kasvanut, Niin kuin meidän kaikkien.
Voisiko joku tietäväinen ystävällisesti kertoa, miten verottaja suhtautuu tähän yleensä palkkatyönä tehtävän työn teettämiseen vapaaehtoistyönä? Menettääkö työtön päivärahansa? Jos eläkkeensaajan eläkkeeseen sisältyy kansaneläkettä, pieneneekö eläke? Mites sille Aholansaarisäätiölle kävikään, muutama vuosi sitten? Taisi olla melkoinen lasku maksettavana talkootyön teettämisestä.
Koko Suomen varallisuus on kasvanut Teemun kuvaamalla tavalla, pieni notkahdus oli 1990-luvulla. Suomi oli vuonna 2008 rikkaampi kuin koskaan (lähde Suomen sillat tulevaisuuteen, toim. Juho Saari, suosittelen lämpimästi), nyt eletään jälleen taantumaa tai oikeasti virallisesti lamaa. Saa nähdä lähteekö Suomi vielä nousuun.
Kirkon taloustilanne on oma lukunsa mm. kirkosta eroamisten vuoksi. Kirkossa on jo realisoitu kiinteistömassaa urakalla. Paljon muuta vähennettävää ei enää ole kuin työvoimakulut, mitä blogissani kuvasin. Aivan kaikkia kiinteistöjäkään ei voi myydä pois ja koneita, laitteita ym. toimintarahaakin tarvitaan jonkin verran.
Teemu Kakkuri kirjoittaa asiaa. Haudankaivajaa tarvitaan, kun täällä ajassa on tapana omalla ajallaan kuolla, kuka sitten missäkin järjestyksessä.
Aikamoista haihattelua on kuvitella haudankaivuun toimivan vapaaehtoispohjalta. Viimeisimmät virat, jotka lakkautetaan ovat varmaankin pappi, kanttori ja suntio/haudankaivaja, diakonin virkatehtävätkin varmaankin on mahdollista vastuuttaa virkapapille.
Asiat vain menee niin, että hautaus/haudankaivuu kustannukset sitten vaikka katetaan korotetuilla hautaamismaksuilla. Varattomien kuntalaisten hautaamisen maksaa viimekädessä vaikka kunnan sosiaalitoimi, tosin nyt sekulaarit osathan on tarkoitus kattaa valtion budjettirahoituksella ja sakraalitilojen kustannukset seurakunnan kirkollisverorahoituksella.
Vapaaehtoisia ei ole jonossa haudankaivuuseen. Viimekädessä yhteisön on myös pakko järjestää hautaaminen. On toki mahdollista, että lainsäädäntöä muutetaan siten, että riippumatta kuolinpesän varallisuudesta, vainajan lapset vastaavat hautaamiskustannuksista, ja yhteiskunta niiden osalta, joilla ei ole lähiomaisia, ja määrittää ko. kustannukset ulosottokelpoisiksi kustannuksiksi, jotka valtio perii lapsilta hautaamisen sekulaareista osista, haudan kaivamisesta yms. ja on myös mahdollista, että tuo sekulaari osuus on myös on mahdollista kilpailuttaa.
Tarvinnee silti kaivuutaitoa ja oikeankokoista kalustoa, että hautausmaan kartanlukutaitoa, että haudat tulevat niihin paikkoihin, missä niiden kuuluukin olla, eikä viereisiä hautoja tarpeettomasti availla. Varmaankin olisi syytä myös suutarin pysyä lestissään tässäkin asiassa. Juuri siksi on se haudankaivajan / puutarhurin / suntionvirat.
Ajattelisin silti henkilökohtaisesti niin, että Kirkon olisi syytä nostaa valojen sammuttamisen sijaan katseensa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja pyytää Kirkon Herralta viisautta järjestelyihinsä.
Ongelma on minun ymmärrykseni mukaan viimekädessä Kirkolla oleva hengellinen kriisi, Kristuksen, Jumalan sanan ja sovituksen saarnan katoaminen kaikenmaailman eettisen haihattelun ja Jumalan tahdon vinoon vääntämisen (vääristetyn lain = antinomismin) alle. Vääristely jopa pahimmillaan estää lain 2. käytön. Virkakysymyksestä olisi syytä päästä molemminpuoliseen linnarauhaan, kun todellinen kysymys on kohta Kristuksen sovituksesta, uskontunnustuksista ja Jumalan sanasta ja sen asemasta Kirkon opetuksessa ja normatiivisuudessa suhteessa Kirkkoon ja sen jäsenten elämään.
Ole siinä sitten uskottava asiassasi, kun joudut turvautumaan siihen selitykseen, johon jotkut vanhemmat turvautuvat vielä ymmärtäessään oman toimintansa ja oikean toiminnan olevan ristiriidassa. Vanhemmat sanovat silloin, älä tee, niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon. Sama vertaus löytyy myös Jeesukselta, kun tämä varoitti opetuslapsia fariseusten hapatuksesta. Kun Kirkko ja sen papisto ja papiston kouluttajat repivät irti elämän Jumalan sanasta, vaihtavat pelastus-historiallisen Kristus keskeisen Jumalan sanan, raamatun tulkinta-avaimen, ateistis-historialliseen raamatun tulkinta-avaimeen, lopputuloksena on se, että sitä saa mitä tilaa.
Olikohan tämän kurjuuden keskellä pään painamisen paikka ja nouseminen tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme – ”Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen Taivaan ja maan Luojaan ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas Tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös Taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”
Olen Teemun kanssa samaa mieltä. Ei voi mitenkään olettaa esimerkiksi hautausmaiden ylläpidon toimivan vapaaehtoistyöllä. Ei tule tapahtumaan, ihan liian idealistinen idea.
Sellainen voisi olla mahdollista, että ne siirtyisivät kokonaan kuntien ylläpidettäviksi. Kirkolle ei enää jaettaisi yhteisöverotuottoa siltä pohjalta. Kunnat hoitaisivat hautausmaat kuten parhaiten taitaisivat. Haudan avaamisen hoitaisi yksityinen sektori. Kappelit voitaisiin myös myydä yksityisille hautaustoimistoille amerikkalaisessa hengessä niin, että siellä voi hoitaa hautajaisia maksusta kuka tahansa uskonnosta riippumatta. Yksityisten ihmisten hautauskulut tulisivat luonnollisesti nousemaan.
Papistoa vähennettäisiin ja kirkollisia toimituksia hoidettaisiin toisella tavalla: Kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaaminen lopetettaisiin kategorisesti, niin myös kotikasteet. Kasteet hoidettaisiin jumalanpalveluksien yhteydessä kirkossa. Häät vietäisiin kokonaan maistraatteihin ja kirkolta voisi halutessaan pyytää avioliiton siunaamista.
Mä en oikeasti ehkä kannata näitä, mutta siinä nyt muutama aatos ainakin sitä tulevaisuudenkuvaa vasten, että kirkon taloustilanne radikaalisti huononisi entisestään. Jos näin käy, lapsi- ja nuorisotyön tulevaisuudenkuvat ovat melko kehnot tuosta työntekijöiden pääluvun näkökulmasta katsottuna ainakin. Jos rahaa ei ole, siitä vähästä tultaisiin varmaankin kustantamaan jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja diakoniatyö jossain muodossa.
Helena Paalanne :” Jos näin käy, lapsi- ja nuorisotyön tulevaisuudenkuvat ovat melko kehnot tuosta työntekijöiden pääluvun näkökulmasta katsottuna ainakin.”
Jos näin kävisi, niin toivottavasti kirkko saa varojenkeruuluvan, jolloin varoja olisi mahdollista lahjoittaa lapsi- ja nuorisotyön tukemiseen. Aikuistyö voisi toimia omilla kustannuksillaan maallikkojen avustamana ja kansallisesti arvokkaat kirkkorakennukset voisi muun ”sekulaarin” toiminnan ohella siirtää koko yhteiskunnan kustannettavaksi.
Keskushallinnosta tuleva ohjaus henkilöstövähennyksiksi olisi valtava virheliike!! Varoittaisin painokkaasti sellaiseen ryhtymästä. Keskushallinnon tehtävänä on katsoa tulevaisuuteen näköaloja ja avata näkymiä yleislinjauksiksi sille, miten kirkon työtä olisi viisasta seurakuntatasolla suunnata. Sen jälkeen vastuu on ja sen on oltava seurakunnissa. Jos halutaan laittaa koko paketti ja vastuunkanto sekaisin ja joutua äärettömän vaikeasti selvitettäviin henkilöstöongelmiin ja maineenhallintasuohon, siihen keskushallinnon ohjaus on toimiva vaihtoehto. Mutta en todellakaan suosittele!
Risto Voipio :”Keskushallinnosta tuleva ohjaus henkilöstövähennyksiksi olisi valtava virheliike!!”
Ettäkö sekulaarit poliittiset besserwisserit näyttämään seurakunnille sekulaarin maallisen hallinnon mallia?