Niin paljon kun nykyisin kiusaamisesta puhutaankin, sitä on käytännössä hirveän vaikea saada kuriin. Asia pälkähti taas päähäni, kun kuulin lapseni juttelevan asiasta kavereidensa kanssa.
Lapset olivat menossa leikkimään ulos jotain leikkiä, mihin oli määrä osallistua enempikin lähiseudun lapsia. He miettivät yhdessä sitä, että mitä tekevät, miten toimivat, jos leikkiin tulee mukaan eräs sellainen lapsi, joka on tunnettu kiusaamisestaan.
Hämmästyksekseni havaitsin, ettei lapsilla ollut minkäänmoisia työkaluja kiusaamista vastaan ja että he olivat usein olleet täysin kiusaajan armoilla erinäisissä tilanteissa. He olivat sitä mieltä, että he eivät saa sanoa itse kiusaajalle pahasti, ettei tälle tule paha mieli. Ihan joo, hyvä ajatus, mutta esti kiusattuja mitenkään puolustautumasta kiusaajaa vastaan.
Mistä lapset olivat saaneet moisen asenteen kiusaamista vastaan? Itse en ainakaan ole moista koskaan opettanut. Tai no, olenhan usein sanonut, että jos joku kiusaa, pitää tulla heti kertomaan aikuiselle. No eiväthän he ole tietty näin tehneet, koska kiusaamista on tietämättäni tapahtunut.
Ohjeistin lapsia, että jos kiusaaja vielä jatkaa toimintaansa, vastustatte kaikki häntä ja sanotte, että hän ei voi ketään kiusata. Sanoin lapsille, että pitää sanoa voimakkaasti ”EI” ja ”MENE POIS” tai lähde itse tilanteesta pois kun olet vastustanut häntä selkokielisesti. Kerroin myös, että jos te kaikki yhdessä vastustatte häntä voimakkaasti, hän melko varmasti lopettaa kiusaamisen.
Samaa ilmiötä olen havainnut aikuisten maailmassakin. Kiusaamisen ja huonon käytöksen edessä ollaan usein ihan aseettomia. Ajatellaan, että on fiksua olla lähtemättä samalle linjalle kiusaajan kanssa ja ajatus on totta kai hyvä. Mutta toimiiko se?
Toimiiko kiusaajan kanssa oikeasti rakentava toiminta ja sivistynyt ”minä olen ylempänä junttimaista käytöstä” -ajattelumalli, jossa kiusaaja jätetään omaan arvoonsa ja kenties ”äidin ja isän”, eli esimiehen tai oikeustoimen rangaistavaksi ja tuomittavaksi? No varmasti pitkällä tähtäimellä toimiikin, mutta tarvitsisiko niin pitkälle hommassa edes edetä, jos ihmisen yleissivistykseen kuuluisi kiusaamisen selkokielinen vahva vastustaminen?
Ilmiö saattaa näkyä myös lasten kasvatuksessa. Vanhemmat ovat työkaluttomia lastensa käytöshäiriöiden kanssa, koska heidän on mietittävä koko ajan sitä, toteutuuko lasten oikeudet heidän kodissaan. Tästä hyvä kirjoitus seuraavan linkin takana, laitan linkin kommentteihin, koska tämän tekstin alla se näköjäs tekee koko kirjoituksesta liian leveän ja hankalasti luettavan:
Kiitoksia kommenteista.
Usein kiusaaja on niin häijy, että hänetä pelätään ihan kamalasti. Hänellä on valta, valta ylitse koko porukan ja häntä ei uskalleta vastustaa. Mutta miksi kiusaaja on sellainen, miksi hänestä on tullut kiusaaja? Miksi hän nauttii alistamisesta?
Kasvavatko kiusaajat kodeissa, joissa vanhemmuus on hukassa? Vai kodeissa, joissa vanhemmatkin ovat kiusaajia ja siirtävät kiusaamisen mallia lapsiinsa?
Kuulin tässä tarinan kristilliseltä aikuisopistolta,siellä se jota kiusattiin erään toisen opiskelijan taholta, joutui jättämään kurssin kesken, kun ei jaksanut kiusaamista. (kiusattava oli lihava, eli lähellä Herraa, ulospäinsuuntautunut, tunteikas), kun taas kiusaaja, opettajien ja jopa rehtorin puhuttelunkin jälkeen jatkoi yhä kurssilla, seuraavana vuotena vasta, kun varsin moni muukin uhkasi lähteä kurssilta, ellei jotain tämän henkilön suhteen tehdä, vasta silloin hänelle ”annettiin mahdollisuus ottaa mietintä-aikaa, eli erota”. Siis puolitoista vuotta, hän aikuinen sai jatkaa psyykkistä muitten halveksuntaa ja piikittelyä, riidanhaastamista jne (ehkä koska hänellä oli hyvä koulutus ja rahaa jne), kun muut jotka olivat tulleet oppiakseen jne joutuivat kärsimään. Ja tämä ensinmainittu ei koskaan saanut edes rehtorilta anteeksipyyntöä, vaikka hänen toiveensa ammatista kariutuivat tähän kiusaamiseen. Ja vaikka hän itse otti yhteyttä keskustellakseen jne. Eli kyllä meitä joka junaan aikuisenakin löytyy.
http://www.kivakoulu.fi/mista_kiusaaminen_johtuu
Onhan näitä asioita mietity ja tutkittukin.
Kiitos Martti hyvästä linkistä!
Konkreettinen asioihin puuttumis suunnitelma usein puuttuu, varsinkin aikuisopistoilta. Kouluissa tuo ”kiva” on ohjeena, mutta sekin riippuu usein opettajan halusta, kyvystä jne. Toivoisi ehkä (vaikken byrokrtaian lisäämisestä pidä) jonkinlaista yhleisohjeistusta, jota sitten joku taho tarkastaisi, että myös noudatetaan jne.