Aikoinaan kirkollisissa piireissä herätti hieman kohua Paavalin synodi. Nyttemmin tuo kohu on laantunut, kun on ollut puhetta monesta muustakin asiasta kuten vaikkapa Luther-Säätiöstä ja Lähetyshiippakunnasta. Kuulin myös Paavalin synodin jälkeen hieman pilke silmäkulmassa perustetusta Pietarin synodista. Se on tai oli muutamien kirkon työntekijöiden porukka, joka kävi pohjoisessa kalassa kevättalvisin.
Hieman huumoria mutta myös asiaa oli siinä, kun aikoinaan tämän sivuston keskustelussa päätimme kotkalaisen kristiveljeni Martti Pentin kanssa perustaa Kloopaksen synodin (nyk. käännöksessä Kleopas, mutta Kloopas on paljon helpompi lausua!). Synodissa on täsmälleen kaksi jäsentä joten siihen voi vapaasti liittyä, vaikka ”missä kaksi tai kolme on koolla” sinällään riittääkin.
Toinen pääsiäispäivä on Kloopaksen synodin kirkkopyhä. Päivän evankeliumina (1. vuosikerta) olevassa Luukkaan 24. luvussa kerrotaan Emmauksen tien kulkijoista, joista toisen nimi oli Kleopas (Lk. 24:13-35). Evankeliumi kertoo, kuinka kaksi murheellista opetuslasta olivat matkalla Emmaus-nimiseen kylään. Sitten heille aluksi tuntematon Matkalainen liittyy heidän seuraansa ja syntyy keskustelu siitä, mitä menneinä päivinä oli tapahtunut ja minkä vuoksi opetuslapset olivat murheen vallassa. Vasta majatalossa aterialla nuo opetuslapset tunsivat Jeesuksen, kun hän mursi heille leipää.
Kertomusta Emmauksen tien kulkijoista ja Jeesuksesta on sanottu kuvaksi kirkosta. Se onkin kaunis kuva kirkosta. Siinä kaksi ihmistä on murheen murtamina, koska he ovat kokeneet suuren menetyksen. He jakavat tuota murhetta keskenään keskustellen, mutta eivät löydä kuitenkaan toivoa. Sitten Jeesus liittyy heidän seuraansa ja he saavat kertoa murheensa hänelle. Kertojana evankeliumissa on juuri Kleopas. Emmauksen tien kulkijat ovat murheissaan mutta myös hämmennyksen vallassa. He eivät tiedä mitä uskoa. He eivät tiedä, mitä ajatella siitä, mitä he kuulivat.
Mitä tuo kertomus oikein kertoo meille ihmisenä olemisesta ja kirkkona olemisesta? Se kertoo, että molemmissa on kyse matkalla olemisesta. Matkalla oleminen ei ole pelkää onnea vaan siihen liittyy murhetta, epätoivoa ja hämmennystä. Ihmisenä olemiseen ja myös kirkkona olemiseen kuuluu se, että olemme murheissamme ja hämmennyksessä. Emme tiedä, mitä ajatella. Meillä ei ole usein varmoja vastauksia.
On tietysti toisenlaistakin ajatusta ihmisenä ja kirkkona olemisesta. On sellaista ajatusta, että molempiin tulisi kuulua varmuutta ja varmoja vastauksia. Molempiin tulisi kuulua vahva vakuuttuneisuus Jumalasta, uskosta ja omasta tiestä. Emmauksen tien kulkijoiden evankeliumi on kuitenkin kuva toisenlaisesta ”synodista”, toisenlaisesta kirkosta. Se on kuva tavallisten ja uskossaan sekä tietämisessään epävarmojen ihmisten joukosta, jotka ovat vielä matkalla, eivät vielä perillä.
Emmauksen tien kulkijoiden tarinassa on sekä ”happy end” että realistinen kuva elämästä. Kulkijat saavat huojentaa sydäntään ja he saavat rohkaisua seuraan liittyneeltä Matkalaiselta. Siksi heille onkin luonteva pyytää: Jää luoksemme, ilta joutuu! Lopulta majatalon aterialla he tuntevat Kristuksen, joka on kuitenkin hetkessä poissa.
Matkaa tekevien, epävarmojen ja hämmennyksiin joutuneiden ihmisten kirkossa Kristus antaa tuntea itsensä aterialla, ehtoollisella – tai vaikkapa ystävyyden ja lähimmäisyyden aterialla. Hän ei kuitenkaan ole aina konkreettisena tukijana vierellä vaan hän on äkkiä poissa. Hän antaa tuntea läsnäolonsa, mutta hänet tunnistaneet eivät voi jäädä ”ilmestysmajaan” vaan heidän on jatkettava arkista vaellustaan.
Kun mietitään kirkkoon hienoja strategioita ja vastaavia suunnitelmia, voisi Emmauksen tien evankeliumi olla riittävä ja oikea pohja kirkkona elämiselle. Jospa kirkossa oliskin enemmän yhteistä matkalla olemisesta, enemmän yhteisen murheen ja hämmennyksen jakamista kuin yritystä järjestää erilaista toimintaa tai tarjota vastauksia kysymyksiin, joita ihmiset eivät itse ole kysyneet. Voisimme opetella kirkossa yhdessä kuuntelemaan, mitä seuraamme liittyvä Matkalainen meille kertoo.
Emmauksen tien kulkijat veivät lopulta sanoman toisille opetuslapsille, mutta ennen sitä eikä sen jälkeen heistä ei mainita. Kloopaksella ja sillä toisella opetuslapsella on kuitenkin tärkeä paikka uskomme esikuvina ja kirkon mallina. Niin – ja Kloopaksen synodi ei ole julkistanut vielä yhtään teesiä eikä järjestänyt yhtään tilaisuutta. Kaikki yhteen tulemisemme ovat nimittäin matkalla olevien, siis Kloopaksen veljien ja sisarten kokoontumisia.
Toivo Loikkanen
”Kloopaksella ja sillä toisella opetuslapsella on kuitenkin tärkeä paikka uskomme esikuvina ja kirkon mallina”
Koko blogi todistaa juuri sitä mitä ko ”kirkko” edustaa, uskoa ilman Pyhää Henkeä.
Kirkko seilaa maailman mukana eikä sillä ole mitään kiinteää perustaa, kalliota.
Sinulla, Ari, on ainakin varmat mielipiteet. 🙂 Hyvää Pääsiäistä sinullekin!
Toivo Loikkanen ei Pyhä Henki ole epämääräisyyden opettaja vaan kirkastaa Totuutta, Jeesusta.
Huomaa kuinka Pietarikin uhosi:
Matt. 26:35 Pietari sanoi hänelle: “Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä”. Samoin sanoivat myös kaikki muut opetuslapset.
Jeesus Sanoi seuraavasti:
Matt. 26:34 Jeesus sanoi hänelle: “Totisesti minä sanon sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”.
Ymmärsikö Pietari mitä Jeesus ennusti, ei.
Matt. 26:75 Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: “Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”. Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.
Pietari joutui nöyrtymään omavoimaisuudestaan ja omasta viisaudestaan seurata Jeesusta.
Mikä muutti kaiken, kun Pietari sai Pyhän Hengen., vasta senjälkeen Pietari “kuuli” Jeesuksen äänen ja sai voiman seurata Häntä, siis vasta silloi hän erotti hyvän pahasta.
En kirjoittanut mielestäni mitään epämääräisyydestä.
”Siinä samassa, hänen vielä puhuessaan, kukko lauloi. Herra kääntyi ja katsoi Pietariin, ja Pietari muisti, mitä Herra oli hänelle sanonut: ’Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’ Hän meni ulos ja itki katkerasti.” Luukas kertoo Herran katsoneen Hänet kolmasti kieltäneeseen Pietariin. Tämä on minulle tärkeämpää kuin se, oliko Pietari heikko vai luja uskossaan. Herra kääntää kasvonsa puoleemme ja on meille armollinen.
Martti Pentti :” Herra kääntää kasvonsa puoleemme ja on meille armollinen.”
Sitä me puolisoni kanssa entisinä seurakunta-aktivisteina kyllä sydämestämme toivomme. Kenestä Herrasta kirkossa oikein on kysymys, kun kirkon työntekijöistä on naisia 70,6 % ja miehiä 29,4 %. Että ei vaan tilanne olisi vanhan lastenlaulun sanoja mukaillen se, että ”aatsipoppaa, tytöt keitti soppaa, jonka ne itse syövät. Ennätyksensä samalla he siinä hölmöilyhommassa lyövät”
Pyydämme Herran siunausta emmekä herrojen. Rouvat ja neiditkin voivat sen meille välittää.
Martti Pentti :”Pyydämme Herran siunausta emmekä herrojen. ”
No anteeksi kun unohdin taas, että mikä on sakramentti milläkin kirkkokunnalla. Ajattelin ortodoksikirkkoa ja kenttäpiispa Särkiön blogia, jossa hän kirjoittaa ”Esikoislestadiolaiset noudattavat Lahdessa vanhaa tapaa tulla kiirastorstaina Herran Pyhälle Ehtoolliselle. Kyseinen herätysliike on kärsinyt jakautumisesta. Enemmistö on ottanut etäisyyttä maallistuneeksi kokemastaan kirkosta ja siirtynyt omien maallikkosaarnaajiensa toimittamaan ehtoolliseen. He viettivät näin rukoushuoneellaan eilen kiirastorstain ehtoollista ensimmäistä kertaa, varmaankin yli 500 osallistujan voimin.”
” Se on kuva tavallisten ja uskossaan sekä tietämisessään epävarmojen ihmisten joukosta, jotka ovat vielä matkalla, eivät vielä perillä.”
Mitä tuo tarkoittaa?
Siis ei Jeesus Sano ”kyllä” ja ”ei” samaan asiaan vaan on tarkka ja niinpä Hänen seuraajansa ovat myös kun todella kuulevat Hänen äänensä.
En voi välttyä saamasta sitä kuvaa, että sinä, Ari Pasanen, olet mielestäsi lähes ainoa Jeesuksen todellinen seuraaja maan päällä. Niin paljon sinä väheksyt meille ihmisille täällä ajassa kuuluvaa vajavaisuutta ja epäilystä. Perillä täydellisyydessä olemme vasta iäisyydessä.
Martti Pentti ohitat taasen aiheen kun käännät katseesi minuun etkä lue mitä blogissa kirjoitetaan.
Siis Emmauksen tiellä kulkijat kyllä puhuivat Jeesuksesta mutta eivät tunteneet Häntä, siis kun kirkkoa ja sen seurakuntalaisia verrataan heihin niin se pitää paikkaansa.
Pitää paikkansa, että usko on salaisuus. Julistettuna ja sydämeen vastaanotettunakin se pysyy salaisuutena. Aterialla me kuitenkin Emmauksen kulkijoiden tavoin kohtaamme Herran.
Ari, On hyvä, että kommentoit täällä. En voi kuitenkaan hyväksyä tapaasi leimata toisia kommentoijia ”ilman Pyhää Henkeä oleviksi”. Sinulla ei ole asiasta mitään oikeaa tietoa eikä valtuutusta arvioida tai lausua tuollaista. Poistan jatkossa tällaiset kommentit. Ne eivät myöskään ole mitään keskustelua vaan pelkästään hengellistä vallankäyttöä toisia kohtaan jota itse et toiminnassasi tunnista.
Toivo Loikkanen, siis oliko emmauksen tiellä kulkijoilla Pyhä Henki?
Kun jollekulle evankeliumi on salaisuus niin onko silloin Jumala sen hänelle ilmoittanut vai salannut?
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Nyt haluan niuhottaa suomen sijamuodoista, sillä pidän asiaa tärkeänä. ”Oliko Emmauksen tiellä kulkijoilla Pyhä Henki?” Muoto ’kulkijoilla’ näet viittaa kielitajuni mukaan omistamiseen. Voiko kukaan omistaa Jumalan Henkeä? Kysyisin sen vuoksi mieluummin, oliko heissä Pyhä Henki? Muoto ’kulkijoissa’ tarkoittaisi selvemmin, että Henki olisi tullut heihin ja vaikuttaisi heissä ilman, että heillä olisi mitään omistusoikeutta tai valtaa. Itse kysymys saa mielestäni jäädä aivan hyvin vastaamatta. Emmauksen tien kulkijoilla oli itse ylösnoussut Kristus seurassaan. Se riittää.
Oppihistoriallisesti voidaan tietysti vastata, että Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina, Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen. Yhtälailla voidaan sanoa, että kukin kolminaisuuden Persoona oli jo olemassa ennen maailman luomista. Kuten Martti vastasi: Koska Kristus oli heidän kanssaan, oli myös Isä ja Pyhä Henki heidän kanssaan. Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa meissä kaiken, millä ajattelemme ja etsimme Jumalaa. Kuten Luther osuvasti opettaa 3. uskonkappaleen selityksessä. Siten Pyhä Henki on läsnä myös kysymyksissämme ja hämmennyksessämme. Hän vaikuttaa sanan ja sakramenttien kautta. Hän vaikuttaa myös maailmassa tavoilla, joita me emme edes tiedä. ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo…”
Vaikuttaako Arin teksteissä, keskinäisen rakkauden henki? Josta voisimme tunnistaa hänen mestarinsa.
Miksi oltiin menossa Jeeuksen tuomitsemisen jälkeen juuri Emmaukseen? Nimeä Emmaus ei kertaakaan aikaisemmin mainita evankeliumeissa! Mitä Emmauksesa Jeesuksen aikaan oli ollut ja oli? Kannattaa tutustua Aryeh Kaplanin toimittamien Zefer Yetzirahin ja n the Book of Bahirin esipuheisiin.
Pekka esität hyvän kysymyksen:”Vaikuttaako Arin teksteissä, keskinäisen rakkauden henki? Josta voisimme tunnistaa hänen mestarinsa.”
Sovitappa tuota omaan kirkkoon eli mistä ”näet” sen keskinäisen rakkauden?
Mietippä historiaa, esim sisällissotaa kun luterilaiset tappoivat toisiaan?
Nyt siis onkin kysymys kuka voi ymmärtää kenellä on Jumalan henki, sekö joka etsii orjantappuroista viinirypäleitä?
Luterilaisuuden viinirypäleet löytyvät helposti niitä avoimin mielin hakeville. https://www.lutheranworld.org/news Jumalan Henki tuskin ohjaa tuijottamaan viinitarhan nurkista tunkiolle kauan sitten viskattuja orjantappuroita.