Kävin kerran tapaamassa Hilja Aaltosta Koukkuniemessä Tampereella. Hän rukoili puolestani. Sain hyvin voimakkaan surun sieluista. Kokemus oli niin voimakas, että tuli kiire poistua, koska olisin muuten purskahtanut hillittömään itkuun. Ulkona sitten nysseä odotellessa kokemus katosi. Eikä sitä ennen tätä iltaa ole sellaisena ollut.
Tänään olimme kirkossa oppaina vaimon kanssa ja siellä oli myös häät. Paljon onnellisia ihmisiä oli paikalla ja tuntui tosi kivalta. Mentiin päivän opas- tehtävien jälkeen Harjupaviljongille syömään makeat vohveli. Sielläkin oli väkeä paljon. Oli kyltti: jono on puoli tuntia. Taas paljon onnellista ja iloista väkeä. Yllätäin tuli mieleen, että nämä ihmiset ovat täysin erossa Jumalan tuntemisesta, eivätkä pidä sitä asiaa edes tärkeänä. Uskovia yleensäkin hyvin vähän heihin verraten. Suurin osa ihmisistä kulkee täysin välinpitämättömänä koko pelastuksen asiasta.
Oletko kokenut surua sieluista?
” Taas paljon onnellista ja iloista väkeä. Yllätäin tuli mieleen, että nämä ihmiset ovat täysin erossa Jumalan tuntemisesta, eivätkä pidä sitä asiaa edes tärkeänä. ”
Pekka : Miten tuollaisessa tilanteessa saatoitkin suuresta ihmisjoukosta heti nähdä, että ihmiset olivat erossa Jumalan tuntemisesta? Ja näit vielä senkin, etteivät he pitäneet sitä tärkeänä.
Minä olen kyllä niin tollo, että jos menen suuren väkijoukon keskelle, niin en kyllä pystyisi erottamaan, kuka on lähellä Jumalan tuntemista kuka ei.
Mutta hienoa Pekka, että sinulla on tuollainen kyky. Ja toki Raamattukin todistaa, että armolahjat ovat moninaiset: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/1CO.12/1.-Korinttolaiskirje-12 .
Kerrot vielä, että uskovia oli tosi vähän ja että ihmiset eivät välitä pelastuksen asiasta.
Jälleen ihmettelen kykyäsi Pekka : Minä en mitenkään erota ihmisjoukosta, kuka on uskova ja kuka ei. Harjupaviljongilla (jos puhutaan Heinolasta) olen käynyt takavuosina silloin tällöin, mutta en tosiaankaan erottanut, kuka asiakaskunnasta olisi uskova.
Entäpä jos emme mittailisi toistemme uskon laatua tai määrää? Entäpä, jos se ei ole ollenkaan meidän tehtävämme ? Entäpä jos se on itse Jumala ja Jumalan Poika Jeesus, joka huolehtii meidän kaikkien pelastuksesta?
Minä en erota nisua lusteesta. Ei kai silti ole väärin, että Pekka pohtii?
Matteuksen evankeliumi: 13:25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. 13:29 Mutta hän sanoi: ’En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. 13:30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaan.
Jako tulee, mutta ei meidän toimesta.
Kiitos Seija omintakeisista ajatuksistasi. Ne eivät olleet minun ajatuksiani.
Katsellessani Heinolan täyttä kirkkoa ulkopuolelta ikään kuin ulkopuolisin silmin. Tajusin sen miten meikäläiset kokoontuvat yhteen iloitsemaan yhteisestä uskosta. Saamme kokemuksen siitä, että meitä on paljon. Seurakunta kun on hyvin aktiivinen monella tavalla ja pyrkii sitä vielä kehittämään. Silti näen siinä suuren puuteen, kun meille riittää se, että pienessä kirkossamme on paljon väkeä. Vaikka siinä olisi se 450 henkeä, mitä sinne mahtuu, niin se olisi vain pieni murto osa Heinolan asukkaista. Ulkopuolisina monet voivat nähdä valot kirkon ikkunoissa, mutta mitään muuta se ei heissä herätä. Ei koeta tarvetta tulla mukaan. Emmekä me osaa sinne ihmisiä kutsua. Jos joku tulisikin, niin voisiko hän kokea oloaan kirkossa kotoisaksi?
Jos Jumala päättää olla vetämättä ihmisiä puoleensa ja nämä siksi tuhoutuvat tai jäävät paitsi taivaspaikasta, eikö se ole silloin Jumalan päätös? Kyllähän Jumala tietää mitä tekee, joten miksi surra?
Toinen näkökulma voisi olla sen hahmottaminen, että se mitä sinä tunnet ja mihin uskot, on vain oman mielesi luoma uskomusmaailma. Ei ole syytä surra sitä, jos muut eivät jaa samaa uskomusmaailma ja ovat onnellisia omassa maailmassaan. Yhtä hyvin he voisivat surra sitä, ettet jaa heidän uskomusmaailmaansa.
Ei Antero kyse ole vain ”uskomusmaailmasta”. Tosin uskovan maailmankuva on erityinen. Juuri siitä erityisluonteesta uskovat tunnistaa toisensa. Tiettyihin asioihin suhtautumisesta tietyllä tavalla, jota ei muiden kohdalla tapaa koskaan. Olkoon kyse sitten mistä Kristillisestä uskonsuunnasta tahansa. Tätä asiaa ei voi tämän tarkemmin muille oikein selittää. Sen opettaminen uskoville on vaikeaa ja niille, joilla ei vielä uskoa ole se on aika mahdotonta. Jumalan sana mullistaa jokaisen uskoon tulleen maailmankuvan. Sen tajuaminen että on tekemisissä elävän Jumalan kanssa, joka haluaa olla yhteydessä ihmisen kanssa on sellainen mullistava kokemus, että se jättää aina selvän jäljen.
Pekka, ei se tietenkään noin ole. Sinä ajattelet vain yhdelle tavalla niistä tuhansista ja tuhansista muista tavoista, joissa ajatellaan yhtä ylimielisesti. Lukemattomissa aatteissa, ideologioissa ja uskonnoissa ajatellaan samalla tavalla – että juuri siinä kuplassa oltaisiin jotenkin erityisen oikeassa ja sen perimmäisen äärellä. Ei olla. Ei niissä yhdessäkään, eikä myöskään kristinuskossa.
Lukemattomat ovat myös ne ideologiat, aatteet ja uskonnot, joissa ajatellaan että sen voi omaksua ainoastaan jos omistautuu asialle kunnolla. Että vain tietyt ihmiset ymmärtävät, mistä on kyse. Salattua muilta.
Ylimielisyys estää näkemästä miten väärässä kaikki sellaiset ajattelutavat ovat.
Anteron, jehovalaisuus side rampauttaa ja tekee ihmisen allergiseksi. Monet harhaopit saavat ihmisen tanssimaan paholaisen hullutuksia. Jos hän pääsee niistä irti Anteron kuvaus jää ilmisen sieluun ja on tyypillistä;
”Lukemattomissa aatteissa, ideologioissa ja uskonnoissa ajatellaan samalla tavalla – että juuri siinä kuplassa oltaisiin jotenkin erityisen oikeassa ja sen perimmäisen äärellä. Ei olla. Ei niissä yhdessäkään, eikä myöskään kristinuskossa”.
Ihmisestä tulee kristinuskon vastustaja, näin paholainen saavuttaa tavoitteen toisaalla. Antero kylvää jatkuvasti näitä ja kylväminen saa uusia muotoja. Ihminen jatkaa paholaisen tanssituksia, tanssin laji on vain vaihtunut. 💃🕺
Kiitos Sami, osoitit kommentillasi että väitteeni pitää paikkansa. Uskonnolliset kuplat lisäävät ylimielisyyttä suhteessa muihin.
Antero, uskonnolliset kuplat lisäävät ylimielisyyttä aitoa Kristuksen tuntemista kohtaan. Röyhkeys, ylpeys, nousee juuri jehovan todistajien opeista. Se jättää orjuuttavan jäljen ihmiseen josta on mahdotonta vapautua ilman Kristusta.
Antero,
Jos maailmassa on ”tuhansia uskomuksia” (ja näinhän tietysti todella onkin!), onko ylipäänsä ylimielistä uskoa jonkun näistä katsantiokannoista olevan ”se oikea”? Kaikilla meillä epäilemättä on myös virheellisiä käsityksiä maailmasta. Kritityt eivät toki varmuudella voi tietää, kuka ei ”huku” kuollessaan ja kuka ”hukkuu”. Pelatusperiaate on kuitenkin tiedossa. Uskotaanko sen olevan ”validi” asia on kysymys, jota ei ratkaistane väittelemällä, jos se on totuus, kuten kritityt uskovat ja ateistit eivät usko. Joten Jumalan kritsoiminen Anteron tapaan on sallittua mutta ihmettylyn peruste ei osu oikein maaliin kritinuskon näkökannalta.
Seija R. kirjoittaa: ”Entäpä, jos emme mittailisi toistemme uskon laatua tai määrää? Entäpä, jos se ei ole ollenkaan meidän tehtävämme? Entäpä, jos se on itse Jumala ja Jumalan Poika Jeesus, joka huolehtii meidän pelastuksesta?”
Voitko sen paremmin sanoa!
Vuosien mittaan olen joutunut useita kertoja tuntemattomien ihmisten – uskonnollisen – lähestymisen kohteeksi, milloin ratikassa, kadulla, puhelimitse tai sähköpostilla. Viimeksi tällä viikolla huolestunut nainen soitti puolenkymmentä kertaa ja kertoi olevansa huolissaan minun ”sielun pelastuksesta”. Yritin vastata ystävällisesti ja pyysin lopettamaan soittelun. Kun hän vielä soitti likellä puoltayötä, sanoin tekeväni rikosilmoituksen häirinnästä, jos hän ei lopeta. Loppuivat.
Nainen oli varmaankin lukenut Ylen sivuilta jutun ”sateenkaari-ikoneista”, mikä oli saanut hänet liikkeelle. Useimmiten syy lähestymiselle on ollut sama. Milloin se on ollut tuomion julistamista, roomalaiskirjeen jakeita, milloin taas kehotuksia parannuksentekoon tai huolta pelastuksesta. Joutuu tietysti pohtimaan, onko taustalla ollut syvästä vakaumuksesta aiheutuva huoli vai vain kielteinen ja ennakkoluuloinen asenne, joka on verhottu uskonnollisella kielellä.
Kiitos Jorma noista ajatuksista. Ne nosti mieleen sen miten moni tyrkyttää uskoa ja tekee Jumalasta samalla vastenmielisen kohteelleen. Toisilla on niin kova hätä muista, että unohtavat kokonaan sen, etteivät itse voi tehdä asian eteen yhtään mitään. Juuri niin kuin Seija asian kärkevästi ilmaisi. Asia on jätettävä kokonaan Jumalan huoleksi. Jeesus sanoi, ettemme saa mitään aikaan ilman häntä. Uskon tyrkyttäminen on vastahakoiselle kuulijalle myrkkyä.
Moni heikolla itsetunnolla varustettu uskova ottaa evankelioimisen tehtävän omaksi voiman lähteekseen, jossa hän kokee nousevansa muiden yläpuolelle. Sieltä Raamatulla toisia päähän lyömällä ihan oikeasti kuvittelee olevansa Jumalan asialla.
Älyllinen keskustelu on sinänsä ihan hauskaa toisinajattelijoiden kanssa, vaikka se ei mihinkään yksimielisyyteen koskaan johda. Monet täällä yrittävät sinnikkäästi silti. Harvat ovat ne, jotka eivät ”puhu” kokonaan toistensa ohi.
Ylimielisyys kaiketi on asettumista toisen yläpuolelle. Eli mitätöimään vastapuolen näköalan. Siitä huolimatta, ettei tiedä millainen toisen näköala on. Ne jotka väittävät kristittyjen mitätöivän muiden uskon syyllistyvät itse mitätöimään uskovia.
Lisäsin V-kirjaimen, kun Heinolassa on toinen Pekka Pesonen ja meidät on välillä sotkettu.
Ensi sunnuntain evankeliumissa mies kysyy Jeesukselta: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän.” Onpa kertakaikkisen tarkka kysymys! Onko kirkko kuten Jeesus eli se, jolta noin nyt kysytään?
Ovatko korvamme auki? Valmistelen juuri saarnoja Elimäen ja Korian jumalanpalveluksiin. Jälleen kerran, voisiko keskeisempää saarnan aihetta ollakaan!