Laitanpa paperille joitakin ajatuksia kohtaamisesta. Sanasta on tullut muotisana, liekö peräti autuaaksi tekevä mantra. Voiko kohtaamisen määritellä ja onko tietty tuntimäärä oikeaa kohtaamista? Tuleeko ihminen kohdatuksi paremmin, jos vietän hänen kanssaan tunnin, jopa kaksi, vai onko kohtaaminen jotain aivan muuta kuin ennalta määrättyjä aikoja ja tapoja?
Hengellisessä työssä ihmiset tulevat kohdatuksi monin eri tavoin. Jumalanpalvelusta toimittaessaan papit ja kanttorit kohtaavat ihmisiä. Aina se kohtaaminen ei varmaan ole henkilökohtainen, mutta kun saarna tai virsi koskettaa, seurakuntalainen tulee kohdatuksi juuri tuon papin tai kanttorin kautta. Tällainen kohtaaminen on usein huomaamatonta, mutta sitäkin arvokkaampaa.
Toimituskeskustelut voivat olla kohtaamisia, mutta ne voivat myös olla arkityötä, rutiinia, jossa ihminen ei tule kohdatuksi, vaikka asiansa saakin hoidettua. Kerhot ja erilaiset ryhmät taas voivat olla kohtaamista parhaimmillaan. Pappia on odotettu, papin sanaa halutaan kuulla. Monet saattavat saada elämäänsä virkistystä Raamatun sanasta.
Erilaiset ihmiset kohdataan eri paikoissa. Chatit, facebookit, twitterit, instagramit, snapchatit ja muut ovat myös kohtaamispaikkoja. Asioista on helppo avautua anonyyminä ja kasvottomana. Se joka on heitä siellä somessa kohtaamassa, tekee arvokasta työtä. Monet sähköpostit, puhelut ja tekstiviestit ovat myös kohtaamisia. Me olemme erilaisia, ja jokaisella on omat tapansa kohdata ja tulla kohdatuiksi.
Määrä ei ole laadun tae. Laatu kohtaamisessa on jotakin sellaista, että ihminen tuntee tulleensa kuulluksi ja nähdyksi, ja että hänet on otettu vakavasti. Yksi tarvitsee paljon tukea ja kohtaamisia, toinen pärjää vähemmällä. Autetuksi tulemiseen ei ole olemassa standardia tai keskimääräistä tuntimäärää. Ihminen tulee autetuksi vain aidolla ja vilpittömällä läsnäololla.
Onko tuntien laskeminen oikea, saati paras tapa? Eikö jokainen ammattitaitoinen ihminen kohtaa ja osaa kohdata? Onko se laadun tae, että määrä täyttyy? Entä onko kohtaaminen silloin aitoa, jos se on eräänlainen työmääräys? Tuleeko siitä tehtävä, jossa katsotaan kelloa ja lasketaan, joko olisi riittävästi?
Itse olen työssäni kohdannut paljon ihmisiä. Olen kohdannut heitä somessa, kaupassa ja kaduilla. Olen sopinut tapaamisia ja keskusteluja, olen ohjannut kerhoja. Tunteja on paukkunut välillä 30 viikossa, ja uskallan väittää, että vastaava määrä on lähellä totuutta monilla hengellisillä työntekijöillä. En ole laskenut kohtaamistuntejani, mutta tiedän. Tiedän myös, että joskus viidentoista minuutin kohtaaminen on todella raskas. Se laittaa uusiksi koko päivän työt, ehkä seuraavankin. Toisinaan kolmessa tunnissa ei pääse vielä edes ulkokuoren parkkaamiseen.
Ihmistä ei voi kohdata kello kädessä eikä työtehtävänä, ihminen täytyy kohdata ihmisenä. Ihminen ihmiselle on hyvä motto, vaikka siinä ei olisi tippaakaan hengellisyyttä. Ihmisen kuulemisessa on tärkeintä kuulla, näkemisessä nähdä. Keinotekoiset määreet eivät välttämättä ole kuin haitaksi.
Kohtaamispaikalla
