Ensi kevään Euroopan parlamenttivaaleissa Euroopan unioni on monella tapaa vedenjakajalla. Luvassa on muutosvaalit, niin hyvässä kuin pahassakin.
Kansalaisia vihastuttaa talouskriisin hoitamattomuus, poliitikkojen päättämättömyys, korkea työttömyys ja kriisimaiden tukipaketit. Näistä tulee puhua, ei vaieta. Ongelma tämän päivän EU-politiikassa on juuri puhumattomuuden ilmapiiri ja päätöksenteon hitaus.
Monen EU-euforikon kauhuksi ja euroskeptisten riemuksi ensi keväälle ajoittuu Kreikan EU:n puheenjohtajuuskausi. Lisäksi keväälle osunee päätöksenteko Kreikan tarvitsemasta kolmannesta apupaketista. Tunnelma euroskeptikkojen leirissä on varmasti odottava. Taikina on kohoamassa.
EU-vastaisten esiinmarssi on halvaannuttanut pääpuolueita ja se on saanut ne vetäytymään puolustusasemiin. Ilmiö on sama niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Itävallan juuri käydyissä parlamenttivaaleissa euroskeptikot nousivat ensikertaa maan parlamenttiin ja lisäksi eurokriittinen Vapauspuolue nosti kannatustaan yli 20 prosenttiin. Hallituskoalition muodostaminen on hankalaa.
Kreikassa kokonainen nuori sukupolvi, 60 prosenttia nuorista, on työttömänä. Myös muualla Euroopassa nuorisotyöttömyys on räjähtämässä käsiin. Alle 25-vuotiaista eurooppalaisista nuoristamme lähes neljännes on vailla toimeentuloa saati koulutuspaikkaa. He ovat tuuliajolla ja täysin yhteiskunnan toiminnan ulkopuolella. Suomalaisistakin alle 25-vuotiaista täysi-ikäisistä lähes kymmenys on täysin työn, koulutuksen tai työharjoittelun ulkopuolella. Voidaan puhua jo todellisesta ”odottavien” sukupolvesta. Ja jostain syystä syntipukin viittaa kantaa EU. Onko nuorilla mitään mitä tulevaisuudelta ja elämältä voi odottaa?
Euroopan unionille EU-vaalit ovat kohtalon kysymys myös siksi, ettei ole lainkaan varmaa, kiinnostavatko ne äänestäjiä. Viime kerralla, vuoden 2009 EU-vaaleissa Suomessa äänesti vain vaivaiset 40 prosenttia äänioikeutetuista, eikä muuallakaan Euroopassa päästy juuri parempaan. Todellisena rimanalituksena voidaan pitää Kroatiassa tämän vuoden huhtikuussa pidettyjä EU-parlamenttivaaleja, joissa vain vaivainen viidennes äänestäjistä ylipäätään vaivautui vaaliuurnalle. Perinteisesti uudessa jäsenmaassa ollaan toiveikkaita – jos ei suorastaa innokkaita – unionin jäsenyydestä ja kuulumisesta Länteen.
Mistä innostuksen puute EU-asioihin sitten johtuu? Äänestämättömyys on usein osoitus kiinnostuksen puutteesta, välinpitämättömyydestä tai jopa tarkoituksellisesta näpäytyksestä. Mutta samalla se on myös poliittinen ele. Olemme kaikki mukana politiikassa, halusimme tai emme. Poliittisen apatian seuraukset ovat arvaamattomat.
Yhtenä syynä voi olla se, että kotimaisessa mediassa käsitellään EU-asioita aivan liian harvakseltaan ja ylimalkaisesti. Voiko kansalainen innostua asioista, joista sille ei ole tarjolla tietoa riittämin? EU kuitenkin tuntuu ja vaikuttaa, vaikkei se aamun lehteä lukiessa näkyisikään.
Kysynnän ja tarjonnan lait eivät nyt kuitenkaan kohtaa, sillä selvää on, että suomalaista EU kiinnostaa – ja mitä lähemmäs EU-vaaleja tullaan, on unionimme yhä enemmän kansalaisten huulilla kahvipöytäkeskusteluissa.
Suomalaiset ovat valveutuneita ja lukevat kaikista eniten koko EU:ssa. Eurooppanuorten äskettäinen vetoomus Ylen EU-uutisoinnin lisäpanostuksesta on todellakin tärkeä. Kaksi yleläistä Brysselissä, 18 pelkästään Perämeren aluetoimituksessa – ihmekö, jos kansa joutuu hakemaan Brysselin-tietonsa populisteilta ja kuulopuheista?
Muutoksia vaaditaan ja niitä tarvitaan. Eurooppalaisten selkeä enemmistö on maltillisen, kultaisen keskitien EU:n kannattaja. EU-vaaleihin ei kuitenkaan innosteta – saati sitten voiteta – poteroihin kaivautuneena vaan kiertämällä maata ja kohtaamalla kansalaisia turuilla ja toreilla. Ja kansalaisille tiedoksi: päätöksiin voi vaikuttaa – vain äänestämällä. Äänestäjällä on valtaa myös vaatia poliitikoilta tekoja.
